Hyvällä tavalla vanhanaikaisia satuja

Leena Laulajainen: Tulen ja jään saari. Satuja. Kuvittanut Liisa Kallio. Tammi 2009.

Leena Laulajaisen kokoelma tekee hienosti kunniaa suomalaiselle satuperinteelle. Kokoelman salaviisaat sadut muistuttavat paljossa Marjatta Kurenniemen sadustoa. Kurenniemen tavoin Laulajainenkin avaa näkymiä vieraisiin maihin ja maanosiin, mutta löytää suuria ihmeitä myös lähiluonnnosta ja lapsen oman korvan juuresta.

Samat teemat toistuvat Laulajaisen lastenlyriikassa, josta on ilmestynyt kaunis antologia Keinu meren yllä. Valitut runot 1987–1997 (Tammi 2009, kuv. Liisa Kallio).

Kiireinen ja skeptinen aikuinen voi pitää Laulajaisen satuja hektiseen toiminnallisuuteen tottuneelle lapselle jopa aivan liian staattisina. Mutta juuri tämänkaltaisille hiljaisuuteen ja pohdintaan virittäville saduille on tässä ajassa totisesti entistä enemmän tilausta.

On hienoa, että kokoelman rauhallinen tempo toistuu myös Liisa Kallion pehmeässä lyijykynäkuvituksessa, joka on kulloiseenkin satuun virittyneesti höyhenen kevyt, utuinen tai veikistelevä. 

Kirjan päättää sirkusaiheinen satu Tyttö ja valkoinen hevonen, joka on alunperin ilmestynyt naivistitaiteilija Alice Kairan maalauksin kuvitettuna satukuvakirjana.

Sadunkertojien ikiaikaisella yksinoikeudella Laulajainen evästää lukijaansa virittäytymään satujen tunnelmaan oikein. Katkelma Sadun kääntöpiiri -nimisen sadun keskustelusta puhukoon puolestaan:

– Ei satua tarvitse ymmärtää, satu täytyy elää. 

– Miten sadun voi elää todeksi. 

– Istuttamalla tähtien siemeniä. Tule mukaan!

Leena Laulajainen täyttää tänään 70 vuotta. Lastenkirjahylly onnittelee!