Lastenkirjoissa koirat opettavat nyt tunnekasvatusta

Kitty Crowther: Tahdon koiran eikä väliä minkä! Suomentanut Katri Tapola. 49 sivua. Etana Editions 2024. 

Petteri Paksuniemi: Rescuekoira Rakke. 95 sivua. Käsite-kirjat 2024. Kansikuva Sami Liuhto. 

 

Lapsen haave saada koira tai muu lemmikki on yksi nykylastenkirjallisuuden kestoaiheista, jonka avulla harjaannutetaan tunnetaitoja ja opetellaan toisinaan myös pettymyksen sietoa. 

Koira-aiheisiin lastenkirjoihinkin on tullut viime aikoina kiinnostavia variaatioita. Moninaisuuden teema  näkyy vaikkapa siinä, että koirat ovat rotukoirien sijaan yhä useammin rescuekoiria. 

 Kitty Crowther on maailmalla hyvinkin tunnettu belgialainen lastenkirjailija ja kuvittaja. 

Hän sai vuonna 2010 Astrid Lindgrenin elämäntyön kunniaksi perustetun ALMA-palkinnon, joka on rahallisesti suurin lastenkirjoille jaettava palkinto. 
 

Suomessa Crowtherin tuotannosta tunnetaan entuudestaan ainoastaan kuvitus alankomaalaisen Toon Tellegenin lastenkirjaan Oravan syntymäpäivät (Nemo 2010, suom. Tarja Roinila). Lisäksi Astrid Lindgrenin jouluaiheisten satujen antologiasta On hauskaa, kun on joulu! (WSOY 2022) löytyy Crowtherin kuvitus ruotsalaisen ikoniseen Viktor Rydbergin Tonttu-runoon.

Kuvakirjoihin keskittynyt Etana Editions on julkaissut Crowtherin oman kuvakirjan päättäväisestä ja karismaattisesta Millie-tytöstä, joka käy väsytystaistelua äitinsä kanssa saadakseen koiran. 

Millie on tottunut saamaan haluamansa. Hän lienee perheensä ainokainen ja käy varakkaille lapsille suunnnattua  yksityiskoulua. 

Löytöeläinkoirat elävät ankeassa, vankilaa muistuttavassa
 jyhkeässä rakennuksessa. Kitty Crowtherin kuvitusta kuvakirjaan
Tahdon koiran eikä väliä minkä (Etana Editions 2024).  

 

Koirahinkua pahentaa vielä entisestään se, että luokkakaverit perustavat koirakerho DOGSin, jonne saa tulla oman koiran kanssa.

Lopulta äiti taipuu Millien painostuksen alla. Äidillä on kuitenkin yksi ehto: koira haetaan löytökoiratalosta. 

Sieltä löytyy sähäkän oranssi villakoira, Prinssi. 

Tyttö on onnensa kukkuloilla, kunnes hän vie sen ylpeänä kouluun ja muut kaverit antavat koirasta tuomionsa:

– Mikä kumma tuo kammotus oikein on? Lucia kiljahtaa. 

Eihän se ole edes ROTUkoira! hän jatkaa. 

Janika suhahtaa: se on joku sekasotku. 

Varmaan kääpiölammas, Marielle tirskuu. 

Ha, ha, ha! 

 

Luokkakavereiden mustavalkoinen ja jyrkkä ajattelu kiteytyy
oivaltavasti myös heidän koiriensa väreihin. Kitty Crowtherin kuvitusta
kuvakirjaan Tahdon koiran eikä väliä minkä (Etana Editions 2024).  

Prinssi irtautuu talutushihnasta ja lähtee apeana pois. 

Kotona Millie katuu sitä että antoi muiden mielipiteen vaikuttaa itseensä. Tyttö  lähtee sateeseen etsimään Prinssiä ja tuo sen takaisin kotiin.

Seuraavana päivänä Millie kohtaa vanhan miehen, joka ihastelee Prinssiä ja kertoo sen olevan äärimmäisen harvinainen koira, joita elää ainoastaan eräällä pienellä japanilaisella saarella keisarin hovissa. Mies paljastaa myös, että koiralla on aivan erityisiä lajityypillisiä ominaisuuksia.  

Crowtherin tunnelmaltaan hieman viisto ja samalla veikeä tarina yllättää moneen kertaan. Rivien välissä se korostaa alleviivaamatta myös koiran omistamiseen liittyvää vastuuta sekä koiran ja emännän välille syntyvää tunnesidettä.

Kuvituksessa hän tyylittelee reippaasti lapsista karikatyyrejä, joiden olemukseen kiteytyy suuria tunteita. 

Osa kirjan aukeamista on jopa kokonaan oranssilla taustalla. 
Kitty Crowtherin kuvitusta kuvakirjaan 
Tahdon koiran eikä väliä minkä 
(Etana Editions 2024). 

Kuvituksen energisoivana tehostevärinä kulkee kautta tarinan yliviivaustussista tuttu sähäkkä oranssi väri, joka tuo visuaaliseen ilmaisuun aivan erityistä sähäkkyyttä. Oranssin värin voi tulkita myös Millien voimakkaan tahdon symboliksi. 

 

Petteri Paksuniemen lastenromaanissa lapsi on jo aiemmin kärttänyt koiraa ja kirja alkaa suoraan kohtauksella, jossa  koira saapuu  Ninnin perheeseen. 

Äiti on käynyt hakemassa sen ”Suomen ja Venäjän rajalta, jonne se oli tuotu Pietarin läheltä koiratarhasta”: 

 

Siinä se uusi perheenjäsen ihan kuin tärisi kauhean takkuisena ja likaisena korvat ja häntä luimussa. Ei tullut kotiin pientä suloista koiranpentua, vaan semmoinen iso rähjäinen piski.

 

Rescuekoiran kotiutuminen ja kouluttaminen ei käy käden käänteessä ja Rakkea täytyy käyttää eläinlääkärissäkin useampaan kertaan. Ninni kuulee vanhempiensa käymän keskustelun liittyen Raken vaivoihin, ja pelkää että Rakke viedään lopetettavaksi. Niinpä hän päätyy piileskelemään ystävänsä isoäidin siirtolapuutarhamökkiin. Ninni päättää myös ryhtyä vegaaniksi.

Nidotun lastenromaanin formaatti saattaa olla potentiaaliselle kohderyhmälle hieman haastava: kansikuva ei liiemmin houkuttele ja tarina olisi hyötynyt isommasta kirjasimesta ja kuvituksesta. Tarinassa itsessään on kyllä aineksia myös jatko-osalle.