Nina LaCour: Välimatkoja, suomentanut Leena Ojalatva, 232 sivua, Karisto 2018, kansikuva Adams Carvalho.
Monet nuortenromaanit yrittävät nykyisin koukuttaa lukijansa angstisella sisällöllä, joka kuitenkin usein vesittyy epäuskottavaan ja pahimmillaan tyyten yliampuvaan lopputulokseen.
Yhdysvaltalaisen Nina LaCourin Välimatkoja on toista maata. Sen dramaattisuus aukeaa lukijalle vähitellen, sivu sivulta ja luku luvulta.
Näin lukijalle jää myös riittävästi aikaa tutustua päähenkilöön, Mariniin, joka on kohdannut elämässään suuria menetyksiä, ikäänsä nähden kerta kaikkiaan liikaa.
Romaanin alussa Marin viettää joululomaa yliopiston asuntolassa New Yorkissa. Hän odottaa hyvää ystäväänsä Mabelia vieraakseen. Suhde Mabeliin on problemaattinen.
Vähitellen selviää myös muita yksityiskohtia Marinin lähimenneisyydestä. Jostain syystä hän on viettänyt todella sisäänpäinkääntynyttä elämää.
Suomennoksen nimi tiivistää hyvin romaanin laajan tunnerekisterin, etäisyyden ottamisen välttämättömyyden, sekä hyvässä että pahassa. Vuonna 2017 ilmestyneen alkuteoksen nimi, We Are Okay, tuntuu jopa vähättelevän teoksen latautunutta tunnelmaa.
Amerikkalainen YA-kirjallisuus käsittelee luontevasti maailmankirjallisuuden klassikoita ja maalaustaiteen helmiä osana keskushenkilön identiteetin rakentumista. Tällaisen suvereenin kulttuurin tuntemuksen toivoisi lisääntyvän myös kotimaisissa vastineissa.
Amerikkalainen YA-kirjallisuus käsittelee luontevasti maailmankirjallisuuden klassikoita ja maalaustaiteen helmiä osana keskushenkilön identiteetin rakentumista. Tällaisen suvereenin kulttuurin tuntemuksen toivoisi lisääntyvän myös kotimaisissa vastineissa.
Paljastamatta juonesta yhtään enempää voi sanoa, että Nina LaCourin romaani onnistuu hienosti kiteyttämään olennaisen perheen, oman lähipiirin, heimon, tärkeydestä. Kukaan ei pysy pystyssä ilman turvaverkkoa. Sen saa Marinkin huomata, vaikka loppuratkaisu kiertyykin onnellisen puolelle hieman turhan vaivattomasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti