Päivi Franzon & Sari Airola: Surusaappaat. 28 sivua. Lasten Keskus 2006.Surusaappaat on lapsen surun kuvauksena poikkeuksellisen koskettava kuvakirja. Sen ilmeinen ansio on Päivi Franzonin riittävän lyhyessä tekstissä ja Sari Airolan hyvin ilmaisuvoimaisissa kuvissa, jotka ilmentävät havainnollisesti muistoja, surua, kiintymystä ja huolenpitoa.
Eemin mummo oli hyvä mummo, maailman paras.
Mummo oli jo vanha. Mummo näki vähän huonosti, ja 80 vuoden touhu tuntui jo jaloissa.
Hän köpötteli mieluiten ulkonakin löysät tohvelit jaloissaan.
Koukistuneet varpaat kiukuttelivat, jos ne yritti tunkea puristaviin kenkiin.
Kuvakirjan alussa kuvataan elämyksellisesti leikki-ikäisen Eemi-pojan ja mummon tiivistä yhteydenpitoa, leikkejä ja leppoisaa yhdessäoloa.
Mutta sitten mummo sairastuu syöpään ja Eemin vanhemmat sulkevat pojan oman surunsa ja huolensa ulkopuolelle.
Vanhemmat käyttävät kuolemasta kiertoilmausta "nukkua pois", joka saattaa olla alle kouluikäiselle lapselle vielä hieman harhaanjohtavakin ilmaus.
Toisaalta – armeliain kuolema tulee pitkän elämän eläneelle vanhukselle nimenomaan unen aikana ja ilmaisu voi siksi toisinaan jopa puoltaa paikkaansa.
Hän ei pystynyt unohtamaan mummoa, muttei myöskään jaksanut kantaa suruaan yksin. Suuttumusta puhkuen hän rymisti sisään mummolan tupaan, jossa äiti siivosi piironginlaatikoita.
Hän kiukutteli vanhempiensa varovaisen hiljaisuuden rikki polkemalla jalkaan ja huutamalla kovaan ääneen sen, mistä ei saanut puhua.
Lapsen jättäminen aikuisten surun ulkopuolelle on yleinen ilmiö. Lapselta puutuvat usein työkalut surun käsittelyyn, ja toisaalta aikuiset jättävät usein kertomatta lapselle kuolemaan liittyviä tosiasioita ja yksityiskohtia.
Surusaappaissa lapsi koteloi surunsa, kunnes hän kokoaa voimansa huutaakseen – aivan konkreettisesti – tunteensa suureen ääneen, ja vasta sitten vanhemmat havahtuvat tilanteeseen ja ymmärtävät tehdä omaan intiimiksi uskomaansa surukokemukseen lapsen mentävän aukon.
Kirjan nimi on oivaltava: Eemi tuntee surun painavan sydämessään möykkynä ja tekevän hänen saappaistaan raskaat askeltaa.
Eemin itku synnyttää huoneeseen ison surulammikon, mutta vähitellen suru lientyy, jokaisella perheenjäsenellä ehkä hieman eri tavalla, mutta lientyypä sittenkin:
Äiti pyysi anteeksi sitä, että Eemi oli joutunut ikävöimään mummoa yksin. Äitiä oli pelottanut puhua mummon kuolemasta. Hänelläkin oli murhemöykky sisällään. Mutta äidinkin möykky oli vain kasvanut puhumattomuudesta.
Eemi oli auttanut äitiä sanomalla ääneen sen, mistä kaikki vaikenivat.
Nyt äidin sylin suojissa Eemistä tuntui mukavalta, että perheen pienin olikin ollut heistä rohkein.
Päivi Franzonin viisas lapsipsykologia kuvastaa nykyistä suuntausta, jossa lastenkirjan aikuinenkin uskalletaan esittää voimiltaan tai ymmärrykseltään hetkittäin rajallisena hahmona.
Elämän jatkumisen symbolina Eemi istuttaa vanhempiensa kanssa keinupuusta pudonneen tammenterhon maahan.
Isovanhemman kuolemasta kertovat myös nämä kuvakirjat:
John Burningham: Isoisä, WSOY 1984
Rose Impey & Robin Corfield: Höyhentyynyt, Kustannus-Mäkelä 1997
Heljä Liukko-Sundström: Korkealla päällä pilvien puutarha sininen, Otava 1999
Timo Parvela & Ralph Branders: Tuleeko vaari vielä takaisin? WSOY 2009
Hanna Raussi-Matikainen & Riikka Juvonen: Jospa ukki nukkuukin? Suomen hautaustoimistojen liitto 2002
2 kommenttia:
Heh, alkoi ihan kurkkua kuristaa pelkästään tämän juttusi lukeminen.
Jäin pohtimaan sitä, olisiko tämä syytä ostaa kotiin ikään kuin varmuuden vuoksi; oma lapsi on vielä kovin pieni, mutta toisaalta koskaan ei tiedä, milloin viisasta kirjaa surusta tarvitsee - ja entäs jos sitä ei silloin saakaan? (Toivon tietenkin, ettei tällaista tarvittaisi pitkään aikaan, mutta jos toive ei toteudu en haluaisi jättää lasta edes vahingossa yksinään suremaan.)
Kuvitus näyttää upealta.
Liinalle: Ylivoimaisesti eniten löytyy tosiaan kuolemaa käsitteleviä lastenkirjoja, joissa kuvataan isovanhemman poismenoa.
Nämä ovat tosiaan sellaisia kirjoja, joita ei välttämättä ole tarkoituskaan lukea ennen kuin asia tulee lähipiirissä ajankohtaiseksi. Mutta silloin on hyvä, että tietää aihealueesta löytyvän erilaisia kirjoja.
Jokainen lapsi – kuten tietysti aikuinenkin ! – työstää läheisen kuolemaan liittyviä tuntojaan oman luonteensa, kehitysvaiheensa ja elämäntilanteensa mukaan, kukin eri tavalla.
Surusaappaiden kuvitus on todella hyvin puhuttelevaa: Kuvalle on annettu paljon tilaa ja tekstiä on varmasti toimitusvaiheessa saatettu karsia jopa niukemmaksi.
Kipeää aihetta käsittelevälle lastenkirjalle on eduksi, että se antaa ennen kaikkea välineitä surun ja muiden tunteiden vapauttamiseen.
Lähetä kommentti