Kalevala lumoaa koko perheen

Kirsti Mäkinen: Suomen lasten Kalevala. Kuv. Pirkko-Liisa Surojegin. 183 s. Otava 2002. 8. painos 2007.

Don Rosa: Sammon salaisuus ja muita Don Rosan parhaita. Toim. Jukka Heiskanen, Riku Perälä ja Elina Toppari. 192 sivua. Helsinki-Media 1999. 8. painos 2007.

Timo Parvela: Louhi. Sammon vartijat 3. 327 sivua. Tammi 2009. Kansikuva Jussi Kaakinen.

Leena Laulajainen: Lumottu lipas. Kuv. Virpi Talvitie. 59 s. Tammi 2002.

Mauri Kunnas: Koirien Kalevala Otava 1992. 15. painos 2007.




Kyllä suomalaisten nykylasten kelpaa. Koskaan aiemmin ei ole ollut tässä määrin tarjolla erilaisia Kalevala-versioita, alkaen Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalasta ja päätyen Don Rosan Sammon salaisuuteen. Enää puuttuu tuttikansan oma Kalevala, mutta eiköhän sekin ajan oloon ilmesty.

Meidän perheelle Kalevala-innostuksen nostattaja on ollut nimenomaan Kirsti Mäkisen koostama ja Pirkko-Liisa Surojeginin Suomen lasten Kalevala, joka ilmestyessään yhdeksän vuotta sitten kietoi pauloihinsa tuolloin kuusivuotiaan keskimmäisen. Poika nauliutui ääneenluetun jatkokertomuksen äärelle ilman lahjontaa tai kiristystä: hän suorastaan kärtti minua jatkamaan luentaa luku toisensa perään. Keittiössä askaroinut puolisokin jäi yllättyneenä kuuntelemaan ja tempautui lopulta mukaan lukupiiriin.

Kirsti Mäkinen on tehnyt suururakan kirjoittamalla koko Kalevalan monipolvisen juoniaineksen nykykielelle ja suorasanaiseen muotoon. Teoksen kustantajaa Otavaa on ilo kiittää tämän kansallisen kulttuuriteon tyylikkäästä toteuttamisesta.

Eittämättä fantasiakirjallisuuteen virittäytynyt uusi lapsisukupolvi solahtaa helposti näiden myyttisten sankarien seikkailuihin. Kirsti Mäkisen tulkinnassa Kalevalasta paljastuu yllättävän paljon kansansadulle tyypillisiä vastakkainasetteluja ja dramatiikkaa. Mäkinen ei ole tehnyt myönnytyksiä Kalevalan sotaisillekaan juonenkäänteille.

Toisaalta monien Kalevalan sankarien edesottamuksista ja keskinäisestä sanailusta löytyy paljon huumoriakin. Mäkinen helskyttää Suomen kieltä ja kalevalaista poljentoa sopivassa suhteessa: hänen tekstiään on ilo lukea ääneen, koska se hengittää niin kauniisti. Suorasanaisen tekstin rinnalle on ladottu makupaloiksi myös katkelmia alkuperäisestä, runomuotoisesta Kalevalasta.

Pirkko-Liisa Surojegin on kuvittajana uuras tutkija, joka tekee aikaa vievää pohjatyötä kuvituksiaan varten. Suomen lasten Kalevalaa kuvittaessaan hän on paneutunut Museoviraston kokoelmiin, viikinkiajan veneenrakennustaitoon ja suomalaisten muinaispukuihin. Parhaimpaansa Surojegin yltää jälleen eläinten kuvaajana. Kalevalan kuvamaailman luomisessa Akseli Gallén-Kallela on ollut monelle taiteilijalle omaa luovuutta rajoittava mestari, mutta Surojegin ratkaisee tämän painolastin voitokseen antamalla mustavalko- ja nelivärikuvissaan suomalaiselle luonnolle hengen ja sielun.

Myös Leena Laulajaisen peikkoeepos Lumottu lipas ammentaa suomalaisesta kansanperinteestä ja Kalevalasta. Laulajainen on esiintynyt suomalaisen lastenlyriikan omintakeisena uudistajana jo vuonna 1987 ilmestyneestä, vapaamittaista runoa sisältävästä Lumileopardi tanssii -kokoelmasta lähtien. Lumotussa lippaassa hän kirjoittaa rinnakkain runon muotoon ladottua suorasanaista tekstiä, vapaamittaista runoa ja riimiteltyä, Kalevalamittaankin soljuvaa loppusointua.

Pääjuonessa kerrotaan Merimaassa asuvan, Jotunien heimoon kuuluvan Ilmo-peikon ja Pohjoisen Louhi-peikon tyttären Kajon rakkaustarinaa: Ilmo pyytää Louhelta Kajon kättä, mutta ahne peikkomatriarkka vaatii ensin lumottua lipasta itselleen. Kalevalan Sampoon rinnastuva ihmekoje taikoo kultakolikoiden lisäksi herkullisia ruokia. Kyltymättömät peikot kärttävät Louhelta lippaan salasanaa itselleen, ja näin tarinan aikajana ulottuu aina nykyhetkeen asti: lumolipas tuottaa aitojen elämysten korvikkeita - tietokone, televisio ja lumetodellisuus vievät peikoilta elämänhalun.

Näiden aiheiden lisäksi mietitään vielä Kalevalan Marjatan tarinaan nivoutuvan Marju-keijun ja karpalopojan kohtalon kautta elämän suuria arvoituksia, vallanhimon ja materian sokaisevaa vaikutusta sekä annetaan vaivihkaista suvaitsevaisuuskasvatustakin. Yksittäisistä runoista "Keijuäidin kehtolaulu" on kuulaudessaan herkkä tunnelmaruno, jonka soisi tulevan tunnetuksi myös sävellettynä.

Kertalukemalla Leena Laulajaisen Lumottu lipas ei varttuneemmallekaan lukijalle välttämättä aukea, mutta paneutuminen maksaa vaivan. Virpi Talvitien harmaan rikasta sävyasteikkoa hyödyntävä kuvitus kipunoi sisäistä valoa!

Louhi päätti viime vuonna Timo Parvelan Sammon vartijat –trilogian.

Rouva Huu mielisi lukea koko trilogian rauhassa vielä kertaalleen. Parvela on kertonut kirjoittaneensa kirjat omalle pojalleen, joka ohjeisti häntä laatimaan riittävästi taistelukohtauksia ja jännitteistä juonen polveilua. Sitä trilogiassa riittääkin, hiukan yli kotitarpeiden varsinaisen tarinan sommittelun kustannuksella. Nykynuorten kovat kohtalot, rikkinäiset perheet ja vanhempien vajavaisuudet tulevat raadollisesti esille. Louhen hahmo on kaikessa vallan- ja rahanhimossaan suorastaan karmiva.

Musiikkiteatteri Kapsäkissä on tänään saanut myös ensi-iltansa Sammon vartijat –sarjan Tuliterään perustuva musikaali.

Kalevalaseura satsaa Äidinkielenopettajien liiton kanssa kasvavan nuorison Kalevala-tietämykseen nyt myös verkossa. Kalevalan kankahilla –nettisivusto on lähtölaukaus tulevalle Kalevalan 175-vuotisjuhlavuodelle.

Sivustolla tutustutaan mm. Kalevalan keskeisiin sankareihin, tapahtumapaikkoihin ja keskeisiin juoniaihiohin. Sivuilla voi myös suunnitella oman Sammon ja oppia tekemään Kalevalamittaa!

Käsikirjoituksen ovat laatineet opettaja Helena Ruuska ja luokanopettaja Merja Uljas. Kuvituksen on tehnyt Kati Vuorento.

Käykääpäs kurkkaamassa !

Mutta jäitä hattuun: Ei tämä nykyinen Kalevala-huuma ole kuitenkaan ihan ainutkertaista.

Jo vuonna 1966 ilmestyi ilmestymisajankohtansa muutoin melko vähäveriseen lastenkirjallisuuteen nähden komea teos, Martti Haavion ja Aleksander Lindebergin Kalevalan tarinat (WSOY). Eikä unohtaa sovi myöskään 20 vuotta aiemmin ilmestynyttä Tuomi Elmgren-Heinosen kertomaa ja Kirsti Gallen-Kallelan kuvittamaa Lasten Satu-Kalevalaa (WSOY 1946).

Muistamattomat mummot

Laura Langston & Lindsey Gardiner: Mummin mehevä omenapiirakka. Suomentanut Sanna Vehviläinen. 29 sivua. Lasten Keskus 2004.

Ulf Nilsson & Eva Eriksson: Mummun kaikki rahat. Suomentanut Raija Viitanen. 36 sivua. Kustannus-Mäkelä 2007.

Riitta-Liisa Heikkinen & Kati Vuorento: Mummin muisti karkuteillä. 25 sivua. WSOY 2010.

Brittiläinen kuvakirja Mummin omenapiirakka on aiheeltaan todellinen uudenraivaaja. Sukupolvien kohtaamisesta on toki tehty paljonkin kuvakirjoja, mutta tapa, jolla tässä kirjassa havainnollistetaan vanhenevan mielen – esimerkiksi dementiasta tai Altzheimerin taudista johtuvia – muutoksia nimenomaan vanhuksen lähellä varttuvan lapsen näkökulmasta, on täysin uutta.

Laura Langston kuvaa kauniisti mummin ja Reetan tiivistä yhdessäoloa, mutta sallii myös lapsen pettymyksen ja jopa vihan tunteet, kun mummin tila huononee ja hän ei enää tunnistakaan rakasta lapsenlastaan. Itse pidän kuitenkin lapsipsykologian kannalta hivenen arveluttavana sitä auliutta, jolla Reeta lupaa olla mumminsa muistina. Lapsen ei kuitenkaan voi olettaa ottavan vastuuta vanhuksesta.



Lindsey Gardinerin kuvitus antaa tilaa tunteille: mummin hauras, muistoihin kiinnittynyt olemus piirtyy kauniisti jäntevän, elinvoimaisen lapsen rinnalla. Kollaasitekniikka on tehnyt paluuta kuvakirjallisuuteen: tässä hyvin maltillisesti käytettynä se ilmentää hyvin myös mummin muistin pirstaloitumista ja mielen hapertumista. Kirjasinten kokovaihtelut ja aaltomainen rivien ladonta tuntuvat sen sijaan turhalta graafiselta kikkailulta.

Ruotsalaisen laadun takaa jälleen tekijäkaksikko Ulf Nilsson ja Eva Eriksson kuvakirjassa Mummun kaikki rahat, jonka käsittelytapa on lapsilähtöisyydessään näistä kolmesta samaa aihetta käsittelevästä kirjasta kaikkein selkein.

Kuusivuotias poika viettää paljon aikaa mummunsa luona. Eräänä päivänä mummu on aivan muistamaton: hän ei tunne lapsenlastaan, hukkailee tavaroitaan ja on kaikin tavoin äreä ja epäluuloinen. Mummu päättää nostaa pankista kaikki rahansa ja tallettaa ne kotiinsa toinen toistaan omituisempiin paikkoihin. Poika tuntee joutuvansa liian paljon vartijaksi yrittäessään muistaa kaikki mummunsa rahakätköt:

Mutta minä en jaksanut pitää huolta kaikesta. Vahtia hänen talojaan ja pitää lukua hänen rahoistaan. Koko pitkän päivän. Minä en jaksanut. Hän ei saanut olla enää sekaisin.

Onneksi pankinjohtaja tulee lääkärin kanssa toteamaan, että syynä mummun omituiseen käytökseen onkin harmiton tulehdus, joka paranee antibioottikuurilla. Lieneekö turhaa häveliäisyyttä vai suurpiirteisyyttä, kun jäetään kertomatta, että kyse on nimenomaan virtsaputkentulehduksesta, joka vanhuksilla voi oireilla tilapäisenä muistin menetyksenä?

Eva Erikssonin kuvituksessa on mummolan nostalgiaa parhaimmillaan. Kuvista heijastuu pojan ja mummun voimakas yhteenkuuluvuus. Huolehtiessaan pienen hetken isovanhemmastaan, poika on kuitenkin teoissaan ja puheissaan ikäisensä oloinen. Kuvissa ja tekstissä tulee konkreettisesti esille se, kuinka poika hämmentyy mummunsa töykeydestä ja erilaisesta tavasta liikkua ja puhua.

Mummin muisti karkuteillä on ensimmäinen kotimainen kuvakirja tästä aiheesta. Valitettavasti se jää aiheen työstämisen puolesta myös jumbosijalle. Dosentti Riitta-Liisa Heikkinen on erikoistunut gerontologiaan ja tutkinut muun muassa vanhusten depressiota. Heikkinen muistetaan kahdesta aikaisemmasta Pöökö-kuvakirjastaan, jotka Sari Airola kuvitti (WSOY 2003 ja 2004.

Anni ja Topi ovat tulleet mummin kesäsaareen viettämään lomaa. Mummin muisti näyttää olevan kesäterässä: hän unohtaa tulla lapsia linja-autopysäkille vastaan, hän unohtaa ruokkia koiransa Sydänkäpysen ja on vähällä sytyttää tulipalon unohtaessaan mustikkapiiirakan uuniin. Kuvituksessa jo kouluikäisiltä näyttävät lapset tyytyvät laimeasti ihmettelemään mummin muistamattomuutta ja lähtevät niine hyvineen takaisin kotiin. Tosin lapset miettivät, olisiko isän muistitikusta apua mummin pulmaan:

”Se ei auta mummia”, Topi sanoi isoveljen äänellä. ”Sen tikun paikka on tietokoneessa. Ei meidän mummi sellaista halua.”
”Pitäisikö kertoa isälle ja äidille?” mietti Anni.
”Jospa mummi ei tykkäisi siitä”, vastasi Topi. ”Kun mennään kotiin ehdotetaan äidille, että ostetaan mummille musitikirja”, Topi keksii. ”Jos äiti kysyy miksi, niin kerrotaan.”

Lasten lojaalisuus mummia kohtaan on tässä kohden hiukan yliampuvaa. Lienenkö liiankin konservatiivinen, kun pidän oikeana ratkaisuvaihtoehtona vanhempien päättäväistä puuttumista raiteiltaan luiskahtaneen vanhuksen asioihin?

Heikkisen kieli on välillä turhan aikavaa ja selittelevää. Kati Vuorennon isonenäiset ihmishamot ovat ilmeikkäitä. Pyöreän pilvimäiset kuvarajaukset tuntuvat kuitenkin keinotekoisilta.



Mummin mehevän omenapiirakan ja Mummun kaikki rahat -kuvakirjan arviot on muokattu alunperin Onnimannissa 3/2004 ja 3/2008 julkaistuista arvioista.

Kirjakorissa katsastetaan viime vuoden tarjonta

Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin perinteinen kirjakatsaus, Kirjakori 2009, järjestetään 26. maaliskuuta 2010 Tampereella Pantin auditoriossa, os. Puutarhakatu 11.

Ohjelma löytyy täältä. Ilmoittautumisaikaa on 17. maaliskuuta asti.

Kirjakorissa ovat tänä vuonna kahden tutkijan, sanataideohjaajan, kirjastonhoitajan, kirjailijan & suomentajan sekä opettajan luupin alla kuvakirjat, runot, nuortenkirjallisuuden eskapismi, realistiset nuorten romaanit sekä sarjakuvat.

Lasten ja nuorten ääni ja pitämykset pääsevät esiin opettaja Markku Töllisen ja hänen 5.– ja 6.-luokkalaisten oppilaidensa puheenvuorossa.

Kirjakori-näyttely on esillä Nuorisokirjallisuuden Instituutin kirjastossa 29. maaliskuuta – 12. toukokuuta välisen ajan instituutin aukioloaikoina maanantaisin klo 10–18 ja tiistaista perjantaihin klo 10–15.

Näyttely todentaa varmasti kouriintuntuvasti, kuinka monipuolinen ja -ilmeinen edellisvuoden tarjonta on jälleen ollut.

Lastenkirjahylly suosittelee lämpimästi seminaaria ja näyttelyä kaikille lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kiinnostuneille.