Murrekirjallisuudella
on Suomessa jo vakiintunut asema.
Genren ensimmäisiä uskalikkoja olivat Sami Garam ja Heli Laaksonen. Garam kirjoitti stadin slangilla uusiksi mm.
lastenkirjaklassikoita (Snögeli ja
seittemän snadii starbuu, WSOY 2001, Jörde-Juge,
WSOY 2001 ja Daijulastooreja, WSOY
2004) ja samoihin aikoihin myös Laaksonen aloitti lounaissuomalaisten murrerunojen tekijänä.
Heli Laakosen kohdalla voidaan jo puhua suoranaisesta ilmiöstä, joka perustuu paljolti Laaksosen
karismaattiseen, säkenöivään persoonaan.
Aku Ankka
-lehdessä on julkaistu vuodesta 2011 lähtien jo useita eri suomen murteilla kirjoitettuja sarjakuvia.
Viime
syksynä ilmestyneessä kuvakirjassa Semmoset
& Tommoset: Tapleti arvotus Heli Laaksonen esiintyy poikkeuksellisesti kuvittajana.
Kuvakirjan kerrotaan olevan ”tiättävästi universumi ensimäine pori murteen
skriivattu lastekirja”
Tarina
perustuu Laaksosen alkuideaan, mutta sen on sanoittanut
Elina
Wallin (s. 1980), porilainen murrekirjailija ja -pakinoitsija, yrittäjä ja juontaja, joka on saavuttanut myös pärekorinheiton
epävirallisten MM-kisojen kolmannen sijan.
Wallinin monitoimiyrityksen nimi
vetoaa kaikessa suorasukaisuudessaan rouva Huuhun: Eks tykkää! – kirjoituksia ja kädentöitä.
Kuvakirja
kertoo kahdesta Porissa vesitornissa asuvasta eläkeläispariskunnasta, joiden
kerrotaan olevan keskikokoisen kävyn kokoisia. Heidän leppoisa elämänsä
lonksahtaa raiteiltaan, kun he lukevat lehdestä, että kaupunginkamreerin määräyksellä
kaikkien kaupunkilaisten pitää vuoden sisällä alkaa käyttää tablettia.
Väärinkäsityksestähän
tässä on tietysti kyse. Ajankohtainen digitalisaatio on lystikkäästi
esitetty ikäihmisten näkökulmasta. Juoni etenee mukavan lyhyinä lukuina, jotka
voi lukea myös erillisinä tarinoina.
Juoni on toki ennalta-arvattava, ja lukija, jolla ei ole mitään siteitä
Poriin, miettii tietysti itse tykönään, onko porilaisista eläkeläisistä
kertovalla kirjalla potentiaalia Porin rajojen ulkopuolella.
Tähänkin
sanavalmiit tekijät antavat Elina Wallinin kotisivuilla vastauksen:
Mää ole sitä funteerannu ja tullu sihe tuloksee, et murre o tiätyl taval myäski semmost kansaperintöö, mitä o arvokast jakkaa ennekaikkee nuarempii sukupolvii. Laps ei ajattel puhuvas murret, eikä tarttekka, mut sitä voi viäl pikkuse tukkee esimerkiks lukemal murteellissii lastekirjoi äänees. Semmoste ja Tommoste seikkailu o koostettu piänii pätkii, joit voi lukkee vaik yhe kerrallas. Iltasaruks vaik.
Kenel tämmäne kirja sit oikee o, sää jatkat kysymist.
Mukuloil tiätysti, mut sihe mallii humoristisesti kirja o tehty, et siit o illoo aikuiselleki. Kuvitus o kauttaaltas humoristist ja aukee eritaval lapsel ja aikuisel. Mää antasi tämmäse kirja omal mukulal, joka o muuttanu jo kottoo poijjes taik vaik aikuisel syntymäpäivälahjaks, ko leikkimine ei ol meilt isoiltakkaa kiälletty. Muutamii täysi tunnistettavii paikkojaki kirjas essiintyy. Sen tähre mää lähettäsi tämä kirja minkä ikkäisel, enttisel porilaisel, tahansa. Kirja mukan saa Pori vesitornii mukaileva pituusmita perhee mukulil. Taik miksei vanhemmillekki.
Rouva Huun mielestä kirja on tosiaan onnen omiaan myös ikääntyneille
porilaisille. Toivottavasti se on jo löytänyt tiensä myös vanhusten hoivakoteihin.
Wallinin & Laaksosen kuvakirja osoittaakin jälleen vakuuttavasti, kuinka
monta ”käyttöliittymää” kuvakirjalla on.
Vuorovaikutusta lisäävät myös tarinan kupeessa esitetyt kysymykset, jotka liittyvät juonenkäänteisiin jollain tavalla:
esim. ”Koska sää olet nauranu katketakses?" tai ”Oleks sää uinu talvel?
Kannattiko?”
Ja porin murteen osalta täydelliselle ummikollekin on kirjan päätteeksi sanasto, jossa selviää esimerkiksi, mitä tarkoitetaan klappapuuron färillä ja kakolla.
Laaksosen kuvitukset ovat pääosin naivistisia tunnelmakuvia, mutta muutamista löytyy myös lastenkirjan
kuvitukselle tunnusomaisempaa toiminnallisuutta.
Sari Heikkisen taitto ansaitsee erityisen kiitoksen. Pienten kustantamoiden
resurssit eivät aina riitä satsaamaan riittävästi taittoon: tässä teksti on
asemoitu aina aukeaman vasemmalle puolelle, mutta sitä ei ole
blokattu liian tiiviisti: graafiset tehostukset, esim. tekstin koon ja värityksen
suhteen, tekevät aukeamista raikkaita.
2 kommenttia:
Emmää! Kyl tämmösse ulkoporilaise olis pitäny tajut, ko tämmönenki kirja o olemas! :D Kiitos ihastuttavasta esittelystä ja erinomaisesta kirjavinkistä. Näinköhän nämä tamperelaisiksi itseään tituleeraavat mukulat saisi vielä puhumaan ihmisten lailla, ts. poria, sadun keinoin...?
Kiitos kiittämisest Hylkytonttu Tiina! Kirjaa o ollut Tamperee Akateemises, mut jolsei siäl ol ni mult saa suaraa tilattuuki: elina@elinawallin.fi
Kyl maat mukuloitte kunnol tarttee puhumaa oppii :D
Lähetä kommentti