perjantai 10. kesäkuuta 2022

Kesäbisnes vaatii huumoria ja sopivan letkeää asennetta















Lauri Hirvonen: Kesäkioski. Kuvitus tekijän. 118 sivua. Mäkelä 2022. 

 



 

Lasten ja nuorten yrittäjähenkisyyteen suhtaudutaan nykyisin kannustavasti. 

 

Etenkin kesällä saa usein lukea eri medioista menestystarinoita alaikäisten perustamista pienyrityksistä: ahkerista marjanpoimijoista tai smoothie- ja salaattibaarin myyntikampanjoista, joista tulee myös taloudellisesti kannattavaa toimintaa.


Usein näiden uutisten takaa löytyy lasten vanhempien vankka tuki ja yritystoiminnan suoranainen sponsorointi tai ainakin starttirahoitus yrityksen perustamiseen. 

 

Oululainen Lauri Hirvonen tunnetaan mm. Inka- ja Pei ja Ryhveli -kuvakirjasarjoistaan. 


Kesäkioskin erityisenä ansiona on Hirvosen mustavalkoinen runsas kuvitus ja nasevan lyhyet luvut. 


Kirja onkin onnen omiaan hiljattain lukemaan oppineen lapsen kesäkirjaksi.


Yhdeksänvuotiaan Emilian koira katoaa ja tyttö päättää perustaa kaverinsa Oliverin kanssa kesäkioskin, jotta hän saa kerätyksi riittävästi rahaa matkustaakseen Roomaan. 

 

Emilia on nimittäin kuullut, että ”kaikki tiet vievät Roomaan” ja todennäköisesti Jeppekin on päätynyt sinne.

 

Ihan heppoisin perustein yritystoimintaa ei aloiteta. 


Yritysvakoilua paikallisessa kahvilassa. Lauri 
Hirvosen kuvitusta helppolukuiseen lastenkirjaansa 
Kesäkioski (Mäkelä 2022). 


Emilia ja Oliver käyvät tutustumassa paikalliseen suosittuun kahvilaan ja tekevät siellä havaintoja:

 

1.     Hurise ja haise hyvältä.

2.     Varo teinejä.

3.     Ole tyylikäs

4.     Puhu ranskaa ja esittele hampaasi

5.     Ole ystävällinen, vaikka ärsyttää.

 

Kesäkioskin perustaminen ei suju kommelluksitta, tarkkana saa olla ja vastuutakin on ylenpalttisesti. 


Emilia ei halua paljastua opettajalleen, joka tulee kioskin
asiakkaaksi. Lauri Hirvosen kuvitusta helppolukuiseen
lastenkirjaansa Kesäkioski (Mäkelä 2022). 

Ja pian vaikuttaa siltä, että joku haluaa torpedoida koko yritystoiminnan. Niinpä lasten on otettava salapoliisin avut käyttöönsä syyllisen paljastamiseksi.

 

Kadonnut Jeppekin löytyy vihdoin ihan kodin välittömästä tuntumasta. 


Lasten yrittäjähenkisyys on tehnyt paikallisen pyöräilykerhon aktiiviin vaikutuksen, ja lapset saavat täsmätilauksen auttaa pyöräkilpailun osallistujien kestityksessä. 


Mikko Nurmisen ja Petteri Pukan tietokirja Pienestä ponnistaneet. Koko perheen yrittäjyyskirja (Nubacom Group 2021) on suunnattu nuorille ja heidän vanhemmilleen, ”jotka haluavat toteuttaa unelmiaan ja antaa ideoilleen siivet”. 


Kirjassa kerrotaan inspiroivia menestystarinoita, joissa lapsi tai nuori on saavuttanut menestystä. 


Mukana on muun muassa tubettamisesta 11-vuotiaana innostanut Pikku Pinsku, jätkänkynttiläbisneksen 11-vuotiaana Hyrynsalmella aloittanut Jätkä-Juho ja Viljami, joka ryhtyi 14-vuotiaana myymään löytämiään golfpalloja verkon kautta.  


Kirjan toinen kirjoittaja Mikko Nurminen on perustanut Pikkuyrittäjät-ohjelmakonseptin, jossa alakouluikäiset lapset perustavat koulussa omia pikkuyrityksiään ja harjoittelevat tärkeitä työelämätaitoja. 

Ei kommentteja: