Niina Hakalahti: Ylämummoon, Tuukka-Omar! Kirjava kukko –sarja. Kuvittanut Jukka Lemmetty. 189 sivua. Tammi 2011.
Lastenkirjallisuudessa on hyvä olla erilaisia samastumisen kohteita. Kaikkien lapsisankarien ei tarvitse olla nokkelasanaisia uskalikkoja tai virtuoosimaisia moniosaajia. Suurin osa lastenkirjallisuuden lukijoista on kuitenkin pesunkestäviä taviksia, joilla on toki isoja unelmia ja päämääriä elämässään.
Juuri tästä syystä tamperelaisen kirjailija Niina Hakalahden luoma Tuukka-Omar on niin tervetullut hahmo. Äkkiseltään voisi ajatella, että 8-vuotiaan kirjan sankarin kiusallinen vaiva, yökastelu, karkottaisi lukijoita, mutta luultavasti juuri tällainen "uskalias" yksityiskohta tekee Tuukka-Omarista niin inhimillisen ja siksi helposti lähestyttävän.
Tuukka-Omarin isä on kotoisin Syyriasta ja poika on perinyt vaivan isältään, joka lohduttaa poikaansa että kastelu loppuu kyllä aikanaan. Sarjan viime vuonna ilmestyneessä avausosassa Tuukka-Omar jakoi salaisuutensa parhaan ystävänsä Paavon kanssa, ja sen jälkeen asia tuli hänelle itsellekin heti helpommaksi sietää.
Hakalahden helppolukuisten lasten romaanien kantavana teemana on suvaitsevaisuus – hyvin väljästi ymmärrettynä. Tuukka-Omarin monikulttuurista kasvuympäristöä kuvataan hauskoin detaljein – moneen otteeseen tulee esiin, kuinka perheessä on käytössä äidinkielen lisäksi myös isänkieli, joka on huomattavasti äidinkieltä rikkaampaa:
Tuukka-Omarin isän puhe oli kuin vanhoista kirjoista, joissa sanottiin "hyvä herra" ja "tehkää niin hyvin" ja "pikkuleipiä oli juuri parahultaisesti". Tämä taas johtui siitä, että Tuukka-Omarin isän omassa kielessä, arabiassa, asiat sanottiin sillä tavoin höystettyinä. Varsinkin tervehdykset ja kiitokset vähän kuin sokeroitiin.
Tuukka-Omar käy isänsä kanssa välillä retkeilemässä lentävän maton kanssa. Tästä sukeutuu hauska fantasiajuonne muutoin melko realistisena pitäytyvään kerrontaan. Jukka Lemmetyn karikatyyrinen kuvitus höystää tekstiä humoristisesti. Lemmetyn tussipiirtimen jälki muistuttaa aika ajoin paljonkin brittiläisen kuvittajalegendan Quentin Blaken tyyliä.
Kirjassa on kosolti väärinkäsityksiä ja hauskoja kommelluksia, mutta ydinsanoma – jokaisen oikeus olla oma itsensä – kuoritaan esiin hyvin vaivihkaisesti. Tuukka-Omarin ja Paavon luokalle tulee uusi poika, Olavi Virta, joka on hulluna jääkiekkoon. Olavi järjestää jääkiekkoteemaiset syntymäpäivät, joita kaverukset jännittävät toden teolla: osaavatko he käyttäytyä siellä "oikein" mokaamatta itseään muiden silmissä? Tuukka-Omar ja Paavo nimittäin eivät ymmärrä tästä jalosta urheilulajista yhtään mitään, mutta sen sijaan he ovat aika epeleitä shakin peluussa ja minipossun kasvatuksessa.
Hakalahden vahvuus on nimenomaan siinä tavassa, jolla hän kuvaa aikuisten herkkävaistoisuutta havaita lasten väliset ongelmatilanteet heti tuoreeltaan ja toimia luovien ongelmanratkaisuiden kautta kaikkien parhaaksi.
Ylämummoon, Tuukka-Omar! on todellinen hyvän mielen romaani, jossa on kosolti välittäviä eri ikäisiä aikuisia lasten tukijoina. Moneen kertaan Tuukka-Omar makustelee tuntemuksiaan ja toteaa olevansa onnen poika. Tällainen tunteilu ei ole viime aikoina ollut lastenkirjoissa kovinkaan yleistä!
2 kommenttia:
Kirjava Kukko -sarja on kyllä lähellä sydäntäni. Sain ensimmäisellä luokalla (1995-96) "hyvän käytöksen stipendin", joka oli Timo Parvelan Ella ja kiristäjä - sittemmin se on kyllä tullut luettua useita kymmeniä kertoja. Pitäisikin tutustua näihin uusimpiin kirjoihin ja kirjailijoihin.
Arvostan Tuukka-Omaria myös siitä syystä, että siinä perheen monikulttuurisuus on luonteva ja ongelmaton piirre perhettä. Isä on Syyriasta, Tuukka-Omar on perinyt häneltä ison nenän ja yökastelun, so what, näillä mennään. Ilman minkäänlaista "olemme Erilainen Perhe mutta yhdessä kestämme tämän vammamme urheasti" -oireyhtymää.
Lähetä kommentti