Kirjaston kummituksetkin tietävät, että lukeminen kannattaa – aina!

Juha-Pekka Koskinen: Mysteerijengi: Kirjaston kiusanhenki. Kuvittanut Saana Nyqvist. 89 sivua, Karisto 2022. 

 

Yllättävän moni lastenkirja ammentaa nykyisin ideoita kirjastomiljööstä.  

 

Juha-Pekka Koskisen uuden Mysteerijengi-sarjan aloitusosa sijoittuu Helsingin Rikhardinkadun kirjastoon. 

Lapset ottavat haasteen vastaan selvittääkseen, miksi kirjaston kirjat lentelevät öiseen aikaan hyllyistä. 

 

Perinteisestä lasten perustamasta etsiväkerhosta sarja poikkeaa siinä, että neljänneksi jäseneksi kelpuutetaan myös yhden lapsen isotäti, kansanperinteestä ja historiasta aiemman työnsäkin puolesta kiinnostunut Elina. 

 

Ratkaisu on siinä mielessä nerokas, että aikuinen voi huolehtia  jengiläisten ruokahuollon lisäksi  myös tiedonnälästä luontevasti ja toisaalta tuo myös tarvittaessa turvaa kiperissä tai hieman liian jännittävissä juonenkäänteissä.

 

Saana Nyqvist on tiivistänyt lapsisankareihin 
nasevasti heidän keskeiset luonteenpiirteensä.
Nyqvistin kuvitusta Juha-Pekka Koskisen lastenromaaniin
Mysteerijengi: Kirjaston kiusanhenki (Karisto 2022).

Muutoin Mysteerijengin sankarigalleria on toki melko tavanomainen: 

 

Nico on luonteeltaan arka ja mielipiteissään varovainen. Hän rakastaa yli kaiken suklaata. 

Hänen isosiskonsa Mimosa tuunailee leikkiponeja ja myy näitä uniikkeja vampyyri-yksisarvisia verkossa. Mimosa suhtautuu ikänsä tuomalla oikeutuksella yleensä hyvin alentuvasti pikkuveljeen. 

Nicon ja Mimosan ystävä Iivo on kiinnostunut tekniikasta ja tuo ainakin tässä ensimmäisessä osassa seikkailuun myös  rationaalista ajattelua. 

Nicolla ja Mimosalla on yhteys kerrostalon vaatekaapista avautuvaan salakäytävään, joka johtaa Iivon kodin kenkäkaappiin. Lapset kokoontuvat taloyhtiön hylätyssä ullakkohuoneessa ja Elinan kirjojen täyttämässä kodissa.   

 

Yöllisissä kirjastoseikkailuissa on
jännitystä nostattavaa hämärää. Kummitukset
piirtyvät oivaltavasti pelkkinä ääriviivoina.
Saana Nyqvistin kuvitusta Juha-Pekka Koskisen
lastenromaaniin Mysteerijengi: Kirjaston kiusanhenki
 (Karisto 2022).

Saana Nyqvistin nelivärikuvitusta olisi kernaasti saanut olla paljon nykyistä enemmän. Siinä on samaa vetävyyttä kuin Martin Widmarkin ja Ola Skogängin lasten dekkarissa Ruusun salaisuus (Tammi 2018).  

On hienoa, että kotimaisiin lastenromaaneihin ilmaantuu myös aivan uusia kuvittajia ja kuvitustyylejä. Lastenkirjallisuuden kuvittajana Nyqvist on aiemmin tuttu Magdalena Hain kuvakirjasta Mörkö Möö ja Mikko Pöö (Karisto 2012).  

 

Rikhardinkadun kirjastosta löytyvät kummituksetkin tietävät, että lukeminen kannattaa aina. 

 

Juha-Pekka Koskinen on tavattoman tuottelias sekä aikuisten- että lastenkirjailijana ja hänellä on käsikirjoituksia jonossa useamman vuoden tarpeisiin odottamassa julkaisua.  

Mysteerijengi-sarjan avausosasta löytyy myös eräänlainen hommage Kansalliskirjaston entiselle johtajalle, Kai Ekholmille, joka jäi eläkkeelle jo vuonna 2018: 

– Kirjaston johtaja Ekholm on taitava velho. Hän on asettanut koko rakennukseen loitsun, joka vie kummituksiltakin voimat. 

Tosielämässä kirjastot ovat  nykyisin jo rentoja kohtaamispaikkoja, joissa normaalit elämän äänet ovat sallittuja. 

Koskisen lastendekkarissa jörö kirjastonhoitaja Mölläri pitää kuitenkin hiljaisuudesta:

– Puhukaa hiljempaa. Kirjastossa ei saa pulista eikä levittää paniikkia.

 

Lisää lastenkirjoja kirjastosta:

Kuvakirjoja 

 

Eric Hill: Puppe kirjastossa, suom. Jouko Ruokosenmäki, Otava 2019

 

Lucy Cousins: Maisa käy kirjastossa, suom. Anneli Heimonen, WSOY 2005 

 

Kristiina Louhi: Tomppa ja Kerttu kirjatoukka, Tammi 2018

 

Gillian Shields & Fransesca Chessa: Kirjasto-Kaisa, suom. Terhi Leskinen, Mäkelä 2011

 

Maikki Harjanne: Minttu kirjastossa, Otava 2000

 

Mervi Heikkilä: Eeli kirjastossa, kuv. Pekka Kurki, Eepos-kirjastot 2018 /selkokirja 

 

Poppy Bishop & Alison Edgson: Karhun kirjasto, suom. Raija Rintamäki, Mäkelä 2017

 

Julia Donaldson & Sara Ogilvie: Etsiväkoira Ella, suom. Raija Rintamäki, Mäkelä 2016 

 

Tuula Puranen & Kristina Huitula: Miina ja Manu kirjastossa, Satukustannus 2014

 

Jujja Wieslander & Sven Nordqvist: Mimmi lehmä lukee, suom. Terhi Leskinen, Mäkelä 2011 

 

Michelle Knudsen & Kevin Hawkes: Kirjaston leijona, suom. Raija Rintamäki, Mäkelä 2007

 

Markus Majaluoma: Sirkus saapuu kirjastoon, Avain 2011

 

 

Kuvitettuja lastenromaaneja:

 

Marko Hautala: Lauri Luu ja riivattu lukukoira. Kuv. Broci. Haamu 2021 

Tapani Bagge: Konstaapeli Mutanen ja kadonneen kirjaston arvoitus, kuv. Pasi Pitkänen, Tammi 2011

 

Karo Hämäläinen: Kirjastonhoitaja Moilanen ja karanneet tarinat, kuv. Pasi Pitkänen, Tammi 2011

 

Roope Lipasti: Vilhelmina ja vaaralliset kirjat, kuv. Ulriikka Lipasti, WSOY 2007 

 

Martin Widmark: Lasse-Maija etsivätoimisto: Kirjaston arvoitus, kuv. Helen Willis, suom. Outi Menna, Tammi 2021 

 

Martin Widmark: Ruusun salaisuus, kuv. Ola Skogäng, suom. Outi Menna, Tammi 2018 

 

Mila Teräs: Salainen kirjasto -sarja: Noitapeili; Kadonnut kaupunki, Otava 2016 ja 2019

 

Kalle Veirto: Etsivätoimisto Henkka & Kiimutka ja Kirjastokarju, Karisto 2019

 

Eoin Colfer: Legenda Pottu-Mäkisestä, kuv. Tony Ross, suom. Jaakko Kankaanpää, WSOY 2005

Arkista draamaa aamupuuron äärellä

Saara Kekäläinen & Reetta Niemensivu: Valpuri ja vaarallinen aamupuuro, 48 sivua, Tammi 2022.

 

Vuokko Hurme & Noora Katto: Hirveä nälkä, 31 sivua, Into 2021.

 

 

Parin viime vuoden tarjonnan perusteella voi puhua jo todellisesta lastenkirjallisuuden ruokabuumista.

 

Lastenkirjahyllyssä ruokateemaiset lastenkirjat ovat reilun vuoden aikana olleet esillä jo kahdessa katsauksessa. 

Jo aiemmin ilmestynyt Pamela Tolan ja Manuela Boscon lastenromaani Pöytä joka tahtoi kodin  (Otava 2015, kuv. Anna Salmisalo) muistutti perheen yhteisten ruokahetkien tärkeydestä koko perheen hyvinvoinnille. 

 

Lastenkirjallisuuden klassisin nirson lapsen ruokailusta kertova varoitustarina löytyy Heinrich Hoffmanin Jörö-Jukasta: opettavainen kuvasarja ja runo "Pikku Lassi, joka ei soppaa syönyt" kertoo pojasta, joka jättää sopan syömättä ja päätyy hautuumaalle.

Omassa lapsuudessani vedottiin vielä Afrikan köyhiin lapsiin ja patistettiin syömään lautanen tyhjäksi. 

Nykyinen kasvatusmetodi on lastenkirjoissakin jo sallivampi. 

Erilaisia makuja ja ruokalajeja innostetaan maistamaan. 

Myös ruokalajien kirjosta löytyy enemmän eksoottisempia makuja. 

 

Äidin päänsärky ja ruoan kanssa nirsoileva Aino 
on huono yhdistelmä: Kristiina Louhen kuvitusta kuvakirjaan
  Ainon äiti on vihainen (Tammi 1986). 

Kristiina Louhen Ainon äiti on vihainen -kirjan (Tammi 1986) kohtaus, jossa Aino protestoi äidin keittolounasta puhutteli minua taannoin pienten lasten äitinä. 

Kuvakirja oli tuolloin vielä harvinainen sanoittaessaan lapsiperheen arjen monia tunteiden kyllästämiä kohtauksia.    

 

Vuokko Hurmeen ja Noora Katon Hirveä nälkä ja Saara Kekäläisen ja Reetta Niemensivun Valpuri ja vaarallinen aamupuuro muistuttavat lähtöasetelmiensa  ja ruskeaihoisten tyttöpäähenkilöidensä puolesta paljon toisiaan.  

 

Isä huhuilee Valpuria aamiaiselle. Tytöllä on tarjoilusta suuret odotukset:

 

Yksi erikoisaamiainen, kiitos. 

Croissanteja, vohveleita ja vadelmahilloa.

Maapähkinöitä, suklaatahnaa ja

kinuskia, Valpuri luetteli.  – Ja hiukan

strösseleitä päälle, hän lisäsi.

 

Tahtojen taistelua: Reetta Niemensivun kuvitusta 
Saara Kekäläisen tekstiin kuvakirjassa Valpuri ja
vaarallinen kaurapuuro (Tammi 2022). 

Isällä on kuitenkin tarjolla vain ravitsevaa puuroa. Ja kriisi on valmis. 

 

Valpurilla on hyvä mielikuvitus ja hän yrittää eri tavoin päästä voittajaksi kiperästä tilanteesta.  

Tyttö epäilee jopa puuron olevan vieraan kulttuurin lähettilään juoni ja sen syöminen saattaisi sen vuoksi aiheuttaa koko aurinkokunnan kokoisen selkkauksen.

 

Pitkällisen väsytystaistelun jälkeen isä lämmittää puuron uudelleen mikrossa. 

Valpuri ottaa lusikan käteensä ja syö puuron: 

Puuro oli hyvää. (tai ainakin ihan syötävää.) 

Reetta Niemensivun kuvituksen yksityiskohdista voi pongata tuttujen ruoka-aineiden ja maailmankirjallisuuden klassikoiden ruokateemaisia nimiväännöksiä, joita löytyy myös kirjan sisäkansista.

 

Maistiaisen kirjan aukeamista voi nauttia täältä. 

 

Kekäläinen on aiemmin debytoinut aikuistenromaanilla Munametsä (S&S 2019) Olga Kokon kirjailijanimellä. 

 

Vuokko Hurmeen ja Noora Katon viime vuonna ilmestyneessä kuvakirjassa on sama asetelma, mutta kuvakirjan sävy on hieman valistavampi. 

Lastenkirjojen sukupuoliroolit ovat jo väljentyneet kiitettävästi. 

Hurmeen ja Katon kuvakirjoissa isät osallistuvat päivän arkisiin toimiin ja huolehtivat jopa äitejä enemmän ruokailun sujuvuudesta. 

Vilma jättää aamupuuron syömättä ja nirsoilee myös lounaan ja välipalan kanssa.  

Nälkä yltyy ja se vaikuttaa jo Vilman käytökseenkin. 

Vanhemmat ovat kuitenkin ihailtavan kärsivällisiä. 

Koko perhe aamiaispöydän äärellä. Noora Katon
kuvitusta Vuokko Hurmeen tekstiin kuvakirjassa
Hirveä nälkä (Into 2021). 

Tämänkin kuvakirjan sisäkannet on otettu oivaltavasti käyttöön. 

Kirjan alussa lapsi voi tunnistaa maistamiaan ruokia ja erilaisia makuja ja lopussa näytetään Vilman ja hänen siskonsa Tintin terveelliset ateriat. 

Noora Katto tunnetaan entuudestaan Anneli Kannon Viisi villiä Virtasta -sarjan kuvittajana.  

Kaksi lastenkirjaa Ukrainasta, vanha ja uusi

 

E. Bulatova & O. Vasiljeva: Vaarin kinnas. Ukrainalainen satu. Suomentanut Vilho Jokela. 33 sivua. Kansankulttuuri 1977. 2. painos SN-kirjat 1986.

Ukrainalaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta ei Suomessa tunneta, mutta tilannetta korjaa huhtikuussa Tammen kautta ilmestyvä Larysa Desynenkon ja Masha Foyan kuvakirja Maja ja ystävät.  

Se on ilmestynyt Ukrainassa 2017 ja kirja syntynyt vuonna 2017 tilanteessa, jossa Venäjä oli vallannut Krimin ja miehittänyt väliaikaisesti osan Donetskin ja Luhanskin alueista. 

”Sota on aina lapsia vastaan”, sanoo kirjailija ja ihmisoikeusaktivisti Larysa Denysenko. 

Kirjallaan hän haluaa huutaa maailmalle, että hänen kotimaansa lapset tarvitsevat kansainvälistä suojelua. 
Kuvakirja kertoo Majasta ja hänen luokkatovereistaan sodan uhan varjossa. Mukana on muun muassa perhe, joka on joutunut pakenemaan Krimiltä sekä lapsia, joiden vanhemmat ovat kadonneet.

Tammen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja Saara Tiuraniemen mukaan Tammi haluaa kustantaa kirjan lisätäkseen suomalaisten tuntemusta ukrainalaisista ja tukeakseen ukrainalaista kulttuuria ja kustantamoyhteisöä sodan keskellä. 

Kirjan koko tuotto menee lyhentämättömänä suoraan ukrainalaisten lasten hyväksi. Kirjan suomentaa Ukrainassa pitkään asunut suomentaja Eero Balk.

                                                   * * * * *

Yksi varmasti parhaiten Suomessa tunnettu ukrainalainen lastenkirja on ukrainalaiseen kansansatuun pohjaava nidottu, lapasen muotoon leikatulla kannella somistettu kuvakirja Vaarin kinnas. 

Perinteisestä kirjan kantikkaasta muodosta poikkeavat kuvakirjat ovat aina lapselle erityisen mieluisia. 

Ja tässä nimenomaisessa sadussa lasta viehättää erityisen paljon myös ison eläinjoukon ahtautuminen pieneen, mutta viihtyisään tilaan.

Suit-sait-sukkelaan hiiri sisustaa rukkaseen itselleen
viehättävän kodin. E. Bulatovan ja O. Vasiljevan kuvitusta
ukrainalaiseen kansansatuun Vaarin kinnas (Kansankulttuuri 1977). 

Lapsihan rakastaa rajattua, ahdasta leikkitilaa: majaleikkien ja nukkekotileikkien suosio perustunee paljolti lapsen halulle kiepahtaa pieneen pesäntuntuiseen turvalliseen ja pienuutensa takia helposti kontrolloitavaan tilaan. 

Vaari pudottaa kintaansa kinokseen. Hiiri löytää kintaan ja päättää tehdä sen omaksi pesäkseen. Hiiri sisustaa siitä itselleen sievän asunnon.

... ja ennen pitkää kintaan saumat jo natisevat, kun väkeä
kertyy yhä lisää. E. Bulatovan ja O. Vasiljevan kuvitusta
ukrainalaiseen kansansatuun Vaarin kinnas 
(Kansankulttuuri 1977).  

Vaan eipä aikaakaan, kun kintaaseen kurkistaa sammakko-pomppija… ja sitten jänis-loikkija, kettu-sipsuttaja, susi-vipeltäjä, villikarju-kulmahammas ja karhu-kuomanen. Kinnas natisee jo saumoistaan, mutta kaikki eläimet mahtuvat kintaan sisälle.  

Mutta sillä välin vaari huomasi, että kinnasta ei ollut missään. Hän lähti silloin sitä etsimään. Ja koira edellänsä juoksi. 

Juoksi, juoksi ja sitten huomasi: siinä makaa kinnas ja ikään kuin kihisee. Koira silloin haukkumaan:

– Hau, hau, hau.

Eläimet pelästyivät ja ryntäsivät ulos kintaasta pitkin metsää eri suuntiin. Ja vaari tuli ja korjasi kintaansa talteen. 

Kun isoisä löytää hukassa olleen rukkasen, eläimille
tulee äkkilähtö rukkasesta. E. Bulatovan ja O. Vasiljevan kuvitusta
ukrainalaiseen kansansatuun Vaarin kinnas 
(Kansankulttuuri 1977).  

Kirjan jutusteleva ja verkkainen tyyli sekä eri eläimille annetut sointuvat hellittelynimet viehättävät. E. Bulatovan ja O. Vasiljevan kuvitus  herättää retrohenkisyydessään lämpimiä tunteita.