tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kun kaverikuvaan mahtuu koko luokka!













Tuula Kallioniemi: Karoliina ja nokkela Neema. Kuvittanut Marika Maijala. 92 sivua. Otava 2013.




Jokaisella lastenkirjailijalla on oma agendansa. Olisi hurskastelua edes väittää mitään muuta. Joillakin kirjailijoilla tämä ns. punainen lanka on vain näkyvämpi kuin toisilla.

Tuula Kallioniemi aloitti kirjailijan uransa 1970–80-lukujen taiteessa, jolloin kirjoitettiin totisesti ja jopa saarnaten lapsille ja nuorille. Kallioniemi asettui kuitenkin jo tuolloin yksituumaisesti lasten puolelle. 

Kun historiantutkijat joskus tulevaisuudessa haluavat saada kokonaiskuvaa suomalaisen lapsen arjesta, heidän olisi syytä paneutua Kallioniemen lastenromaaneihin: niin nopeasti ja tarkasti ne välittävät kuvaa nykylasten elämästä.

Lue itse -sarjassa ilmestynyt seitsemäs Karoliina ja nokkela Neema –lastenromaani ottaa nasevasti kantaa toisinaan jopa velvollisuudentunnosta lastenkirjoissa käsiteltävään kansainvälisyyskasvatukseen, vaikka se ei suinkaan ole Kallioniemen romaanin läpitunkeva keskusteema.  

Karoliinan luokalle, 1 B:lle, tuleva uusi oppilas Neema kohauttaa koko luokkaa. Neeman erilaisuus – tumma ihonväri, kampaus, värikkäät vaatteet sekä reipas ja sanavalmis olemus – herättävät kaikissa kiinnostusta. Erityisesti luokan tytöt ryhtyvät kisailemaan monin eri tavoin Neeman suosiosta.


Neema on hauskin tyttö, jonka Karoliina on ikinä tuntenut. Kunpa Neema vain haluaisi olla Karoliinan paras ystävä. Mutta Neeman ympärillä parveilevat kaikki. Karoliina ei mitenkään ehdi kertoa hänelle salaisuuksiaan. Laiha lohtu on se, ettei myöskään Lin taida sittenkään olla Neeman ainoa ystävävä. Eikä Tytti, jonka Karoliina on kuullut pyytävän Neemaa suoraan bestiksekseen. Karoliina on sattunut seisomaan kulman takana, kun Tytti on pukenut käytävällä takkia ylleen ja kysynyt Neemalta. Mutta Neema on vastannut: 
– Tietysti olen ystäväsi. Mutta eihän ystäviä voi asettaa pa-rem-muus-jär-jes-tyk-seen, vai mitä.
         Tytti ei ole vastannut mitään. Karoliina on arvannut, että Tytti on eri mieltä. Ja niin taitaa olla moni muukin. Ainakin tähän asti kaikilla on ollut bestis, vaikka olisi leikkinyt muidenkin kanssa.

Ihonväristä saati sosiaalisesta tai kulttuurisesta taustasta johtuva erilaisuus ei Karoliinan luokalla ole silti mikään kriisin paikka, vaikka lapset voivat erilaista normeista poikkeamista äkkipikaistuksissaan käyttääkin  lyömäaseena toista vastaan. 

Päiväkoti- ja kouluryhmät ovat nykyisin näköalapaikkoja yhä monikulttuuristuvampaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Karoliinan luokan mutkaton suhtatutuminen Neemaan tuntuu uskottavalta. Usein meillä aikuisilla on enemmän ehtolauselmia ja vääriä oletuksia liittyen toisesta kulttuurista tulevaan. 



Aikuinen lukija ei voi välttyä välillä pieneltä kiusaantumiselta: niin kursailematta Kallioniemi päästää lukijan tyttöjen välisiin selkkauksiin. Karoliina vakoilee oksan rei´ästä luokkakaverien liikkeitä. Marika Maijalan kuvitusta Tuula Kallioniemen lastenromaaniin Karoliina ja nokkela Neema, Otava 2013.

Karoliina ja nokkela Neema -kirjasta sukeutuu tarkka, jopa viiltävän osuva kuvaus alakoululaisten tyttönen ystävyysrallista, jossa kaikki keinot tuntuvat olevan sallittuja. Koulukuvaukseen liittyvä tyttöjen taktikointi on kuvattu oivaltavasti ja raadollisesti. Jokainen haluaisi päästä – yksinoikeudella – kaverikuvaan Neeman kanssa!

Neema vaikuttaa paljon ikätovereitaan kypsemmältä: hänellä on sosiaalista pelisilmää ja vähin erin hän onnistuu koulimaan luokan tytöistä pois turhan omistushalun ja manipuloinnin elkeet.

Kaverikarusellin pyörteissä käsitellään myös Karoliinan arkisia asioita: ekaluokan ensiviehätys on selvästi jo kaikonnut ja läksyjen tekemisestä on entistä helpompi laistaa. Leonberginpentu Arska siirtyy Karoliinan huojennukseksi takaisin kummitädille. Koiranpennusta huolehtiminen olikin yllättävän raskasta hommaa! 



Marika Maijalan vauhdikas kuvitus ei kaikin osin pääse oikeuksiinsa, kun aukeaman taite syö kuvan ilmaisua. Maijalan kuvitusta Tuula Kallioniemen lastenromaaniin Karoliina ja nokkela Neema, Otava 2013.


Marika Maijalan kuvitus työntyy jälleen hauskasti sivuille tai siitä pois. 

Hieman harmillisesti moni kuva on taitettu aukeaman taitoskohtaan.






1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Kiitos paljon, rouva Huu!

Tämä on ollut minulle jotenkin erityisen tärkeä kirja. Monikulttuurisuudesta ja ennakkoluuloista ja suvaitsemattomuudesta olen kirjoittanut aika monesti. Yhtäkkiä vain koin valaistuvani, kun tajusin kääntää näkökulman niin, että se "uusi ja erilainen" ei olekaan se, jota katsotaan viistoon vaan se, joka kiehtoo, kiinnostaa ja jonka kanssa kaikki tahtovat olla. Kun olen lasten maailmaa tirkistellyt, olen huomannut, että "erilaisuuteen" tutustuminen ei ole lapsille ollenkaan ongelma, vaan houkutteleva ja kiva asia.

Tulin juuri Humppilasta, jossa 90 kirkassilmää kuunteli ja keskusteli kanssani kirjoista. Niin parasta Kirjan ja ruusun päivää oli se!

T von L