torstai 3. maaliskuuta 2022

Arkista draamaa aamupuuron äärellä













Saara Kekäläinen & Reetta Niemensivu: Valpuri ja vaarallinen aamupuuro, 48 sivua, Tammi 2022.

 

Vuokko Hurme & Noora Katto: Hirveä nälkä, 31 sivua, Into 2021.

 





 

Parin viime vuoden tarjonnan perusteella voi puhua jo todellisesta lastenkirjallisuuden ruokabuumista.

 

Lastenkirjahyllyssä ruokateemaiset lastenkirjat ovat reilun vuoden aikana olleet esillä jo kahdessa katsauksessa


Jo aiemmin ilmestynyt Pamela Tolan ja Manuela Boscon lastenromaani Pöytä joka tahtoi kodin  (Otava 2015, kuv. Anna Salmisalo) muistutti perheen yhteisten ruokahetkien tärkeydestä koko perheen hyvinvoinnille. 

 

Lastenkirjallisuuden klassisin nirson lapsen ruokailusta kertova varoitustarina löytyy Heinrich Hoffmanin Jörö-Jukasta: opettavainen kuvasarja ja runo "Pikku Lassi, joka ei soppaa syönyt" kertoo pojasta, joka jättää sopan syömättä ja päätyy hautuumaalle.


Omassa lapsuudessani vedottiin vielä Afrikan köyhiin lapsiin ja patistettiin syömään lautanen tyhjäksi. 


Nykyinen kasvatusmetodi on lastenkirjoissakin jo sallivampi. 


Erilaisia makuja ja ruokalajeja innostetaan maistamaan. 


Myös ruokalajien kirjosta löytyy enemmän eksoottisempia makuja. 


 

Äidin päänsärky ja ruoan kanssa nirsoileva Aino 
on huono yhdistelmä: Kristiina Louhen kuvitusta kuvakirjaan
  Ainon äiti on vihainen (Tammi 1986). 


Kristiina Louhen Ainon äiti on vihainen -kirjan (Tammi 1986) kohtaus, jossa Aino protestoi äidin keittolounasta puhutteli minua taannoin pienten lasten äitinä. 


Kuvakirja oli tuolloin vielä harvinainen sanoittaessaan lapsiperheen arjen monia tunteiden kyllästämiä kohtauksia.    

 

Vuokko Hurmeen ja Noora Katon Hirveä nälkä ja Saara Kekäläisen ja Reetta Niemensivun Valpuri ja vaarallinen aamupuuro muistuttavat lähtöasetelmiensa  ja ruskeaihoisten tyttöpäähenkilöidensä puolesta paljon toisiaan.  

 

Isä huhuilee Valpuria aamiaiselle. Tytöllä on tarjoilusta suuret odotukset:

 

Yksi erikoisaamiainen, kiitos. 

Croissanteja, vohveleita ja vadelmahilloa.

Maapähkinöitä, suklaatahnaa ja

kinuskia, Valpuri luetteli.  – Ja hiukan

strösseleitä päälle, hän lisäsi.

 

Tahtojen taistelua: Reetta Niemensivun kuvitusta 
Saara Kekäläisen tekstiin kuvakirjassa Valpuri ja
vaarallinen kaurapuuro
(Tammi 2022). 



Isällä on kuitenkin tarjolla vain ravitsevaa puuroa. Ja kriisi on valmis. 

 

Valpurilla on hyvä mielikuvitus ja hän yrittää eri tavoin päästä voittajaksi kiperästä tilanteesta.  


Tyttö epäilee jopa puuron olevan vieraan kulttuurin lähettilään juoni ja sen syöminen saattaisi sen vuoksi aiheuttaa koko aurinkokunnan kokoisen selkkauksen.

 

Pitkällisen väsytystaistelun jälkeen isä lämmittää puuron uudelleen mikrossa. 

Valpuri ottaa lusikan käteensä ja syö puuron: 


Puuro oli hyvää. (tai ainakin ihan syötävää.) 


Reetta Niemensivun kuvituksen yksityiskohdista voi pongata tuttujen ruoka-aineiden ja maailmankirjallisuuden klassikoiden ruokateemaisia nimiväännöksiä, joita löytyy myös kirjan sisäkansista.

 

Maistiaisen kirjan aukeamista voi nauttia täältä

 

Kekäläinen on aiemmin debytoinut aikuistenromaanilla Munametsä (S&S 2019) Olga Kokon kirjailijanimellä. 

 

Vuokko Hurmeen ja Noora Katon viime vuonna ilmestyneessä kuvakirjassa on sama asetelma, mutta kuvakirjan sävy on hieman valistavampi. 


Lastenkirjojen sukupuoliroolit ovat jo väljentyneet kiitettävästi. 


Hurmeen ja Katon kuvakirjoissa isät osallistuvat päivän arkisiin toimiin ja huolehtivat jopa äitejä enemmän ruokailun sujuvuudesta. 


Vilma jättää aamupuuron syömättä ja nirsoilee myös lounaan ja välipalan kanssa.  


Nälkä yltyy ja se vaikuttaa jo Vilman käytökseenkin. 


Vanhemmat ovat kuitenkin ihailtavan kärsivällisiä. 



Koko perhe aamiaispöydän äärellä. Noora Katon
kuvitusta Vuokko Hurmeen tekstiin kuvakirjassa
Hirveä nälkä (Into 2021). 



Tämänkin kuvakirjan sisäkannet on otettu oivaltavasti käyttöön. 


Kirjan alussa lapsi voi tunnistaa maistamiaan ruokia ja erilaisia makuja ja lopussa näytetään Vilman ja hänen siskonsa Tintin terveelliset ateriat. 


Noora Katto tunnetaan entuudestaan Anneli Kannon Viisi villiä Virtasta -sarjan kuvittajana.  




Ei kommentteja: