Kaikuja Ruotsista, mutta tolkku mukana, jookos?

Yleisradion toimittaja Eve Mantu esitteli viime viikolla Pieniä ja keskisuuria inhimillisiä asioita -sarjassaan Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa kolmivuotista Naisasialiitto Unionin  luotsaamaa projektia Sukupuolisensitiivisyys varhaiskasvatuksessa – tasa-arvoinen kohtaaminen päiväkodissa. 

[Ohjelman voi kuunnella Yle Areenasta, ja se klikkautuu auki yllä olevaa ohjelman nimeä painamalla!] 

Projektin tavoitteena on edistää suomenkielisten päiväkotien kasvatustyössä sukupuolten välistä tasa-arvoa ja valinnan vapautta. Onnistuessaan tasa-arvotyö tuo kasvattajille keinoja ehkäistä kiusaamista, tukea sukupuolten välisiä ystävyyssuhteita ja vähentää niin lasten kuin aikuisten kokemaa stressiä.

Tasa-arvoinen kohtaaminen päiväkodeissa tiivistyy tähän
Naisasialiitto Unionin projektin symbolikuvaan.

Haastateltavina olivat helsinkiläisen Tonttulan päiväkodin työntekijät. Päiväkodissa oli videoitu dokumentoivan kuvauksen metodilla päivittäisiä hoitotilanteita ja todennettu näin henkilökunnan tiedostamattomia ennakko-oletuksia ja käyttäytymismalleja liittyen sukupuolistereotypioihin.

Jos hankkeen tavoitteen haluaisi vääntää rautalankaan, niin ajatuksena on, että tyttöjä ja poikia ei pidä lokeroida: tyttö voi leikkiä autoilla ja poika nukeilla. Lapsilla on lupa kokeilla erilaisia rooleja ja leikkiäkin niillä. 

Omien lasten päiväkotiajoista on jo aikaa, mutta on vaikea uskoa, että nykypäiväkodeissa oikeasti oltaisiin niin rajoittuneita kuin projektin koordinoijat antavat haastattelussa ymmärtää. 

Hanketta esittelevillä sivuilla on myös Kirjainventaario-tehtävä, jolla halutaan kiinnittää päiväkotihenkilöstön huomio lastenkirjallisuuden välittämiin kliseisiin sukupuoliroolimalleihin. Tavoitteena on inventoida päiväkodin lastenkirjat   sukupuolisilmälasien läpi tarkkailemalla sitä, minkä verran kirjoissa on maskuliinisia tai feminiinisiä hahmoja, sukupuolineutraaleja hahmoja, mitä rooleja, ammatteja, kykyjä, adjektiiveja jne.  Samaa inventaariota suositellaan tehtäväksi päiväkodissa laulettavien laulujen ja runojen suhteen. 

Sukupuolitiedostavuus on perua Ruotsista, missä on jo pitkään penätty lastenkirjahahmoille enemmän liikkumavaraa yli sukupuolistereotypioiden. Ruotsalainen lastentarhanopettaja Larrie Criffis oli laskenut oman päiväkotinsa lastenkirjahyllyn vinoutuneet sukupuolimallit: pojat dominoivat lastenkirjojen sankareina: noin 400 kirjassa kerrottiin pojan tarina. Tyttö oli keskiössä vain noin sadassa kirjassa ja noin 60 kirjassa keskushenkilönä oli eläin, jonka sukupuolta ei todennäköisesti ollut tarkemmin määritelty.   

Ruotsissa ei ole annettu armoa edes Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossulle. Peppi nähdään poikkeuksena,  joka vahvistaa säännön. Kaikki muut Lindgrenin klassikkolastenkirjan henkilöhahmot noudattavat alleviivaavan kiltisti perinteisiä roolituksia: Tommi ja Annikka ovat peruspojan ja -tytön kiiltokuvamalleja, heidän äitinsä kestitsee rouvia ja isä lähtee salkku kädessä töihin.  

Vanhat kansansadut – Lumikki, Tähkäpää ja Tuhkimo etunenässä – Eve Mantu tylyttää kokonaan, sillä näissä saduissa tytöt eristetään vuosikausiksi torneihin odottamaan paikalle karauttavaa prinssiä. 

Vanhat kansansadut ovat olleet jo vuosikymmeniä kasvattajien hampaissa. Ongelmana on, että aikuiset lukevat niitä aivan liian kirjaimellisesti, ymmärtämättä sitä, että lapsen lukukoodilla jyrkät vastakohdat, kärkevät roolimallit ja hyvän ja pahan ikuinen vääntö kuuluvat näihin satuihin itsestäänselvyyksinä.

Feministisesti virittyneitä lastenkirjoja on julkaistu Suomessakin paljon käännöksinä; varsinainen buumi oli 1980–1990-luvun taitteessa ja valtaosa kirjoista on ilmestynyt Iso-Britanniassa.

Tässä rouva Huun poimintoja. Kyse on usein vanhojen kansansatujen parodioista tai äärimmilleen viedyistä karrikoinneista, juonen uusista äkkikäänteistä ja reippaasta huumorista.

Martin Waddell & Patrick Benson: Hurjapäinen prinsessa. Suom. Marja-Leena Laaksonen. Kustannus Mäkelä 1987.

Babette Cole: Eläköön Eveliina. Suomennos Sinika Sajama. Kustannus Mäkelä 1991.

Babette Cole: Prinsessa Hoksnokka. Suom. Pauli Salmi ja Sinikka Sajama. Kustannus Mäkelä 1987.

Babette Cole: Eläköön prinsessa Hoksnokka. Suom. sinikka SAjama. Kustannus Mäkelä 1991.

Babette Cole: Prinsessa Hoksnokka rikkoo sääntöjä. Suom. Raija Rintamäki. Kustannus Mäkelä 2010.

Babette Cole: Kuningas Uusiluuta. Suom. Marja Leena Laaksonen. Kustannus Mäkelä 1988.

Babette Cole: Tarzanna. Suom. Sinikka Sajama. Kustannus Mäkelä 1991.

Tony Ross: Pikku Punahilkka. Suom. Sinikka Sajama. Kustannus-Mäkelä 1986.

Lena Karlin & Inger Edelfeldt: Häät Marsipaanimaassa. Suom. Irmeli Järnefelt. WSOY 1986.

Mutta on näitä feministisiä lastenkirjoja toki kirjoitettu Suomessakin. Tosin niiden otollisin kohderyhmä on aina löytynyt aikuisista:

Kaarina Helakisa: Lasilinna. Merkillisiä kertomuksia. Otava 1986.

Kaarina Helakisa: Annan seitsemän elämää. Weilin+Göös 1987.

Raija Oranen: Isokiero ja Tummanruskea. Neljä satua. Kuv. Jukka Vikberg. Tammi 1988.

Heli Tuhkanen: Jääsusi. Tammi 1991.

Heli Tuhkanen: Karhuprinsessa. Kolme keskieurooppalaista satua. WSOY 1990.

Radio-ohjelman herättämiä kommentteja löytyy myös Eve Mantun blogista.

Väittäisin, että sukupuolistereotypioista huolestuneiden projektikoordinaattoreiden pitäisi ottaa laput silmiltään ja paneutua uusimman kotimaisen lastenkirjallisuuden moni-ilmeisyyteen vaikkapa näiden lastenkirjojen parissa:

Tove Appelgrenin ja Salla Savolaisen Vesta-Linnea –sarja, Tiina Nopolan ja Mervi Lindmanin Siiri-sarja, Maikki Harjanteen Minttu-sarja, Marika Maijalan ja Juha Virran Sylvi Kepponen –sarja, Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu- ja Risto Räppääjä –sarjat, Timo Parvelan Ella-kirjat sekä Anneli Kannon ja Noora Katon Viisi villiä Virtasta –sarja.