tiistai 9. huhtikuuta 2013

Karo Hämäläisen Samulista Dostojevskiin, eli kunnioitetaan lasten ja nuorten erilaisia lukupolkuja







Rouva Huu reissasi sunnuntaina Ouluun ja eilinen päivä myöhäiseen iltaan asti hujahti Lukuinto-hankkeen pilottiryhmien koulutuksessa.

Pohjois-Suomen pilottiryhmät olivat koolla Oulusta, Sodankylästä, Taivalkoskelta ja Kempeleeltä. Mukana oli opettajia ja kirjastoväkeä. Tunnelma oli tiedonhaluinen ja virkeästi kantaa ottava.

Hankeen koordinaattorit, Marianna Junes, Reija Loukusa-Ahonen ja Eeva Kurttila-Matero, ovat ottaneet tuntumaa myös paikallisiin lapsiin ja nuoriin ja kysyneet heiltä, mikä lukemisessa eniten houkuttaa tai hiertää.

Alakoululaiset löysivät lukemisesta viisautta, eläytymistä, hauskuutta ja ymmärrystä.

Yläkoululaiset pitivät plussana sitä, että lukeminen vei huomion pois omista ongelmista ja väsyttää sopivasti ennen nukahtamista. 

Kiinnostavaa oli myös se, että monet yläkoululaisista pitivät lukemiseen liittyvästä ”rauhassa olemisesta”, siitä että lukiessa pystyi sulkemaan muun maailman ulkopuolelle. 

On helppo uskoa, että tällainen itsekseen oleminen ei hektistä arkea eläviltä nykynuorilta muutoin enää juuri onnistukaan!

Toisaalta yläkoululaiset selittivät lukemisen vähäisyyttään myös seuraavilla argumenteilla:

"Lukeminen sattuu päähän", "se koukuttaa liiaksi", "ei jaksa mennä kirjastoon" tai  "on kiire".. 

Toisaalta koululaiset myös katsovat mieluummin elokuvia, syövät herkkuja ja viettävät aikaa kavereiden kanssa kuin käyttävät aikaansa lukemiseen. 

Monet koululaiset kaipasivat Lukuinto-hankkeen gallupissa myös kouluihin enemmän säännöllisiä hetkiä ääneen lukemiselle sekä kirjavinkkausta. Tämä kuulostaa hyvältä, ja tähän tarpeeseen on totta vie  pystyttävä vastaamaan! 

Kahvi- ja lounaspöytäkeskusteluissa tuli jälleen kerran toteen puhutuksi se, kuinka tärkeää on aito vuorovaikutus lapsen kanssa lukuharrastuksen eri vaiheissa.

Rouva Huu on myös saanut konkreettisesti kuopuksen lukupolkuja seuratessaan havaita, kuinka tärkeää olisi se, että vanhemmat ja muut aikuiset osaisivat jättää riittävästi liikkumatilaa myös lapsen omalle spontaanille lukuharrastukselle, joka voi edetä hyvinkin oikullisia polkujaan.

Äskettäin 12-vuotta täyttänyt kuopus innostui kymmenvuotiaana korttitempuista ja lähitaikuudesta. Nopeasti hän otti aihealueen kotimaiset tietokirjat ja pian myös netin korttitemppuvideot haltuunsa. Joululahjaksi hän toivoi pokerisalkkua. 

Valppaana ja asian päällä työn puolestakin istuvana äitinä suosittelin hänelle tuolloin ikäänsä sopivasti ja aihepiiriltään mielestäni erityisen osuvasti Karo Hämäläisen Samuli, taikurimestari -kirjaa, joka on ilmestynyt vuonna 2010 Tammen Kirjava kukko -sarjassa.

Luottamustoimen takia sain työkappaleeksi suomalaisen pokeripelaaja Pekka Salmen elämäkerran Kasinokeisari (Helsinki-kirjat 2011), jonka on kirjoittanut Jorma J. Mattila. Tiedonjanoinen poika luki kirjan.

Salmi kertoi elämäkerrassa lukeneensa Fjodor Dostojevskin Peluri-romaanin. Poika tuli luokseni ja kysyi, mahtaako meillä olla kyseistä kirjaa tai löytyisikö sitä kirjastosta. 

Hiukan vinosti hymyillen lupasin tuoda kirjan hänelle työhuoneen kirjahyllystä: romaanista oli ilmestynyt vuonna 2009 Olli Kuukasjärven uusi suomennos Otavan kautta.

Ja poika luki Pelurin, nuoren miehen muistiinmerkintöjä. Varovasti tiedustelin jälkeen päin, mitä hän oli kirjasta tykännyt. ”Olihan siinä aika paljon puistossa kävelyä ja keskustelua, mutta muutama ihan hyvä korttipelikuvauskin…”

Sittemmin, kun pikkuveli on vähitellen tajunnut lukemansa kirjailijan klassikkoaseman, hän on jo kääntänyt tämän lukukokemuksen voitokseen ilkkumalla isommille sisaruksilleen: hän on heistä ainoa, joka on ylipäätään lukenut Dostojevskia!

Mitä tällä anekdootilla haluan sanoa?

Opettajien, kirjastonhoitajien, lasten vanhempien, isovanhempien, kummien ja muiden lasten kanssa aikaa viettävien kannattaa olla anturit ojossa lapsen intressien suhteen. 

Se kipinä omaehtoiseen ja nautinnolliseen lukemiseen voi nimittäin löytyä hyvinkin kummallisen onnenkantamoisen kautta.



Kiitos Lukuinto-projektille ja kaikille pilottiryhmille eilisestä antoisasta päivästä!  

Erityiskiitos kahdelle luotsaamalleni työpajaryhmälle, joissa pureuduttiin muutamiin riittoisiin kuvakirjoihin. Lyhyessä ajassa osallistujat saivat uskomattoman hienoja asioita esille käsitellyistä kirjoista!


Eilisessä Dagens Nyheter -sanomalehdessä didaktiikan dosentti Gunilla Molloy nostaa esiin huolen poikien lukuharrastuksesta ruotsalaisella tiedostavuudella sukupuolinäkökulman kautta: pojat kaipaavat esikuvikseen lukevia miehiä. Molloyn artikkelissa peräänkuulutetaan pojille tyttöjen lukemaan innostuksesta selvästi poikkeavaa tapaa puhua ja käyttää kirjallisuutta. 

Tällaista ns. poikapedagogiikkaa on kaivattu myös suomalaiseen lukemiskasvatukseen alan asiantuntijoiden keskusteluissa! 










3 kommenttia:

Raili Mikkanen kirjoitti...

Kiitos, rouva Huu!

Oli kiinnostavaa lukea pohjoisen tunnelmista, mutta erityisesti poikasi kautta saamastasi kokemuksesta. Polut lukijaksi ovat tosiaan moninaiset, tuntosarvia kaivataan joka vaiheessa.

Tietokin olisi tarpeen, mistä sitä vain aina riittävästi saa tässä vähenevien kritiikkien maailmassa. Onneksi ovat sentään nämä blogit.

Anonyymi kirjoitti...

ihan totta! Itse siirryin kolmannella luolla klassikoihin kun opettaja luki meille Tsehovia ääneen. Hiukan sivukirjastossa kohotettiin kulmia kun kysyin, että mistä sitä tsehovia löytyy ja taidettiin sanoa, että aikuisten kirjoja, mutta vietiin hyllylle kuitenkin. Sujuvasti sukkuloin siellä ponikirjojen ja aikuisten novellien väliä.

Jään seuraamaan blogia!

Rouva Huu kirjoitti...


Opettajan ennakkoluulottomuus auttaa kummasti tekemään syväsukelluksia monenlaiseen kirjallisuuteen.

Tervetuloa Lastenkirjahyllyyn!