Hannu Hirvonen & Erika Kallasmaa: Tikahtuneen tiikerin tapaus ja muita hullunhauskoja kummitusloruja. 84 sivua. Tammi 2026.
Runokuvakirjoja ilmestyy nykyisin paljon.
Sen on huomannut myös Runousyhdistys Karhu ry, joka ryhtyy jakamaan Tanssiva karhu -runopalkinnon kupeessa joka toinen vuosi palkintoa lastenlyriikalle.
Pikkukarhu-palkinnon ehdokkaiksi on jo aiemmin syksyllä nimetty Anna Elina Isoaron Tavara-avaruus (WSOY 2025, kuv. Mira Mallius), Heli Laaksosen Ilone (Orava-kirjat 2025, kuv. Elina Warsta) ja lastenlyyrikkona vasta debytoineen Anni Tanskasen Sillä aikaa koulussa (Tammi, kuv. Johanna Ilander).
Merkille pantavaa on, että sama raati päättää sekä aikuis- että lastenlyriikan Karhu-palkinnoista.
Pidän ratkaisua lyriikan ominaislaatua kunnioittavana, kun eri kohderyhmille suunnattua lyriikkaa arvioidaan samoilla kriteereillä.
 |
| Erika Kallasmaan kuvitus ammentaa vaikutteita Meksikon kuolleiden juhlan kuvastosta ja hahmoista. Kallasmaan kuvitusta Hannu Hirvosen lastenrunokokoelmaan Tikahtuneen tiikerin tapaus ja muita hulllunhauskoja kummitusloruja (Tammi 2026). |
Tikahtuneen tiikerin tapaus on kirjasyksyn täräyttävin lastenrunokirja.
Hannu Hirvosen ja Erika Kallasmaan yhteistyö näyttää ja kuulostaa saumattomalta.
Hannu Hirvosen tuotannolle on tyypillistä absurdius ja kielileikit.
Hirvoselta on ilmestynyt myös Salla Savolaisen kuvittama runotarina Salaperäistä, tuliperäistä (Karisto 2007).
On kiinnostavaa, että nykyiset lastenlyyrikot ottavat jo varsin vapautuneesti kantaa Kirsi Kunnaksen lamauttavaan perintöön.
Muistan, kuinka Kaija Pispa (nyk. Löytty) kertoi Prinssi Pipariksi -runokokoelmansa (WSOY 1985) ilmestyttyä, että Kunnaksen mainetta ja laatua oli vaikea ylittää.
”Kuutamon kukkia” -runossa Hirvonen viittaa Kunnaksen lisäksi myös suomalaisen lastenlyriikan varhaiseen pioneeriin, Immi Helléniin:
Kummitusmummo niityn laidalla
katselee pikkuista lasta,
joka kuutamon kukkia
kimppuunsa kerää
eikä herkeä hoilaamasta
niitä lauluja Immin
tai virsiä Kirsin,
joissa sanat niin hauskasti helää.
Niin kummitusmummotkin
lauluissa vielä
saa lapsuuden kesiä
elää.
Erika Kallasmaa on kuvittanut useamman Laura Ruohosen lastenrunokokoelman.
Tikahtuneen tiikerin runojen nimet on painettu samalla fontilla (tai käsintekstauksella) kuin Ruohosenkin runokirjoissa.
Hirvosen runoissa on nonsensen svengiä: kieltä väännellään ja käännellään ja iloitaan sen elastisuudesta.
Tavutetussa runossa ”Luukas on luukasa” havainnollistuu mainiosti kielen rytmi ja tempo, äänteellinen kikkailu.
 |
| Luuranko Luukaksen irtonaisuus näkyy hauskasti myös kuvituksessa. Erika Kallasmaan kuvitusta Hannu Hirvosen lastenrunokokoelmaan Tikahtuneen tiikerin tapaus ja muita hulllunhauskoja kummitusloruja (Tammi 2026). |
Tietyn teeman mukaan kootuissa lastenrunokokoelmissa on usein tapana antaa lapselle – ja runoja ääneen lukevalle aikuiselle – kirjallisuuskasvatusta siinä mielessä, että runoissa vaivihkaa esitellään erilaisia runouden alalajeja.
"Avaruuskoirat"-sikermän Hirvonen on kirjoittanut japanilaisen tankarunon kaavalla.
Kokoelman mahtuu useampi rooliruno (esim. ”Taidemaalari Ville Fallen-Falleraa” , ”Säveltäjä Hipelius”, ”Mielikuvituskaksoset” ja ”Hirvittävä Hääppönen”).
Muutamassa runossa leikitellään myös kuvarunouden mahdollisuuksilla (esim.”Vielä yksi taika”).
 |
| Kallasmaa tekee meheviä tyyppejä: tässä säveltäjä Hipelius. Erika Kallasmaan kuvitusta Hannu Hirvosen lastenrunokokoelmaan Tikahtuneen tiikerin tapaus ja muita hulllunhauskoja kummitusloruja (Tammi 2026). |
Hirvonen on myös mieltynyt kysymään ja ihmettelemään runoissaan. Tämäkin on yksi lastenlyriikassa toistuva maneeri, joka parhaimmillaan virittää lapsen virittäytymään runouden meditatiiviselle taajuudelle:
Arvoitus
Laulussa meri ja taivas ja kuu,
tyyntynyt laineitten rauhattomuus,
Kukaan ei huuda, kukaan ei puhu,
korvissa kuiske vain,
kaislikon suhu.
Kysymys: Mikä laulu?
Vastaus: Hiljaisuuden pauhu.
 |
| Erika Kallasmaan pikimusta väriskaala ja tyylitellyt hahmot tekevät runokokoelmasta modernin kokonaistaideteoksen. Kallasmaan kuvitusta Hannu Hirvosen lastenrunokokoelmaan Tikahtuneen tiikerin tapaus ja muita hulllunhauskoja kummitusloruja (Tammi 2026). |
Erika Kallasmaalla on eittämättä ollut hauskaa Hirvosen runojen visuaalistamisessa.
Kallasmaan sekatekniikalla toteuttama kuvitus assosioi retrohenkisessä muoto- ja värikielessään 1950–1960-luvulle.
Kallasmaa sanoutuu päättäväisesti – Hirvosen tavoin – irti ajatuksesta, että lastenrunouden tulisi olla sievää ja ympäripyöreän herttaista.
Rohkeat kuvakulmat ja muotokieli ja yllättävät, tummat ja rouheat väriskaalat tukevat Hirvosen runojen räyhäkkyyttä ja anarkistista ilmaisua.
Kokoelma on runsas ja yltäkylläinen – jopa siinä määrin, että muutaman runon olisi voinut kokonaisdramaturgian kärsimättä karsia pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti