"Meillä on vastuu pitää huolta kaikista, ja erityisesti kaikkein pienimmistä ja heikoimmista": Raakkuja löytyy myös lastenkirjoista

Seija Helander: Raakku Raakile. Kuvittanut Anne Stolt. 39 sivua.  Enostone 2022.

 
Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia. Tekijän lyhentämä lastenpainos. Kuvitus Aleksander Lindeberg. 130 sivua. WSOY 1963, up. 2012.
 
 

 
Uhanalaisesta raakusta eli jokihelmisimpukasta on tullut viime päivinä valitettavan ajankohtainen uutisaihe.
 
Kaivelin hetken muistiani (ja työhuoneen kirjahyllyä), ja sieltähän löytyi Seija Helanderin lastenkirja Raakku Raakile parin vuoden takaa! 

Se on syntynyt Helanderin ja hänen lapsenlapsensa yhteistyönä. 
 
Kirjassa Jaakko Raakku ikävöi kaukana Åminneforsin joessa asuvaa isoäitiään.

Jaakon kerrotaan asuvan Konnevedellä ”jokihelmisimpukoiden kuntoutuskodissa”. 
 
Konnevedellä toimii myös tosielämässä Jyväskylän yliopiston alainen Konneveden tutkimusasema, jossa pyritään luomaan oikeat olosuhteet jokihelmisimpukoiden lisääntymiselle.  
 
Alakouluikäisen Kuutti-pojan ja Varis Valpurin neuvokkuuden ja aloitteellisuuden ansiosta Jaakko pääsee tapaamaan isoäitiään Åminneen. 
 

Jaakko tapaa isoäitinsä Åminneforssissa. Anne Stoltin
kuvitusta Seija Helanderin lastenkirjaan Raakku Raakile
(Enostone 2020). 

Kirjan lopussa on tietoisku jokihelmisimpukoista:
 

–      –  Raakkuja on ollut jo dinosaurusten aikaan. Olisi kauheaa, jos ne nyt katoaisivat ihmisten tekemien muutostöiden takia. Meillä on vastuu pitää huolta kaikista, ja erityisesti kaikkein pienimmistä ja heikoimmista. Raakku tarvitsee suojelua; silläkin on oma pakkansa ja tehtävänsä tässä maailmassa.

 
 
Lastenkirjan kuvittajalle raakun sananmukaisesti melko sulkeutuneen ulkomuodon kuvaaminen on haasteellista. 
 
Anne Stolt on tehnyt pienen myönnytyksen inhmillistämällä raakkuja sen verran, että tarkka katsoja näkee Jaakolla ja tämän isoäidillä silmät.
 
 

Ville Hytösen satukokoelmassa Maa nimeltä Hampampam (Tammi 2023) on myös satu ”Hurja konna, raakku ja siili”.

Siinä raakun toimijarooli jää melko vähäiseksi, mutta virolaisen kuvittaja Marja-Liisa Platsin kuvituskuvasta kyllä myös löytää raakun.
 

Jukka Parkkisen runokirjassa Sananjalkoja metsäpolulla (WSOY 2004, kuv. Satu Paakkala) on nelisäkeistöinen runo ”Raakku, helmisimpukka”, joka pienin oivaltavin vedoin kertoo raakun elinympäristöstä ja sen erityisestä taidosta kehittää helmi kuoren sisälle ajautuneen hiekansirun ympärille:
 

Luttojoen luikerrusta 
könkääät, vuomat ohjaa.
Raakut, helmisimpukat
asuu joen pohjaa.
 
Simpukkaan jos livahtaa
pieni hiekanjyvänen
ajan myötä päällystää
helmiäinen sen. – –  

 

Satu Paakkalan (nyk. Kontinen) kuvituskuva Jukka Parkkisen
runoon Raakku jokihelmisimpukka lastenrunokokoelmassa 
Sananjalkoja metsäpolulla (WSOY 2004).

Yrjö Kokon luontosadussa Pessi ja Illusia on luku ”Jokiäyriäinen ja simpukka”, jossa ne aluksi nahistelevat keskenään siitä, kumpi on ollut ensin jokisuvannossa.  

Kokon taidokas kerronta yhdistää sadun ja toden, kun hän lomittaa luonnontieteellisiä faktoja peikon ja keijukaisen rakkaustarinaan. 
 
Äyriäinen kehuskelee pitävänsä hyvää huolta jälkikasvustaan, kun se piilottaa lapsensa pyrstönsä alle, kunnes niiden kitiinikuori on kasvanut. 

Simpukan mielestä äyriäinen hemmottelee lapsiaan:
 

Simpukka piti tällaista kasvatusta lellittelynä. Simpukan lapsilla oli jo syntyessään suojanaan kaksi kuorta, joiden reunoissa oli teräviä väkäsiä. Tavatessaan purossa uiskentelevan kalan ne pureutuivat väkäsillään sen ihoon kiinni ja seurasivat kalaa kaikkialle, missä se uiskenteli. Siten simpukat näkivät jo nuoruudessaan paljon maailmaa. 

 

Aleksander Lindebergin kuvitusta Yrjö Kokon
lyhentämään lasten painokseen Pessi ja Illusia (WSOY 1963).

Kyseinen Pessin ja Illusian luku on juonen kannalta käänteentekevä, sillä Illusia-keijukainen huomaa menettäneensä siipensä. 

Yksi Illusian kyyneleistä päätyy raakun sisälle ja siitä kehkeytyy kaunis helmi, jonka sotamies Pienanen löytää ja lahjoittaa rykmentin everstille. 

Yhtä onnettomasti käy ravullekin. Helmikorun saaneen everstin vaimo naisystävineen tulee tutustumaan rykmentin arkeen ja heille katetaan hulppea rapuateria.
 
Näiltä osin Kokon tarina toisintaa H. C. Andersenin saduista tuttua elollistettujen sankarien ylevöitymistä kohtalonsa hetkellä: 
 

Rapujen joukossa oli simpukan hyvä ystävä äyriäinen. Se oli ensin pelännyt tavattomasti, mutta sitten se oli tuntenut itsensä kovin mairitelluksi huomatessaan, miten arvokkaaseen seuraan se oli joutunut. kun sen vuoro oli joutua padan kiehuvaan veteen, se tiesi kuolevansa. Mutta äyriäinen tunsi niin suurta mielihyvää, että punastui tulipunaiseksi.

 
Jokihelmisimpukka rauhoitettiin Suomessa vuonna 1955.