tiistai 8. elokuuta 2017

Peliin kadonnut tyttö













Saku Heinänen: Zaida ja taistelupari, kuvittanut Saku Heinänen, 229 sivua, Tammi 2017.





Saku Heinäsen Zaida-trilogia huipentuu toiminnalliseen päätösosaan Zaida ja taistelupari. 

Heinäsen lastenromaani on hyvä esimerkki lasten- ja nuortenkirjallisuuden uudesta strategiasta yrittää tietokonepelien teemojen kautta viekoitella myös lukemiseen penseästi suhtautuvia lapsia ja nuoria  kirjan ja lukemisen pariin. 

Samoja keinoja löytyy myös Timo Parvelan & Björn Sørtlandin Kepler62-sarjasta ja Jari Mäkipään Masi Tulppa -sarjan avauksesta. 


Kerhohuoneen peliluolassa on helppo tempautua virtuaalisen todellisuuden
 vietäväksi. Saku Heinäsen kuvitusta varhaisnuortenromaaniin
Zaida ja taistelupari (Tammi 2017). 


12-vuotias Zaida on adoptoitu pikkuvauvana Intiasta Suomeen ja on vanhempiensa ainokainen. Murrosiän alkaminen aiheuttaa Zaidassa monenlaista myllerrystä. Vanhempien suunnittelema juurimatka Intiaan Zaidan syntymäkaupunkiin hämmentää ja vähän pelottaakin. 

Äidinkielen tunnilla aloitettu sukupuun piirtäminen sysää Zaidan miettimään taustaansa.

 – – Piirsin itseni puuhun. Hinkkasin kasvojen ympärille hurjasti harottavan mustan tukan niin, että kynä oli tehdä reiän paperiin. Sitten piirsin hetken mielijohteesta viereeni valtavan tiikerin.  Kalautin kynän pöydälle. Katsoin Siiriä. Hänen arkkinsa oli jo täyttynyt riveistä, joita hän yhdisteli viivoilla. Siirin silmälasit olivat valuneet nenälle ja hänen poskipäänsä punoittivat.


Perheen Ludwig-koira alkaa olla jo raihnainen, ja Zaidan on vaikea hyväksyä asiaa. Aiemmin kiltti perhetyttö kapinoi kotona ja koulussa ja ottaa etäisyyttä ylihuolehtiviin vanhempiinsa. Hän tutustuu uuden ystävänsä Eevin kautta tämän kaveripiirin poikiin, Petterin ja Teroon, joilla on kerrostalon kerhohuoneessa peliluola. Petteri esittelee Siirille, Eeville ja Zaidalle verkkoroolipelin, joka vie lopulta Zaidan synkkiin mielenmaisemiin. 

– Tää on enemmän kuin pelkkä peli, Petteri sanoi ja kiilasi itsensä väliimme.
 – Enemmänkin simulaattori, jos tiedätte mikä se on. Mä neuvon… valitkaa ensin tuolta uudet hahmot.
 Painelimme valikkoja hänen ohjeidensa mukaan. Loimme itsellemme hahmot. Ne olivat meidän kokoisiamme mielikuvitusolentoja, vähän kuin haltioita tai menninkäisiä.  – Tän tapahtumapaikkana on tulevaisuuden suurkaupunki, Petteri selitti. – Maan alla. Sen päällä ei enää voi liikkua. Hän näytti innostuvan pelkästä opastamisestamme. 

Toden ja pelin rajat liudentuvat liki painajaismaiseksi tihentyvässä loppunostatuksessa.  

Draamakerhosta ja kirjoittamisesta kiinostunut Zaida työstää identiteettiään myös sepittämällä tarinaa  hyökyaallon jälkeisestä kaaoksesta selvinneestä tytöstä ja tiikeristä.   


 Mielikuvituksessa Zaidan on tavallista arkea helpompaa työstää
intialaisia sukujuuriaan. 
Saku Heinäsen kuvitusta varhaisnuortenromaaniin 
Zaida ja taistelupari (Tammi 2017). 

Saku Heinänen on tinkimätön visualisti sekä työssään  graafisen suunnittelun professorina Aalto yliopistossa että lastenkirjailijana ja -kuvittajana. Romaanin rakenne on dramaturgisesti jäntevä; juonenkäänteet tempaisevat mukaansa ja luvut on nimetty nasevasti.  

Tussikuvitus rasteroittaa pintaa eläväksi, maisemat ovat arkkitehtonisesti jylhiä ja ulokkeisia niin sisä- kuin ulkotiloissakin.

Zaida-sarjan erityisenä ansiona on perhedynamiikan luonteva kuvaus ja aidon tuntuiset aikuiset sivuhenkilöt. Heinänen pääsee ällistyttävän vaivattomasti  esiteini-ikäisen tytön ailahtelevan tunnemaailman ytimeen.