Roope Lipasti: Rauniokaupungin lapset.138 sivua. WSOY 2023. Kansikuva Sami Saramäki.
– – palo oli alkanut porvari Hellmanin talosta. Tuli oli tuhonnut kaikkiaan 2500 taloa ja rakennusta, sekä niiden lisäksi Tuomiokirkon, Akatemian talon sekä koulun huoneistot, samoin kuin hovioikeuden ja raatihuoneen. Myös lääninkanslia arkistoineen oli suurimmaksi osaksi tuhkana ja savuavana rauniona. Kokonaiset korttelit olivat muuttuneet jättimäiseksi hiillokseksi, kolme neljäosaa kaupungista oli haihtunut taivaalle. Tuho oli niin suuri, etteivät sitä riittäneet sanat kuvaamaan, mutta nyt pitäisi ottaa selville, millä tavalla tuli oli päässyt irti alkuaan.
Olen usein penännyt lukemisen kriittisessä taitekohdassa olevien lasten kirjoihin enemmän juonellista vetävyyttä eli niin latautunutta ja tiivistä kerrontaa, että lukija ei malta laskea kirjaa käsistään.
Roope Lipasti on mukauttanut perinteisten lastendekkarien hyväksi havaitun konseptin onnistuneesti menneeseen aikaan.
Palavan kaupungin lapset (2022) kuvasi Turun palon jälkeisiä kaoottisia päiviä. Jatko-osa Rauniokaupungin lapset keskittyy kuvaamaan kaupungin vähittäistä jälleenrakentamista ja asukkaiden toipumista välittömästi palon jälkeen, loppusyksystä ja alkutalvella 1827.
Jatko-osassa jännitettä nostatetaan palossa menehtyneen Kierosilmä-Kallen salaluolaan kätkemän aarteen etsimisellä. Jo aivan romaanin alussa lukija koukutetaan tarinaan, kun onkaloon harhautunut Rapu-koira on löytänyt hopeisen kakkulapion, jota lapset eivät kuitenkaan huomaa ja se jää lojumaan sammalikkoon.
Lipasti on nimennyt lyhyet luvut lukemaan houkuttavasti.
Seikkailun kierteitä kohotetaan ensin Turun linnaan sijoittuvassa episodissa, jossa Peter ja Hulda pelastavat vangiksi otetun Jaakon lisäksi myös Venäjän tsaarin lähettämät avustusrahat. Romaanin lopussa lukijankin hengitys tihentyy keskushahmojen tavoin, kun päästään yhtä aikaa Rollo-roiston kanssa aarteen jäljille sokkeloisessa luolastossa.
Kierosilmä-Kallen tarina sai vihdoin päätöksensä, enkä usko, että meidän tarvitsee enää tämän jälkeen Rolloakaan pelätä, Hulda sanoi. – Sinänsä sääli, että saalis löytyi, sillä aarteissa hauskinta on etsiminen.
Seikkailujuonen kupeessa Lipasti tuo esiin lasten arkea: Peterin ja Huldan perhe on vauras, kun taas Jaakon koti köyhä.
Erilaiset kotitaustat eivät kuitenkaan ole esteenä lasten opinhalulle ja haaveille: Jaakko pääsee edesmenneen professorin suosituksen avulla triviaalikouluun ja lääkärin ammatista haaveilevalle Huldalle tarjoutuu tilaisuus näyttää ensiaputaitonsa tositilanteessa. Peterillä on kekseliäisyyttä tienata Turun palon poikkeusoloissa rahaa monin keinoin, mutta onneksi pojalla on myös oikeudentuntoa auttaa vähäosaisia.
Historialliset merkkihenkilötkin vilahtavat tarinassa, kun Jaakko pääsee lähietäisyydeltä seuraamaan arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelutyötä Turun keskustan jälleenrakentamisessa. Huldan harmiksi hänelle kotiopetusta antanut mamselli Tengström (eli Fredrika Runeberg) muuttaa Porvooseen.
Lipasti antaa jälkisanoissaan viitteitä Peterin, Huldan, Jaakon tulevista vaiheista, joten Rapu-koiran ja lapsikolmikon seikkailuille ei valitettavasti taida olla luvassa jatkoa.
Nykyisin pitkät lastenkirjasarjat ovat vähentyneet, liekö kysymys sitten kirjailijan omasta halusta vai kustantajan lyhyestä pinnasta menekin seuraamisen suhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti