lauantai 13. marraskuuta 2010

Huima seikkailu peikkojen valtakunnassa


Maria Turtschaninoff: Underfors. 342 sivua. Söderströms 2010. Kansikuvan suunnittelu Ea Söderberg. Kuva-aihe Rodeo.fi/ Juha Tuomi ja Istockphoto.











Suomenruotsalaisen Maria Turtschaninoffin historiaa ja fantasiaa yhdistävä Arra-romaani lumosi viime vuonna Rouva Huun ja onneksi Tammi on tänä vuonna julkaissut siitä myös Marja Kyrön suomennoksen.

Toivottavasti myös Underfors saadaan pika-pikaa suomeksi. Romaani on taas hyvä todiste siitä innovatiivisuudesta, jolla meikäläiset kirjailijat tuovat pikantin lisämausteen kansainväliseen fantasiagenreen.

Irmelin Sandman Lilius on selvästi saanut Turtschaninoffista perillisen: molemmat kietovat lukijansa taitavasti intensiivisen tarinan pyörteisiin. Kummankin teoksista paistaa läpi laaja tietämys fantasiagenren perinteistä, mutta heillä on myös rohkeutta lähteä uudistamaan sitä ja rikkomaan rajoja.

Teinityttö Alva esitellään lukijalle aluksi kuin minä tahansa menneisyyttään kipuilevana murrosikäisenä. Alva on adoptoitu ja hänellä on muistissaan mustia aukkoja varhaisesta lapsuudesta. Hän on ollut vuoden puhumattomana ja kärsii edelleen paniikkihäiriöistä. Takana on myös pitkä terapiajakso.

Vähin erin Alva saa yhä enemmän näkö- ja muita aistimuksia menneisyydestään. Alva tapaa Niden, pitkään nahkatakkiin sonnustautuneen raamikkaan nuorukaisen, johon hän tuntee seksuaalisesti virittäytynyttä vetoa. Nide johdattaa hänet Underforsiin, Helsingin kaupungin alla sijaitsevaan maanalaiseen valtakuntaan, jossa Alva saa kuulla olevansa todellisuudessa Umbra, kuolleen hallitsijan, varjokuninkaan, perillinen.

Där fanns sanningen. Sanningen om Umbra och Underfors och allt annat hon nu fått en aning om. Sanningen om hennes arv, identitet, ursprung. Visst ville hon veta allt det.

Med där fanns också sanningen om varför hon varit rädd hela sitt liv. Sanningen om varför hon inte ens kunde tänka på Före utan att känna den där välbekanta elstöten av skräck rusa genom sin kropp.


Mutta samaan aikaan Alva on sopinut treffeistä Joelin, samaa koulua käyvän ja parkouria harrastavan kaverinsa kanssa. Kun Alva ei saavu sovituille treffeille, Joel lähtee jäljittämään tyttöä ja päätyy näin hänkin Underforsiin. Etsiessään Alvaa hän tapaa siellä Uldan, Alvan vanhan lastenhoitajan ja tämän äidin Adillan. Joel ymmärtää pian, että Alva ei ole turvassa Niden seurassa. Jännite tiivistyy ja vähin erin Underforsin ja Alvan menneisyyden solmut lähtevät purkautumaan.

Turtschaninoffin romaanissa vilisee peikkoja, näkkejä, jokihevosia, keijuja ja noitia, joilla on kullakin lajityypilleen ominainen karisma. Närpiössä asuva Lunkentus-peikko on ratkaisun kannalta avainasemassa, ja niin kolmikko matkustaa Närpiöön jatkaakseen matkaa sieltä vielä eteenpäin aina Lappiin asti. Tapahtumat huipentuvat juhannusyöhön, jolloin monet taiat ovat tunnetusti mahdollisia.

Underfors on klassinen identiteetin etsintätarina: Alva rakentaa rikkinäistä minuuttaan menneisyydestä löytämillään palasilla. Hän vapautuu syyllisyydestä, ikävästä ja selittämättömästä ahdistuksesta, mutta se vaatii myös uhrauksia ja kamppailua eettisten kysymysten kanssa.

Luvut on nimetty kahden päähenkilön, Alvan ja Joelin, mukaan ja tällaisen vuorottelevan näkökulman siirron kautta lukija voi kartuttaa tietojaan Alvan elämänkohtalosta. Alva ja Joel joutuvat moneen otteeseen miettimään, voiko kehenkään todellisuudessa luottaa. Lopulta kuitenkin yhteistyö ja luottamus toisen lojaalisuuteen vievät voiton.

Nyt niin muodikkaiden elämän ja kuoleman rajatilaan sijoittuvien vampyyri- ja ihmissusirakkaustarinoiden rinnalla Underfors on virkistävän erilainen kahden nuoren kasvukertomus, joka kerronnan hienoisesta rönsyilyvyydestä huolimatta pitää lukijan pihdeissään tyveneen loppuun asti.

Rouva Huu ei voi olla ihmettelemättä sitä latausta, jolla nimenomaan suomenruotsalaiset nuortenkirjailijat osaavat kuvat Helsinkiä niin rakastettavasti ja tunnelmallisesti. Underfors on mitä suurimmassa määrin ylistys vanhan Helsingin kortteleille, erityisesti Kruununhaalle. Viime vuodelta on niin ikään jäänyt vahvana lukuelämyksenä mieleen Annika Lutherin Ivoria, jossa liikuttiin Töölössä.

Kirjailijalla on Underforsia varten myös oma fanisivu ja hänellä on myös oma blogi, niiden linkit löytyvät palkista oikealta.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Perhelukeminen on nyt trendikästä












Tampereen kaupunginkirjastossa Metsossa kannustetaan huomenna, isänpäivän aattona, perheitä lukemaan yhdessä ja viettämään näin kiireetöntä aikaa lapsen kanssa.

Lauantaina järjestetään Metsossa koko perheelle suunnattu Lue minulle, isä! –tapahtuma.

Tapahtumaa ideoinut kaupunginkirjaston lasten- ja nuorten osaston johtaja Niina Salmenkangas on ollut huolissaan poikien lukuharrastuksen vähentymisestä: ”Asennoituminen lukemiseen muodostuu jo kotona. Isät voivat omalla esimerkillään antaa pojille lukevan miehen mallin”, sanoo Salmenkangas.

Ohjelmassa on kaksi satutuokiota lapsille ja vanhemmille. Metson satuhuoneessa klo 12 lempisatujaan lukee kirjailija-näyttelijä Reidar Palmgren, ja klo 15 on apulaispormestari Perttu Pesän vuoro.

Suosittu lastenmusiikkiorkesteri Tohtori Orff & Herra Dalcroze esiintyy klo 13 Metson luentosalissa 1.


Lukemisen tärkeydestä puhutaan klo 14 Metson luentosalissa 1. Vieraina ovat lastenpsykiatrian erikoislääkäri Minna Koskinen ja puheterapeutti Heli Niiranen. Heitä haastattelee Reidar Palmgren.



Lue minulle, isä! -tapahtuma haluaa rohkaista ja kannustaa vanhempia olemaan enemmän läsnä lastensa elämässä. Kun luetaan yhdessä ja samalla keskustellaan luetusta, lapsi kokee, että aikuinen on siinä juuri häntä varten. Yhteisessä lukuhetkessä kehittyy samalla lapsen sanavarasto, kieli, mielikuvitus ja kyky hahmottaa maailmaa. Kertomusten avulla lapsi voi käsitellä omia tunteitaan ja huoliaan turvallisesti aikuisen kanssa. Lapsi oppii myös myötäelämisen taitoa.



Kirjastossa on esillä valikoima kirjoja yhteisiin lukuhetkiin, ja vanhemmat saavat kirjalistan myös mukaansa.

Metson Lue minulle, isä! -tapahtuman lisäksi toimintaa on myös Messukylän kirjastossa lauantaiaamuna klo 10, jolloin satuhetkessä kuullaan isän lukemia satuja.



torstai 11. marraskuuta 2010

Psykologinen hevostyttöstoori


Arja Puikkonen: Sydän saappaanvarressa. 221 sivua. Otava 2010. Kansikuva Inga H./ Vastavalo-kuvastudio.












Arja Puikkosella on kadehdittava taito porautua teini-ikäisten nuorten ailahtelevaan sielunelämään. Hänen nuortenromaaninsa Haloo, kuuleeko kaupunki palkittiin vuonna 2003 Finlandia Junior -palkinnolla ja romaani tekee Rouva Huuhun edelleen säväyksen nimenomaan sen poikkeuksellisen intensiteetin ja ihmistutkielmien vuoksi.

Sydän saappaanvarressa voisi olla ihan perinteinen hevostyttöilystä kertova kepeän harmiton kirja, mutta Puikkonen poraa näkökulmaansa paljon syvemmälle.

Lara on 13-vuotias yksinäinen susi, joka tuntee epäviihtymystä jopa omassa perheessään, koulusta nyt puhumattakaan. Lara on sijoitettu kahdeksanvuotiaana Italiaan setänsä luokse perheen sisäisten traumojen purkamisten ajaksi. Siellä Lara on kiintynyt varsaan, Rotsiin, jonka emä hylkäsi heti syntymän jälkeen.

Puikkonen karrikoi aikuisia äärimmilleen, joiden rinnalla nuorten päähenkilöiden hieman ylitse lyövätkin tempaukset vaikuttavat silti päteviltä reagoinneilta. Laran äiti ei ymmärrä tuittuilevaa teinitytärtään ja tytär käyttää isänäitinsä lempeyttä myös taloudellisesti varsin häikäilemättömästi hyväkseen.

Arja Puikkonen kuvaa viiltävän tarkasti ja jopa kipeää tehden tyttöjen välistä vallankäyttöä ja henkisen kiusanteon erilaisia muotoja.

Äkäpäissään Lara lähtee takaisin Italiaan ottamaan mittaa itsestään. Laran unelma hankkia Rotsi omakseen on yhtä ylimitoitettu kuin tytön isästään luoma haavekuvakin.

Unelmat sortuvat, mutta kunnon tyttökirjan tapaan Lara lopulta terhakoituu, nöyrtyy pyytämään anteeksi tekemiään erehdyksiä ja kasvaa kohtaamaan uusia haasteita.