keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Meillä jokaisella on omat möllimme

  




Nina Pirhonen: Leo Leijona voittaa pelon, 32 sivua, Otava 2021.

 

Anna Tommola & Pete Revonkorpi: Säpsy uhmaa kohtaloa, 33 sivua, WSOY 2020.

 

Anna Milbourne & Daniel Rieley: En (hirveästi) pelkää pimeää, 24 sivua, suomentanut Tuula Korolainen, Tammi 2019.


Jenna Kostet & Kaisu Sandberg: Ilon Milli ja pelon Mölli, 33 sivua, Myllylahti 2019.

 

 

 

 


Erilaiset pelot ja niiden kesyttäminen on yksi lastenkirjallisuuden vakioaiheista.   

 

Ylivoimaisesti eniten käsitellään pimeän pelkoja.

 

Näissä neljässä kuvakirjassa pelkoja työstetään luovasti ja lapsilähtöisesti.

 

Nina Pirhosen Leo Leijona -sarjan uutuus Leo Leijona voittaa pelon eroaa visuaaliselta ilmeeltään muista, kansiltaankin tummanpuhuvista kirjoista. 


Kirjan ensisijainen kohderyhmä on taaperosta vähitellen leikki-ikään siirtyvät lapset,  jotka kiinnostuvat vähitellen jo yksinkertaisten katselukirjojen jälkeen enemmän tekstiä sisältävistä ja juonellisista  kuvakirjoista. 

 

Yhtenä iltana möröt olivat tulleet. 

Aivan tavallisena iltana, kun isä oli 

lukenut sadun ja sammuttanut valot.

Silloin Leo näki mörköjen hiipivän varjoista.

Ne näyttivät odottavan yötä piiloissaan, 

eikä Leo uskaltanut nukahtaa.

 

Pelko kuvastuu samastuttavasti Leo Leijonan silmistä.
Nina Pirhosen kuvitusta kuvakirjaan
Leo Leijona voittaa pelon
(Otava 2021).



Äiti selittää, että ei ole mitään pelättävää ja antaa varmuuden vuoksi

taskulampun sängyn viereen.

 

Kirkkaalla päivänvalolla asiaa työstetään yhdessä eteenpäin. 


Isä keksii mörönkarkottimen ja yhdessä piirretään unisankari, joka kiitää paikalle, jos mörkö yrittää mönkiä Leon uneen. 

 

Kun pimeänpelkoon on löydetty Leoakin tyydyttävä ratkaisu, siirrytään luontevasti käsittelemään muita leikki-ikäisen lapsen pelkoja: terveystarkastuksessa annettavaa rokotusta ja uusien asioiden ja ihmisten kohtaamisen pelkoa päiväkodin alkaessa.

 

Nina Pirhosen värikylläinen ja retrohenkinen kuvitus ei ole "liian pelottava". 


Lyhyehkö tekstikin pitäytyy pääosin selkeissä ilmaisuissa, poikkeuksena hieman vaikeasti hahmotettava ja  aikava ilmaisu ”Yhteinen innostus loi uuden ystävyyden”.

 

Anna Tommolan ja Pete Revonkorven kuvakirjan päähenkilö Säpsy kärsii välillä öisistä pelkokohtauksista, jolloin hän ”huutaa niin lujaa kuin vain jaksaa”. 

 

Säpsyn pelon kohteet vaihtelevat: joutuuko hän avaruusmiesten koppiin, tuleeko mörkö vai haamu, ministeri vai vaapsahainen tai joku neliskulmainen, nelijalkainen iso, jolla on silmät, muttei suuta?

 

Kerran Säpsy menee pois tolaltaan, kun vaarin sormesta tulee verta.  

 


Rakoilevan tapetin alta pilkistelevät haamut luova
aukeamalla aidosti pelottavaa tunnelmaa.
Pete Revonkorven kuvitusta Anna Tommolan tekstiin
kuvakirjassa Säpsy uhmaa kohtaloa (WSOY 2020). 



Säpsy yrittää pärjätä omillaan ja  olla reipas ja rohkea, koska uskoo kaikkien sitä häneltä odottavan. 


Mutta kun Säpsy hautoo kaiken sisälleen, huoli ja pelot vain kasvavat entisestään. 


Onneksi kotona yhteisen pöydän äärellä paljastuu, että väkivahva vaarikin pelkää kotirannan vesikasveja ja äiti sameaa järvivettä, veitsiä, saksia, hämähäkkejä ja liian jännittävää tv-sarjaa. 



Joskus kuvakirjan kuva voi olla samaan aikaan
kaunis ja pelottava. 
Pete Revonkorven kuvitusta
Anna Tommolan tekstiin kuvakirjassa 
Säpsy uhmaa kohtaloa (WSOY 2020). 

 


Ja näin Säpsy hoksaa, että jos ei pelkää mitään, voi tehdä tyhmyyksiä, ja se vasta onkin vaarallista!

 

Kuvakirjan viehätys perustuu pitkälti Pete Revonkorven utuisiin ja välillä jopa surrealistisiin kuviin. Kuvitustyyli ja kuvakerronta on kotosuomalaisen kuvitusperinteen sijasta tutumpaa keskieurooppalaisista kuvakirjoista. 

 

Revonkorven tarkoituksellisen epätarkka piirrosjälki luo tarinaan turvallisen visuaalisen mielenmaiseman.

 

Brittiläisten Anna Milbournen ja Daniel Rieleyn En (hirveästi) pelkää pimeää -kuvakirjan jujuna ovat  sivuille leikatut muodot ja reiät, joista syntyy taskulampun kanssa hämärässä jännittäviä varjoja. 

 

Aukeamat samasta huoneesta päivänvalossa ja yön pimeydessä kiinnostavat taatusti lasta.








Yöllä lapsen huone tuntuu aavemaiselta, mutta päivänvalossa
tutulta ja turvalliselta. Danielle Rieleyn kuvitusta
Anna Milbournen tekstiin kuvakirjassa
En (hirveästi) pelkää pimeää (Tammi 2019).



 



Lapsi lähtee telttaretkelle isänsä kanssa ja hoksaa, että pimeyttä tarvitaan siihen, että voi ihastella tähtitaivasta:


Entä jos Pimeä ei olekaan oikeasti paha? 

Se on vain iso samettinen yöpeitto,

ja maailma vetää sen päälleen

jotta voisi nukkua. 

 

Jenna Kostetin ja Kaisu Sandbergin kuvakirjassa on kesäiset esilehdet, vaikka siinäkin peloilla ja niiden voittamisella on iso rooli.

 

Milli on kohtuullisen reipas esikoululainen, jonka mielestä maailma on jännittävä ja ihmeellinen paikka. 


Huoleton asenne kuitenkin muuttuu, kun Milli tapaa Mollin, jonka mielestä kaikkialla piilee uhkaa ja vaaranpaikkoja ja mörrikäisiä. Molli sanoo olevansa vaarojen asiantuntija. 



Kaisu Sandbergin Mörrikäiset ovat lähemmässä
tarkastelussa varsin sympaattisen näköisiä otuksia!
Kaisu Sandbergin kuvitusta Jenna Kostetin tekstiin 
kuvakirjassa Ilon Milli ja pelon Mölli (Myllylahti 2019).

 


Jenna Kostet on luonut tarinaan pelon kohteille hauskoja ilmaisuja – mörrikäisten lisäksi esimerkiksi yömölköt, hämäkkä ja Tuska-Turska – , jotka kuulostavat ääneen lukiessa taianomaisilta ja ikään kuin taittavat samalla pahimmalta pelolta kärjen.


Kaisu Sandbergin ihmishahmot ovat karrikoituja ja ilmeikkäitä. 

 

Tyypillistä näille kaikille pelkoa työstäville lastenkirjoile on viesti siitä, että yhdessä aikuisen kanssa peloista saa tukevan niskalenkin.  

 

Millin vaari auttaa suhteuttamaan asioita sanoessaan, että ”Meillä jokaisella on omat möllimme”, jotka auttavat meitä kertoessaan vaaranpaikoista.  ”Möllin kanssa pitää vain ystävystyä”. 







Kuvakirjoja herkistä lapsista:


Minna Lindeberg & Jenny Lucander: Tillsammans ska det vara vi två, Förlaget 2020


Pauliina Vanhatalo & Anna Emilia Laitinen: Nipistäjä-Kerttu, S&S 2019


Anders Gustafsson, Atle Hansen, Tove Krebs Lange & Curt West: Lasse ensam hemma, Söderströms 2007


Jeanne Willis & Tony Ross: Pumpuli-Pulle, suom. Raija Viitanen, Mäkelä 2007


Anthony Browne: Martti Murehtija, suom. Sirke Happonen, Lasten Keskus 2006


Pija Lindenbaum: Henna ja pässinpäät; Henna ja harmaat sudet; Henna ja hurjat hirvet, suom. Päivö Taubert, WSOY 2002 ja 2003









Ei kommentteja: