3. luukku: Jouluna ei nipoteta turhasta

Axel Scheffler: Pete ja Pulmu: Joulukuusi, suomentanut Raija Rintamäki, 32 sivua, Mäkelä 2018. 

Kartonkisivuisista pikkulastenkirjoista tutut ystävykset Pulmu-hiiri ja Pete-pupu viettävät tietysti myös joulua.

Kuvituksessa on sopivasti yksityiskohtia tunnistettavaksi
ja nimettäväksi. Axel Schefflerin kuvitusta kuvakirjaan
Pete ja Pulmu: Joulukuusi (Mäkeä 2018). 

Kaksikko valmistautuu jouluun koristelemalla joulukuusen itse leivotiuilla pipareilla.

Mutta kummallisesti aina, kun Pulmu kääntää selkänsä, koristeet katoavat.

Peten ilme taitaa kertoa, mihin piparit ovat hävinneet...Axel Schefflerin kuvitusta kuvakirjaan Pete ja Pulmu: Joulukuusi (Mäkeä 2018). 

Vaivihkaa  tämän leppoisan ”pikkulasten dekkarin” avulla voi opetella myös lukusanoja ja vahvistaa tarkkaavaisuutta: mikä koriste on kadonnut joulukuusesta?

Onneksi jouluna ei ole tapana nipottaa turhasta.

Kaverukset ryhtyvät askartelemaan kuuseen koristeita.

Ja jouluaattona kumpikin saa joululahjan: Pulmun paketissa on askartelusakset ja Petellä hammasharja.

2. luukku: Toivo on joulun ydinasia

Matt Haig: Joulupukki ja minä, kuvittanut Chris Mould, suomentanut Sarianna Silvonen, 313 sivua Aula & co 2018. 

Matt Haigin & Chris Mouldin omintakeinen sarja on ehättänyt jo kolmanteen suomennettuun osaan. 

Joulupukki ja minä kertoo edellisessä osassa Tyttö joka pelasti joulun tutuksi tulleesta Amelia-tytöstä. 

Joulupukin lelupajassa on huisketta. Chris Mouldin kuvitusta
Matt Haigin lastenromaaniin Joulupukki ja minä (Aula & co 2018). 

Äitinsä kuoleman jälkeen tyttö on kotiutunut Tonttuvaaraan ja asuu joulupukin ja tämän vastavihityn vaimon Maryn kanssa. 

Tytön elämää varjostaa kuitenkin tonttuyhteisön epäluuloisuus ihmisiä kohtaan. 

Amelia, joka on aiemmin ansainnut elantonsa nuohoojana, pääsee nyt kouluun. Mutta tonttujen koulun oppiaineet ovatkin ihmiselle hieman haastavia: 

En voinut uskoa korviani, kun kuulin, että viiden kertotaulua lasketaan viisijalkaisen pöydän päällä. Ja jakolasku tehdään vain jakamalla numerot pitkin sivua. 

Amelialle tarjoutuu tilaisuus testata joulupukin uutta huippuvarusteltua rekeä.  

Pahaksi onneksi tytön kissa, Nokinenä, pillastuttaa poron ja reki tuhoutuu. 

Joulupukin katalamielinen vastustaja, Vodol-ukki, käynnistää Ameliaan kohdistuvan ilkeämielisten puheiden huhumyllyn Totuuden Torvi -sanomalehdessä, ja Amelia päättää lähteä pois Tonttuvaarasta.

Onneksi Amelia törmää totuuskeijuun, jonka kanssa hän saa kokea huiman seikkailun ja tulee samalla pelastaneeksi joulun. 

Joulun vietto on nimittäin vaarassa: Vodol-ukki on liittoutunut pääsiäispupujen kanssa. Ne ovat katkeria siitä, että joulu on paljon hartaammin odotettu juhla kuin pääsiäinen.   

Pääsiäispupujen armeijan johtaja on varsin tuikean näköinen.
Tässä se  ottaa mittaa totuuskeijusta. Chris Mouldin kuvitusta 
Matt Haigin lastenromaaniin Joulupukki ja minä (Aula & co 2018). 

Amelian tehtävänä on toiminnallisen juonen äkkikäänteissä ylläpitää toivoa, joka on joulun ydinasia. Sillä jos menettää toivon, on joulukin uhattuna. 

Näiltä osin Matt Haig toisintaa vanhojen joulusatujen kliseitä lapsenuskon merkityksestä.

Toisaalta uusin jouluaiheinen lastenkirjallisuus tuoreuttaa myös vanhoja perinteitä ja luo uutta kuvastoa.

Matt Haigin ja Chris Mouldin tontut eivät ole mitään leppoisia satukirjan tonttuja: 

Tontuissa on se juttu että vaikka he esittävät hilpeää ja hauskaa ja laulelevat joululauluja jopa kesäkuussa, he ovat oikeasti hyvin ankaria. He paiskivat niin kovasti töitä joulupukin lelupajassa, että hassujen hattujensa ja iloisten vaatteidensa alla tontut pitävät järjestyksestä, he pitävät kurista. He pitävät sääntöjen noudattamisesta. He pitävät siitä, että kaikki sujuu kuin rasvattu. Ja kun jokin menee vikaan – kun joku tekee virheen –  he tulevat hyvin hyvin kiukkuisiksi.  

Vaikka Tonttuvaaran kerrotaan sijaitsevan Suomessa, niin olemukseltaan hyvin vatsakkaan joulupukin kerrotaan nauravan ”pyöreästi” ja peri-amerikkalaisesti ho–ho–ho. 

Tontuista puhutaan välillä myös ruotsalaisittain nissetonttuina. 

Joulupukin olemus on pyöreine vatsoineen hyvin amerikkalainen.
Amelia seisoo joulupukin oikealla puolella. Chris Mouldin kuvitusta 
Matt Haigin lastenromaaniin Joulupukki ja minä (Aula & co 2018).  

Amelia kohtaa myös tarinakeijuja, joiden kerrotaan syövän ”sanoja samalla tavalla kuin karhut syövät hunajaa", ja jotka ”metsästivät jatkuvasti uusia, eksoottisia sanoja, joilla voisivat maustaa tarinoitaan”.

1. luukku: Näitkö sinä jo tontun?

Taru Viinikainen & Oili Kokkonen: Tiltu ja Lettu: Joulujupakka, 76 sivua, WSOY 2018. 

Päiväkoti-ikäiset sirpakat sisarukset Tiltu ja Lettu valloittivat lukijoiden sydämet jo sarjan avausosassa Tiltu ja Lettu ja leikkimökin asukas, jossa pääosan anasti leikkimökkiin muuttanut särmikäs puutarhatonttu pertinjuntti.

Kaikki hankeen tallentuneet jäljet voivat olla
tontun jälkiä, uskovat Tiltu ja Lettu. Oili Kokkosen
kuvitusta Taru Viinikaisen lastenromaaniin
Tiltu ja Lettu: Joulujupakka (WSOY 2018). 

Kirjan alussa eletään lokakuuta. Tytöt yrittävät hillitä käytöstään, sillä äiti väittää joulutonttujen olevan jo liikkeellä. Sinnikkäästä tarkkailustaan huolimatta  tytöt eivät näe mitään ylimääräistä liikettä pihalla. 

Ihan tavallinen päiväkotipäivä huipentuu vanhempien yllätykseen: perheeseen tulee uusi nelijalkainen asukki, kissanpentu, jolle keksitään kilvan sopivaa nimeä.

Lenni Keinonen lähtee omille teilleen, ja jäljet johtavat leikkimökkiin, missä lymyää pertinjuntin kanssa kaksi muutakin puutarhatonttua. 

Pertinjuntti puutarhatonttuystävineen vauhdissa, ratsunaan
kissanpentu Lenni Keinonen. Oili Kokkosen 
kuvitusta Taru Viinikaisen lastenromaaniin 
Tiltu ja Lettu: Joulujupakka (WSOY 2018). 

Tytöile selviää, että jouluruuhkan aikaan puutarhatontutkin avittavat virkavelijään ja -sisariaan ja pestautuvat joulupukin kausityöläisiksi. 

Tontut haluavat ilahduttaa erästä tiettyä poikaa, jolla on ollut paljon elämän mullistuksia ja ehdottavat, että kissanpentu annetaan pojan iloksi.  

Kun tytöt saavat selville, että kyse on päiväkodin kiusanhengestä, Riesa-Ramista, he asettuvat päättäväisesti vastustamaan tonttujen hyväntahtoisia aikeita.  

Mutta niin vain käy, että Riesa-Ramistakin kuoriutuu ihan kelpo kaveri.

Leikkimökkiin loihdittua joulutunnelmaa. Oili Kokkosen 
kuvitusta Taru Viinikaisen lastenromaaniin 
Tiltu ja Lettu: Joulujupakka (WSOY 2018). 

Taru Viinikaisen kerronnassa on ripaus Marjatta Kureniemen Onneli ja Anneli-kirjojen taituroivaa kerrontaa, jossa liikutaan toden ja kuvitellun houkuttelevassa välitilassa. 

Oili Kokkosen vesivärikuvitus loihtii viihtyisiä miljöitä ja keskushenkilöiden eleissä ja ilmeissä on aimo annos kujemieltä.