Reeta Aarnio: Tuulien
taikuri. 219 sivua. Otava 2013. Kansikuva ja alkuvinjetit
Jussi Kaakinen.
Reeta Aarnion kekseliäs
konsepti hyödyntää Harry Potter -buumin jälkimainingeissa vähän yli ja alle 10-vuotiaiden
lasten kiinnostusta velhokouluun ja äkkikäänteiseen, mutta loppua tyveneksi kääntyvään seikkailuun.
Lapsinelikko Liina, Siri,
Eetu ja Viola, on tuttu jo kolmesta aiemmasta kirjasta Maan kätkemät, Veden vanki
ja Virvatulten vartijat.
Vaivihkaa tarinan imussa Aarnio tutustuttaa lapsilukijoitaan
suomalaiseen mytologiaan ja kansanuskomuksiin. Noituus ja taikuus ovat
velhokoulua käyville lapsille itsestäänselvyyksiä, mutta Tuulien taikurissa he saavat huomata, että suurten taikavoimien
kanssa ei ole syytä leikitellä:
Tämä saattoi olla suurin virhe koskaan. Ehkä ainoa oikea teko olisi kääntyä takaisin. Paju oli sanonut, ettei elävillä ollut tähän maailmaan asiaa. Tämä oli elämälle vieras paikka, vaarallinen, kylmä ja turruttava. Tänne oli helppo eksyä ja jäädä vaeltamaan ikuisiksi ajoiksi. Ja kerran he tänne päätyisivätkin, jokainen, mutta nyt heidän elämänvoimansa vielä väreili taivaalla heidän yläpuolellaan merkkinä siitä, etteivät he kuuluneet tänne. Elävälle jokainen askel oli vaarallinen, sillä jokainen askel kadotti hitusen elämän muistosta. Ja kun kaikki muistot olivat menneet, reitti takaisin sulkeutuisi.
Sattumaa tahi ei, mutta useammassakin lasten- tai varhaisnuorten romaanissa mennään nykyisin
tuonpuoleiseen, aliseen, manalaan tai elämän ja kuoleman väliseen rajatilaan.
Kevään kirjoista myös Sari Peltoniemen Haltijan
pojassa siirrytään shamaanin johdattamana aliseen maailmaan ja lähivuosilta
muistuu mieleen myös Siiri Enorannan Nukkuu
lapsi viallinen (Robustos 2010), Päivi Lukkarilan Kolmen ajan maa (Karisto 2011) ja Hannu Hirvosen Tuonenkehrääjät (Tammi 2010).
Kiinnostaako elämän ja kuoleman rajakohta aivan oikeasti nuoria
lukijoita vai onko kyse pikemminkin ylikansallisen fantasiakirjallisuuden mieltymyksestä shokeerata kauhun ja kuoleman
tunnoilla?
Tuulien taikurissa Kuunankan pikkukaupunkia ravistelee äkillinen ja
selittämätön hirmumyrskyjen aalto. Syytä etsitään ilmastonmuutoksesta, mutta
lapset saavat pian vihiä, että myrskyt saavat voimansa Marja Karma -nimiseltä
kuntakonsultilta, joka ilmaantuu kaupunkiin odottamatta. Karmalla on aina povellaan
kalmaa hohkaavat marjahelmet.
Kaupungin pikkuvirkamiehet, Allan Murisko ja Arvi Hatara, suhtautuvat
Karmaan varauksellisesti yhteisten lapsuusmuistojen takia. Karma uhkailee
entisiä kiusanhenkiään ja painostaa heitä lakkauttamaan kyläkouluja ja
supistamaan palveluita tehostaakseen omaa valtaansa. Aarnio ei ole sarjan aiemmissakaan osissa siekaillut tuoda nyky-yhteiskunnan ilmiöitä osaksi kirjan miljöötä ja juonta.
Koulukiusaamista käsitellään nykyisin monessa lasten- tai nuortenromaanissa,
joko pää- tai sivuteemana. Tuulien
taikurissa lapsipsykologia mielestäni hiukan onnahtaa, kun kiusaajat manipuloivat
"kiusatun parhaaksi" tämän muistoja todellisuutta ruusuisemmiksi ja toteavat sitten omahyväisesti:
Oli kuitenkin hyvä huomata, että hänellä meni nykyisin hyvin. Hän oli näköjään hyvässä asemassa. Sentään kuntakonsultti, jonka työnä oli auttaa pieniä kuntia tasapainottamana talouttaan. Ei sellaiseen tehtävään kuka tahansa pääsisikään.
Velhokoulua käyvän Pauliinan vanhemmat käyvät kotona vain kääntymässä
ja ovat ylpeitä reippaasta tyttärestään, joka selviää arjesta niin itsenäisesti.
Pauliinan yksinäisyys tekee hänet myös haavoittuvaksi "pahan
kosketukselle".
Aarnion henkilögalleria on särmikäs. Velhokoulun opettajien
nimet ja lasten sukunimet selittävät heidän luonnettaan.
Parastaan Aarnio antaa
erilaisten fantasiahahmojen kuvauksessa. Tuittuilevat hahmot, kuten Niruknirun,
tuulenhenki Nyrkäs ja saunatonttu Nilla, osoittavat usein mieltään velhokoulun
lapsille, mutta katsovat silti päältä, ettei heille käy seikailun tuoksinassa
hassusti.
Yksi Tuulien taikurissa esiintyvistä eksoottisimmista kansantarinoiden hahmoista on dryadi eli puun haltia.
Myös Leena Krohn on kirjoittanut "Uskollinen dryadi" -tarinan kokoelmaansa Tyttö joka kasvoi ja muita kertomuksia (Tammi 1973).
Reeta Aarnio palkittiin Tuulien taikurista ja sen edeltäneistä osista viime viikolla Otavan kirjasäätiön Kaarina Helakisa -palkinnolla.
Inari Krohnin kuvituskuva Leena Krohnin tarinaan Uskollinen dryadi, kokoelmasta Tyttö joka kasvoi (Tammi 1973). |
Yksi Tuulien taikurissa esiintyvistä eksoottisimmista kansantarinoiden hahmoista on dryadi eli puun haltia.
Myös Leena Krohn on kirjoittanut "Uskollinen dryadi" -tarinan kokoelmaansa Tyttö joka kasvoi ja muita kertomuksia (Tammi 1973).
Reeta Aarnio palkittiin Tuulien taikurista ja sen edeltäneistä osista viime viikolla Otavan kirjasäätiön Kaarina Helakisa -palkinnolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti