Tuija Lehtinen: Piiitkä jäähy. 235 sivua. Otava 2011. Kansikuva Maria Manner.
Jo entuudestaan tuttujen sankareiden kierrättäminen uusissa sarjoissa näyttää yleistyvän sekä lasten- että nuortenkirjoissa. Tuija Lehtisen varhaisnuorille suunnatusta Carting team Vintiöt -sarjasta (Otava 2008–2010) tuttu isoveli Roope on saanut nyt oman nuortenromaanin, Piiitkä jäähy, josta näyttää sukeutuvan siitäkin sarja.
Roope hätistetään isän ja äitipuolen uusperheen hoivista Kuopioon rauhoittumaan. Isän pinna on kiristynyt Roopen edesottamuksista siinä määrin, että hän antaa pojan vaihteeksi äidin kasvatettavaksi. Roope suhtautuu äitiinsä yliolkaisesti: Pamela on Roopen omien sanojen mukaan ”kaikkien blondivitsien esiäiti”, jota poika jallittaa mennen tullen. Vielä säälimättömämpää kohtelua Roopelta saa Pamelan miesystävä Orvo.
Toistaitoista äitiä paremmin Roopen perään katsovat isovanhemmat ja kummi Seppo, paikallinen poliisi ja isän lapsuudenystävä. Mummi ja ukki ovat Roopen mielestä jo valmiita hautaan ja heistä on hyötyä lähinnä taloudellisesti.
Roope on päättänyt vakaasti olla viihtymättä Savossa. Roope haikailee takaisin carting-radoille ja kyhää epätoivoisena mäkiauton, jonka rakentaminen hetkellisesti tuottaa hänelle jopa iloa ja uusia virikkeitä. [Kirjastonhoitajat paheksuvat arvatenkin yhdessä kanssani kohtausta, jossa Roope repii kirjaston tietokirjasta mäkiauton rakennusta koskevat sivut.]
Piiitkä jäähy on tyypillinen nuoren kapinallisen sosiaalistamistarina. Roope on lapsuuden ja nuoruuden välitilassa, päättämässä yläkoulua ja tärkeiden valintojen edessä. Tosin Roopen kapinan kärjen taittumista voi vasta vain ounailla. Lukijan on vaikea uskoa, että Roope lauhtuisi pysyvästi ja muuttuisi äksystä ja itsekeskeisestä pojan juipista toiset huomioon ottavaksi nuorukaiseksi.
Lopun sovitus jää paperinmakuiseksi: Roopen isoksi iloksi Orvon ja Pamelan parisuhde päättyy. Poika lupaa pyhästi ukilleen terhakoitua kymppiluokalla, mikäli saa yläkoulun päätöslahjaksi kevytmoottoripyörän.
Tuija Lehtisen nuortenromaanin sankarit ja sankarittaret ovat yleensä aina rääväsuisia uskalikkoja. Kovan ulkokuoren alle kätkeytyy kuitenkin useimmiten herkkä ja haavoittuva nuori. Todennäköisesti – tai toivottavasti – Roopen uudet ystävät Karla, Siiri ja Jorse koulivat sarjan myöhemmissä osissa Roopea parempaan suuntaan.
Lehtisen tyyliin kuuluu päähenkilön minä-kertojan voimakas ääni. Roopesta piirtyy kuva lähinnä hänen omasta näkökulmastaan: lukijan on sivuhenkilöiden ilmeistä, eleistä ja rivien väleistä osattava poimia totuus Roopen todellisesta minästä: kuinka paljon mukana on karskia uhoa, joka kiperän paikan tullen karisee pois?
Roopen hahmossa hämmentää hänen machoilunsa, jossa on suorastaan sovinistisia piirteitä.
Tätimäistä tahi ei, niin mietin tällaisen sankarityypin tarkoitusta. Lehtisen nuortenromaanien lukijakunta on käsittääkseni hyvin tyttövaltaista.
Haluavatko tytöt ihastua tällaiseen roisisti tyttöihin suhtautuvaan poikaan?
Mä olin ollut kolmen muijan kanssa. Pikapanoja bileissä, ja ne muijat oli olleet kännissä ja jakorasioita, ja mä olin tiennyt sen. Mutta en mä muuta ollutkaan ollut vailla. Mä olin halunnut kokemuksia, joilla leuhkia. Mä olin niiden juttujen jälkeen ajatellut, että joku etelämaalainen tapa, missä faija vei kundin ekalle varville bordelliin, olisi siisti juttu. Ammattilaisen käsissä kiireetön perehtyminen naisten saloihin, kyllä se olisi ne pikapanot hakannut. Mä en enää edes muistanut, minkä näköisiä ja nimisiä ne muijat oli olleet. Yhdentekeviä pokia, mutta välillä kyllä sellainenkin olisi kelvannut mulle täällä. Mikä mussa nykyisin mätti misuja, kun kukaan ei antanut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti