Luonto ottaa jalat alleen kahdessa kuvakirjassa

Vilja-Tuulia Huotarinen & Anna Emilia Laitinen: Vuori joka juoksi, 40 sivua. Tammi 2022.

 

Henna Ryynänen: Metsä muuttaa, 64 sivua. Tammi 2023.

 

Elollistettu luonto on tuttu vanhoista kansansaduista ja yksi taidesatujen klassikko on H. C. Andersenin Kuusi.

 

Vuoden sisällä on ilmestynyt peräti kaksi kotimaista kuvakirjaa, joissa luonto ottaa sananmukaisesti jalat alleen.

 

Vilja-Tuulia Huotarisen ja Anna Emilia Laitisen kuvakirjassa iältään vielä vähäinen nuori vuori pitkästyy olemaan paikallaan ja se uhmaa vanhempien vuorten perimätietoa:

Miksi ihmeessä vuoren pitäisi seistä paikallaan?  Aina vain aloillaan? Jos on onnistunut pilkistämään esiin ja kurottamaan ja ojentumaan ja lopulta ponnistamaan ylös, ei olisi temppu eikä mikään tehdä maasta myös jalat. 

Vuori möyhensi ja myllersi maata sisuksissaan. Se nosti kivenlohkareita ylös ja alas ja puristi niiden väliin kaksi tiivistä tolppaa. Se siirsi maata sivuun tolppien ympäriltä. Vielä tarvittiin kivitolppien väliin tueksi savea, ja viimein vuori  seisoi valmiiden jalkojensa päällä. Ne olivat hyvät jalat. 

 

Vuoren vähäinen ikä näkyy sen hempeässä värityksessä.
Anna Emilia Laitisen kuvitusta Vilja-Tuulia Huotarisen tekstiin
kuvakirjassa Vuori joka juoksi (Tammi 2022).

Toisin kuin muut vuoret, se pääsee nyt siirtymään paikasta toiseen ripeästi. Toisaalta se hillitsee välillä etenemishalujaan ja nauttii saadessaan tarjota hevosille suojaisen turvapaikan. 

 

Tienoon asukkaatkin ottavat pian ilon irti paikkaa vaihtavasta vuoresta: se on huviretkikohde, laskettelijoiden rinne, urheilijoiden treenimaasto ja mietiskelypaikka kaikille, jotka tarvitsivat näköalaa elämäänsä. Vuori tarjoaa myös oivalliset pesimämaastot lunneille. 

 

Vuor pysähtyy meren rannalle ja tarjoaa lunneille suojaisen pesäpaikan. 
Anna Emilia Laitisen kuvitusta Vilja-Tuulia Huotarisen tekstiin 
kuvakirjassa Vuori joka juoksi (Tammi 2022). 

Vilja-Tuulia Huotarinen viettää osan vuodesta perheineen Reykjavikissa ja kirja on eittämättä saanut innoitusta Islannin jylhästä luonnosta. 

Anna Emilia Laitisen herkkä pastellisävyinen vesivärikuvitus tarjoaa kontrastin jylhille vuorimaisemille.

 

Jos kuvakirjasta haluaa etsiä opetusta, se lienee tämä: matkailu avartaa ja jaettu ilo on paras ilo. Elämässä on hyvä olla luutumatta samaan paikkaan ja maisemaan.

 

 

Henna Ryynäsen kuvakirjassa metsän mitta tulee täyteen, kun ihmiset syytävät ympärilleen roskia. 

Metsä menettää malttinsa jatkuvaan roskaamiseen.
Henna Ryynäsen kuvitusta kuvakirjaan
  Metsä muuttaa (Tammi 2023).  

 

Tanner tärisi ja oksat poksahtelivat Metsän huojuttaessa itseään puolelta toiselle. Madot kaivautuivat syvemmäle multaan, rastaat karkasivat pilvenä taivaalle, ja oravat jähmettyivät tuijottamaan. Tuohtunut metsä nousi juurilleen ja karisti roskat päältään. 

 

Metsä päättää summamutikassa lähteä Turkuun paremman kasvuympäristön toivossa, mutta päätyykin joen virran viemänä Afrikan mantereelle. Siellä ei ole sen koommin asiat kunnossa: meret ovat täynnä roskaa ja kuivuus aiheuttaa monenlaista vaivaa. 

Voipunut metsä pääsee kamelikaravaanin matkassa pois
rutikuivalta aavikolta. Henna Ryynäsen kuvitusta kuvakirjaan
  Metsä muuttaa (Tammi 2023).

Hiekkaerämaan kuumuus on koitua Metsän kohtaloksi, mutta onneksi kamelikaravaani ottaa sen kyytiinsä. Paikalliset eläimet hakeutuvat kiitollisina sen vilvoittavaan varjoon, mutta varottavat samalla Metsää jäämään liian pitkäksi aikaa paikoilleen. Metsä päätyy viidakkoon, mutta siellä Metsä huomaa merkkejä lahoamisestaan. Se saa kyydin rahtialuksen kyydissä takaisin kotiin.

Rahtialuksen matkassa Metsä lukee tähtitaivaan ihmeistä. 
Henna Ryynäsen kuvitusta kuvakirjaan
  Metsä muuttaa  (Tammi 2023).  

 

 

Perillä Metsää odottaa yllätys: asfaltti ja roskat ovat tipotiessään, ihmiset ovat kaivanneet Metsää ja osaavat nyt arvostaa sitä paljon enemmän!

 

Henna Ryynäsen tarinaan ei ole suoraan nivottu ilmastonmuutoksen ja luontokadon teemoja. Näiltä osin Metsän seikkailu avarassa maailmassa vertautuu perinteisiin satuihin, jossa uhmamieliset sankarit lähtevät pois turvallisen kodin piiristä oppimaan ja kokemaa uutta.

 

 

Ryynäsen taidokkaat vesivärikuvitukset elollistavat veikeästä metsää. Kuvakoot vaihtelevat koko aukeaman silmää hivelevistä panoraamakuvista kuvasarjoihin. 

Kuvakirjassa on lähes tuplasti sivuja perinteiseen kuvakirjaan verrattuna. Metsän vaiherikasta seikkailua olisi voinut reippaasti tiivistää ilman että sen intensiteetti olisi kärsinyt. Onneksi tekstin määrä on kuitenkin sopivan vähäinen aukeamaa kohti. 

 

 

”Eläköön sekuntiliima, kyklooppiköysi, mummin veska, hiisien voima ja ilkinakkelien höpsö kiro!”

 

 

Reetta Niemelä & Katri Kirkkopelto: Mustan kuun majakka. 359 sivua. Lasten Keskus 2023.

 

 

Jos joku olisi väittänyt hänelle vuosi sitten, että hän olisi aivan kotonaan oudossa vanhassa talossa, joka oli kummallisten otusten lisäksi täynnä kammottavia haamuja, hän olisi nauranut mahansa kipeäksi. Nyt se tuntui hänestä oikeastaan vain aika tavalliselta. Ehkä se, että hän oli salamieli, auttoi häntä sopeutumaan niin nopeasti salamaailman outouksiin.

 

Kotimainen lasten fantasia versoo nykyisin ilahduttavan moniäänisenä ja haastaa parhaimmillaan myös käännöstarjonnan.  

 

Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon sarjan avaus, Mustan kuun majatalo (Lasten Keskus 2021) nimettiin poikkeuksellisesti viime vuoden Finlandia Junior -ehdokkaaksi, sillä se ilmestyi loppuvuodesta 2021 eikä näin ollen ennättänyt  ilmestymisvuotensa ehdokasasetteluun. 

 

Povasin sarjan ensimmäiselle osalle  Lastenkirjahyllyssä kansainvälistäkin menestystä. Sitä pitänee vielä odotella. 

 

Niemelän säkenöivä kerronta, persoonalliset keskushenkilöt, eheän fantasiamiljöön luominen ensimmäisessä osassa ja sen rikastaminen uusilla laajennuksilla yhdistettynä Katri Kirkkopellon taidokkaaseen ja vivaihteekkaaseen, fantasian lumon upeasti välittävään kuvitukseen on mielestäni poikkeuksellisen onnistuneen suunnittelun ja yhteistyön tulos.

 

Lukija pääsee Saimin kanssa tutustumaan Salaväen
vanhoihin muistiinpanoihin. Katri Kirkkopellon kuvitusta
Reetta Niemelän lasten fantasiaan 
Mustan kuun majakka (Lasten Keskus 2023).

Mustan kuun majatalossa elettiin kevättä ja kesää ja uudessa osassa valmistaudutaan kekrin viettoon ja talven tuloon. 

 

Saimi Salaper on jo tullut sinuiksi sen suhteen, että hän kuuluu salaväkeläisiin, mutta hänelle paljastuu koko ajan uusia salaisia taikavoimia.

 

Saimi on esimerkiksi saanut salaväeltä erityiset silmälasit, joilla hän pystyy lukemaan salaväkeläisten litaniankielellä kirjoittamia kirjoja. 

Lukemiensa kirjojen ja muun arkistoaineiston kautta hän pääsee samalla yhä syvemmälle salaväkeläisten tapoihin, tottumuksiin ja henkiseen perintöön.

 

Vielä seikkailun alussa voidaan viettää 
näin tyventä yhteistä aikaa. Katri Kirkkopellon kuvitusta 
Reetta Niemelän lasten fantasiaan
Mustan kuun majakka (Lasten Keskus 2023). 

Salaväkeläiset paljastavat luottamuksen kasvaessa Saimille monia kommervenkkejään ja vuosisatojen aikana kehittelemiään keksintöjä, kuten sekuntiliiman. 

Se on ”etanoiden jälkensä jättämää limaa, jota vuorenpeikot ovat keränneet kivisiin kennoihin aamukasteen aikaan”. 

Se liimaa sekunnit kiinni toisiinsa siten, että ne venyvät venymistään, jolloin aikaa tulee lisää. 

 

Morrilta Saimi saa tammenterhonmuotoisen korun, jonka ansiosta hän saa käyttöönsä jopa yhden ylimääräisen kuukauden! 

Lukijan on helppo yhtyä salaväkeläisten iloon taikavoimien monipuolisuudesta: ”Eläköön sekuntiliima, kyklooppiköysi, mummin veska, hiisien voima ja ilkinakkelien höpsö kiro!”

 

Saimin on entistä haastavampaa salailla isältään uusia omalaatuisia ystäviään ja omia taikavoimiaan. 

 

Kirkkopelto on loihtinut toinen toistaan karismaattisempia taikaolentoja,
kuten yksivarpaisen Morrin. Katri Kirkkopellon kuvitusta 
Reetta Niemelän lasten fantasiaan
Mustan kuun majakka (Lasten Keskus 2023). 

J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjoihin verrattuna Niemelän lastenfantasiassa ilkeys sekä hyvän ja pahan vastakkainasettelu on miedompaa ja maltillisempaa. 

 

Esimerkiksi merirosvoja kerrotaan tarvittavan maailman tasapainottamiseen, sillä ”ilman heitä rikkaat rikastuisivat ja köyhät köyhtyisivät entisestään”. 

 

Lasten ja salaväkeläisten vastapoolina näyttäytyvät inhat, omaa etuaan ajavat aikuiset, Quumestari, Albert Valtio ja Halla Haava, joiden suunnittelevat toimenpiteet voivat pahimmillaan aiheuttaa uhkan luonnon monimuotoisuudelle. 

Mustan kuun majataloon on säilötty katoavaa luontoa  turvaan ahnailta ja omaa etuaan ajattelevilta ilkimyksiltä, jotka käyttävät väärin luonnonvoimia. 

 

Salaväkeläiset ovat luonnon suojelushaltioita. Heillä on halussaan taito ”käyttää loihtua niin, että luonto, yö ja päivä, merten kohoaminen ja laskeminen sekä kuun vaiheiden muuttuminen pysyivät jatkuvasti muuttumattoman hienovireisinä. Tämä edisti luonnon kukoistusta, harmoniaa ja rikkautta. ”

 

 

 

Niemelän fantasiaolentojen galleriasta löytyy  kansanperinteestä ja fantasiasta tuttujen hiisien, maahisten, näkkien, lohiskäärmeiden, jetejen, kyklooppien ja vampiirien lisäksi myös aivan uusia omintakeisia hahmoja: esimerkiksi Unniset ovat unten valtakunnan olentoja, unihaltioita, ja ”painajaiset ovat läheistä sukua eri uniolennoille, kuten ikiuningaisille, unnisilla ja jopa iltasatukeijuille. Painaiset viihtyvät sumussa ja koleassa”, mutta eivät silti ole pelottavia saati kaihdettavia olentoja. 

Katri Kirkkopellon taidokas vesivärikuvitus on olennainen osa fantasiaseikkailun lumousta. Osa kuvituksesta on mustavalkoista. Nelivärikuvissa värit suorastaan räjähtävät lukijan ja kuvituksen katsojan silmille. 

 

Seikkailu ja pelastusoperaatiot koetttelevat salaväkisiä monin tavoin. Pikkukorva joutuu pinteeseen vihollisten alueelle ja yhteenotot vihulaisten kanssa vaativat myös uhreja. Saimi saa huomata, että hauskaan seikkailuun tulee koko ajan enemmän vakaviakin sävyjä.  

 

Myös digiajan lapselle löytyy fantasiaromaanista sopivasti peilauspintaa: sienitietokoneiden kautta voidaan ladata iilisieniä.  Maahisnetin rihmastuubin kautta voidaan pitää rihmaskoodarien luomien  sieniseinien avulla yhteyttä ilman suurta huomiota. 

 

Yhdessä muiden salaväkeläisten kanssa koetut seikkailut selvästi voimaannuttavat Saimia. Hän ei anna aikuisten kohdella häntä yliolkaisesti tai vähättelevästi. 

Hiisi Anskariina on yksi Saimin luottoystävistä salaväkeläisten joukossa, mutta seikkailun tihentyessä ei yhteenotoiltakaan voida välttyä. Romaanin lopussa Saimin välit lähentyvät ihmispoika  Matti Muurisen kanssa ja hän miettii, voisiko salaväkeläisten salaisuuden paljastaa rottayhdyskunnista kiinnostuneelle Matille.

"Liikuttunut on vähän kuin surullinen"

 

Ritva Kokkola: Leija, 63 sivua, Atrain & Nord 2023. Kansikuva Terhi Suomela. 

 

 

 

En saa kyyneleitä silmiin. Miksi ei itketä, vaikka isä on kuollut. Äiti itkee vähän väliä. Hän sanoo jollekulle, että on liikuttavaa katsoa minua. Surullista ja liikuttavaa, että lapsi menettää isän ja joutuu miettimään asioita. Äiti on liikuttunut ja hänestä on liikuttavaa katsoa minua. Liikuttunut on vähän kuin surullinen. Yritä pakottaa tuommoisen tunteen, mutta en onnistu. En liikutu. Olen melkein vihainen. En kuitenkaan rupea riehumaan. Riitti se vaatteitten ja repun heittelyä. Jotakin haluttaa tehdä. Jotakin muuta kuin makoilla sängyssä. – – 

 

 

Tyven realistinen arjen kuvaus on lastenkirjallisuudessa harvinaista herkkua.

 

Noin kymmenvuotiaan lapsen isä on kuollut odottamatta. Lapsen on vaikea ymmärtää tapahtunutta ja hän vetäytyy kuoreensa. 

 

Pienoisromaani etenee lapsen tajunnanvirtana, muistoina isästä ja hänen erityispiirteistään. 

Surun symboliksi nousee isän lapselle tuliaisena tuoma leija, joka meni jo ensilennätyksessä hieman rikki eikä noussut toivotusti lentoon.

 

Kerronta karttaa yksityiskohtia, maininnat Wilma-merkinnöistä viittaavat kyllä nykyhetkeen, mutta muutoin kirja tuntuu telekoituvan enemmän menneeseen, useammankin vuosikymmenen takaiseen mentaliteettiin – esimerkiksi tavassa, jossa lapsi jätetään surunsa kanssa kokolailla yksin. Vasta kirjan lopussa äiti ja lapsi löytävät heille sopivan tavan surra yhdessä. 

 

 

Atrain & Nord on kemiläinen pienkustantamo, joka keskittyy erityisesti historiaa käsittelevien tietokirjojen julkaisemiseen.  

Ritva Kokkola (s. 1948) on syntynyt ja käynyt koulunsa Kemissä ja työskentelee Kemissä kieltenopettajana Kemi-Tornion ammattiopistossa. 

Kokkola on kirjoittanut aiemmin dekkareita aikuisille sekä mm. nuortenromaanin Koira katoaa (Myllylahti 2009), lastenrunokokoeman Limonaatia ja silliä (Nordbooks 2017) sekä lastenromaanisarjaa Ansu ja Armas (Nordbooks v:sta 2012). 

 

 

Aarteissa hauskinta on niiden etsiminen

Roope Lipasti: Rauniokaupungin lapset.138 sivua. WSOY 2023. Kansikuva Sami Saramäki.

 

– – palo oli alkanut porvari Hellmanin talosta. Tuli oli tuhonnut kaikkiaan 2500 taloa ja rakennusta, sekä niiden lisäksi Tuomiokirkon, Akatemian talon sekä koulun huoneistot, samoin kuin hovioikeuden ja raatihuoneen. Myös lääninkanslia arkistoineen oli suurimmaksi osaksi tuhkana ja savuavana rauniona. Kokonaiset korttelit olivat muuttuneet jättimäiseksi hiillokseksi, kolme neljäosaa kaupungista oli haihtunut taivaalle. Tuho oli niin suuri, etteivät sitä riittäneet sanat kuvaamaan, mutta nyt pitäisi ottaa selville, millä tavalla tuli oli päässyt irti alkuaan.

 

Olen usein penännyt lukemisen kriittisessä taitekohdassa olevien lasten kirjoihin enemmän juonellista vetävyyttä eli niin latautunutta ja tiivistä kerrontaa, että lukija ei malta laskea kirjaa käsistään.

 

Roope Lipasti on mukauttanut perinteisten lastendekkarien hyväksi havaitun konseptin onnistuneesti menneeseen aikaan. 

Palavan kaupungin lapset  (2022) kuvasi Turun palon jälkeisiä kaoottisia päiviä.  Jatko-osa Rauniokaupungin lapset keskittyy kuvaamaan kaupungin vähittäistä jälleenrakentamista ja asukkaiden toipumista välittömästi palon jälkeen, loppusyksystä ja alkutalvella 1827.

Jatko-osassa jännitettä nostatetaan palossa menehtyneen Kierosilmä-Kallen salaluolaan kätkemän aarteen etsimisellä. Jo aivan romaanin alussa lukija koukutetaan tarinaan, kun onkaloon harhautunut Rapu-koira on löytänyt hopeisen kakkulapion, jota lapset eivät kuitenkaan huomaa ja se jää lojumaan sammalikkoon.

 

Lipasti on nimennyt lyhyet luvut lukemaan houkuttavasti. 

Seikkailun kierteitä kohotetaan ensin Turun linnaan sijoittuvassa episodissa, jossa Peter ja Hulda pelastavat vangiksi otetun Jaakon lisäksi myös Venäjän tsaarin lähettämät avustusrahat. Romaanin lopussa lukijankin hengitys tihentyy keskushahmojen tavoin, kun päästään yhtä aikaa Rollo-roiston kanssa aarteen jäljille sokkeloisessa luolastossa.

 

Kierosilmä-Kallen tarina sai vihdoin päätöksensä, enkä usko, että meidän tarvitsee enää tämän jälkeen Rolloakaan pelätä, Hulda sanoi. – Sinänsä sääli, että saalis löytyi, sillä aarteissa hauskinta on etsiminen.

 

 

Seikkailujuonen kupeessa Lipasti tuo esiin lasten arkea: Peterin ja Huldan perhe on vauras, kun taas Jaakon koti köyhä. 

Erilaiset kotitaustat  eivät kuitenkaan ole esteenä lasten opinhalulle ja haaveille: Jaakko pääsee edesmenneen professorin suosituksen avulla triviaalikouluun ja lääkärin ammatista haaveilevalle Huldalle tarjoutuu tilaisuus  näyttää ensiaputaitonsa tositilanteessa. Peterillä on kekseliäisyyttä tienata Turun palon poikkeusoloissa rahaa monin keinoin, mutta onneksi pojalla on myös oikeudentuntoa auttaa vähäosaisia.

Historialliset merkkihenkilötkin vilahtavat tarinassa, kun Jaakko pääsee lähietäisyydeltä seuraamaan arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelutyötä Turun keskustan jälleenrakentamisessa. Huldan harmiksi hänelle kotiopetusta antanut mamselli Tengström (eli Fredrika Runeberg) muuttaa Porvooseen.   

 

 

Lipasti antaa jälkisanoissaan viitteitä Peterin, Huldan, Jaakon tulevista vaiheista, joten Rapu-koiran ja lapsikolmikon seikkailuille ei valitettavasti taida olla luvassa jatkoa.   

Nykyisin pitkät lastenkirjasarjat ovat vähentyneet, liekö kysymys sitten kirjailijan omasta halusta vai kustantajan lyhyestä pinnasta menekin seuraamisen suhteen.

Konstailematon tietokuvakirja meidän kaikkien mielenliikkeistä

  

 

Jussi Sudenlehti: Hullut aikuiset. Selviytymisopas lapsille. Kuvittanut Jussi Jääskeläinen. 73 sivua. Enostone 2023. 

 

 

 

Mielenterveys on sitä, kun tuntee olonsa hyväksi ja pystyy toimimaan, ratkaisemaan pulmia ja sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin. Mielenterveys on myös sitä, että kykenee hyviin ihmissuhteisiin ja sallimaan itselleen mukavia asioita.

Mielenterveys voi häiriintyä jonkin äkillisen tapahtuman, menetyksen tai sairastumisen vuoksi. Häiriö ei kuitenkaan ole pysyvä, mikäli mielenterveyttä hoidetaan. 

Mielenterveyden häiriö on tila, jossa mielenterveys on häiriintynyt ja siitä aiheutuu haittaa itselle ja muille. Sillloin ihminen ei pysty tekemään samoja asioita kuin ennen, silloin ihminen tarvitsee apua, ei syyllistämistä. Joka toinen ihminen kokee mielenterveyden häiriön elämänsä aikana. 

 

Näin ytimekkäästi ja selkeästi alkaa Jussi Sudenlehden tietokuvakirja Hullut aikuiset. Selviytymisopas lapsille. 

Turkulainen kirjailija ja tietokirjailija Sudenlehti on moniosaaja ja -toimija, joka työskentelee myös psykoterapeuttina ja muusikkona. 

 

Sutisen nimellä häneltä on aiemmin ilmestynyt kolme lastenkirjaa Sininen talo, Suurerhe ja Kiireellisten talo (2015–2018, Suomen Psykologinen Instituutti). Niissä työstetään terapeuttisesti lasten kohtaamia vastuksia ja ongelmia, jotka usein johtuvat aikuisten teoista tai tekemättä jättämisistä.

 

Hullut aikuiset. Selviytymisopas lapsille peilaa monella tavalla aikaansa: nykyisin kun kaikelle vähänkin tavanomaisesta poikkeavalle käytökselle halutaan määritelmiä, etuliitteitä ja kirjainyhdistelmiä. Kirjan lähtökohtana on kuitenkin todellisten ihmisten oikeat diagnoosit erilaisista mielen sairauksista. 

 

Jussi Jääskeläisen lakonisen, staattisen ja tuiki harmaan kansikuvan ei kannata antaa hämätä, sillä sisäsivuilla kirja näyttää todellisen luontonsa. 

 

Sen voi liittää jatkumoon muutama vuosi sitten sekä lasten- että aikuistenkirjoissa suositulle historia suurnaisten ja -miesten elämää esitteleville kirjoille. 

Jussi Jääskeläisen näköispotretit kirjassa esitellyistä henkilöistä
havainnollistavat myös heidän sisäistä todellisuuttaan, tässä
masennukseen liittyvän kuvaston kautta. Jääskeläisen kuvitusta
Jussi Sudenlehden tietokuvakirjaan Hullut aikuiset.
Selviytymisopas lapsille (Enostone 2023).

 

Sudenlehden kirjassa kerrotaan muutaman kotimaisen ja ulkomaisen elämäntarinoita. Niissä korostuu se, että mielenterveyden pysyvät tai ohimenevät häiriötilat tai muut rajoitteet eivät ole muodostuneet tulpaksi menestykselle tai normaalille elämälle.  

 

Erillisten fiktiivisten Maanila-tarinoiden jälkeen oman tarinansa esitellystä erityispiirteestä kertovat mm. Rosa Meriläinen, Seidi Haarla, Tuukka Hämäläinen ja Samuel Shipway. Jo edesmenneistä henkilöistä, Claes Anderssonin lisäksi lääkäri ja psykoanalyytikko Sabina Spielreinin ja Kellokosken prinsessanakin tunnetun Anna Svedholmin tarinat pohjaavat erilaisiin aikalaislähteisiin. 

Kaikissa tarinoissa korostuu hieman eri tavoin se, että erityisominaisuudet voi halutessaan kääntää myös vahvuuksiksi, mutta olennaista on tuntea itsensä ja voimavaransa läpikotaisin.

Psykiatri, psykoterapeutti, kirjailija ja jazzmuusikko
Claes Andersson esitellään kirjassa suomalaisen mielenterveysliikkeen,
 ns. Marraskuun liikkeen, perustajana. Jussi Jääskeläisen kuvitusta 
Jussi Sudenlehden tietokuvakirjaan Hullut aikuiset. 
Selviytymisopas lapsille (Enostone 2023). 

 

Elämäntarinoiden rinnalla Sudenlehti kuljettaa myös sadunomaista tarinalinjastoa, joka kertoo Maanilan yhteisöstä.  

Maanilassa kaikki ovat kummallisia, eikä kukaan ole tavallinen. Kaikilla on omat vaivansa. Vaivat näkyvät siinä, miten kyläläiset puhuvat, käyttöytyvät tai ajattelevat. Varmasti sinäkin olet nähnyt ihmisiä, jotka ihmetyttävät sinua. Minä kerron sinulle omista läheisistäni. – – 

 

Maanilassa asuu masentunut äiti, ahdistunut setä Sygril, täti, joka haluaa kaiken olevan ympärillään siistiä ja hallittua, isoäiti, jonka mielialoja on vaikea ennustaa sekä veli, joka on varsinainen nero, jos vain malttaa mielensä. 

 

Kirjassa on vielä kolmaskin tekstilaji, eri värisille sivuille painetuissa osuuksissa kerrotaan lapselle ymmärrettävällä tavalla masennuksesta, ahdistuksesta, pakko-oireista, persoonallisuushäiriöistä, autismin kirjon häiriöistä ja skitsofreniasta. 

Myös tietoisku mielenterveyden hoidosta eri historian aikoina on havainnollinen ja aikuiselle lukijalle on hyötyä kirjan keskeisistä lähteistä. 

 

 

 

 

Isojen asioiden selkokirja nuorille

  

 

Marja-Leena Tiainen: Gangsterin poika.  136 sivua. Avain 2023. Kansikuva Anne Muhonen.

 

 

Suoraan selkokielelle kirjoittaminen osuu useammin maaliinsa kuin selkomukautuksen tekeminen aiemmin ilmestyneestä nuortenromaanista. 

Marja-Leena Tiaisella on kokemusta kummastakin tekotavasta.

 

Tiaisen uutuus Gangsterin poika on keskushenkilöiltään ja juonensa tasolla tarkkaan rajattu ja siksi hallittu ja lukijansa palkitseva selkokielinen nuortenkirja.

 

15-vuotiaan Jessen isä on istunut vankilassa pitkään kärsimässä tuomiotaan miehen taposta. Jesse käy kuitenkin säännöllisesti tapaamassa isäänsä, vaikka vanhemmat ovat eronneet.

 

Isän rikollinen menneisyys tulee ihan uudella tavalla Jessen tietoisuuteen, kun äiti saa vakituisen työn entiseltä kotipaikkakunnaltaan. Siellä asuu myös äidin  nuoruuden aikainen ystävä, joka on leskeytynyt Jessen isän äkkipikaisten  tekojen takia. 

 

Kotiutuminen uudelle paikkakunnalle ei ole Jesselle helppoa, kun tietoa isän teoista levitetään myös sosiaalisessa mediassa. Jesseä uhkaillaan ja suljetaan ulkopuolelle.

 

Onneksi kaikki eivät kuitenkaan tuomitse poikaa hänen isänsä tekojen perusteella.

 

 

 

Gangsterin poika käsittelee suuria teemoja, isän ja pojan välistä suhdetta, anteeksiantoa ja  anteeksi saamisen merkitystä myös rikoksen tehneen näkökulmasta. 

 

Viime viikolla Lastenkirjahyllyssä arvioidun Hanna Tähtisen ja Marko Laihisen helppolukuisen nuortenkirjan Kaksi kuolemaa, monta elämää -tavoin (Puukenkki 2022) myös Tiaisen selkokirjassa autolla kaahailu koituu muutaman nuoren kohtaloksi.