Yleisradion
toimittaja Eve Mantu esitteli viime viikolla Pieniä ja keskisuuria inhimillisiä asioita -sarjassaan Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa kolmivuotista Naisasialiitto Unionin luotsaamaa projektia Sukupuolisensitiivisyys varhaiskasvatuksessa – tasa-arvoinen kohtaaminen päiväkodissa.
[Ohjelman voi kuunnella Yle Areenasta, ja se klikkautuu auki yllä olevaa ohjelman nimeä painamalla!]
Projektin tavoitteena on edistää
suomenkielisten päiväkotien kasvatustyössä sukupuolten välistä tasa-arvoa ja
valinnan vapautta. Onnistuessaan tasa-arvotyö tuo kasvattajille keinoja ehkäistä
kiusaamista, tukea sukupuolten välisiä ystävyyssuhteita ja vähentää niin lasten
kuin aikuisten kokemaa stressiä.
Tasa-arvoinen kohtaaminen päiväkodeissa tiivistyy tähän Naisasialiitto Unionin projektin symbolikuvaan. |
Haastateltavina olivat helsinkiläisen
Tonttulan päiväkodin työntekijät. Päiväkodissa oli videoitu dokumentoivan
kuvauksen metodilla päivittäisiä hoitotilanteita ja todennettu näin henkilökunnan
tiedostamattomia ennakko-oletuksia ja käyttäytymismalleja liittyen
sukupuolistereotypioihin.
Jos hankkeen
tavoitteen haluaisi vääntää rautalankaan, niin ajatuksena on, että tyttöjä ja
poikia ei pidä lokeroida: tyttö voi leikkiä autoilla ja poika nukeilla.
Lapsilla on lupa kokeilla erilaisia rooleja ja leikkiäkin niillä.
Omien lasten
päiväkotiajoista on jo aikaa, mutta on vaikea uskoa, että nykypäiväkodeissa
oikeasti oltaisiin niin rajoittuneita kuin projektin koordinoijat antavat haastattelussa ymmärtää.
Hanketta
esittelevillä sivuilla on myös Kirjainventaario-tehtävä, jolla halutaan
kiinnittää päiväkotihenkilöstön huomio lastenkirjallisuuden välittämiin
kliseisiin sukupuoliroolimalleihin. Tavoitteena on inventoida päiväkodin
lastenkirjat sukupuolisilmälasien
läpi tarkkailemalla sitä, minkä
verran kirjoissa on maskuliinisia tai feminiinisiä hahmoja, sukupuolineutraaleja
hahmoja, mitä rooleja, ammatteja, kykyjä, adjektiiveja jne. Samaa inventaariota suositellaan tehtäväksi päiväkodissa laulettavien laulujen ja runojen suhteen.
Sukupuolitiedostavuus
on perua Ruotsista, missä on jo pitkään penätty lastenkirjahahmoille enemmän
liikkumavaraa yli sukupuolistereotypioiden. Ruotsalainen lastentarhanopettaja
Larrie Criffis oli laskenut oman päiväkotinsa lastenkirjahyllyn vinoutuneet
sukupuolimallit: pojat dominoivat lastenkirjojen sankareina: noin 400 kirjassa
kerrottiin pojan tarina. Tyttö oli keskiössä vain noin sadassa kirjassa ja noin 60
kirjassa keskushenkilönä oli eläin, jonka sukupuolta ei todennäköisesti ollut tarkemmin määritelty.
Ruotsissa ei
ole annettu armoa edes Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossulle. Peppi nähdään
poikkeuksena, joka vahvistaa säännön.
Kaikki muut Lindgrenin klassikkolastenkirjan henkilöhahmot noudattavat alleviivaavan
kiltisti perinteisiä roolituksia: Tommi ja Annikka ovat peruspojan ja -tytön
kiiltokuvamalleja, heidän äitinsä kestitsee rouvia ja isä lähtee salkku kädessä
töihin.
Vanhat
kansansadut – Lumikki, Tähkäpää ja Tuhkimo etunenässä – Eve Mantu tylyttää kokonaan,
sillä näissä saduissa tytöt eristetään vuosikausiksi torneihin odottamaan
paikalle karauttavaa prinssiä.
Vanhat kansansadut ovat olleet jo vuosikymmeniä
kasvattajien hampaissa. Ongelmana on, että aikuiset lukevat niitä aivan liian
kirjaimellisesti, ymmärtämättä sitä, että lapsen lukukoodilla jyrkät
vastakohdat, kärkevät roolimallit ja hyvän ja pahan ikuinen vääntö kuuluvat näihin
satuihin itsestäänselvyyksinä.
Feministisesti virittyneitä lastenkirjoja on julkaistu Suomessakin paljon käännöksinä; varsinainen buumi oli 1980–1990-luvun taitteessa ja valtaosa kirjoista on ilmestynyt Iso-Britanniassa.
Tässä rouva Huun
poimintoja. Kyse on usein vanhojen kansansatujen parodioista tai äärimmilleen
viedyistä karrikoinneista, juonen uusista äkkikäänteistä ja reippaasta
huumorista.
Martin Waddell & Patrick Benson: Hurjapäinen
prinsessa. Suom. Marja-Leena Laaksonen. Kustannus Mäkelä 1987.
Babette Cole: Eläköön Eveliina. Suomennos Sinika Sajama.
Kustannus Mäkelä 1991.
Babette Cole: Prinsessa Hoksnokka. Suom. Pauli Salmi ja
Sinikka Sajama. Kustannus Mäkelä 1987.
Babette Cole: Eläköön prinsessa Hoksnokka. Suom. sinikka
SAjama. Kustannus Mäkelä 1991.
Babette Cole: Prinsessa Hoksnokka rikkoo sääntöjä. Suom.
Raija Rintamäki. Kustannus Mäkelä 2010.
Babette Cole: Kuningas Uusiluuta. Suom. Marja Leena
Laaksonen. Kustannus Mäkelä 1988.
Babette Cole: Tarzanna. Suom. Sinikka Sajama. Kustannus Mäkelä
1991.
Tony Ross: Pikku Punahilkka. Suom. Sinikka Sajama.
Kustannus-Mäkelä 1986.
Lena Karlin & Inger Edelfeldt: Häät Marsipaanimaassa. Suom. Irmeli Järnefelt. WSOY 1986.
Mutta on näitä feministisiä lastenkirjoja toki kirjoitettu
Suomessakin. Tosin niiden otollisin kohderyhmä on aina löytynyt aikuisista:
Kaarina Helakisa: Lasilinna. Merkillisiä kertomuksia. Otava 1986.
Kaarina Helakisa: Annan seitsemän elämää. Weilin+Göös 1987.
Raija Oranen: Isokiero ja Tummanruskea. Neljä satua. Kuv.
Jukka Vikberg. Tammi 1988.
Heli Tuhkanen: Jääsusi. Tammi 1991.
Heli Tuhkanen: Karhuprinsessa. Kolme keskieurooppalaista
satua. WSOY 1990.
Radio-ohjelman herättämiä kommentteja löytyy myös Eve Mantun blogista.
Väittäisin, että sukupuolistereotypioista
huolestuneiden projektikoordinaattoreiden pitäisi ottaa laput silmiltään ja
paneutua uusimman kotimaisen lastenkirjallisuuden moni-ilmeisyyteen vaikkapa näiden lastenkirjojen parissa:
Tove
Appelgrenin ja Salla Savolaisen Vesta-Linnea –sarja, Tiina Nopolan ja Mervi
Lindmanin Siiri-sarja,
Maikki Harjanteen Minttu-sarja, Marika Maijalan ja Juha Virran Sylvi Kepponen –sarja,
Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu- ja Risto Räppääjä –sarjat,
Timo Parvelan Ella-kirjat sekä Anneli Kannon ja Noora Katon Viisi villiä Virtasta
–sarja.
3 kommenttia:
Itse alan ihmisenä en voi ymmärtää tätä sukupuolisensitiivisyyden ylikorostamista. Lapset ovat luonnostaan hyvin konservatiivisia. Heille on tärkeää saada muodostaa oma mustavalkoinen käsityksensä maailmasta. Värejä tulee lisää iän myötä. Minusta lasten on saatava pitää omat perinteiset sukupuoliroolinsa. He saavat sitten aikuisena päättää, miten suhtautuvat erilaisiin rooliodotuksiin.
Tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia kohdusta asti. Biologiaa ei voi muuttaa. Kautta aikojen on ollut olemassa reippaita tyttöjä ja herkkiä poikia. Sitä ei tarvitse erikseen alleviivata. Sensitiivinen kasvattaja osaa rohkaista herkkää ja hillitä vahvaa, niin että kaikki kokevat olevansa arvoikkaita ja rakastettuja sellaisina kuin ovat.
Jos rikomme perinteiset sukupuoliroolit, niin kohta meillä ei kukaan synnytä, imetä, eikä siitä lapsia vaan kaikki keskittyvät omaan itseensä ja roolileikkeihinsä.
Kiitos, anonyymi, hyvästä ja napakasta yhteenvedosta!
Palaan tähän mielenkiintoiseen aihepiiriin lähes kaksi vuotta myöhässä. Itse ajattelen kyllä vähän toisin: jos meillä on oikeasti jokin sellainen lapsi, joka ei sovikaan näihin oletettuihin sukupuoliodotuksiin - mitä sitten? Eikö voisi ajatella, että on tärkeää saada erilaisia malleja, jotka antaisivat liikkumatilaa myös sellaisille lapsille, jotka eivät sukupuoltaan esimerkiksi hahmota samalla tavalla kuin se prinsessaleikkejä painava tyttö? Mielestäni on tärkeää, että sekä tytöille että pojille annetaan mahdollisuus tutustua ja leikkiä toistensakin leikkejä ja ohjataan tällaiseen enemmän.
Lähetä kommentti