Johanna Hulkko: Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka,
kuvittanut Jari Paananen, 178 sivua, Karisto 2017.
On
hauskaa, että itsenäisyyden juhlavuotena ilmestyy myös vähän erilaisia ”juhlakirjoja”
lapsille ja nuorille.
Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka -kirjan takakannessa kerrotaan kirjan juhlistavan
satavuotista Suomea. Kahdeksassa salapoliisitarinassa etsitään geokätköjä Suomen luonnonnähtävyyksistä:
Bengtskärin majakalla
Saaristomerellä, Hiidenportin kansallispuistossa Sotkamossa,
Kierikkikeskuksessa Yli-Iissä, Kurikan Pirunpesässä, Inarin Siidassa, Laukaalla Hitonhaudan rotkokanjonissa,
Hailuodon Marjaniemessä sekä Lassinlinnan kalliosaarella Tampereen Näsijärvellä.
Geokätköjen
lisäksi bongataan myös lepakoita ja pelataan Pokémon Gota.
Geoetsivät-sarja
on löytänyt lukijansa: moderni etsiväseikkailu on alakoululaisen suosiossa. Suosiota siivittävät riittävän isokokoinen teksti, arkiset
ja samastuttavat tapahtumat sekä sympaattiset päähenkilöt erilaisine
perhemalleineen.
Viekkaasti sarja myös hätistää lukijoitaan reippailemaan ja
retkeilemään luonnossa. Hienoa,
että saadaan enemmän valinnanvaraa perinteisten harrastusteemaisten lasten- ja
varhaisnuortenkirjojen joukkoon.
Geoetsivät
ja kadonnut muinaispurkka yhdistää kuvitteellista seikkailua ja tietoa. Sen lisäksi
siitä löytyy interaktiivinen ulottuvuus, kun lukija joutuu pinnistelemään
hoksaustaitojaan ratkaisemalla - haastavuudeltaan oikeasti kiperiä – salapoliisitehtäviä. Saatesanoissa kannustetaan lukemaan tarinoita ääneen pienessä kaveriporukassa.
Geoetsivät,
eli Raparperi, Emmi, Salli, Petteri ja Pasi-Antero, matkailevat hieman vaihtelevissa kokoonpanoissa vanhempiensa kanssa. Etsivät reagoivat yllättäviin
tilanteisiin kukin luonteensa mukaisesti.
Jari Paanasen kuvitus on ensimmäistä kertaa nelivärinen. Se on
perusteltua osittain myös siksi, että kuviin on toisinaan kätketty vihjeitä
arvoitusten ratkaisemiseksi.
Paanasen karikatyyrinen kuvitustyyli ei kuitenkaan
ole paras mahdollinen lukutaidon alkuun suunnattuun helppolukuiseen kirjaan, sillä päähenkilöiden
mojovat ja muikistelevat ilmeet eivät itsessään tue kovinkaan paljon tarinan sisäistämistä tai tue luetun ymmärtämistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti