Lastenkirjoissa koirat opettavat nyt tunnekasvatusta

Kitty Crowther: Tahdon koiran eikä väliä minkä! Suomentanut Katri Tapola. 49 sivua. Etana Editions 2024. 

Petteri Paksuniemi: Rescuekoira Rakke. 95 sivua. Käsite-kirjat 2024. Kansikuva Sami Liuhto. 

 

Lapsen haave saada koira tai muu lemmikki on yksi nykylastenkirjallisuuden kestoaiheista, jonka avulla harjaannutetaan tunnetaitoja ja opetellaan toisinaan myös pettymyksen sietoa. 

Koira-aiheisiin lastenkirjoihinkin on tullut viime aikoina kiinnostavia variaatioita. Moninaisuuden teema  näkyy vaikkapa siinä, että koirat ovat rotukoirien sijaan yhä useammin rescuekoiria. 

 Kitty Crowther on maailmalla hyvinkin tunnettu belgialainen lastenkirjailija ja kuvittaja. 

Hän sai vuonna 2010 Astrid Lindgrenin elämäntyön kunniaksi perustetun ALMA-palkinnon, joka on rahallisesti suurin lastenkirjoille jaettava palkinto. 
 

Suomessa Crowtherin tuotannosta tunnetaan entuudestaan ainoastaan kuvitus alankomaalaisen Toon Tellegenin lastenkirjaan Oravan syntymäpäivät (Nemo 2010, suom. Tarja Roinila). Lisäksi Astrid Lindgrenin jouluaiheisten satujen antologiasta On hauskaa, kun on joulu! (WSOY 2022) löytyy Crowtherin kuvitus ruotsalaisen ikoniseen Viktor Rydbergin Tonttu-runoon.

Kuvakirjoihin keskittynyt Etana Editions on julkaissut Crowtherin oman kuvakirjan päättäväisestä ja karismaattisesta Millie-tytöstä, joka käy väsytystaistelua äitinsä kanssa saadakseen koiran. 

Millie on tottunut saamaan haluamansa. Hän lienee perheensä ainokainen ja käy varakkaille lapsille suunnnattua  yksityiskoulua. 

Löytöeläinkoirat elävät ankeassa, vankilaa muistuttavassa
 jyhkeässä rakennuksessa. Kitty Crowtherin kuvitusta kuvakirjaan
Tahdon koiran eikä väliä minkä (Etana Editions 2024).  

 

Koirahinkua pahentaa vielä entisestään se, että luokkakaverit perustavat koirakerho DOGSin, jonne saa tulla oman koiran kanssa.

Lopulta äiti taipuu Millien painostuksen alla. Äidillä on kuitenkin yksi ehto: koira haetaan löytökoiratalosta. 

Sieltä löytyy sähäkän oranssi villakoira, Prinssi. 

Tyttö on onnensa kukkuloilla, kunnes hän vie sen ylpeänä kouluun ja muut kaverit antavat koirasta tuomionsa:

– Mikä kumma tuo kammotus oikein on? Lucia kiljahtaa. 

Eihän se ole edes ROTUkoira! hän jatkaa. 

Janika suhahtaa: se on joku sekasotku. 

Varmaan kääpiölammas, Marielle tirskuu. 

Ha, ha, ha! 

 

Luokkakavereiden mustavalkoinen ja jyrkkä ajattelu kiteytyy
oivaltavasti myös heidän koiriensa väreihin. Kitty Crowtherin kuvitusta
kuvakirjaan Tahdon koiran eikä väliä minkä (Etana Editions 2024).  

Prinssi irtautuu talutushihnasta ja lähtee apeana pois. 

Kotona Millie katuu sitä että antoi muiden mielipiteen vaikuttaa itseensä. Tyttö  lähtee sateeseen etsimään Prinssiä ja tuo sen takaisin kotiin.

Seuraavana päivänä Millie kohtaa vanhan miehen, joka ihastelee Prinssiä ja kertoo sen olevan äärimmäisen harvinainen koira, joita elää ainoastaan eräällä pienellä japanilaisella saarella keisarin hovissa. Mies paljastaa myös, että koiralla on aivan erityisiä lajityypillisiä ominaisuuksia.  

Crowtherin tunnelmaltaan hieman viisto ja samalla veikeä tarina yllättää moneen kertaan. Rivien välissä se korostaa alleviivaamatta myös koiran omistamiseen liittyvää vastuuta sekä koiran ja emännän välille syntyvää tunnesidettä.

Kuvituksessa hän tyylittelee reippaasti lapsista karikatyyrejä, joiden olemukseen kiteytyy suuria tunteita. 

Osa kirjan aukeamista on jopa kokonaan oranssilla taustalla. 
Kitty Crowtherin kuvitusta kuvakirjaan 
Tahdon koiran eikä väliä minkä 
(Etana Editions 2024). 

Kuvituksen energisoivana tehostevärinä kulkee kautta tarinan yliviivaustussista tuttu sähäkkä oranssi väri, joka tuo visuaaliseen ilmaisuun aivan erityistä sähäkkyyttä. Oranssin värin voi tulkita myös Millien voimakkaan tahdon symboliksi. 

 

Petteri Paksuniemen lastenromaanissa lapsi on jo aiemmin kärttänyt koiraa ja kirja alkaa suoraan kohtauksella, jossa  koira saapuu  Ninnin perheeseen. 

Äiti on käynyt hakemassa sen ”Suomen ja Venäjän rajalta, jonne se oli tuotu Pietarin läheltä koiratarhasta”: 

 

Siinä se uusi perheenjäsen ihan kuin tärisi kauhean takkuisena ja likaisena korvat ja häntä luimussa. Ei tullut kotiin pientä suloista koiranpentua, vaan semmoinen iso rähjäinen piski.

 

Rescuekoiran kotiutuminen ja kouluttaminen ei käy käden käänteessä ja Rakkea täytyy käyttää eläinlääkärissäkin useampaan kertaan. Ninni kuulee vanhempiensa käymän keskustelun liittyen Raken vaivoihin, ja pelkää että Rakke viedään lopetettavaksi. Niinpä hän päätyy piileskelemään ystävänsä isoäidin siirtolapuutarhamökkiin. Ninni päättää myös ryhtyä vegaaniksi.

Nidotun lastenromaanin formaatti saattaa olla potentiaaliselle kohderyhmälle hieman haastava: kansikuva ei liiemmin houkuttele ja tarina olisi hyötynyt isommasta kirjasimesta ja kuvituksesta. Tarinassa itsessään on kyllä aineksia myös jatko-osalle.

Alakoululaisten konstailematonta arkea

Marie Oskarsson & Helena Bergendahl: Ystäviä 4-ever -sarja: Kutsut ja kauhea kömmähdys, 58 sivua
Jännittävä diskoilta, 59 sivua 
Jalkapalloa ja jälkipeliä, 60 sivua
Paras leffateatteri, 57 sivua
Varkaita ja juoruja, 56 sivua
Ruma peli poikki, 55 sivua, suomentanut Raija Rintamäki, Kustannus-Mäkelä 2024 / Lukuavain-sarja. 

 

Kustannus-Mäkelä julkaisee Suomessa ylivoimaisesti eniten helppolukuisia lastenkirjoja lukutaidon alkuun. Pitkään jatkuneen Lukuavain-sarjan sisällä on aiemminkin ilmestynyt esimerkiksi Lemmikkijengi-, Ritarikoulu- ja Minimysteerit-sarjoja. 

Nyt Lukuavain-sarja  laajenee uudella Ystäviä 4-ever-sarjalla, joka on monessa mielessä erityisen tervetullut uutuus. 
 
Lukutaitoa ei nimittäin opita napin painalluksella tai yhdessä yössä. 
 
Lapsi treenaa lukemista koko alakoulun ajan.

Helppolukuisia kirjoja tarvitsevat kantasuomalaisten lasten lisäksi hiljattain Suomeen muuttaneet lapset, jotka vasta ottavat uutta kieltä haltuun. 

Jokaisessa sarjan osassa on ensimmäisellä aukeamalla "luokkakuva"
 kaikista sarjan koululaisista. Helena Bergendahlin kuvitusta 
Marie Oskarssonin helppolukuiseen sarjaan Ystäviä 4-ever
(Kustannus-Mäkelä 2024). 

 

Ystäviä 4-ever-sarjan erityinen ansio liittyy siihen, että sarjan tarinamaailma ei  ”lukitse” oletetun lukijakunnan ikää ja kehitysvaihetta. Sarja kertoo yhden koululuokan oppilaista, mutta sarjassa ei siis täsmennetä, millä luokalla oppilaat tarkalleen ottaen ovat.  Ainoa viite alakouluun löytyy Jännittävä diskoilta- osasta, jossa kerrontaan neljäsluokkalaisten järjestämästä diskosta. 
 
Tapahtumat sijoittuvat pääosin oppituntien ulkopuoliseen arkeen, iltapäiväkerhoon, välitunneille ja lasten koteihin. 
 
Sarjan ytimessä on kuvata lasten välistä kaverikarusellia, siihen liittyviä ohimeneviä hankauksia ja konflikteja. Asioita havainnollistetaan vuoropuhelulla ja selkeällä juonella, jossa on silti sopivasti yllätyksellisyyttäkin. 

Arkiset sattumukset ovat tuttuja ja siksi niihin on helppo samastua. 

Kutsut ja kauhea kömmähdys kertoo Emilian lähestyvästä syntymäpäivästä. Hän on kutsunut kaikki luokan tytöt syntymäpäiväjuhliin. 

Epähuomiossa hän unohtaa kuitenkin antaa kutsun edellisviikolla luokkaan tulleelle uudelle tytölle, Julialle. 

Emilia on unohduksestaan pahoillaan ja ilo synttärikutsuista laantuu. Viisas isä kuitenkin antaa Emilialle mahdollisuuden sovittaa mokansa.

 Ruma peli poikki havainnollistaa oppilaiden erilaisia luonteenpiirteitä. 

Ali ei innostu salibandyn pelaamisesta, vaan viihtyy paremmin shakkilaudan äärellä.  

Joona haluaa selvittää, mikä Alia shakissa kiehtoo ja tarjoutuu pelikaveriksi. Hän saa oppia, että kaikki liikkuvat eri tavoin ja aina ei tarvitse olla nopea ja joskus on hyötyä siitäkin, että saa pohtia rauhassa. Erityisesti Einon on vaikea hyväksyä Joonan kaveerausta Alin kanssa. 

 

Ilmeet ja eleet kertovat paljon. Helena Bergendahlin kuvitusta 
Marie Oskarssonin helppolukuiseen lastenkirjaan Ruma peli poikki
(Kustannus-Mäkelä 2024). 

 

Paras leffateatteri -kirjassa oppilaat suunnittelevat yhteistä retkeä elokuviin. Lapset pitävät selviönä, että vanhemmat ostavat heille leffaliput ja antavat rahaa myös virvokkeisiin. 

Joonan äiti ei kuitenkaan pysty antamaan pojalleen rahaa: 
 

–  Elokuviin? Ja vielä karkkirahaa? Mistähän nekin revitään? äiti sanoo. 

– Max tarvitsee uudet saappaat. Sinun verkkarisi ovat loppuun kuluneet. Minun pitää korjauttaa pyöräni. Ei se nyt vain onnistu. Sinä tiedät kyllä tilanteen.  

Äidin ääni kuulostaa vihaiselta, mutta hän ei ole vihaisen näköinen. Hän näyttää pikemmin siltä kuin purskahtaisi kohta itkuun. Vain siksi, että Joona tahtoo mennä leffaan!

 

Tästäkin kiperästä tilanteesta selvitään, kun oppilaat keksivät järjestää koululla yhteisen leffaillan kaikille halukkaille. 

 

Aikuiset ovat luontevasti mukana lasten arjessa, joko iltapäiväkerhon
vetäjinä tai kiireisinä vanhempina. Helena Bergendahlin kuvitusta 
Marie Oskarssonin  helppulukuisen lastenkirjaan Varkaita ja juoruja 
 (Kustannus-Mäkelä 2024). 

Varkaita ja juoruja -kirjassa Julian värilliset lasikuulat saavat välitunnilla paljon huomiota ja niillä pelataan yhdessä. Lasikuulapussi kuitenkin häviää mystisesti ja Julia syyttää Emiliaa varkaaksi.

 
Marie Oskarssonin luontevan ja konstailemattoman lapsikuvauksen täydentää Helena Bergendahlin kuvitus, joka pelkistetystä tyylistään huolimatta tavoittaa hyvin oppilaiden persoonan ja vaihtuvat tunnetilat. 

Sarja täydentyy tänä vuonna uusilla osilla. 

Monissa kotimaisissa helppolukuisissa kirjoissa luotetaan tuiki tavallisen arjen sijasta enemmän toiminnalliseen ja äkkikäänteiseen juoneen, omaperäisiin sankareihin ja hassun-hauskaan huumoriin. 

Ruotsissa sen sijaan realistisella lapsikuvauksella on helppolukuisten genressä pitkät perinteet.

Tammi ryhtyi julkaisemaan Helena Brossin ja Christel Rönnsin Eka B -sarjaa  (suom. Tittamari Marttinen) Suomessa vuonna 2006, mutta suomennokset lopetettiin muutaman osan jälkeen.

Rose Lagercrantin ja Eva Erikssonin Dunne-sarja (Kustannus-Mäkelä 2016–2020, suom. Raija Rintamäki) on toinen hyvä esimerkki helppolukuisesta kirjasarjasta, jossa dialogivetoinen, riittävän kompakti tarina ja  kuvitus tukevat molemmat lukutaitoaan harjaannuttavaa lasta. 

Lapsentajuinen pamfletti toivosta ja paremmasta tulevaisuudesta

Amanda Gorman & Christina Robinson: Jonakin päivänä. Suomentanut Laura Eklund Nhaga. 31 sivua. Tammi 2024. 

 

Joskus koko maailma tuntuu olevan rikki ja ongelmat ylitsepääsemättömiä, mutta meillä kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Yhdessä voimme löytää ratkaisut ja saada aikaan muutoksen.

 

Näin nasevasti  Jonakin päivänä -kuvakirjan takakansi kutsuu lukijansa lempeään, mutta päättäväiseen kansalaisaktivismiin.

 

Amanda Gormanin ja Christina Robinsonin kuvakirja on erityisen ajankohtainen ja tarpeellinen (lohtu)kirja juuri tänään presidentti Donald Trumpin virkaanastujaispäivänä. 

Luultavasti koskaan aiemmin ei Yhdysvaltojen presidentin vaihtumiseen  ole synnyttänyt näin paljon pelkoa, hämmennystä ja jopa suoranaisen toivottomuuden tunteita.  

 

Yhdysvaltalainen runoilija ja aktivisti Amanda Gorman (s. 1998) tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi Joe Bidenin virkaanastujaisissa, kun hän luki ääneen runonsa ”The Hill We Climb”. 

Lapsen ja muurahaisen pieni koko ei estä tarttumasta
mahdottomiin haasteisiin. Christina Robinsonin kuvitusta Amanda
Gormanin tekstiin kuvakirjassa Jonakin päivänä (Tammi 2024). 

 

Gormanin lyhyt, lukijaa suoraan puhutteleva teksti ja Robinsonin kuvitus lähestyvät Jonakin päivänä -kuvakirjassa yhteiskunnallista todellisuutta sananmukaisesti ruohonjuuritasolta: lapsen ja jopa muurahaisen näkökulmasta.

 

Sinulle sanotaan, ettei sitä voi ratkaista. 

Mutta sinä tiedät, että voisit auttaa.

 

Sinulle sanotaan, että olet liian pieni.

Mutta olet nähnyt mitä pienimpien tekojen

merkitsevän valtavasti.

 

Kuvitus kuljettaa tarinaa vertauskuvallista ja pamflettimaista tekstiä konkreettisemmin: mustaihoinen lapsi ryhtyy siivoamaan ympäristöään rojuista ja roskista. Jätteiden alta puskeva voikukka muuttuu toivon vertauskuvaksi.

Kaiken ryönän seasta  keltainen voikukka kurottautuu
kohti aurinkoa. Christina Robinsonin kuvitusta Amanda  Gormanin 
tekstiin kuvakirjassa Jonakin päivänä (Tammi 2024). 

 

Vähitellen lapsi innostaa muitakin ikätovereitaan samaan hankkeeseen. Paikkaan, joka vielä vähän aikaa sitten oli rojujen peitossa, perustetaan nyt viljelypenkki. Kaikki korttelin asukkaat nauttivat siitä yhtä antaumuksellisesti.

Kirjan tapettiaukeamat näyttävät muutoksen voiman. Kirjan alussa on hallitsematon jätekasa ja lopussa elinvoimainen, vehreä viljelylaatikko. 

Viljelylaatikon erilaiset kasvilajitkin viestivät
pelkistetysti moninaisuuden rikkaudesta
Christina Robinsonin kuvitusta Amanda 
Gormanin tekstiin kuvakirjassa Jonakin päivänä 
(Tammi 2024). 

 

 

Tammi on julkaissut neljä vuotta sitten Amanda Gormanin ja Loren Longin kuvakirjan Muutos soi vuonna 2021 (suomentaneet Laura Eklund Nhaga & Aura Nurmi). 

Yllätykset ja vastoinkäymiset vahvistavat

 

Leena Parkkinen & Zagros Manuchar: Käpykolon väkeä 2: Yllätysten talvi, 40 sivua, Tammi 2024.

Monipuolisia kädentaitoja edellyttävät kuvitustekniikat eivät onneksi ole kokonaan hävinneet , vaikka digitaalisesti toteutetut tai digiavusteiset sekatekniikat ovatkin kuvakirjakuvituksessa jo valtavirtaa.

 

Leena Parkkisen ja Zagros Manucharin Yllätysten talvi ei millään mittapuulla edusta kovin tyypillistä kuvitustekniikkaa. Se on nimittäin tehty sananmukaisesti käsityönä, nukkekodinkaltaisina pienoismaailmoina. 

Yllätysten talvi on Käpykolon väkeä -kuvakirjasarjan toinen osa. 

Sarja etenee hauskasti vuodenaikojen mukaan.  

Ensimmäinen osa Syysvieras toi pienen Paju-oravan ja emon kotiin uuden asukkaan, Baruun.  Siitäkin pystyi jo rivien välistä löytämään viittauksen pakolaisuuteen, sillä Baruu joutui muuttamaan pois omasta kodistaan. 

 

Yllätysten talvi on myös omistettu ”kaikille lapsille sodan keskellä”.

Sarjan kolmas osa, Kevätkepponen, ilmestyy jo toukokuussa. 

Miniatyyrimaailman rakentamisessa ei taida olla 
mitään rajoituksia: myös putkrikon havainnollistaminenkin
käy näin hienosti. Leena Parkkisen ja  Zagros Manucharin
kuvitusta kuvakirjaan Yllätysten talvi (Tammi 2024)

Paju, äiti ja Baruu joutuvat muuttamaan pois rakkaasta kotikolostaan vesivahingon takia. 

Yksi vaihtoehto olisi muuttaa mummin luokse, mutta Baruun mielestä mummilla on liikaa sääntöjä eikä Pajukaan innostu mummin liian tervehenkisestä elämäntavasta. 

Baruun suhdeverkoston avulla perheelle löytyy uusi kotitalo. Se on vanha kartano, jota pitää remontoida.

Jännittävä valaistus synnyttää tarvittavaa dramaattisuutta aukeamalla,
 jollanäytetään Pajun perheen muutto uuteen kotiin.
Leena Parkkisen ja  Zagros Manucharin
kuvitusta kuvakirjaan Yllätysten talvi (Tammi 2024)

Pajun on vaikea kotiutua taloon, jossa on vielä vanhan asukkaan huonekalut ja vieraat hajut. Kaiken lisäksi Paju kuulee talon vintiltä omituisia ääniä. 

 

Toisinaan Paju oli kuulevinaan ullakolta askelia, toisinaan katosi juuri ostettu keksipaketti. Kerran Pajun tullessa huoneeseen keinutuoli kiikkui yksikseen kuin joku olisi juuri ponkaissut siitä pois. Ja ilmassa leijaili vieras haisu. 

 

Pajua harmittaa, kun äiti ja Baruu vetävät yhtä köyttä ja suhtautuvat kaikkeen uuteen kannustaen ja vähätellen samalla hänen tuntojaan. 

 

Ullakon kummalliset äänet saavat selityksen. Talossa asuu lepakko, Riippa, jonka talon uudet asukkaat ottavat tietysti avosylin vastaan. 

Riippa saa muuttaa talon vierashuoneeseen, jossa se voi valvoa öisin ja lukea vaikkapa sarjakuvia. 

Riippa-lepakko otetaan sydämellisesti vastaan, vaikka se onkin
aiheuttanut aluksi  perheelle ylimääräistä sydämentykytystä.
Leena Parkkisen ja  Zagros Manucharin
kuvitusta kuvakirjaan Yllätysten talvi (Tammi 2024)

Yllätysten talvi kertoo kauniisti siitä, kuinka isotkin vastoinkäymiset voi selättää myönteisen elämänasenteen ja läheisten tuen avulla. 

 

Parkkisen ja Manucharin työnjako on toteutunut siten, että Parkkinen on kirjoittanut tarinan sekä suunnitellut ja toteuttanut kirjan huovutetut hahmot ja ”lavasteet” eli nukkekotimaisen miljöön.  Manuchar on valokuvannut nämä pienoismaailmat.

 

Vieraanvaraisuus, kodikkuus ja lämpöinen tunnelma välittyvät vivahteikkaasti Parkkisen ja Manuharin rakentamista nukkekoti-interiööreistä.

 

 

Lisää kuvakirjoja pienoismaailmoista tai nukkekodeista:

 

Saara Vallineva: Ihmeellinen siemen, Bazar 2019

 

Mariko Härkönen: Hansperi rikkoo kaiken, Myllylahti 2019

 

Maria Malmström: Onnelin ja Annelin nukkekotikirja, Tammi 2016

Eppu Nuotio & Saara Vallineva: Pikkusaari-sarja: Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä, Kauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi ja Paola Pääsky ja kadonnut soittorasia, Bazar Kustannus 2018–2020

 

Suvi-Tuuli Junttila: Minne matka, lapanen?, Schildts & Söderströms 2014

 

Suvi-Tuuli Junttila: Missä, tässä, jossakin WSOY 2011 

 

Sanna Höglund & Kaija Pispa: Torikadun talo. Päivä nukkekodissa, WSOY 2009

 

Mysi Lahtinen: Taikurien talon joulu, Tammi 1994 

Mysi Lahtinen: Taikurien talo, Weilin+Göös 1983

 

Tove Jansson & Per Olov Jansson: Outo vieras muumitalossa, suom. Panu Pekkanen, WSOY 1980

 

Arvid Lydecken- ja Topelius-palkintojen raati arvosti ajankohtaista aihetta

 

Vuoden 2025 Topelius- ja Arvid Lydecken -palkintojen voittajat ovat selvillä. 

Topelius-palkinnon on saanut Mila Teräs nuortenromaanistaan   Iso hyppy (Otava 2024) ja Arvid Lydecken -palkinnon saa Petra Heikkilä kuvakirjasta Huolisyöppö (S&S 2024, kuvittanut Mirkka Eskonen). 

Raadin perustelut Mila Teräksen romaanille Iso hyppy: 

17-vuotias Routa valmistautuu lukion vanhojentansseihin ja huolehtii samalla pikkusiskostaan. Kotona ei ole rahaa eikä aina ruokaakaan, joten sisarusten on oltava kekseliäitä selviytyäkseen isän seuraavaan rahapäivään. Tanssikurssin opettaja Otso houkuttelee Roudan tanssitunnille, mikä tuo ison muutoksen tämän elämään. Tanssi auttaa pakenemaan raskaita ajatuksia, sen voima vapauttaa. 

Iso hyppy on raastava, armottoman realistinen kuvaus lapsiperheköyhyydestä ja siitä, kuinka liian nuorena joutuu ottamaan liian ison vastuun. 

Toiveikkuutta tuovat unelmat ja se, että kaverit eivät hylkää. Routa otetaan mukaan, vaikka tiedetään ettei hänellä ole rahaa. Pienistä asioista voi syntyä toiselle suuri ilo, ja Roudan onneksi erilaisia auttajia löytyy niin tutuista kuin tuntemattomista. Kirja tarjoaa samaistumispintaa sekä nuorille että aikuisille. 

Raadin perustelut Petra Heikkilän ja Mirkka Eskosen kuvakirjalle Huolisyöppö:

Esikoululainen Nemo on kutsuttu kaverisynttäreille. Mitä antaa Stellalle lahjaksi, kun kaikki rahat menevät lahjapaperiin eikä äidistä ole apua? Nemo keksii tehdä tyhjästä rahapussista huolisyöpön, sellaisen minne voi kätkeä paperille kirjoitetut huolet. Äidilläkin on sellainen, joskin isomman kokoinen. 

Huolisyöppö on lämminhenkinen kertomus lapsen kekseliäisyydestä hankalassa tilanteessa. Aikuisen ja lapsen huolet ovat eri tasolla, mutta  Nemolla on ratkaisuja molempiin. Eikä hän ole yksin, sillä lähellä on myötätuntoisia aikuisia. 

Kirjassa työstetään vaikeita asioita, mutta mukana on iloa pienistä asioista sekä toiveikkuutta. Raadissa havaittiin, että lapset halusivat lukemisen jälkeen tehdä omia huolisyöppöjä tai huolinalleja. 

Topelius-palkinto myönnetään korkeatasoiselle nuortenkirjalle ja Arvid Lydecken -palkinto korkeatasoiselle lastenkirjalle. 

Palkinnot jakaa Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry. Palkintojen voittajat on valittu vuonna 2024 ilmestyneiden kotimaisten lasten- ja nuortenkirjojen joukosta. Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry. rahoittaa palkinnot Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla. Molemmat palkinnot ovat suuruudeltaan myöntövoden mukaisesti 2025 euroa. 

Palkintoraadin jäseninä toimivat kirjastonjohtaja Henna Kaukoniemi, erityisopettaja Helena Siitonen ja kirjailija Petteri Paksuniemi.   

                                                * * * * * * * *

Olen toistuvasti Arvid Lydecken- ja Topelius-palkintojen uutisointien yhteydessä Lastenkirjahyllyssä esittänyt toiveen, että palkintoraati kokoaisi havaintojaan isosta luku-urakasta palkinnon uutisoinnin kupeeseen. 

Tämän vuoden palkittujen osalta siihen olisi ollut jopa aivan erityistä syy, koska kumpikin kirja työstää kohderyhmänsä näkökulmasta samaa aihetta, lapsiperheköyhyyttä.

Hiukan hämmentävää on minusta sekin, että palkintoperusteet ovat sanasta sanaan samat kuin ehdolle asetuksen uutisoinnissakin. 

Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry täyttää ensi vuonna 80 vuotta. Lasten- ja nuortenkirjailijoiden yhdistys, alkujaan Nuorten kirja ry, perustettiin sodan jälkeen vuonna 1946 ja  ja sen yhtenä keskeisenä tavoitteena oli nimenomaan vahvistaa aloittamallaan palkintotoiminnalla lasten- ja nuortenkirjallisuuden tunnetuksi ja arvostetuksi tulemista. 

Nuorten kirja ry jakoi vuodesta 1947 lähtien Topelius-palkintoa ja Valistuksen palkintoa vuodesta 1947 sekä vuodesta 1951 lähtien Otavan palkintoa. Arvid Lydecken -palkinto on perustettu vuonna 1969.

Merkillepantavaa oli se, että kustantajat rahoittivat 1940-50-luvuilla kaikkia kolmea palkintoa. Topelius-palkinnon rahoitus tuli WSOY:ltä. 

Olisiko Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry:n aika tulevan juhlavuodenkin kunniaksi päivittää hieman palkinnon jakoon liittyvää protokollaa ja tiedotusta? 

Nykyisenä aikana, jolloin kotimaisesta lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kootaan entistä vähemmän mitään yhteenvetoja ja summauksia, olisi tärkeää käyttää hyväksi kaikki konstit, jotta tieto suomalaisen lastenkirjallisuuden monipuolisesta valikoimasta tavoittaisi kaikki potentiaaliset tahot. 

Iloitsen tänä vuonna erityisen paljon Arvid Lydecken -palkinnosta kahdesta eri syystä: ensinnäkin siksi, että raati osoitti rohkeutta palkitsemalla kuvakirjan, joita on viime vuosina ani harvoin nostetu palkinnon saajiksi. Toinen henkilökohtainen syyni iloon on se, että palkinnon sai siskoni Petra. 

Mila Teräksen Iso hyppy -nuortenromaanin arvio on ilmestynyt Lastenkirjahyllyssä  17. syyskuuta.

Esikoisromaani vetiäisten ja ikiäisten mailta

Selja Kunttu: Ramona ja meren kutsu, 247 sivua, Reuna 2024. Kansikuva Nina Nevalainen.

 

Ramona poikkesi Kuiskevuon lapsista sekä ulkonäkönsä puolesta että suhtautumisessaan mereen. Hän rakasti uimista ja pulahti välillä mereen jopa talvella, aina siihen asti kunnes jääkansi esti sen. Hänen teki mieli ehdottaa, että hän keventäisi kuormaa uimalla hetken veneen vieressä. Hän kuitenkin tiesi, että ukko pöyristyisi ja alkaisi sopottaa vanhan kansan varoituksia ja kamalia tarinoita meren vaaroista. Parempi siis istua aloillaan ja pitää ajatus salaisuutena. – – 

 

Kriitikon työni tärkeitä, joskin yhä harvinaisemmiksi käyneitä ilon hetkiä ovat uudet kiinnostavat esikoistekijät. 

Toisin kuin isot yleiskustantajat, pienet kustantamot eivät juurikaan rummuta löytämiensä uusien kirjailijoiden ja kuvittajien erinomaisuutta, vaan tämä ”löytämisen ilo” jätetään lukijalle. Aikana, jolloin lasten- ja nuortenkirjakritiikkiä julkaistaan entistä vähemmän, tällainen sattumanvaraisuus voi koitua myös esikoisteoksen kohtaloksi, jos kirja jää ansiottaan katveeseen.

 

Selja Kuntun esikoinen, lasten ja varhaisnuorten fantasiaromaani Ramona ja meren kutsu on kerronnaltaan vetävä ja kielellisesti vivahteikas kasvutarina Kuiskevuon rantaan ajautuneesta löytölapsi Ramonasta, joka päätyy parantajantaidoistaan tunnetun Martan ja Kuiskevuon äkeän ruhtinas Moldiakin palveluksessa ratsumestarina työskentelevän Hermanin hoiviin. 

Tyttöä epäillään erilaisen ulkonäkönsä takia jopa vetiäiseksi, jolla on kyky vesielementissä vaadittavaan muodonmuutokseen. Vetiäisiä pidetään merirosvojakin pahempana vitsauksena niiden arvaamattoman käytöksen ja niljaisen olemuksen takia. 

 

Ramona varttuu varhaiseen teini-ikään. Moldiakin poika Mik on Ramonan ikätoveri, mutta Moldiak kieltää ankarasti poikaansa tapaamasta Ramonaa.  Lukija pystyy päättelemään jo ennakolta, että Mikin ja Ramonan sanailun ja keskinäisen kisailun takaa löytyy myös orastavaa ihastumista. 

 

Koska Ramona pelastettiin merestä vain yksivuotiaana, hänellä ei voi olla mitään muistikuvia vanhemmistaan. Ainoa todiste on silkkikangas ja siinä näkyvät ikiäisten sulat, jotka vihjaavat tytön korkea-arvoisesta syntyperästä. 

 

Ramona päättää lähteä yksinään selvittämään sukujuuriaan. Satamassa hän piiloutuu laivaan, joka suuntaa kohti Feenian kuningaskuntaa. Tässä vaiheessa Ramonan havaintoihin keskittyvä kerronta on vaarassa jumiutua, mutta – tietysti – Mik on tahollaan tehnyt yhtä uhkarohkean ratkaisun lähtiessään perheeltään salaa Ramonan perään. Nuoret saavat laivalla yllättävää apua vetiäiseltä, Vitalta. 

 

Vetiäisten ja Feenian valtakunnan väen laivojen välinen taistelu Surmansalmella on ehtaa toimintaseikkailua. Vaikka Mik ja Ramona päätyvätkin ensin jalokivikaivokseen vangeiksi, niin erilaisten sattumien, yllättävien apureiden ja  tahdonvoimansakin ansiosta he sieltä lopulta vapautuvat. 

 

Selja Kunttu on punonut jännittävän kasvutarinan, joka ottaa kiihkottomasti kantaa rauhanomaisen rinnakkainelon puolesta: syntyperästä tai ulkomuodosta johtuva erilaisuus on rikkaus, kunhan  eri tahot uskaltavat päästää irti aiemmista ennakkoluuloistaan.

 

Todenäköisesti Ramonan ja Mikin seikkailut saavat vielä jatkoa. Romaanin lopussa nuoret ovat palaamassa takaisin Kuiskevuohon.

 

 

Selja Kunttu työskentelee Kouvolassa kirjastopalveluiden johtajana.