Ruman ankanpoikasen jalanjäljillä

Britta Teckentrup: Rähmäräpylä, suomentanut Anna-Reetta Sipilä, 26 sivua, Lasten Keskus 2015.

Saksalaisen Britta Teckentrupin Rähmäräpylä on sekä aiheeltaan että esitystavaltaan napakymppi siihen vaiheeseen, kun siirrytään varttuneemman taaperon kanssa katselukirjoista vähitellen kokonaisen eheän tarinan sisältäviin kuvakirjoihin. 

Selkeät, kiinnostavat kuvat ja pieni sympaattinen ja verkkaan etenevä tarina vangitsevat lapsen huomion.

Rähmäräpylä oli pieni ankanpoikanen, 

jolla oli valtavan suuret ja kömpelöt räpylät. 

Se hoiperteli ja kompuroi ja kaatuili aina ja kaikkialla. 

Miten kiusallista se olikaan. 

Rähmäräpylän isot räpylät eivät sovellu metsäympäristöön lainkaan.
Britta Teckentrupin kuvitusta kuvakirjaan Rähmäräpylä (Lasten Keskus 2015). 

Rähmäräpylän kömpelyys korostuu sen hyvän ystävän, Tipun, kanssa yhdessä kulkiessa. 

Aikuinen hoksaa heti tarinan jujun, mutta lapsi samastuu tietysti Rähmäräpylään: taaperovaiheessa kun oma kävelykin on usein jatkuvaa muksahtelua ja tasapainon hakemista!

Mutta annapas olla, kun kaksikko pääsee veden äärelle. 

Rähmäräpylä on heti omassa elementissään: ”Se liukui veden pinnalla kevyesti kuin ballerina”.

Keltainen, vihreä ja turkoosi sininen ovat kompakti ja toimiva yhdistelmä
taaperoikäisen kiinnostuksen herättämiseen. Eläinhahmot ovat selkeitä ja sympaattisia.
 Britta Teckentrupin kuvitusta kuvakirjaan Rähmäräpylä (Lasten Keskus 2015). 

Kuvakirjan voi lukea myös  ns. erilaisen oppijan kasvukertomuksena. Meillä jokaisella on omat vahvuutemme. Vajavaisuus tai osaamattomuus ei sulje kaikkia ovia, sillä jokainen on hyvä jossakin.

Britta Teckentrupin Rähmäräpylän voi lukea myös H. C. Andersenin Ruman ankanpoikasen yhtenä variaationa. 

Rähmäräpylä tuo mieleen yhden rouva Huun lapsuuden lempikirjan, Kathryn Jacksonin & Richard Scarryn Tammen Kultaiset kirjat –sarjassa ilmestyneen Atte Ankka ja hänen ystävänsä.

Rouva Huun hyllystä löytyy myös hauska suomalainen kuvakirjakuriositeetti, Könni-kustantamon Untuvainen, joka kertoo uteliaan ja uhmapäisenkin joutsenen poikasen seikkailuista emon turvan ulottumattomissa. 

Karkumatkalla Untuvainen päätyy Tutteli-tytön hoiviin. Kanaemo hätistää poikasen tylysti pois kanatarhasta ja Untuvaisen valtaa koti-ikävä ja se palaa takaisin emon luokse. Vähin erin se varttuu uhkeaksi joutseneksi.

Ihmetellen Untuvainen  

katsoo  kalvoon tyynen veen. 

Näkee siinä ilostuen 

nuorukaiseks´ ehtineen.

Sotavuosien jälkeen elettiin vielä puutteen aikaa, ja siksi kuvakirjoissakin käytettiin säästeliäästi nelivärikuvitusta. Maire Könnin kuvitusta Rauha Kilven tekstiin kuvakirjassa Untuvainen (Könni 1948).

Nidottu kuvakirjanen on ilmestynyt Satuikkuna-sarjassa vuonna 1948. Tekstin on tehnyt Rauha Kilpi ja kuvat Maire Könni. Kirjasarjan erikoisuutena on kannen pyöreä reikä, josta näkyy ensimmäisen aukeaman nelivärikuva. 

Tarinankerronnan ja kuvituksen magiaa

Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita. Kuvitus tekijän, suomennos Jaana Kapari-Jatta, 89 sivua, Lasten Keskus 2015.

Shaun Tan (s. 1974) on australialainen taiteilija, kirjailija ja elokuvantekijä, joka ponnahti Suomessakin suuremman yleisön tietoisuuteen viimeistään vuonna 2011, jolloin hänelle myönnettiin Astrid Lindgrenin kunniaksi perustettu ALMA-palkinto.

Lasten Keskuksen kautta viime vuonna ilmestynyt ensimmäinen Tan-suomennos, Etäisten esikaupunkien asioita, on todellinen kulttuuriteko. 

Tämä visuaalisesti täysipainoinen, lukijakuntansa vastaanottokykyä aliarvioimaton teos vahvistaa jälleen kerran rouva Huun uskoa siihen, että nimenomaan pienemmät kustannuskentän toimijat poimivat nykyisenä taloudellisen epävarmuuden aikana kultajyvät, siinä missä isot kustantajat satsaavat takuuvarmoihin myyntimenestyksiin.  

Huomionarvoista on, että Tanin teos on saanut takakanteensa kolmoisluokituksen: LAPSILLE, NUORILLE JA AIKUISILLE. 

Viikonloppuna Tampereella järjestetyssä Fincon-tapahtumassa Tanin kertomuskokoelma sai Helsingin Science Fiction Seuran Tähtifantasia-palkinnon parhaasta vuonna 2015 suomeksi ilmestyneestä käännösfantasiakirjasta. Raadin perustelut löytyvät kokonaisudessaan täältä. 

Rouva Huulle Tanin tuotannosta ovat entuudestaan tuttuja tässäkin suomennetussa kokoelmassa mukana oleva Eric, joka on julkaistu myös viehättävänä pikkukirjasena sekä alakuloisuudesta visuaalisesti vangitsevasti kertova kuvakirja Red Tree ja tekstitön kuvakirja Arrival.

Etäisten esikaupunkien asioita on hengästyttävä luku- ja katselukokemus. Sen maaginen tunnelma syntyy tarinoiden huljuvasta epämääräisyydestä. Mitään ei selitetä juuriaan myöten. 

Shaun Tan on mieltynyt tikku-ukkoihin. Perheen vaihto-oppilas on pienenpieni
 ja viihtyy keittiön ruokakomerossa. Shaun Tanin kuvitusta "Eric"-tarinaan
teoksessa Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus 2015). 

Fantastiset elementit tarinoissa otetaan poikkeuksetta itsestäänselvyyksinä. Mikäli lukija on jalat maassa -tyyppiä, hän voi kokea joutuvansa epämukavuusalueelle ja jopa kokea tulevansa huijatuksi.

Mutta meille kaikille muille elämän koko kirjon ihmettelijöille Tan tarjoilee huimia ulottuvuuksia arjesta yllättäen aukeaviin lohkeamiin.

"Vaarin tarinassa" kerrotaan monimutkaisista vihkimisrituaaleista, joissa
vihityt kohtasivat monenlaisia vastuksia. Kertomus on tarinankerronnan ylistyslaulu
 ja sinisellä ja ruskealla toonatuissa kuvissa on voimakas kolmiulotteisuuden tuntu. 
Shaun Tanin kuvitusta "Vaarin tarinaan" teoksessa Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus 2015).  

Tan rikkoo tietoisesti visuaalisia vakiintuneita konventioita kuvituksessaan ja anarkistisessa taitossa. Kirjan 15 tarinan sisällysluettelo on piilotettu postimerkkeihin. “Kaukana sataa” koostuu sekalaisista muistilipuista, joissa esitetään vaihtoehtoisia ratkaisuja sille, mitä tapahtuu ihmisten kirjoittamille runoille. Jokohan tätä viehkoa tarinaa on hoksattu käyttää sanataideopetuksessa? Samankaltaista skräppäys-askartelusta tuttua leikkaa ja liimaa –tekniikkaa hyödynnetään myös tarinassa ”Mitäpä jos tekisit itsellesi lemmikin”.  

Tan varioi usein saman tarinan sisällä väriskaalaa ja jopa kuvitustekniikkaa, antaa välillä lukijan lepuuttaa silmiään useammalla kuva-aukeamalla, jotka vievät tarinaa ilman sanoja eteenpäin. 

Suomalaiselle kuvien australialainen miljöö on itsessään fantastinen. 
Shaun Tanin kuvitusta "Tikku-ukot" -tarinaan teoksessa Etäisten esikaupunkien
 asioita (Lasten Keskus 2015).   

Tan rakastaa pikkuruisia kuvaluetteloita ja toisaalta koko aukeaman sielunmaisemia. ”Unohduskone” -tarina on osattava löytää sanomalehden aukeamalta. Lukija ei malta olla vilkuilematta myös viereisten uutisten sisältöä, mutta palstat katkeavat tylysti ja lukijaa jää piinaamaan, mitä uutinen oikeasti käsittelee.

Shaun Tanin tyyli ei ole suomalaisillekaan lukijoille tyyten vierasta. Tähtifantasia-palkinon perusteluissa mainittujen Leena Krohnin ja Tove Janssonin lisäksi myös Maria Vuorio on viljellyt samanlaista arjen pukemista fantastiseen monissa kertomuskokoelmissaan (mm. Olen nähnyt sellaisen, Eräänä valtavana maanantaina sekä Kuningattaren viitta ja muita kiperiä kysymyksiä, Tammi).

Myös Sari Peltoniemen Gattonautti ja muita arkisatuja (Tammi 2012)  sekä Ainakin tuhat laivaa: kertomuksia täältä ja muualta (Tammi 2005) ammentavat jostakin toden ja tarun rajalta.

Kun käärmeenpoikanen on vapaana, voi tapahtua mitä tahansa

Barbro Lindgren: Kesä kaupungissa, kuvitus tekijän, suomentanut P. Mustasaari, 134  sivua, Weilin+Göös 1967. Kansikuva Ia Falck.

Tämä  lastenkirja on alkujaan jo 51 vuotta vanha, mutta se on edelleen säilyttänyt lumovoimansa. 

Rouva Huun sisko testasi kirjan äskettäin 6- ja 8-vuotiailla lapsillaan. 

Testiyleisön palaute innosti palaamaan kirjaan uudelleen. 

Kirja on nimittäin minulle ennestään tuttu: valitsin siitä seitsemänosaiseen Satusaari-antologiaan (Weilin+Göös/ WSOY 2003–2005) aikoinaan peräti kaksi tekstiä, "Kun Mattiaksen piti myydä Filippa" ja "Linnunpoikanen".

Ruotsalainen lapsikuvaus ei koskaan tuota pettymystä, olipa kyse lastenkirjasta tai elokuvasta. Vaikka Barbro Lindgrenin kirjassa syödään aamiaiseksi viiliä ja puhutaan pyykkinuorasta, niin lapsipsykologia ja lapsen spontaanit mielenliikkeet iloineen ja suruineen ovat yhä päteviä.

Barbro Lingdren on kuvittanut itse useampia lastenkirjojaan. Ihmishahmoilla on usein sysimustat silmät. Tässä poikakolmikko poseeraa iloisessa ryhmäkuvassa. Barbro Lindgrenin omaa kuvitusta lastenromaaniinsa Kesä kaupungissa (Weilin+Göös 1967). 

Kesä kaupungissa kertoo kolmesta Tukholmassa asuvasta pikkupojasta. Keskushenkilö Mattias on viisivuotias, Limppu seitsemän- ja Pelle viisivuotias. Erillisissä tarinoissa kuvataan hauskoina otoksina poikien kesäisiä tapahtumia.

Avaustarina "Pellen käärmeenpoikanen" on oikeastaan kokoelman helmi. 

Pelle kertoo Mattiakselle löytäneensä kerrostalon pihalta käärmeenpoikasen ja laittaneensa sen tulitikkulaatikkoon mattotelineen alle. 

–   Käärmeenpoikaset ovat hirmu pieniä, sanoi Pelle. Ne mahtuvat tikkuaskiin kuin tyhjää vain. Mutta sitten ne kasvavat nopeasti. Ne voivat kasvaa monen metrin pituisiksi. Kaatavat taloja ja vaikka mitä. 

Pelle avasi tulitikkulaatikon. 

Se oli aivan tyhjä. Käärmeenpoikanen oli karannut! Mattias katsoi epäillen Pelleä eikä tiennyt mitä uskoa. 

–    Ei siinä mitään käärmettä ollutkaan. Sinä keksit koko jutun. 

Pelle käänsi pyöreät, siniset silmänsä Mattiasta kohti. 

–    En minä narraa koskaan, hän sanoi. 

He seisoivat noloina ja tuijottivat tyhjää tulitikkulaatikkoa. 

–   No sitten käärme on vapaana, sanoi Pelle. Silloin saattaa tapahtua mitä tahansa.

Piskuisesta käärmeenpoikasesta sukeutuu Mattiaksen mielikuvituksessa
lopulta hurja lohikäärme! Barbro Lindgrenin omaa kuvitusta
lastenromaaniinsa Kesä kaupungissa (Weilin+Göös 1967). 

Mattias juttelee läheistensä kanssa käärmeistä ja vähitellen pojan mielikuvituksessa käärme paisuu valtavaksi hirviöksi, kunnes totuus lopulta paljastuu ja käärme kutistuu vaivaiseksi kastemadoksi.

Muissa tarinoissa Mattias lähtee myymään vaivalloista ja kitisevää pikkusiskoaan kaupungille, pojat pelastavat pesästään pudonneen linnunpoikasen, Pelle putoaa viemäriaukkoon, Mattias karkaa mummin luo ja eksyy pahemman kerran, pojat harrastavat nyrkkeilyä kyllästymiseen asti, Mattias ostaa yhdellä kruunulla isälle syntymäpäivälahjan, pojat viettävät hauskan päivän Skansenilla  ja  tekevät retken maalle Norrtulliin ja pääsevät leipomaan.

Ehtiväinen Mattias päätyy karkumatkallaan mummolaan myös poliisiasemalle. Barbro Lindgrenin omaa kuvitusta lastenromaaniinsa Kesä kaupungissa (Weilin+Göös 1967). 

Lindgrenillä on taito tiivistää lapsen havaintoja nasevasti. Mattias esimerkiksi luopuu Filippan myymisestä ventovieraille, koska huomaa, että siskon kulmakarvat ovat alkaneet kasvaa (eli sisko on selvästi muuttumassa tavallisen ihmisen näköiseksi….). 

Aikuinen kiinnittää huomiota lasten ja aikuisten välisiin suhteisiin: vaikka aikuiset olivat vielä 50 vuotta sitten kiistattomia auktoriteetteja lapsiin nähden, niin silti heiltä löytyi huomattavasti nykyistä enemmän aikaa ja kujemieltä hassutella yhdessä lasten kanssa.

Samaa lapsuuden yltäkylläistä auvoa löytyy myös Astrid Lindgrenin Lotta-kirjoista ja äskettäin edesmenneen Marita Lindquistin Santtu ja Ellinooora-kirjoista.