Ritva Kokkola: Leija, 63 sivua, Atrain & Nord 2023. Kansikuva Terhi Suomela.
En saa kyyneleitä silmiin. Miksi ei itketä, vaikka isä on kuollut. Äiti itkee vähän väliä. Hän sanoo jollekulle, että on liikuttavaa katsoa minua. Surullista ja liikuttavaa, että lapsi menettää isän ja joutuu miettimään asioita. Äiti on liikuttunut ja hänestä on liikuttavaa katsoa minua. Liikuttunut on vähän kuin surullinen. Yritä pakottaa tuommoisen tunteen, mutta en onnistu. En liikutu. Olen melkein vihainen. En kuitenkaan rupea riehumaan. Riitti se vaatteitten ja repun heittelyä. Jotakin haluttaa tehdä. Jotakin muuta kuin makoilla sängyssä. – –
Tyven realistinen arjen kuvaus on lastenkirjallisuudessa harvinaista herkkua.
Noin kymmenvuotiaan lapsen isä on kuollut odottamatta. Lapsen on vaikea ymmärtää tapahtunutta ja hän vetäytyy kuoreensa.
Pienoisromaani etenee lapsen tajunnanvirtana, muistoina isästä ja hänen erityispiirteistään.
Surun symboliksi nousee isän lapselle tuliaisena tuoma leija, joka meni jo ensilennätyksessä hieman rikki eikä noussut toivotusti lentoon.
Kerronta karttaa yksityiskohtia, maininnat Wilma-merkinnöistä viittaavat kyllä nykyhetkeen, mutta muutoin kirja tuntuu telekoituvan enemmän menneeseen, useammankin vuosikymmenen takaiseen mentaliteettiin – esimerkiksi tavassa, jossa lapsi jätetään surunsa kanssa kokolailla yksin. Vasta kirjan lopussa äiti ja lapsi löytävät heille sopivan tavan surra yhdessä.
Ritva Kokkola (s. 1948) on syntynyt ja käynyt koulunsa Kemissä ja työskentelee Kemissä kieltenopettajana Kemi-Tornion ammattiopistossa.
Kokkola on kirjoittanut aiemmin dekkareita aikuisille sekä mm. nuortenromaanin Koira katoaa (Myllylahti 2009), lastenrunokokoeman Limonaatia ja silliä (Nordbooks 2017) sekä lastenromaanisarjaa Ansu ja Armas (Nordbooks v:sta 2012).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti