”Se tavallaan myös kuuluu nykyään tähän ikään”

Linnea Parkkonen: 112 – vihaan itseäni. 348 sivua. Myllylahti 2014.

Monipuolistunut kustannuskenttä antaa nuorille entistä enemmän mahdollisuuksia saada käsikirjoituksiaan julkisuuteen. Linnea Parkkonen (s. 1995) debytoi tamperelaisen Mediapinta-kustantamon kautta 14-vuotiaana hevosaiheisella kirjallaan Summer ja uusi alku vuonna 2009. Jatko-osa Kovaa kilpailua, Summer ilmestyi seuraavana vuonna.

Parkkosen kolmas nuortenromaani 112 – vihaan itseäni ilmestyi viime vuonna Myllylahden kautta. Siinä on paljon samaa angstia ja lohduttoman perhehelvetin kuvausta kuin Terhi Rannelan nuortenromaanissa Läpi yön. Rannelan tapaan Parkkonen myös vihjaa romaanin pohjautuvan omiin kokemuksiinsa.  Kirjan  tekijänpalkkiot ohjautuvat lyhentämättöminä uuden lastensairaalan rakentamiseen Helsinkiin.

Lilli on 15-vuotias ysiluokkalainen, joka ottaa tyttöporukassa läpällä heitetyn herkkulakkokisan huomattavasti muita kavereitaan vakavammin. Lilli ajautuu vähitellen yhä syvemmälle syömishäiriön syövereihin. Ongelmaa vauhdittavat   vanhempien ja siten koko perheen dynamiikkaa horjuttavat ongelmat, joista päällimmäisenä on isän alkoholismi. 

Jo omillaan asuva  isosisko havahtuu pikkusiskonsa ahdinkoon viimeistään siinä vaiheessa, kun uudenvuoden juhlinta kaverin kotibileissä menee överiksi ja Lilli kiidätetään ambulanssilla sairaallaan. Lilli itse ei vielä tässä vaiheessa ymmärrä tilansa vakavuutta. Lääkärin, Markuksen, tiskiin lyömät faktat ovat karut:

– Lilian, sun pulssisi on liian hidas, kehosi on ihan sekaisin. Jossain vaiheessa sä kuolet, jollet ala syömään. 

Hymyilin hänelle ymmärtäväisen näköisenä. Kuolen, hah! Ehkä kehoni kenties informoisi minua siitä ennakkoon.

– Et ole yksin tässä tilanteessa. Sun kaltaisiasi nuoria on monia. Tytöt – ja pojat – yrittävät monesti kontrolloida syömistään. Yrittävät laihduttaa ja näyttää paremmilta. Se tavallaan myös kuuluu tähän ikään. Mutta me  annamme sulle nyt mahdollisuuden korjata asiat. Alkaa syödä. Se on kaikki mitä sun on tehtävä. Muuten joku muu tekee sen puolestasi. – –

Lilli on onnekas ja pääsee hoitoon. Vasta myöhemmin hän saa tietää, että kaikki oli äidin sinnikkyyden ansiota.

Parkkonen kirjoittaa sujuvasti. Kerronnassa on imua, vaikka romaani onkin ennalta arvattavan tyypillinen kehityskertomus, jossa vähitellen, muutaman repsahduksen kautta, Lilli kurkottaa sairauden vakavuuden huomion ottaen yllättävänkin rivakasti kevään sairaalajakson jälkeen kohti parantumista ja paluuta normaaliin elämään.

Rouva Huu ei halua leimautua nipottajaksi ja holhoajaksi, mutta  Parkkosen romaani hämmensi samaan tapaan kuin Rannelan Läpi yön. 

Nuortenkirjallisuuteen periaatteessa yhä kuuluvan onnellisen lopun vaatimuksen takia nuortenkirjat tuntuvat nykyisin trivialisoivan, arkipäiväistävän, tosielämän rankkoja aiheita. Kummassakaan kirjassa ei toki ihannoida  mielenterveyspohjaisia ongelmia, mutta sosiaalinen tirkistelykään ei ole niistä kaukana. Molempien kirjojen soisi silti päätyvän moniongelmaisten nuorten vanhempien ja lähipiirin sekä ammattiauttajien luettavaksi.  

Joskus olisi mukava lukea myös rankoista aiheista kertova nuortenromaani, jossa vanhempia ei esitetä täysin syyntakeettomina  ja kädettöminä sivuhenkilöinä.

Kaunokirjallisilta ansioiltaan anoreksian kuvauksina kestävät edelleen Hannele Huovin Madonna (Weilin+Göös 1987, up. Tammi 2000) sekä Kira Poutasen Ihana meri (Otava 2001, up.  2008). Anekdoottina maininnan ansaitsee myös Leena Krohnin varhainen tarinakokoelma Tyttö joka kasvoi ja muita kertomuksia (Tammi 1973), jonka nimitarinan tyttö kieltäytyy kasvamasta.

Parkkosen 112 – Vihaan itseäni on yksi viidestä Topelius-palkintoehdokkaasta.

Vehreä lastenkirjakeidas Helsingin ytimessä

Tarinoiden puisto. Elämyksellinen lastenkirjallisuustapahtuma Virka Galleriassa Helsingin kaupungintalolla 1.2.2015 asti. Avoinna arkipäivinä klo 9–19 ja viikonloppuisin klo 10–16. Järjestäjänä Pro lastenkirjallisuus - Pro barnlitteraturen ry. Vapaa pääsy.

Marraskuun alussa Helsingin ydinkeskustaan Kauppatorin kupeeseen avattu Tarinoiden puisto on monen talkoolaisen ja tulisieluisen lastenkulttuuriaktiivin voimanponnistus, jonka merkitys korostuu näinä taloudellisesti ankeina aikoina, kun lastenkulttuurin ja -kirjallisuuden saama mediahuomio on vähentynyt. 

Näyttelyä ovat tukeneet taloudellisesti monet rahastot ja kulttuuritahot, mutta ilman lukuisten pyyteettömien talkoolaisten lastenkulttuuritahtoa tämä hanke ei olisi voinut toteutua.

Kuvitusoriginaalien matalassa ripustuksessa on huomioitu lapsikatsojat. Näyttelyssä on mukana lähes 40 nykylastenkirjallisuuden suomalaista kuvittajaa. Kuva PHH. 

Hankkeen alullepanijana on Pro Lastenkirjallisuus – Pro barnlitteraturen -yhdistys, jonka unelmana on perustaa pääkaupunkiseudulle lastenkirjallisuudelle ja lastenkirjataiteelle oma talo. 

Kolmikuukautisella tempauksella halutaan vakuuttaa myös helsinkiläiset päättäjät ja muut instanssit siitä, että tällaiselle hankkeelle on sijansa.  Yhdistys järjesti  toimintansa alkuvaiheessa vastaavan pienimuotoisemman pilottitapahtuman Sörnäisten Ebeneser-talossa keväällä 2011.

Tarinoiden puistossa on vieraillut kahden ensimmäisen kuukauden aikana jo 13 400 lasta ja aikuista. Pääasiallisena kohderyhmänä ovat lapsiperheet sekä päiväkoti- ja kouluryhmät. Ohjelmaa on tarjolla myös ammattikasvattajille. Näyttely on kaksikielinen. Sekä kuvitusoriginaalinäyttelyyn että kaikkiin oheistapahtumiin on vapaa pääsy.

Tarinoiden puiston suojelija on näyttelijä Elina Salo, joka näyttelyn avajaisten yhteydessä pitämässään juhlapuheessa sanoi nasevasti, että ei ole mitään isomman suojelun arvoista kuin lastenkirjallisuus.

Näyttelyn avajaisissa lapsivieraat ottivat heti ison tilan haltuunsa
tehokkaasti. Kuva PHH.

Tammikuun oheistapahtumissa voi tutustua mm. venäläiseen satuperinnettä, satuhierontaan ja sadutukseen, kummituslauluihin ja -tarinoihin. Työpajoissa voi tehdä räsynukkeja, tanssia ja perehtyä sukumuistoihin. Tarinoiden puiston ohjelma löytyy täältä. 

Näyttelyineen ja monipuolisine ohjelmineen Tarinoiden puisto on kaikkien aikojen suurin suomalainen lastenkirjallisuustapahtuma.

Kuvitusoriginaalien kupeeseen on jätetty paljon oleskelutilaa ja
houkuttelevia lukupisteitä. Lastenkirjat on oivaltavasti sijoitettu
konttausikäistenkin tavoitettavaksi. Kuva PHH.

Lähes 40 suomalaisen lastenkirjakuvittajan kuvitusoriginaalien näyttely todentaa uusimman kotimaisen kuvitustaiteen tasoa ja moni-ilmeisyyttä. Mukana on myös kaksi  klassikkokuvittajaa, tänä vuonna satavuotisjuhlaansa viettänyt Maija Karma ja Maija-Kaarina Nenonen, joka tunnetaan monista Kultainen koti -sarjan kuvituksistaan.

Kuvitusnäyttelyssä on myös tilaisuus tutustua harvoin esillä olleisiin kuvittaja Maija-Kaarina Nenosen Kultainen koti -sarjaan tehtyihin originaaleihin, jotka Lastenkirjainstituutti on äskettäin saanut osaksi kuvituskokoelmaansa. Kuva PHH.

Kuvitusoriginaalien tutustumisen jälkeen voi lukea ympäri näyttelytilaa sijoitettuja lastenkirjoja ja vertailla myös sitä, kuinka originaalikuva muuttuu  kuvittajan työpöydän jälkeen kirjapainossa ja taittajan ammattitaidon jälkeen kuvan ja tekstin saumattomaksi vuoropuheluksi.

Lisäksi luettavana on satoja muita lastenkirjoja, omana osastonaan Helsinki-aiheiset lastenkirjat.

Toivon mukaan Tarinoiden puisto vakuuttaa paikalliset ja valtakunnalliset
päättäjät siitä, että lastenkulttuuri ja kirjallisuus tarvitsevat oman pysyvän
 toimitilan Helsinkiin. Maailman pienin kulttuuritalo on osa Leikki vieköön -kirjan
kuvausrekvisiittaa. Kuva PHH.

Tarinoiden puisto on elämyksellinen, toiminnallinen kokonaisuus, joka monien aktiviteettien lisäksi antaa myös mahdollisuuden rauhoittua kirjan kanssa yksin tai yhdessä. Näyttelyarkkitehtuurissa on otettu huomioon lasten rakastamat pienet ja suojaisat lukunurkat ja mökit. Yksi uskaliaimmista lukupaikoista taitaa olla Tove Janssonin hattivattien kansoittama luola!

Tapahtuman visuaalisesta suunnittelusta ovat vastanneet kuvittaja Sari Airola, arkkitehti Eymen Homsi  ja lavastussuunnittelija Sattva-Hanna Toiviainen sekä graafikko Anja Reponen. 

Sisällön suunnittelutyöryhmään ovat kuuluneet puheenjohtajana Maija Karjalainen sekä  tuottaja Laura Rautkallio-Salminen, kirjailija Tuula Korolainen, FM Tytti Tuunanen, Satupäivän tuottaja Iida Turpeinen ja tuottaja Sanna Kangasluoma. 

Imponoiva kuvaelämäkerta huimasta visualistista

Albert Lemant: Gustave´s door. Ranskankielestä kääntänyt Lazare Bitoun. Atelier du poisson soluble: Musée d´Orsay 2013.

Isän äidillä oli paksu perheraamattu, jossa oli Gustave Dorén kuvitus. Uppouduin siihen aika-ajoin, vaikka raskaan kirjan siirtely kävikin pienen tytön voimille.

Tällaisten lasten tietokirjojen äärellä on aina pakko huokaista: missä ovat suomalaiset vastaavat taiteilijaelämäkerrat lapsille? Onko kielialueemme niin pieni, että olisi huikentelevaista tehdä kokeellisempaa ja tiukasti tietoainekseltaan rajattua elämäkertaa lapsille historiamme suurmiehistä ja -naisista? 

Kotimaisen lasten tietokirjallisuuden ongelmana on edelleen se, että jopa aikuinen  lukemisesta ja kuvien katsomisesta tietoähkyn. 

Gustave-pojasta ei näy kuin hiuspehkoa, kun äiti herättää poikaa kouluun. Albert Lemant hyödyntää Dorén kuvituksia pojan makuuhuoneen seinillä.Vihreä kana lymyilee kuvan vasemmassa alareunassa.  Albert Lemantin kuvitusta lasten tietokirjaan Gustave´s door  (Atelier du poisson soluble 2013). 

 

Gustave´s door ei yritäkään ottaa tukevaa syliotetta Gustave Dorén koko tuotannosta, vaan pikemminkin herättää nykylapsen uteliaisuuden tätä aikalaistensa ja heitä seuranneiden sukupolvien visuaaliseen kuvastoon merkittävästi vaikuttanutta mestaria kohtaan.  

Dorén kuvitukset Grimmin veljesten satuihin ovat klassikkoja ja tässä satuhahmot
vierailevat pojan unessa. Albert Lemantin kuvitusta lasten tietokirjaan Gustave´s door  (Atelier du poisson soluble 2013).  

Gustave-poikaa herätellään kirjan alussa kouuun. Pojalla on vilkas mielikuvitus. Doré antoi  kuvituksissaan hahmot monille kirjallisuudenhistorian klassisille hahmoille,  Sancho Panchasta paroni Münchauseniin ja klassisten satujen sankareihin, jotka vierailevat kuvatietokirjassa hänen unissaan. 

Poika pääsee seikkailulle avaruuteen ja jylhiin vuoristoihin ja lumottuihin metsiin. Ja lopussa poika on varttunut jo nuorukaiseksi, joka tallentaa nyt hurjia visioitaan kuvituksiin arvostettuna taiteilijana.

Kirjan lopussa äiti katsoo huokaisten poikansa piirustuksia: ”My poor Gustave, is this how you hope to make a living!” 

Dorén elämän taustoitukseen on varattu kirjan sisäkannesta aukeama,
jossa  kuvatarina saa vähän enemmän taustaa Gustave Dorén oikeasta
elämästä. Albert Lemantin kuvitusta lasten tietokirjaan Gustave´s door
(Atelier du poisson soluble 2013).   

Kirjan loppuun sisäkanteen on painettu lyhyt infoteksti kirjan taustaksi. Gustave sai lahjaksi väriliituja ja ryhtyi piirtämään vimmaisesti.Jokaisella aukeamalla vilahtavan vihreän kanan arvoitus ratkeaa lopussa. Perimätiedon mukaan Gustave saattoi maalauskankaan puutteessa käyttää kanaa taiteellisen työnsä alustana maalaten maalata kanan kaikki sulat vihreiksi.  Uskotaan, että tämä samainen kana kiusasi sittemmin painajaisunissa taiteilijaa!

Orsayn taidemuseossa Pariisissa oli Gustave Dorén (1832–1883) näyttely viime vuonna ja Albert Lemantin kirja oli myynnissä näyttelyn yhteydessä. Rouva Huun ystävä Katri toi kirjan Ranskan matkaltaan tuliaisina ja näin kirja päätyi myös Huun lukemaksi. 

Säveltäjä Jean Sibeliuksen syntymästä on tänä vuonna tullut kuluneeksi 150 vuotta ja sen kunniaksi ainakin Lasten Keskus julkaisee heti alkuvuodesta Katri Kirkkopellon kuvakirjan Soiva metsä: Jean Sibeliuksen matkassa. Kirja julkaistaan myös ruotsiksi ja englanniksi.