Reetta Niemelä & Katri Kirkkopelto: Mustan Kuun salamieli: Umpiveden loihtu. 408 sivua. Lasten Keskus 2026.
Sinimäessä alkoi olla tukala salaväkeläisten lisäksi myös kaikille niille ihmisille, jotka eivät halunneet olla osa Albertin, Halla Haavan tai Quumestarin suunnitelmia. Isä oli viimeksi aamulla puhissut kiukusta luettuaan lehdestä kaupunginvaltuuston nykyisen puheenjohtajan Halla Haavan haastattelun, jossa Halla ilmoitti, että Sinimäessä siirryttäisiin kokonaan Quumestarin tehtaan tuottaman QUUVOIMAN käyttöön.
Reetta Niemelän ja Katri Kirkkopellon Mustan kuun majatalosta kertova lasten fantasiasarja saa nyt neljännessä osassaan komean päätöksen.
Todennäköisesti Niemelä kaavaili alunperin sarjasta trilogiaa. Viime vuonna ilmestynyt Mustan Kuun salamieli: Puuhkisten laulu on nyt saanut päätösosakseen Umpiveden loihtun.
En voi kuin ihmetellä sitä, kuinka vaisusti huolella sommiteltu, kansainväliset standardit täyttävä lasten fantasiasarja on Suomessa sivuutettu.
Vielä tovi sitten peräänkuulutettiin kovasti J. K. Rowlingin Harry Potterin veroisia vastineita, sekä käännöksiä että kotimaisia verrokkeja.
Niemelän ja Kirkkopellon fantasiamaailma on hyvällä tavalla kotikutoinen sympaattisine taikahahmoineen. Juonesta puuttuvat kokonaan Rowlingille tyypilliset tummat juonilinjastot ja lohduton angstisuus.
Niemelän sarja ammentaa perinteisestä lasten fantasiasta, mutta höystää sitä ajankohtaisilla aiheilla: luonnonhenget ja haltiat on nimittäin ajettu ahtaalle, kun teknokraattiset ja diktaattorin elkein käyttäytyvät kaupungin mahtimiehet puuttuvat toimillaan luonnon tasapainosta huolehtivien salaväkeläisten toimiin.
Niemelän sarja ammentaa perinteisestä lasten fantasiasta, mutta höystää sitä ajankohtaisilla aiheilla: luonnonhenget ja haltiat on nimittäin ajettu ahtaalle, kun teknokraattiset ja diktaattorin elkein käyttäytyvät kaupungin mahtimiehet puuttuvat toimillaan luonnon tasapainosta huolehtivien salaväkeläisten toimiin.
Kaupungissa kajastaa yöt läpeensä Quumestarin räikeä valaistus, joka haittaa eläimiä ja kasveja. Quuvoiman kylkiäisenä on myös kehkeytynyt Krakkeri, joka imee loihtua eli taikavoimaa salaväkeläisistä.
Tarinan keskushenkilö, Saimi Salaper, ”vahva kuin narsissiin varsi”, on neljännessä osassa jo sinut oman salaväkeläisen taustansa kanssa.
Myös Saimin isä vihitään nyt vähitellen samaan taikapiiriin. Aiemmissa osissa isä on ollut vielä autuaan tietämätön heidän uutta kotiaan ja eläinlääkärin vastaanottotilaa kansoittavista haltioista.
Nyt Saimin ja Matin ja salaväkeläisten olisi tarkoitus järjestää Sinimäen kaupungissa ihmisten ja salaväkeläisten tapaaminen ja koota näin joukot yhteen vastustamaan Albert Valtion, Halla Haavan ja Quumestarin aikeita.
Saimin ja isän kodista, Mustan Kuun majatalosta, tulee jännittävien tapahtumien keskus.
Saimi ja salaväkeläiset kehittävät erityisen luottamuksen ketjun, joka paljastaa Sinimäen asukkaiden todellisen vakaumuksen: kehen voi oikeasti luottaa ja kuka huijaa?
Fantasiaromaani huipentuu Saimin ja Matin yhdessä salaväkeläisten kanssa masinoimaan rauhanomaiseen vastarintaan.
Äkkiä Silkin sarvi alkoi loistaa sateisessa käytävässä, ja sen valossa Saimi näki ystäviensä ääriviivat. Ja siinä samassa pelko hävisi. Saimi tunsi syvää tyyneyttä vaaran edessä. Vielä kerran salakerholaiset juoksivat kohti suurta seikkailua, ehkä suurinta tähän mennessä. Salaväen aikuiset olivat aivan heidän kintereillään. Anskariina höpötti edelleen jotain hatuista. Saimin sydän jyskytti yhä, mutta hän tarttui vuorostaan Anskariinan käpälään. Parhaan ystävänsä lämpimään ja vahvaan käpälään. Lopulta Anskariinakin vaikeni.
Toinen toistaan hurmaavammat salaväkeläiset puhuvat kukin omintakeista, poljennoltaan vanhahtavaa tai onnahtelevaa kieltä.
Niemelä vihjaa hyvisten ja pahisten nimissä heidän toimijarooleistaan.
Jos kaupunginjohtajan nimi on Pia Pahkapää, hänellä ei voi olla kovin pyyteettömiä aikeita kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämisessä. Quumestarin lapsille perustama P.Ö.S.I.L.Ö-kerho on pelottava ajankuva siitä, kuinka aikuiset voivat ajamansa aatteen nimissä valjastaa lapsetkin osaksi eettisesti kyseenalaista toimintaansa.
Teknokraattisen ja häikäilemättömästi omaa etuaan ajavan kaupungin johdon kuvauksesta voi halutessaan löytää viitteitä jopa maailmanpolitiikkaan, jossa vähäväkisiä sorretaan ja luonnonvaroja riistetään.
Quuvoimaa tuottavan Quumestarin energiatuotantoyksikkö, Peilitehdas, vertautuu Suomeen kaavailtuihin datakeskuksiin.
Quumestarin ja muiden kaupungin ökyjohtajien tapa ylenkatsoa vierasolentoja hyysääviä kaupunkilaisia ei liioin ole kaukana Donald Trumpin vähemmistöjä syrjivästä politiikasta.
Katri Kirkkopellon sävykäs akvarellikuvitus luo meheviä karikatyyrejä salaväkeläisistä ja heidän vastustajistaan.
Katri Kirkkopellon sävykäs akvarellikuvitus luo meheviä karikatyyrejä salaväkeläisistä ja heidän vastustajistaan.
Tässä neljännessä osassa kuvitusta on näppituntumani mukaan kuitenkin hieman vähemmän kuin edellisissä osissa.
Lastenkirjahyllyssä on arvioitu Mustan Kuun majatalo -sarjan aiemmat osat:
Mustan Kuun majatalo, Mustan Kuun majakka ja Mustan Kuun salamieli: Puuhkisten laulu.
Sarjan avausosa Mustan kuun majatalo (Lasten Keskus 2021) nimettiin poikkeuksellisesti Finlandia Junior -ehdokkaaksi vasta seuraavana vuonna 2022, koska se ei ennättänyt ilmestymisvuotenaan ehdokasasetteluun.
Ounailen, että vast´ikään ilmestynyt päätösosakaan ei tänä vuonna ennättänyt lainkaan Finlandia-mittelöön.
Neljäs osa toiminee myös itsenäisenä fantasiaseikkailuna.
Tukea keskushenkilöiden hahmottamiseen lukija saa kirjan lopun henkilögallerian esittelystä, joskin lapsen itse lukemaksi kirja saattaa olla monipolvisessa juonenrakennuksessaan hivenen haastava. Uskon Mustan Kuun majatalon toimivan parhaiten aikuisen ääneen lukemana jatkokertomuksena.





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti