Ystäväni Elina vinkkasi The Guardianissa
alkuviikosta julkaistusta toimittaja Alison Floodin artikkelista Are children´s books reinforcing materialism?
Yhdysvaltalainen ympäristöntutkimuksen
opiskelija Rachel Franz Vermontin yliopistosta on tehnyt opinnäytteen Cultivating Little Consumers: How Picture Books Influence Materialism in Children, jossa hän on
analysoinut vuosina 1998–2012 ilmestyneiden 30 kuvakirjan sisältöä
kulutuskriittisin silmin. Franz syyttää lasten kuvakirjoja kulutuksen
lietsonnasta.
Franz paheksuu
tutkimuksessaan muun muassa sitä, kuinka 0–6-vuotiaille suunnatuissa
kuvakirjoissa keskitytään kuvaamaan valtaisia leluvuoria sekä kannustetaan kuluttamiseen ja suoranaiseen
ahneuteen kaiken materian suhteen. Tutkimusaineistoksi valituissa kuvakirjoissa
tavaroiden omistaminen on onnen edellytys.
Franzin sisällönanalyysiin
perustuvat tutkimustulokset vaikuttavat aika yksioikoisilta Guardianin
artikkelin referoinnin pohjalta, mutta hänen tavoitteensa ravistella
vallitsevia asenteita on sinänsä tolkullinen: Franzin mielestä lastenkirjojen tehtävä ei niinkään ole heijastella
lapsuuden olemusta, vaan pikemminkin käyttää valtaa ja vaikuttaa vallitsevaan
todellisuuteen.
Kirjailijoiden, kuvittajien, kustantajien ja muiden lastenkirjallisuuden
parissa työskentelevien olisi siis tiedostettava tämä tehdessään kirjoja lapsille. Heidän
tulisi kyseenalaistaa vallitsevat normit ja herättää lapsissa kriittistä
ajattelua.
Ainoa Franzin
tutkimusaineistosta mainittu, Suomessakin tuttu kuvakirja on Jon Klassenin I Want
My Hat Back, eli Haluan hattuni takaisin, joka on aiemmin
arvioitu Lastenkirjahyllyssä. Siinä karhu on valmis hyvinkin dramaattisiin
tekoihin saadakseen sille rakkaan hatun takaisin.
Yhdysvaltalainen opinnäytetyö
on rikka rokassa.
Kyynisyyteen aika-ajoin taipuvaisena ihmisenä rouva Huu haluaisi lastenkirjojen sijasta asettaa amerikkalaisen mainos- ja media-alan luupin alle: kuinka media muokkaa lapsuudesta aikuisten ideologian mukaista irvikuvaa ja mitä hallaa se tekee lapsille ja lapsuudelle ylisummaan?
Kyynisyyteen aika-ajoin taipuvaisena ihmisenä rouva Huu haluaisi lastenkirjojen sijasta asettaa amerikkalaisen mainos- ja media-alan luupin alle: kuinka media muokkaa lapsuudesta aikuisten ideologian mukaista irvikuvaa ja mitä hallaa se tekee lapsille ja lapsuudelle ylisummaan?
Ohessa rouva Huun
muistinvaraisina poimintoina esimerkkejä kuvakirjoista, joissa herätellään lapsen
kulutuskriittisyyttä ja annetaan asennekasvatusta liittyen myös
tunnekasvatukseen ja oikeustajuun.
Näiden kirjojen lisäksi kannattaa muistaa myös Johanna Venhon ja Annastiina Syväjärven viime vuonna ilmestynyt kuvakirja Yllin kyllin, joka on arvioitu Lastenkirjahyllyssä.
Crista Kempter & Frauke Weldin: Herra Jänis ja
rouva Karhu juhlivat. Suom. Rauna Sirola. 25 sivua. Lasten Keskus 2012.
Jäniksellä on syntymäpäivä,
mutta se ei halua viettää sitä mitenkään erityisesti.
Karhu viis veisaa jäniksen
toiveesta viettää hiljaisia synttäreitä kahden kesken ja ryhtyy valmistelemaan
syntymäpäiväkakkua.
Vaan kuinkas käykään: hunaja hupenee karhun omaan suuhun ja
munatkin ovat loppuneet, eli se siitä kakun leipomisesta. Karhu on myös kateellinen jäniksen
saamista lahjoista. Mutta vähin erin karhu ymmärtää, että myös juhlien järjestäminen
on lysti sinänsä, ja tietysti jäniskin on viimein iloinen karhun yllätysjuhlista!
1980-lukulainen
ruotsalainen lapsipsykologia osoittaa jälleen terävyytensä ja aikaa uhmaavan
otteensa.
Kuvitettu lastenromaani hiljattain lukemaan oppineille on vallan
kuranttia luettavaa myös 2000-luvulla.
Teemun äiti hankkii
pojalleen uuden takin, jossa on kaksirivinen napitus. Se herättää hämmennystä
koulukavereissa ja joku keksii, että se on tyttöjen takki.
Teemu häpeää
erilaista takkiaan ja piilottaa sen roskiksen taakse koko koulupäiväksi. Hän
mieluummin kärsii vilusta kuin pitää moista takkia! Teemu yrittää nujuuttaa
takkinsa rikki, jotta välttyisi käytämästä sitä enää koskaan.
Seuraavana päivänä
koulussa Teemu hämmästyy: kaikilla luokkakavereilla, sekä tytöillä että
pojilla, on samanlainen kaksirivinen takki. Kaikki ovat halunneet ostaa Vehviläisen
alennusmyynnistä sellaisen takin!
Kolmevuotiaan Pertun on
vaikea kestää siskon syntymäpäivän aikaan saamaa huomiota. Hän protestoi,
murjottaa ja kenkkuilee parhaansa mukaan. Ja sisuuntuneena siitä, että kukaan
ei huomaa hänen jurotustaan, Perttu päättää karata kotoa ja nappaa siskon pyörän
lupaa kysymättä ja polkee aina Ruotsiin asti.
Onneksi isosisko saa Pertun
kiinni, ja tukala tilanne raukeaa yhtä nopeasti kuin se on alkanutkin.
Giuseppe Caliceti &
Mara Cerri: Täydellinen tyttö. Suomentanut Erkki Somersalo. 27 sivua. Lasten
Keskus 2006.
Tämä on
moniulotteisuutensa takia yksi rouva Huun kestosuosikeista.
Kuvakirja kertoo Sofiasta,
joka kelpuuttaa leikkikaverikseen vain itsensä näköisen ja tismalleen samalla tavalla asioista ajattelevan tytön.
Sofia suhtautuu ylimielisesti kaikkiin ikätovereihinsa ja päätyy lopulta ovelle, jossa lukee ”Kerhohuone tytöille, jotka ovat pitkiä ja hoikkia, joilla on lenkkitossut, kello oikeassa ranteessa, silmät pyöreät ja vihreät, joilla on silmälasit, joiden hiukset ovat suorat ja vaaleat, ja joiden kolme vasemman käden kynttä on lakattu vihreäksi”.
Sofia suhtautuu ylimielisesti kaikkiin ikätovereihinsa ja päätyy lopulta ovelle, jossa lukee ”Kerhohuone tytöille, jotka ovat pitkiä ja hoikkia, joilla on lenkkitossut, kello oikeassa ranteessa, silmät pyöreät ja vihreät, joilla on silmälasit, joiden hiukset ovat suorat ja vaaleat, ja joiden kolme vasemman käden kynttä on lakattu vihreäksi”.
”Juuri kuin minua varten!”
huudahti Sofia. ”Nyt en enää joudu olemaan yksin! Lopultakin löydän mukavia ystäviä
ja voin elää onnellisena heidän kanssaan!”
Pienen huoneen seinällä on
peili, josta Sofia näkee omat kasvonsa. Silloin tyttö havahtuu, katsoo
ikkunasta ulos ja näkee pihalla leikkiviä lapsia, jotka kaikki ovat eri näköisiä
persoonia. Sofia lähtee ulos ja liittyy heidän seuraansa.
Nykylasten ulkonäköpaineita,
yhdenmukaisuuden vaatimuksia, suoranaista narsismia ja täydellisyyden tavoittelua käsitellään
kuvakirjassa keskusteluun herättävällä ja oivaltavalla tavalla.
Maisa-kirjoistaan tutun
Lucy Cousinsin itsenäinen kuvakirja, joka opettaa lapselle nöyrtymistä, mutta
myös iloa omista vahvuuksista. Pieni koiranpentu tuntee kaikkivoipaisuutta
suhteessa ystäviinsä:
”Minä rakastan heitä. He ovat kaikki loistavia, mutta minä
olen paras”.
Ystävät protestoivat koiran asennetta ja kääntävät näkökulmaa
toiseksi esittelemällä koiralle omia avujaan. Koira masentuu ja tajuaa lopulta käyttäytyneensä
hölmösti:
”Minä olen ihan surkea
kaikessa. Minä olen vain tyhmä KEHUSKELIJA. Minulla ei ole edes siipiä. Ja minä
olen ilkeä ystävilleni. Anteksi Hanhi. Anteeksi Aasi. Anteeksi Leppäkerttu.
Anteeksi Myyrä.”
Sovinnolliseksi kääntyvässä
loppuratkaisussakaan koira ei pääse karvoistaan: ”Ihan selvästi pörröiset
luppakorvani ovat kaikkein tärkein asia. Niin että MINÄ OLEN paras.
Viidakon eläimet löytävät
mehevän persikan ja ryhtyvät
kisaamaan siitä, kenellä on oikeus syödä se suihinsa. Saako sen pisin kirahvi,
painavin virtahepo, suurisuisin krokotiili, pitkäkorvaisin kani vai apina, jolla on pisin häntä?
Nokkeluudellaan kaikki päihittää kuitenkin piskuinen toukka, joka työntyy
muilta lupaa kyselemättä persikan sisälle ja alkaa rouskuttaa sitä.
Kirjan pedagogisena
tarkoituksena on opettaa lasta vertaamaan, luokittamaan ja järjestämään asioita
ja esineitä kokojärjestykseen. Tähän ohjeistetaan aikuista tarinan lopusta löytyvien
saatesanojen kautta.
Viimeisenä kaikkein monikäyttöisin
ja -ulotteisin teos tästä aihepiiristä. Isän ja pojan, Jukka ja Leevi Lemmetyn,
Pipopingviinin voi tulkita kuvauksena vaikkapa asevarustelusta,
ilmastonmuutoksesta tai pelkistetymmin yksilön luontaisesta ja sinällään
inhimillisestä halusta haalia kaikki maallinen hyvä itselleen.
Pipopingviini pilkkii makrilleja yhteisönsä tarpeisiin
ja kaikki ovat tyytyväisiä... kunnes Pomopingviini marssii paikalle ja herättää eläimissä
halun saada suurempi saalis nopeammin ja tehokkaammin. Pomo kehittelee
huipputehokkaan pyyntiansan, joka syytää valtavan makrillisaaliin jäätikölle…
kohtalokkain seurauksin. Mutta pian taas vanhanaikaiset pyyntimenetelmät, leppoisa elämäntahti ja yhteisöllisyys
palaavat pingviiniyhteisöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti