tiistai 13. lokakuuta 2026

Maryam Abuzaid-Ryun esikoisromaani kysyy rohkeasti, kenen joukoissa saa seisoa










Maryam Abuzaid-Ryu: Kompastellen. 255 sivua. Kuvitus tekijän. Otava 2026.  


Riim tuijottaa kattoa silmät suurina. Miten ne seurustelun säännöt menivätkään? Ei flirttailua, ei koskettamista, ei pussailua. Mutta tässä hän haaveilee kovaa vauhtia kaikista niistä. Eikä vain haaveile, hänhän on mennyt lupautumaan siihen kaikkeen. Tai no – tanssia kai voi ilman flirttailua ja pussaamistakin.


 

Maryam Abuzaid-Ryun nuortenkirja  sekoittaa rohkeasti ja siekailematta vanhoista tyttökirjoistakin tuttua koulumaailmaan, kaverisuhteisiin ja seurusteluun keskittyvää kepeää kerrontaa nykyhetken maailmanpoliittisesti tulenarkaan tilanteeseen.

Abuzaid-Ryun esikoisen rinnalla monet viime vuosina ilmestyneet yhteiskunnallisesti kantaa ottavat kotimaiset nuortenkirjat vaikuttavat yht´äkkiä jopa teennäisiltä ja varovaisilta.

Lukion luonnontiedelinjalla opiskeleva 17-vuotias Reel haluaa lääkäriksi. 

Hän on suorittaja ja hikipinko, joka ”lukee kurssimateriaalitkin aina ennakkoon ja kaivaa netistä lisätietoa jokaiseen aiheeseen. Hän ei koskaan, ikinä, vastaa, ettei tiedä. Ne sanat eivät kuulu hänen sanavarastoonsa”.

Oppilaskunta käynnistää rahankeruun kakkosluokkalaisten vanhojen tansseja varten, ja tunnollinen Reel nimetään festarityöryhmän vastuulliseksi vetäjäksi.   


Ystävissä on tuki ja turva. Reel (oik.) ja Ji-Hyee kannustavat Riimiä hänen seurusteluun liityvissä linjauksissaan. Maryam Abuzaid-Ryun kuvitusta nuortenromaaniin Kompastellen (Otava 2026). 


Reelin sukujuuret ovat Sudanista ja hänen parhaan kaverinsa Riimin vanhemmat ovat Jordaniasta, Palestiinasta. Tiedostavien tyttöjen ydinryhmään kuuluu vielä Ji-Hyee, jonka vanhempien juuret ovat Etelä-Koreassa. 

Abuzaid-Ryun nuortenkirja sijoittuu Turkuun ja osa sen keskushenkilöistä asuu Varissuolla.

Kompastellen kuvaa kauniisti muslimien lujaa perheyhteyttä. Sekä Riimin että Reelin vanhemmat ovat aidosti kiinnostuneita tyttäriensä elämästä ja lähettävät jopa terveisiä heidän ystävilleen.

Reelin äidille on tärkeää selvittää, mistä tyttären ystävät ovat kotoisin, mutta Reel kokee äitinsä perinpohjaisuuden lähinnä kiusaannuttavana asiana: 

Reel ei ole koskaan välittänyt toisten taustoista – mitä se hänelle kuuluu. Häntä itseään tympii, kun jopa tuiki tuntemattomat utelevat kadulla hänen kansalaisuuttaan, erityisesti jos kuulevat hänen puhuvan arabiaa. Vastatessaan hän miettii aina, sanoako suomalainen vai sudanilainen. Kumpaan tahansa hän päätyykin, lähes kaikki toteavat pitäneensä häntä somalialaisena. Äidille nämä asiat ovat kuitenkin jostain syystä hyvin tärkeitä, eikä hän ujostele kysyä niistä ihmisiltä. Äiti väittää, että toista ihmistä ymmärtää paremmin, kun tietää tämän kulttuurisen taustan.  


Kompastellen työstää lukuisten nuortenkirjojen kestoaihetta eli identiteetin muotoutumista, nuoren tarvetta kuulua joukkoon ja saada hyväksyntää. 

Keskushenkilöiden kulttuuristen taustojen vuoksi valintojen tekeminen on heille kuitenkin ”tavisnuoriin” verrattuna moninkertaisesti vaikeampaa. 

Vaikka he elävätkin nuoruuttaan antaumuksella, niin sodankäynti suvun ja perheen entisissä kotimaissa haittaa keskittymistä ja luo varjonsa myös moniin ilon hetkiin. 


Riimin ja äidin muulta perheeltä rauhoitettu yhteinen koti-ilta on äidille selvästi rentouttavampi kuin Riimille. Riim arkailee kertoa totuutta Jamilista. Maryam Abuzaid-Ryun kuvitusta nuortenromaaniin Kompastellen (Otava 2026). 

Riim on ihastunut näyttelijän urasta haaveilevaan Jamiliin. Hän saa tunteilleen vastakaikua ja lupautuu jopa pojan tanssipariksi vanhojen tansseihin, mutta potee silti jatkuvasti huonoa omatuntoa, koska ei ole kertonut Jamilista vanhemmilleen. 

Kotona on puhuttu, että seurustelu on haram eli kiellettyä ja että mahdolliseen kumppaniin tutustumisessa on tiettyjä sääntöjä – paikalla pitäisi olla aina läheinen sukulainen, mielellään miespuolinen, suljetussa tilassa ei saa olla kaksin ja sitä rataa. mutta Riimistä se kaikki tuntuu liian rajoittavalta. Hän haluaisi kokea jotain sellaista kuin romanttisissa elokuvissa ja kirjoissa – rakkauden, joka voi roihahtaa, hitaita kävelyitä, pitkiä katseita… Ja hän haluaisi tehdä sen kaiken rauhassa itse, ilman kenenkään valvontaa.


Romaanin ajankohtaisuus konkretisoituu erityisesti Reelin ja Riimin ryhmätyönä tekemään esitelmässä, jossa tulisi käsitellä kolmella eri ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeellä ja eri mantereilla sijaitsevia maita. 

Tytöt nostavat omaan esitelmäänsä Islannin, Sudanin ja Palestiinan. 

Opettajan mukaan viimeksi mainittu ei kuitenkaan täytä itsenäisen valtion kriteerejä. Riim miettii ääneen opettajan vaikutteita: 

– Vaikka ope tietäisikin Palestiinan tilanteen, niin me ei tiedetä, mitä mieltä se on palestiinalaisista. Ajatteleeko se esimerkiksi, että palestiinalaiset ovat kaikki terroristeja ja on ihan ok, että Israel vangitsee, kiduttaa, ryöstää ja tappaa niitä.

Tytöt kyseenalaistavat kuitenkin opettajan perustelut ja sävyltään kipakan väittelyn jälkeen opettaja lupaa paneutua asiaan tarkemmin – ja myöhemmin hän ilmaantuu jopa Palestiinaa tukevaan mielenosoitukseen. 

Enpä muista lukeneeni ainakaan hetkeen nuortenkirjaa, joka näin rohkeasti kyseenalaistaa opettajan auktoriteetin!  

Kompastellen kuvaa arkista islamin uskon harjoittamista luontevasti. Koulun varasto toimii kokoustilana,  mutta huonetta käytetään myös hiljaisena huoneena,  jonne voi vetäytyä rukoilemaan. 

Monet muslimikulttuuriin liittyvät perinteet tulevat esille muun muassa kursivoituina sanontojen, asusteiden ja ruokien niminä. 

Reel on saanut vanhemmiltaan muslimien paastokuukauden, ramadanin, päättävää Eid-juhlaa varten kuffiyeh-huivin, mutta se on jäänyt kaapin perukoille. 

Myös Riimillä on samanlainen huivi, mutta sen käyttäminen kaupungilla on liki mahdotonta: 

– – hän muistaa vieläkin kipeästi sen, kuinka häntä katsottiin vinoon kaduilla ja nimiteltiin terroristien huoraksi ja pikkuterroristiksi, kun hän ensimmäisen kerran innoissaan puki päälleen jotain niin tiiviisti omaan kulttuuriin kuuluvaa. 


Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja, Adam, on romaanin neljäs päähenkilö.  Hänen sukulaisensa elävät keskellä Gazan pommituksia. 


Romaanin viisi keskushenkilöä hiljattain ajokortin saaneen Adamin autossa.
Katseet tiivistävät olennaisen kunkin tunnetiloista. Maryam Abuzaid-Ryun
kuvitusta nuortenromaaniin
Kompastellen (Otava 2026). 

 

Riim ja Reel osallistuvat Adamin organisoimaan  mielenosoitukseen Palestiinan ja Gazan tilanteen puolesta. Adam on saanut sytykettä omalla poliittiselle aktivismilleen Greta Thunbergiltä.

Nuorten voimaantuminen yhteisen asian puolesta kuvataan poikkeuksellisen hienosti: 

Riim päättää uskaltautua itsekin. Aluksi hän säikähtää kovaa ääntään, mutta samalla hän tuntee sisällään olevan möykyn liikahtavan. Huutamisessa on jotain vapauttavaa. Äänet kaikuvat rakennusten seinistä, ne kantautuvat varmasti kauas. Hän ei ole ennen tuntenut tällaista voimaa itsessään. Möykky sisällä alkaa hellittää otettaan. 

Abuzaid-Ryu osallistui vuonna 2022 Otavan ja Koko Hubaran luotsaaman RT Lit Akatemian järjestämään, POC-kirjoittajille (people of colour) suunnattuun käsikirjoituskilpailuun, jossa etsittiin entistä moniäänisempiä kirjoja erilaisille lukijoille. 

Palestiinalais-korealaisessa perheessä Kuusamossa varttunut Abuzaid-Ryu asuu nyttemmin Turussa. 

Lastenkirjainstituutin syyskuussa järjestämän Sananvapaus-seminaarin paneelikeskustelussa hän muisteli, että liki ainoa nuortenkirja, joka tarjosi hänelle nuorena samastumispintaa muslimitytön elämään, oli australialaisen Randa Abdel-Fattahin nuortenkirja Näyttääkö pääni tässä isolta? (Karisto 2007, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom). 

Abuzaid-Ryu on myös sarjakuvataiteilija. Nuortenromaanissa on muutamia puhekuplin varustettuja mustavalkoisia kuvituskuvia. 

Kuvitus luo vaikutelmaa keveydestä ja helppolukuisuudesta, vaikka rivitys onkin tiuhaa ja fonttikoko melko pientä. 


 


 


 









lauantai 10. lokakuuta 2026

Huolenpito on tärkeä supervoima















Heli Koskinen & Sini Nihtilä: Superäiti. 37 sivua. Kustannus-Mäkelä 2026.




Perhedynamiikkaan liittyvät aiheet ovat lisääntyneet lastenkirjoissa. 

On jopa perusteltua sanoa, että lapsen arkea kuvataan nykyisin aiempaa maanläheisemmin ja entistä paremmin samastumiseen houkuttelevalla tavalla.

Lapsiperheköyhyyden kuvaaminen on sekin arkipäiväistynyt, joskin valtaosaa lastenkirjojen koteja asuttavat vielä kahden vanhemman vakavaraiset perheet. 

Heli Koskisen ja Sini Nihtilän Superäiti kertoo äidin ja pojan pienperheestä, jossa on taloudellisesti tiukkaa mutta tunteiden ja huolenpidon tasolla ei kitsastella. 

Koulussa keskustellaan vanhempien ammateista. Tosin lasten tekemät johtopäätökset vanhempiensa ammateista eivät ehkä ole aivan todenmukaisia.

– Mun isä on autonkuljettaja. Se lähtee joka aamu autolla töihin ja tulee sillä illalla takaisin. 
– Mun äiti on sanoittaja, kun se aina sanoo mitä minä sanoin. 
– Äiti korjaa tietokoneita. Ensin se huutaa, kun se rakkine ei toimi, ja sitten se soittaa jonnekin, ja lopulta kone alkaa toimia.  

– Isä on koodari. Mä luulen, että se on niin kuin kirjailija, mutta se kirjoittaa tekstiä salakielellä.  

 

Äidin hoivatyö sairaalassa näyttäytyy Milolle todellisen supersankarin
työnä. Sini Nihtilän kuvitusta Heli Koskisen tekstiin
kuvakirjassa Superäiti (Kustannus-Mäkelä 2026). 

Samassa hengessä Milokin kertoo oman äitinsä olevan superäiti: äiti nimittäin lähtee aina yöaikaan pelastamaan ihmisiä. 

Luokkakavereiden mielestä äidin ammatti kuulostaa todella coolilta.

Milolla on pian syntymäpäivät, ja hän haaveilee kellopuhelimesta ja kaverisynttäreistä maksullisessa tapahtumapuistossa. 

Äiti torppaa kuitenkin suunnitelmat: 

– Ei meillä ole varaa viedä koko luokkaa Simon Leikkimaahan, hän sanoo hiljaa. – Mutta jos kutsuttaisiin pari kaveria meille ja ostettaisiin kilo karkkia? 
– Mutta opettaja sanoi, ettei ketään saa jättää ulkopuolelle.


Poistotuotteiden ja tarjousten löytäminen ruokakaupassa vaatii
nopeutta ja hyvää havainnointikykyä. Sini Nihtilän
kuvitusta Heli Koskisen tekstiin 
kuvakirjassa Superäiti
 (Kustannus-Mäkelä 2026). 

Milosta on jännittävää väijyä kaupassa alelaputettuja tuotteita, ja niiden turvin pystytäänkin järjestämään isot kaverisynttärit. 

Milo kokee olevansa koulussa pikemminkin tarkkailija; hän ei edes halua olla huomion keskipisteenä. Siksi hän jännittää erityisen paljon, tulevatko kaikki luokkakaverit syntymäpäiville.

Heli Koskinen kuvaa sydämellisesti Milon pienperheen tukiverkostoja. 

Kun äiti lähtee hoivatyöhön sairaalaan yövuoroon, mummo tulee heille aina yöksi. 


Sini Nihtilän kuvituksessa pienperhe näyttäytyy yhteen hiileen
puhaltavana tiiminä. Nihtilän kuvitusta Heli Koskisen tekstiin
kuvakirjassa Superäiti (Kustannus-Mäkelä 2026). 


Sini Nihtilän kuvitus tavoittaa keskushenkilöiden katseisiin ja ilmeisiin paljon rakkautta ja välittämistä. 
 
Koskinen on aiemmin kirjoittanut lapsille ja varhaisnuorille tietokonepelaamiseen keskittyvää Zeta-sarjaa (Kustannus-Mäkelä v:sta ,2022, kuv. Mari Luoma). Superäiti on hänen ensimmäinen kuvakirjansa.

Superäidin asetelmissa on paljon samaa kuin Jukka Laajarinteen ja Timo Mänttärin kuvakirjassa Isä vaihtaa vapaalle (WSOY 2019). 

Siinäkin päähenkilölapsi tekee nimittäin  päätelmiä isänsä työnkuvasta tavalla, jonka voi tulkita joko realistiseksi tai mielikuvitukseen perustuvaksi.













torstai 8. lokakuuta 2026

Anarkistinen lastennäytelmä vallasta ja vastuusta


Lastennäytelmä Maailma ilman aikuisia. Käsikirjoitus ja esitysdramaturgia Laura Ruohonen. Ohjaus Matti Raita. Rooleissa Antonia Henn, Edith Holmström, Markus Riuttu & Salla Loper. Lavastus ja puvustus Ia Esterä. Valo- ja äänisuunnittelu & musiikki Jukka Hannukainen. Rekvisiitta Ann-Louise Gauffin. Puvustuksen toteutus Jannike Store. Maskeeraus Laura Juvonen. Koreografia Anne Pihlström. Suomenkielinen ensi-ilta Unga Teaternissa Espoossa 19.9.2026. Kesto 2 h. sisältäen väliajan. +7 v.








Valtaosa lastennäytelmistä on nykyisin dramatisointeja joko suosituista nykylastenkirjoista tai vanhoista lastenkirjaklassikoista. 

Laura Ruohosen monet runokuvakirjat ovat päätyneet viime vuosina myös teatterin näyttämölle (Yökyöpelit 2011, Tippukivitapaus 2017 ja Merimonsterit 2023).

Laura Ruohosen kirjoittama ja dramatisoima lastennäytelmä Maailma ilman aikuisia antaa äänen lapsille ja pitkälle lapsuudelle. 

Ruohonen on haastatellut näytelmää varten yli sataa lasta ja kuunnellut herkällä korvalle heidän ajatuksiaan: mikä maailmassa muuttuisi, jos lapset saisivat määrätä?

Ia Esterän kekseliäässä lavastuksessa pyörivä näyttämö muuntuu vaivattomasti vessarauhaan oikeuttavasta kodin kylpyhuoneesta professorien tutkimuslaboratorioksi ja aikuisilta kokonaan suljetuksi lasten valtakunnaksi. 

Professorit Emeritus (Markus Riuttu) ja Pii (Edit Holmström)
ovat vielä näytelmän alussa hyvinkin toiveikkaita
kehittämänsä rokotteen ilmeisistä hyödyistä.
© Kata Portin/ Unga Teatern. 



Professorit Emeritus ja Pii ovat kehitelleet rokotuksen, jolla lapset muuntuvat miniaikuisiksi. 

Tutkijoiden vakaa aikomus on rokottaa koko ikäluokka. 

Näytelmän visuaalinen runsaus ja kielileikit ovat ehtaa Ruohosta

Emeritus kertoo esimerkiksi ylpeänä olevansa ”syntymäseniori” ja ”syntymäsetä”. 

Eri rooleissa sukkuloivat neljä näyttelijää ovat intensiivisessä vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. 

Jännite syntyy pääosin siitä, kun professorit yritysten ja erehdysten kautta vähitellen ymmärtävät, että ”sisältä kuohkeita pienokaisia” ei ole lupa muuttaa toisiksi. 


Lapsikatsojat saavat näytelmän mittaan fantasioida huimia visioita maailmasta, jossa lapset antavat huutia aikuisten vallankäytölle ja säännöille.

Onnelliseksi kiertyvässä loppuratkaisussa visioidaan myös toista juonipolkua, jossa aikuiset muuttuisivat takaisin lapsiksi. 

Onneksi ennen pitkää huomataan, että tämä koituisi maailmanlopuksi! 

 
Näyttelijä Salla Loperilla on näytelmässä kolme eri 
roolihahmoa: Pehmo, Futaaja ja Epäilyttävä esiteini.
 
© Kata Portin. 



Tiistain esityksessä 4–5-luokkalaisista koostunut yleisö pääsi tunteikkaassa loppukohtauksessa sanoittamaan, kuinka lapset ovat aikuisen sydämen rakkaus.  


Unga Teaternin toiminnan ytimessä on tiivis yleisötyö varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen oppilaiden ja opettajien kanssa. 

Tekijöiltä vaaditaankin käsittääkseni erityistä uskallusta  toteuttaa täyspitkä, väliajan sisältävä lastennäytelmä. 

Hieman toisteisten ja rönsyilevien kohtausten karsiminen olisi varmasti  terävöittänyt esityksen latausta. 


Esityksen aihepiiriä työstetään esityksen jälkeen koululla toteutettavassa työpajassa, jossa pohditaan opettajan johdolla muun muassa näytelmän tapahtumia suhteessa lapsen oikeuksien julistukseen. Taidekasvatuksen tavoitetta tukevat myös  draamaharjoitukset, piirtäminen, askartelu sekä yhteiset keskustelut.  

Unga Teatern (aik. Skolteatern) on Suomen vanhin, vuonna 1960 perustettu lasten- ja nuortenteatteri.  

Näytelmän ruotsinkielinen ensi-ilta on 12. helmikuuta 2027. Huhtikuussa on vielä lisäesityksiä suomenkielisestä näytelmästä  14.–24.4.2027.



Kirjoja, joissa lapset pärjäävät omillaan ilman aikuisia:

William Golding & Aimée de Jongh: Kärpästen herra, suom. Jouko Ruokosenmäki, Like 2025 / sarjakuvaromaani

Veera Salmi: Saari, Otava 2018/ nuortenkirja

Brita Hepo-oja: Hylättyjen lasten kaupunki, Myllylahti 2017 / nuortenkirja

Roope Lipasti: Terveisin Robinson Saarinen, kuv. Jani Ikonen, WSOY 2010 / lastenromaani

Aleksander Melli: Lapsihallitus, suom. Katriina Huttunen, Tammi 2010 / nuortenromaani

P. C. Jersild: Lasten saari, suom. Irmeli Järnefelt, Tammi 1980 / romaani

Jens Sigsgaard & Arne Ungermann: Ypö yksin maailmassa, WSOY 1948. 
2. laitos  Olli yksin maailmassa, Tammi 1974 / kuvakirja 



 






 


perjantai 2. lokakuuta 2026

Laitosnuoret, who cares, kysyy Maria Mustrannan uutuusromaani

















Maria Mustranta: Me olemme päättäneet. 167 sivua. Myllylahti 2026. 





Parin vuoden takainen Maria Mustrannan ensimmäinen nuortenromaani Te olette liian nuoria  oli iloinen yllätys kertoessaan  nuorten poliittisesta havahtumisesta luontevasti ja ilman paatosta. 

Siinä yläkouluikäinen Joni harmistui koulun lakkauttaessa hänelle tärkeän sählyharrastuksen. Poika sai siskopuolensa Annin ilmoittautumaan kunnallisvaaleihin nuorisojäseneksi.

Joni ja Anni sekä Jonin hyvät ystävät Ramez ja Janna ovat keskeisinä toimijoina myös syksyn uutuudessa. 

Annin ura nuorisopoliitikkona on hyvässä vauhdissa: hän kuuluu kunnanvaltuustoon ja kulttuuri- ja nuorisolautakuntaan ja hoitaa siinä sivussa myös ylioppilaskirjoitukset. 

Pikkuveli ei kuitenkaan ole Annin poliittisesta urasta yksinomaan iloinen:

– – minusta alkoi tuntua, ettei se ollut ehkä muuttunut vain hyvään suuntaan. Entinen Anni ei ollisi ollut noin viralliinen. Se olisi ottanut enemmän kierroksia tästä, lähtenyt kovaäänisesti puolustamaan niitä, jotka eivät osanneet puolustaa itseään. Nyt se sen sijaan kuulosti samanlaiselta kuin ne vanhemmat poliitikot, joiden kampanjointia olin keväällä seurannut. Etäiseltä ja viralliselta.

Kun lukion juuri aloittaneen Jonin vanha ystävä Erkka ottaa yllättäen yhteyttä, Joni ei ensin ole asiasta mielissään. 

Erkka asuu paikallisessa Siltakummun nuorisokodissa ja kaipaa nyt Jonin apua, sillä paikkaa uhkaa sulkeminen. 


Erkka uhkaa lähteä hatkaan, jos paikka suljetaan:

”Mutta mitäs väliä laitosnuorilla on? Helppohan meitä on siirrellä ja niinku who cares”. 


Joni on yhteydessä nuorisokodin ohjaajaan Tepaan, joka kehottaa vetoamaan lakipykäliin:

”Lapsen kuulemisesta ja osallisuudesta säädetään siellä monessa kohtaa. Perustuslaissa, lastensuojelulaissa…”

Anni puolestaan kannustaa olemaan yhteydessä Eerikaan, joka on kunnan aluenuorisovaltuuston puheenjohtaja. 

Nuorisokodin lakkauttamisuhka saa valtakunnallista näkyvyyttä jopa Helsingin Sanomien mielipidesivuilla. 

Isot rattaat alkavat pyöriä, mutta kaikki eivät katso hyvällä nuorten kansalaisaktivismia ja poliittista vaikuttamista. Nuoria syytetään nettiöyhöttämisestä.

Mustrannan nuortenromaani kuvaa suomalaisen lastensuojelun todellisuutta samalla intensiteetillä kuin Kreetta Onkelin Hyödyttömät päivämme (Otava 2026). 

Mustranta ei ihannoi nuorisopolitiikan maailmaa. Sekä Anni että Eerika ovat molemmat vaarassa uupua heihin kohdistettujen odotusten, edustamisen ja kokouskarusellin ikeessä. 

Nuorisokodin pelastaminen ei ole mikään hokkus-pokkus-temppu. 

Uhkaavaan tilanteeseen ilmaantuu kuitenkin huojentava ratkaisu.

Tepa antaa ansaittua kiitosta nuorten aktiivisuudesta:

”Te olette pitäneet tästä niin isoa melua ja saaneet aluevaltuutetutkin helisemään, että paine hoitaa tämä siltakumpulaisten toivomalla tavalla on kova” – –  ”Ja te olette saaneet puolellenne palvelualuejohtajan, joka on näissä asioissa ylin virkamies koko hyvinvointialueen pomon jälkeen.”
Mustranta ei ole siilannut kerronnastaan poliittisen päätöksenteon jargonia pois. 

Ratkaisu on luultavasti aivan harkittu. 

Toivottavasti nuortenromaani tavoittaa kattavasti poliittisesta vaikuttamisesta kiinnostuneita nuoria toimimaan tärkeiksi kokemiensa asioiden puolesta. 

 


 

 




 


keskiviikko 30. syyskuuta 2026

Runokuvakirjat kannustavat möyrimään metsässä

Heli Rantala & Elina Johanna Ahonen: Havupalat. Runoja kuusista, tutuista ja uusista. 54 sivua. Kumma Kustannus 2026.

Kati-Annika Ansas & Jonna Jylhä: Voihan vahvero, sanoi kantarelli. 40 sivua. Avain 2026.


Nykylasten suhde lähiluontoon ei synny enää yhtä mutkattomasti kuin ennen. 

Vanhempiakin saatetaan neuvolan kautta muistuttaa, että aivan pientä taaperoakin kannattaa jo ”altistaa luonnolle” ja kasvattaa samalla lapsen vastustuskykyä. 

Nämä kaksi uutta, teeman mukaan koottua runokuvakirjaa  todistavat jälleen nasevasti, kuinka ketterästi lastenkirjallisuus reagoi ajan ilmiöihin. 

Ällistyttäminen ja oudot näkökulmat ovat aina varma keino herättää lasten mielenkiinto. 

Heli Rantalan ja Elina Johanna Ahosen Havupalat, runoja kuusista, tutuista ja uusista hätkähdyttää jopa aikuista: Suomessa kasvaa monenlaisia kuusilajeja!


Kirjanpainajatoukka toivoo suhteellisuudentajua siihen kohdistuneeseen halveksuntaan. Elina Johanna Ahosen kuvitusta Heli Rantalan kuvarunokirjaan Havupalat. Runoja kuusista, tutuista ja uusista (Kumma Kustannus 2026). 


Karri kirjanpainajatoukka johdattaa lukijan kuusitietouteen. 

"Luonnonlaki"-runossa se myös penää itselleen maineenpalautusta:

– – myönnän sen,
olen tuholainen,
kuusten pahin painajainen.

En tahtois olla paha,
mut mullakin on maha, 
joka pitää täyttää. 
Tää pattitilanteelta näyttää. 


Metsän eläimet seikkailevat kuusimetsässä, joten mukana on myös perinteisiä  luontorunoja. 

Elina Johanna Ahonen personoi erilaisia kuusia, mutta onnistuu lisäksi  tavoittamaan sienien lajityypilisiä piirteitä.
 
Käärmekuusella on poikkeuksellisen pitkät havunoksat, mistä laji
on saanut nimensäkin. 
Elina Johanna Ahosen kuvitusta
Heli Rantalan kuvarunokirjaan
Havupalat. Runoja kuusista,
tutuista ja uusista 
(Kumma Kustannus 2026). 


Erilaisista kuusista kertovat runot sisältävät myös tutkittua tietoa helposti omaksuttavassa muodossa. 

Heli Rantalan esitystapa on selkeä ja inspiroi kuusiin hurahtanutta lasta etsimään lisää tietoa myös muualta, mikä on aina hyvän lasten tietokirjan ominaisuus. 

Eri kuusilajikkeiden lisäksi esitellään erilaisia luonnonoikkuja, kuten tuulenpesäkuusi ja pöytäkuusi eli metsän kuninkaan mukaan nimetty tapionpöytä.


"Kuusenkerkkä"-nimisessä runossa kerrotaan:

– – Kuusi on kutiamaan herkkä,
mutta sen naurusta ei synny hikka
vaan kerkkä, jos toinenkin.
Pörröisiä pampuloita puhkeaa puuhun,
joille voi antaa muiskuja tai sujauttaa suuhun.
Kuusenkikatus kielellä
pitää pirteällä mielellä. 
Heli Rantalan poljennoltaan harkitut ja ääneen lukemiseen houkuttavat runot huokuvat metsän meditatiivista rauhaa.

Satavuotias kuusi ei nimittäin enää vähästä hätkähdä. 

Pitkän elämänkokemuksensa painokkuudella se toteaa, kuinka puut ovat koko elämän elinehto.

Viimeisessä runossa muistutetaan vielä – – ”Kun puut ympärillä havisee, /pahat pöpöt pelosta vapisee.”

Heli Rantalan tavoin myös Kati-Annika Ansas on lastenlyyrikkona ensikertalainen.  Aiemmin hän on kirjoittanut tietokirjoja, runoja aikuisille ja yhden nuortenromaanin
 Tuhkataivas (Oppian 2021). 
Tänä syksynä sienestäjää odottaa metsässä poikkeuksellisen runsas sienisato. 

Voihan vahvero sopii mainiosti myös uutta harrastusta vasta aloittavalle aikuiselle.

Eri sienilajeista kertovien runojen kupeessa saa nimittäin tietoa niiden otollisimmasta kasvuympäristöstä. 

Jonna Jylhä tavoittaa kuvituksessaan eri sienilajien tunnistettavan olemuksen lisäksi myös vahvaa karakteristiikkaa. 

Esimeriksi Jylhän tyylittelemä valkokärpässieni viestii jo pelkällä ulkoisella olemuksellaan, että siitä on hyvä pysyä erossa. 

Pieni faktalaatikko sivun alalaidassa vielä korostaa sienen sisältävän maksaa vahingoittavaa solumyrkkyä. 


Mustatorvisienen olemuksessa on klassista tyyliä.
Jonna Jylhän kuvitusta 
Kati-Annika Ansaksen runokuvakirjaan
Voihan vahvero,sanoi kantarelli (Avain 2026).


Mustatorvisienestä kertovan runon kuvitus esittää sienen ylväänä trumpettina. 

Nurmimaamunan pyöreys houkuttaa astumaan sienen päälle, minkä seurauksena ilmoille pääsee pölisevä ”paukku”. 

Runo palautti oitis mieleeni lapsuudesta tutun yllätyksen! 
 

Tietoa saadaan niin korvasienen kasvupaikasta kuin
yleisemmin sienikunnastakin. Jonna Jylhän kuvitusta
Kati-Annika Ansaksen runokuvakirjaan Voihan vahvero,
sanoi kantarelli
(Avain 2026).

Kuusikirjassa oppaana on kirjanpainajatoukka ja  sienikirjassa sieniin hurahtanut mummi johdattaa lukijaa parhaille apajille. 

Jonna Jylhän kuvituksessa näkyy myös toisinaan mummin kaverina lapsenlapsi, vaikka  hänen eläytymistään ei runoissa juurikaan kuvailla. 

Myös Ansaksen ja Jylhän sienikirjassa penätään olemassaolon oikeutta inhotuille hirvikärpäsille, hyttysille, punkeille ja etanoille.  


Lisää lastenkirjoja sienistä ja sienestyksestä:


Leo & Tuuli Humina: Utelias varvas ja sienimetsän salaisuus, Otava 2026

Katariina Heilala, Tove Jansson & Anni Pöyhtäri: Muumimamman sienikirja, WSOY 2023

Jenni Rope: Pallen ja Monkon kumma päivä, Etana Editions 2017 

Tittamari Marttinen & Marjo Nygård: Riemukas metsäretki. Kustannus-Mäkelä 2015

Julia Savtchenko: Salainen sienikirja. Professori Funguksen kadonneet muistiinpanot, Karisto 2014 

Jussa Lehtinen: Lakkisakki-sarja, kuv. Jukka Salo ja Topi Ruotsalainen, Kustannus-Mäkelä 2014–2016

Tuula Korolainen &  Leena Lumme: Kantarelli, sanoi Elli. Lasten oma sienikirja.  Lasten Keskus 1997.   


 




 











 

maanantai 28. syyskuuta 2026

Jukka-Pekka Palviaisen uutuudessa nuoruus on välitila
















Jukka-Pekka Palviainen: Kämppä tyhjänä. 95 sivua. Karisto 2026. Kansikuva Päivi Puustinen.






Moniääninen näkökulmatekniikka on tuttuakin tutumpi kerronnan tehokeino nuortenkirjoissa. 

Sen avulla kirjailija voi tarjota lukijalle useamman samastumiseen houkuttelevan tai muutoin kiinnostavan henkilöhahmon. 

Yhteen vuorokauteen tapahtumien osalta rajoittuvassa Koko pitkä yö -nuortenkirjassaan (Nokkahiiri 2024) Jukka-Pekka Palviainen kuvasi tapahtumia kahden keskushenkilön, Matiaksen ja Vilman, näkökulmasta. 

Palviaisen syksyn uutuus Kämppä tyhjänä kuvaa nuorisojoukon spontaanisti järjestämiä bileitä Milan, Kassun, Sannin ja Antin kertojaäänien kautta. 

Romaanin moottorina ovat Milan lähestyvät 16-vuotissyntymäpäivät. 

Mila lähtee toisinaan yksinhuoltajaisänsä avuksi siivoamaan. Siivouskeikka hulppeassa omakotitalossa synnyttää spontaanin idean megalomaanisista bileistä, jotka eivät – tietenkään – toteudu alkuperäisten, melko suurpiirteisten suunnitelmien mukaan: 

Keitä mä edes kutsuisin? Mä en tunne koulusta kunnolla juuri keitään muita kuin Ainon ja Saran. Bileet vois kyllä auttaa siinä. Jos meidän kolmikko riitaantuu, mä jään yksin. Ei se olisi mitenkään mahdotonta. me ollaan aika erilaisia. Sen takia olisi ehkä järkevää tutustua myös uusiin tyyppeihin. 


Antti notkuu kaverinsa Jessen kanssa Nesteen huoltoasemalla. Antti on kiinnostunut Milasta, mutta ei uskalla tehdä aloitetta. 

Jesse puolestaan on iskenyt silmänsä huoltoaseman kahviossa työskentelevään Sanniin. Pojat tekevät havaintoja Sannin pomon seksistisestä käytöksestä, mutta heillä ei ole välineitä puuttua tilanteeseen. Kotona Sanni joutuu kestämään myös isäpuolensa arvaamatonta käytöstä ja päihteitä. 

Kun Jesse huomaa pääsevänsä samoihin bileisiin Sannin kanssa, Antti toteaa:

”Onneksi olkoon. Tehän ootte sitten käytännössä naimisissa. Kohta on rivitalokolmio, Volvon lataushybridi, 1,84 lasta ja kultainennoutaja.”

Välitilassa oleminen yhdistää kaikkia nuoria. 

Elämisen vimma on iso, mutta konkreettisiin päätöksiin ei löydy vielä rahkeita.  

Neljästä keskushahmosta parhaiten jää mieleen tilannetajultaan ja sanavalmiudeltaan verraton Kassu. 

Poika joutuu jo kolmatta kertaa rehtorin puhutteluun lukukauden aikana. 

Rehtorin mielestä Kassussa olisi enemmän potentiaalia kuin mihin tyhmät päähänpistot vihjaavat.  

Niinpä Kassu tekee rehtorin kanssa diilin:

Rehtori hymyilee mulle jotenkin äidillisesti.

”Sinä päivänä, kun sun nimesi lukee tuoreiden ylioppilaiden listassa, mä haen sut mun Jaguarilla, vien sut merenrantaan, levitän viltin kalliolle ja tarjoan kaviaaria ja valkoviiniä.”

Tulkitsen palaverin päättyneeksi ja alan tehdä lähtöä. Kun tartun ovenkahvaan, kuulen takaani reksin äänen.

”Kuivaa, puolikuivaa, puolimakeaa tai makeaa?”

”Täh?”

”Viiniä.”

Kohautan taas hartioitani.

”No, mieti sitäkin”, reksi sanoo.

Palviainen hallitsee iskevän dialogin, joka vaatii lukijalta reaktionopeutta ja päättelykykyä. Koska juonta kuljetetaan pitkälti vuoropuhelun kautta, lukijan on oltava valppaana. Tässä tapauksessa se on myönteinen piirre. Myös romaanin kompakti, alle 100 sivun jäävä pituus ansaitsee kiitosta.   

 
Jukka-Pekka Palviaiselle myönnettiin keväällä Suomen Kirjailijaliiton Tirlittan-palkinto hänen urastaan lasten- ja nuortenkirjailijana. 

”Palviaisen teokset käsittelevät nuorten elämää, identiteettiä ja yhteiskunnallisia ilmiöitä rohkeasti ja empaattisesti. Vapauden kaiho ja elämän traagisuus kulkevat Palviaisen teoksissa usein käsi kädessä, mutta niitä voi pehmentää lämpimällä huumorilla”, sanottiin raadin perusteluissa. 





















maanantai 21. syyskuuta 2026

Luksuselämyksiä parvekkeella ja miljoonan tähden hotellissa metsässä













Anna Elina Isoaro & Mira Mallius: Miljoonan tähden hotelli. 48 sivua. WSOY 2026.

Merja Svensk & Meria Palin: Unni telttailee. 24 sivua. Lenninsiivet 2026.



Nykyhallituksen monet säästötoimet ovat kurittaneet erityisesti lapsiperheitä, jotka joutuvat karsimaan monista välttämättömistä menoistaan.


Lastenkirjojen tekijöillä on nyt monia kekseliäitä tapoja nostaa yhteiskunnallinen todellisuus kirjojen aiheiksi ilman saarnaamista tai alleviivaamista.

Uudet kuvakirjat Miljoonan tähden hotelli ja Unni telttailee muistuttavat lapselle ja aikuiselle, että parhaat elämykset – ja oivallukset – ovat usein ilmaisia.

Unnin äiti ajaa perävaunullista kuorma-autoa. 

Äidillä on edessä pitkä työvuoro ja Unni pääsee samassa kerrostalossa asuvan Kertun luokse yökylään. 

Unnin mummo asuu kaukana toisessa maassa, joten Kerttu on ottanut mieluusti tehtäväkseen toimittaa myös mummon virkaa. 

Kertun kodissa on kaksi huonetta, keittiö, suuri parveke sekä jännittäviä tavaroita. Unni katselee ympärilleen ja huomaa Kerttu-mummon taas hassutelleen. 
– Taulu on väärinpäin, Unni nauraa.  
– Voihan se olla vaihteeksi noinkin, Kerttu nauraa. – Mitä haluaisit leikkiä? 
– Leikitään lomaa, Unni keksii ja juoksee parvekkeelle.


Kerttu-mummo haluaa kyseenalaistaa aikuisten puisevan ja
rationaalin ajattelun. Meria Palinin kuvitusta Merja Svenskin
tekstiin kuvakirjassa Unni telttailee (Lenninsiivet 2026). 



Kerttu keksii, että pystytetään teltta parvekkeelle. 

Kun parvekkeelle viedään kaikki Kertun viherkasvit, siitä tulee vehreä metsä!  

Illan tullen Unni kaipaa äitiään, mutta pienestä haikeudestakin selvitään Kertun  viisailla neuvoilla.

Lenninsiivet on pieni ja viisas lapsentahtisiin lastenkirjoihin keskittynyt kustantamo. 

Merja Svenskin kuvakirjatarina on konstailematon ja sympaattinen. 

Meria Palinin selkeä kuvitus tavoittaa lapsen ja aikuisen yhteisen innostuksen ja leikin ilon.

Anna Elina Isoaron ja Mira Malliuksen Miljoonan tähden hotelli saa aiheensa tilanteesta, jossa lapset vertailevat lomakokemuksiaan. 

Emppu on ollut lomalla ulkomailla ja Venni mummolassa kotimaassa. 

Vaikka lapset eivät suoranaisesti arvota lomanviettotapojaan, Venni kysyy illalla isältään, voisivatko hekin joskus Empun perheen tavoin lentää lentokoneella ulkomaille, missä olisi delfiinejä ja yötivoli.  

Isä kertoo käyneensä omassa lapsuudessaan miljoonan tähden hotellissa. 

– Se ei oikeastaan ole hotelli ollenkaan, mutta se on omalla tavallaan tosi hieno paikka. Yö siellä on jopa jännempi kokemus kuin tavallisessa hotellissa, isä jatkaa selittämistä. 
– Pääsenkö minä miljoonan tähden hotelliin ensi kesänä? kysyn toiveikkaasti. 
– Kuule Venni, me voidaan mennä sinne jo ensi viikonloppuna, isä lupaa yllättäen. 


Matka hotelliin taittuu bussilla, jonka ikkunasta vilistävät vaihtuvat maisemat. 


Kun päätös hotelliretkestä on tehty, isä ryhtyy tutkimaan karttoja.
Mira Malliuksen kuvitusta Anna Elina Isoaron tekstiin kuvakirjassa
Miljoonan tähden hotelli (WSOY 2026). 


Olen usein sanonut, että kuvakirja on lapselle aina myös tietokirja elämästä. 

Lempeästi ja lapsentahtisesti Miljoonan tähden hotelli kertoo lapsen ensimmäisestä metsäretkestä, johon sisältyy paljon myös kehollisia aistimuksia:

Tuntuu kuin kasvit tulisivat koko ajan lähemmäs. Ne kutittavat poskiani. Ehkä ne haluaisivat kahmaista minut syliin.

Mira Mallius on tässä kuvakirjassa oivaltavasti muokannut tunnistettavien hahmojen varaan rakennettua kuvitustaan kollaasielementeillä.


Esimerkki kollaasitekniikan nerokkaasta käytöstä:
puun kaarnaiset rungot houkuttelevat koskettamaan 
niitä. 
Mira Malliuksen kuvitusta Anna Elina Isoaron
tekstiin kuvakirjassa 
Miljoonan tähden hotelli (WSOY 2026). 


Muutamat tarkoin valitut detaljit, kuten sammaloituneet ja kaarnaiset puun rungot, muurahaispesä, isot kivet sekä puun lehdet ja kuusipuut tuntuvat suorastaan työntyvän kolmiulotteisina ulos kuvituksesta. 

Vennin isän olemus on läpi kuvituksen yhtä levollinen ja mietteliäs. 

Lastenkirjan kuvituksissa aikuistenkaan ei tarvitse aina näyttää energisiltä tai super-iloisilta. 

Samansukuista ihmettelyä ja keskittymistä löytyy myös Vennin ilmeistä. 


Jännitys näkyy Vennin ja isän olemuksesta.
Mira Malliuksen kuvitusta Anna Elina Isoaron tekstiin
kuvakirjassa 
Miljoonan tähden hotelli (WSOY 2026). 


Miljoonan tähden hotellin markkinointivaltti päässee oikeuksiinsa tietysti vasta pimeän tullen, kun otsalamppujen valokin on sammutettu.

Tämän näkymän todentamiseen tarvitaan taitettu aukeama, jonka ansiosta näkymä leviää panoraamakuvaksi.