Nälkäinen toukka valloittaa uusia lapsisukupolvia

Eric Carle: The Very Hungry Caterpillar´s finger puppet book. Puffin books 2010. 14 sivua.

Eric Carle: Pikku toukka paksulainen. Weilin+Göös 1971. 26 sivua. Suomentanut Kaija Pakkanen. 7. painos Tammi 2007.





Yhdysvaltalaisen Eric Carlen Pikku toukka paksulainen on yksi interaktiivisten lelukirjojen klassikko, jonka jujuna ovat sivujen läpi poratut reiät.

Vuonna 1969 alunperin ilmestynyt kirja suomennettiin lähes tuoreeltaan, vuonna 1971. Sittemmin siitä on saatu alkuperäisen paperisivuisen kuvakirjan lisäksi suomeksi myös minikirja ja pahvikirja.

Nälkäisestä toukasta kertovassa kirjassa käydään läpi viikonpäivät ja joukko lukusanoja. Herkusta toiseen siirtyessään pikku ahmatti jättää jälkeensä oikeita reikiä, joihin lapsi voi työntää sormensa. Kirjan kuvallisena kliimaksina ja tarinan huipennuksena on toukan muodonmuutos perhoseksi. Kirja on hyvä esimerkki lastenkirjan pedagogisesta ulottuvuudesta: leikin ja tarinan varjolla opetetaan myös uusia asioita.

Rouva Huun sisko löysi Lontoosta aivan uuden pikkutoukkapaksulais-variantin.

Tässä sorminukketoiminnolla varustetussa tukevassa pahvikirjassa opetellaan lukusanat yhdestä viiteen ja koetaan ikään kuin ”pikakelauksena” ahneen pikku toukan muodonmuutos kauniiksi perhoseksi. Kirjan takakannessa ohjeistetaan kirjan käyttöön seuraavasti:

Push your finger through the hole and make the Very Hungry Caterpillar puppet wriggle his way through the pages.

Viime viikolla saapunut Tammen kevään uutuuksien esite tietää kertoa, että tämä sorminukkekirja ilmestyy ensi vuonna myös suomennoksena!



Eric Carle on syntynyt New Yorkissa vuonna 1929.

Hän muutti kuitenkin vain kuusivuotiaana perheensä kanssa Saksaan, missä hän myös kouluttautui taidealalle. Aikuistuttuaan vuonna 1952 hän palasi synnyinmaahansa ja sai töitä graafisena suunnittelijana The New York Times -lehdestä. Sittemmin Carle on tehnyt noin 70 kuvakirjaa lapsille.

Carlen visuaalisesti pelkistetty, värikylläinen ja varma muotokieli on tehnyt hänen kuvakirjoistaan kansainväliset rajat ylittäviä lastenkirjaklassikkoja, joista toivoisi otettavan Suomessakin enemmän uusia painoksia.

Eric Carlella on viralliset kotisivut ja hän pitää myös omaa kuvittajablogia.

Amherstiin Massachusettiin on perustettu vuonna 2001 myös Carlen kuvitusoriginaaleja esittelevä The Eric Carle Museum of Picture Book Art, jossa on myös vaihtuvia kuvitusnäyttelyitä.

Rosvolat veivät voiton

Siri Kolu: Me Rosvolat. Kuvitus Tuuli Juusela. Otava 2010.












Näyttelijä-kolumnisti Hannu-Pekka Björkman on hetki sitten julkistanut vuoden 2010 Finlandia Junior -palkinnon saaneen teoksen.

Björkmanin valinta osui Siri Kolun lastenromaaniin Me Rosvolat (Otava, kuvitus Tuuli Juusela).

Kirja antoi Björkmanille ”oivalluksia, ihmetyksen aiheita ja ripauksen anarkiaa”.

Lisäksi hän ihastui erityisesti romaanin kieleen:

Kirjailijan luoma todellisuus vaati osittain myös uusia sanoja ja ilmaisuja, jotka aluksi hämmensivät ja sitten riemastuttivat. Ehkä juuri tästä syystä kirjailijan luomasta maailmasta tuli juuri niin persoonallinen ja hauska, että sen henkilöt alkoivat elää mielessäni.

Puheessaan Björkman korosti suomalaisen lastenkulttuurin paineita entistä kaupallistuneemmassa reaalitodellisuudessa. Mainosten ja objektiivisen tiedon rajat himertyvät. Kolmivuotias yhdysvaltalaislapsi tunnistaa jo sata erilaista brändilogoa. Samaa aikaan viihteellistyminen työntää lonkeroitaan elokuvaan, teatteriin, kirjallisuuteen ja televisioon.

Björkman kokee lastenkirjan tässä mediamelskeessä tärkeäksi keinoksi rauhoittaa lapsi hiljaisuuteen:

Kirja merkitsee usein myös aikuista, joka on lähellä. Aikuista, jonka kanssa luetaan, pohditaan ja eläydytään turvallisesti. Luetun sanan ja mielikuvituksessa siitä syntyneen kuvan yhteys on pysynyt muuttumattomana vuosituhansia. Merkityksiä muuttaa vain ympäröivä kulttuurimme. Prosessi on sama. Se on se tärkeä hetki kun lapsi oivaltaa lukemisen viehätyksen ja valtava portti tarinoiden maailmaan avautuu. Me aikuiset ja tarinan kertojat toimimme hengellisinä oppaina lapsillemme. Kohtaamme vaarat yhdessä, yritämme selittää selittämättömän, iloitsemme löydöistä ja yllätyksistä. Itkemme yhdessä, nauramme yhdessä.

Taiteilijan ja kirjailijan tehtävä hektisessä kulttuurissamme on pysähtyä ja ihmetellä todellisuutta, muuntaa sitten havaintonsa tarinaksi ja näin kirkastaa kokemaansa ja tuoda se niitten nähtäville, joilla ei ole aikaa nähdä ja pysähtyä.

Björkman teki lukemistaan kuudesta ehdokaskirjasta myös – ehkä hiukan tendenssimäisenkin – huomion,

-- ettei niissä missään varsinaisesti esiinny yhtäkään niin sanottua ydinperhettä, ainakaan pitkään ehjänä tai kokonaisena. Päähenkilöt elävät ja kasvavat aina ikään kuin vailla jotakin. Se seikka kertoo ihmisyydestämme paljonkin. Lapselle vanhemmuuden tai aikuisen huomion puute onkin jo vakavampaa. Mutta näissä kirjoissa päähenkilön vierelle löytyy myös aina välittävä aikuinen. Ei ehkä äiti tai isä hahmon stereotyyppi, mutta aikuinen kumminkin.

Me Rosvolat on arvioitu Lastenkirjahyllyssä huhtikuussa.

Nähtäväksi jää, synnyttääkö Me Rosvolat kotimaiseen lastenkirjallisuuteen tai lastenkulttuuriin uuden anarkismin aallon.

Rosvolat väijyvät Sherwoodin metsien oikeamielisen Robin Hoodin hengessä mieluiten PuPo:ja eli puoliporvareita, jotka ovat "omasta mielestään ihan tavallisia, mutta jotka sijoittavat paljon mukavuuteen, kuten autoon, ruokiin ja vaatteisiin".

Viljan isä saa Rosvoloilta luokituksen KoPo TT, eli Kokoporvari, toivoton tapaus. Vaikka suoranaista kapitalismikritiikkiä Kolu ei romaanissaan esitäkään, niin tohdin epäillä että ”porvarin” käsite aukenisi kovin monelle 2000-luvun lapsilukijalle.

Me Rosvolat ilmentää hyvin tämänhetkisen lastenkirjallisuuden trendejä.

Käsikirjoitus voitti Otavan ja Kinoproduction Oy:n järjestämän kilpailun ja sen pohjalta on suunnitteilla myös elokuva. Kilpailuun osallistuneilta käsikirjoituksilta on edellytetty tiettyä markkinointikonseptia ja brändiä, joka on siirrettävissä toiseen mediaan, elokuvaksi.

Me Rosvolat on myös selvästi pidemmäksi sarjaksi suunnitellun kokonaisuuden avausteos. Tämä tehdään lukijalle selväksi teoksen jälkikirjoituksessa, jonka aikana päähenkilö Vilja kävelee parkkipaikalta hissiin:

Tämä on ollut paras kesäni ikinä. Tänä kesänä minusta tuli maantierosvo.
Opin sen, mitä on syödä aamiainen kuumalta pannulta järven rannassa, opin sen, miten kylmä on ulkona nukuttu yö.
Opin parhaat niksit pihistää takakontista ja ryöstää naamioituneena keskellä kirkasta päivää.
Opin olemaan törkeä ja viheltämään hampaiden välistä.
En enää koskaan ole se sama tyttö, joka odotti seuraavan päivän kuoroa tai viulutuntia.
Odotan ensi kesää. Minut on luvattu ryöstää uudestaan, koska he tarvitsevat minua.

Ai niin.

Hannu-Pekka Björkman povasi Rosvoloiden suosikkipelille, Suklaakuutoselle, suurta menestystä joulunpyhien aikaan ja tulevana kesänä.

Pelin ohjeet löytyvät Me Rosvolat -romaanista sivuilta 103–104. Peliin tarvitaan arpakuutio, suklaalevy ja haarukka kullekin pelaajalle.

Pois ahtaista karsinoista

Ylioppilaslehden uusimmassa numerossa 15/2010 Laura Suhonen otsikoi kolumninsa Boxin sisäpuolelta: Alempaa taidetta.

Suhonen on silmäillyt ensi vuoden maaliskuussa Pariisin kirjamessuille kutsuttujen suomalaiskirjailijoiden nimilistaa. Kahdeksan kirjailijan – Monika Fagerholm, Kari Hotakainen, Sofi Oksanen, Johanna Sinisalo, Märta Tikkanen, Daniel Katz, Seita Parkkola ja Matti Rönkä – joukossa on yksi Suhoselle entuudestaan outo nimi. Kuka ihmeen Seita Parkkola?

Päättelin, että kyseessä on esikoiskirjailija, joka on otettu konkarien joukkoon raikastamaan palettia.
 Väärin.

Suhonen ihmettelee, miksei ole koskaan kuullut pihaustakaan Parkkolasta, jonka uusimman teoksen käännösoikeudet on sentään myyty jo seitsemään maahan, myös Yhdysvaltoihin, jonne on tunnetusti vaikea markkinoida suomalaista kirjallisuutta. Suhonen vertaa Parkkolan menestystä Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta -romaanin suurella volyymillä lanseerattuun viiden maan valloitukseen.

Suhonen päätyy selittämään tietotyhjiötään Parkkolan osalta sillä yksinkertaisella faktalla, että

Parkkola on nuortenkirjailija. Nuortenkirjallisuuteen suhtaudutaan oikeastaan kuten nuoriin yleisestikin; tärkeydestä ollaan topakasti yhtä mieltä, mutta teot eivät kieli arvostuksesta. Eri yhteyksissä kysellään kovasti ”mitä nuoret itse ovat mieltä”, mutta herra paratkoon todella kuuntelemasta – eiväthän he ole vielä kokonaisia ihmisiä.


Nuortenkirjailijatkaan eivät pääse kirjallisuuden raskaaseen sarjaan. Apurahat ovat pienempiä ja kritiikkien palstatila minimaalinen. Monelta nuortenkirjailijalta on kysytty, milloin hän kirjoittaa oikean kirjan.
Se on kummallista, kun miettii, miten suuri vaikutus nuortenkirjallisuudella on. ---

Suhonen ihmettelee miksi nuortenkirjallisuutta julkisuudessa vähätellään, vaikka sillä on usein ihmisten elämässä aikuistenkirjallisuutta paljon painavampi ja pitkäkestoisempi merkitys. Suhonen selittää nuortenkirjallisuuden arvostustyhjiötä vähäisellä kritiikillä ja nuortenkirjailijoiden pienillä apurahoilla.

Tämän kirjallisuuden alueen kritiikin vähäisyyteen Rouva Huun on helppo yhtyä, mutta apurahojen ja palkintojen suhteen Parkkola ei ole niitä kehnoimmin rahoitettuja. Viimeksi hän sai syksyllä WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinnon, suuruudeltaan 10 000 euroa.

Toivottavasti Suhosen kolumni liikauttaa monia, jotka eivät ole ennakkoluuloisuutensa tai yleisen ynseytensä takia uhranneet ajatustakaan kotimaiselle laadukkaalle ja kerkeästi aikaa seuraavalle nuortenkirjallisuudellemme.

Toisaalta Rouva Huu taas vähän jurottaa, koska ison lukijakunnan tavoittavan kolumnin tyylilaji taittuu taas valittavan tendenssimäiseksi.

Miksei lasten- ja nuortenkirjallisuudesta voisi kirjoittaa haltioituneesti ja pidäkkeettömästi, vanhat arvoasetelmat jo tyyten romukoppaan tuupaten, ilman tätä ainaista säälinsekaista luokittelua kirjallisuuden alempaan kastiin?


Tätä tekstiä kirjoittaessaan Rouva Huu kuunteli puolella korvalla Ylen ykkösen kulttuuriuutisia, joissa uutisoitiin Ruotsissa tänään julkistetuista 100 000 kruunun suuruisista August-palkinnon saajista.

Uutiseen ei jostain syystä ollut mahtunut aikuistenkirjallisuuden ja tietokirjalllisuuden August-palkintojen lisäksi mainintaa siitä, että lastenkirjallisuuden oman 100 000 kruunun suuruisen August-palkinnon sai Jenny Jägerfeldin nuortenromaani Här ligger jag och blöder (Gilla Böcker).

Jep.