keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Lasten joukkovoimaa mystisessä parantolassa


 












Janne Malinen: Seitsemän kielonlehteä. Waaralinnan salaisuudet 1. 347 sivua. Tammi 2022. Kuvittanut Teemu Juhani. 

 

 



– – Tässä maailmassa on asioita, joille kukaan meistä ei mahda mitään. Surullisia ja pahoja asioita tapahtuu koko ajan, mutta suurin osa on meidän ulottumattomissamme. En kiellä sinua suremasta ja murehtimasta niitä, koska se on inhimillistä  – ja monella tapaa myös oikein. Mutta osa aikuiseksi kasvamista on sen hyväksyminen, ettei monikaan asia lopulta noudata sitä polkua, millaiseksi olemme reitin alun perin suunnitelleet. Kohtalo on viskannut sinut niiden joukkoon, joiden elämä on suurimpaan osaan ikätovereistasi verrattuna ottanut monella tapaa hyvin erilaisen suunnan. 

 

 

Janne Malisen esikoisromaanin, lasten ja varhaisnuorten fantasiaelementeillä höystetyn seikkailutrilogian aloittava Seitsemän kielonlehteä, sivuilla kuolema ja vaaran tunne ovat jatkuvasti läsnä.

 

Oskar on vanhempiensa ainokainen. Hän on joutunut muuttamaan vanhempien työn perässä monta kertaa ja pojan selviytymisstrategiana on ollut vetäytyä omiin oloihinsa. 

 

Oskar on sairastellut paljon, ja vanhemmat päättävät lähettää hänet parantolaan, jonka kolkko nimi puhuu jo puolestaan. 


Waaralinnassa hoidetaan sairaita lapsia yksinkertaisella, terveellisellä ruokavaliolla. Lasten vointia tarkkaillaan jatkuvasti ja arki on tiukasti säädeltyä. 

 

Onneksi Oskar ystävyystyy pian Vilman ja Robinin kanssa. He saavat syrjään sysityn kirjastonhoitajan Luukkaan vihjeen perusteella vihiä vanhasta kartasta, joka johdattaisi aarteen jäljille. Kartta kiinnostaa myös muita parantolassa…

 

Malinen nostattaa juonen ja jännityksen kierrettä melko pitkään: salamyhkäisyys ja jännite lisääntyvät loppua kohden, ja avausosa loppuu hiukan töksähtäen ja jättää lukijan pureskelemaan kynsiään jatko-osaa malttamattomasti odotellen. 

 

Hylätyt lapset, aikuisten mielivalta ja lasten joukkovoima ovat tuttuakin tutumpia aineksia lasten fantasiassa. 


J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjojen tapaan parantolassa on värikäs joukko aikuisia, jotka vihjaavat jo nimillään – rehtori Armas Riikinkangas, parantolan johtajatar Kuntz, lääkäri Eskil Kuutio ja kanslian sihteeri Katariina Kyykkä – että heillä kaikilla ei taida olla pyyteettömiä ajatuksia takataskussaan. 

 

Oskar ei todellakaan tunne olevansa kovin rohkea, mutta parantolan hoitajatar, lempeä ja tarkkasilmäinen Anna, näkee hänessä paljon piilossa olevaa potentiaalia. Anna muistuttaa, että itsevarmat ja reteän vaikutelman antavat ihmiset ovat harvoin tositilanteessa rohkeita. 

 

Työlleen omistautunut, kirjaston kirjakokoelmaa inventoiva Luukas pitää pitkähkön monologin, jossa hän kertoo kantavansa suuren vastuunsa kirjastonhoitajana mielellään:

 

– – kannan sen ilomielin etenkin sen vuoksi, että jokin kaunis päivä joku seikkailunnälkäinen lapsi tarttuisi kirjoihin ja herättäisi niiden sisälleen kätkemät maailmat uudelleen eloon. Muutoin ne katoavat kuten lumi katoaa pitkän talven jälkeen kevätauringossa. 

 

Lapset eivät ole enää kiinnostuneita saduista ja kertomuksista. He haluavat oppia kaiken nopeammin ja tehdä ja kokea asiat itse. Se ei välttämättä ole lainkaan huono asia mutta kiirehtiessään he tuntuvat unohtavan kirjat tyystin. Kirjat ovat paras väline oppimiseen ja rauhoittumiseen. Eikä liene sattumaa, että juuri näitä taitoja nykyajan lapset eniten tarvitsisivat, jos ette pahastu näin sanoessani. 

 

 

Janne Malisen (s. 1981) tekemässä kirjaesittelyvideossa kirjanesittelyvideossa

Teemu Juhanin mustavalkoiset, tarkkapiirteiset, mutta salamyhkäiset lukujen alkuun sijoitetut kuvitukset ovat hyvin esillä. 

 

Ei kommentteja: