Näyttelijä-kolumnisti Hannu-Pekka Björkman on hetki sitten julkistanut vuoden 2010 Finlandia Junior -palkinnon saaneen teoksen.
Björkmanin valinta osui Siri Kolun lastenromaaniin Me Rosvolat (Otava, kuvitus Tuuli Juusela).
Kirja antoi Björkmanille ”oivalluksia, ihmetyksen aiheita ja ripauksen anarkiaa”.
Lisäksi hän ihastui erityisesti romaanin kieleen:
Kirjailijan luoma todellisuus vaati osittain myös uusia sanoja ja ilmaisuja, jotka aluksi hämmensivät ja sitten riemastuttivat. Ehkä juuri tästä syystä kirjailijan luomasta maailmasta tuli juuri niin persoonallinen ja hauska, että sen henkilöt alkoivat elää mielessäni.
Puheessaan Björkman korosti suomalaisen lastenkulttuurin paineita entistä kaupallistuneemmassa reaalitodellisuudessa. Mainosten ja objektiivisen tiedon rajat himertyvät. Kolmivuotias yhdysvaltalaislapsi tunnistaa jo sata erilaista brändilogoa. Samaa aikaan viihteellistyminen työntää lonkeroitaan elokuvaan, teatteriin, kirjallisuuteen ja televisioon.
Björkman kokee lastenkirjan tässä mediamelskeessä tärkeäksi keinoksi rauhoittaa lapsi hiljaisuuteen:
Kirja merkitsee usein myös aikuista, joka on lähellä. Aikuista, jonka kanssa luetaan, pohditaan ja eläydytään turvallisesti. Luetun sanan ja mielikuvituksessa siitä syntyneen kuvan yhteys on pysynyt muuttumattomana vuosituhansia. Merkityksiä muuttaa vain ympäröivä kulttuurimme. Prosessi on sama. Se on se tärkeä hetki kun lapsi oivaltaa lukemisen viehätyksen ja valtava portti tarinoiden maailmaan avautuu. Me aikuiset ja tarinan kertojat toimimme hengellisinä oppaina lapsillemme. Kohtaamme vaarat yhdessä, yritämme selittää selittämättömän, iloitsemme löydöistä ja yllätyksistä. Itkemme yhdessä, nauramme yhdessä.
Taiteilijan ja kirjailijan tehtävä hektisessä kulttuurissamme on pysähtyä ja ihmetellä todellisuutta, muuntaa sitten havaintonsa tarinaksi ja näin kirkastaa kokemaansa ja tuoda se niitten nähtäville, joilla ei ole aikaa nähdä ja pysähtyä.
Björkman teki lukemistaan kuudesta ehdokaskirjasta myös – ehkä hiukan tendenssimäisenkin – huomion,
-- ettei niissä missään varsinaisesti esiinny yhtäkään niin sanottua ydinperhettä, ainakaan pitkään ehjänä tai kokonaisena. Päähenkilöt elävät ja kasvavat aina ikään kuin vailla jotakin. Se seikka kertoo ihmisyydestämme paljonkin. Lapselle vanhemmuuden tai aikuisen huomion puute onkin jo vakavampaa. Mutta näissä kirjoissa päähenkilön vierelle löytyy myös aina välittävä aikuinen. Ei ehkä äiti tai isä hahmon stereotyyppi, mutta aikuinen kumminkin.
Me Rosvolat on arvioitu Lastenkirjahyllyssä huhtikuussa.
Nähtäväksi jää, synnyttääkö Me Rosvolat kotimaiseen lastenkirjallisuuteen tai lastenkulttuuriin uuden anarkismin aallon.
Rosvolat väijyvät Sherwoodin metsien oikeamielisen Robin Hoodin hengessä mieluiten PuPo:ja eli puoliporvareita, jotka ovat "omasta mielestään ihan tavallisia, mutta jotka sijoittavat paljon mukavuuteen, kuten autoon, ruokiin ja vaatteisiin".
Viljan isä saa Rosvoloilta luokituksen KoPo TT, eli Kokoporvari, toivoton tapaus. Vaikka suoranaista kapitalismikritiikkiä Kolu ei romaanissaan esitäkään, niin tohdin epäillä että ”porvarin” käsite aukenisi kovin monelle 2000-luvun lapsilukijalle.
Me Rosvolat ilmentää hyvin tämänhetkisen lastenkirjallisuuden trendejä.
Käsikirjoitus voitti Otavan ja Kinoproduction Oy:n järjestämän kilpailun ja sen pohjalta on suunnitteilla myös elokuva. Kilpailuun osallistuneilta käsikirjoituksilta on edellytetty tiettyä markkinointikonseptia ja brändiä, joka on siirrettävissä toiseen mediaan, elokuvaksi.
Me Rosvolat on myös selvästi pidemmäksi sarjaksi suunnitellun kokonaisuuden avausteos. Tämä tehdään lukijalle selväksi teoksen jälkikirjoituksessa, jonka aikana päähenkilö Vilja kävelee parkkipaikalta hissiin:
Tämä on ollut paras kesäni ikinä. Tänä kesänä minusta tuli maantierosvo.
Opin sen, mitä on syödä aamiainen kuumalta pannulta järven rannassa, opin sen, miten kylmä on ulkona nukuttu yö.
Opin parhaat niksit pihistää takakontista ja ryöstää naamioituneena keskellä kirkasta päivää.
Opin olemaan törkeä ja viheltämään hampaiden välistä.
En enää koskaan ole se sama tyttö, joka odotti seuraavan päivän kuoroa tai viulutuntia.
Odotan ensi kesää. Minut on luvattu ryöstää uudestaan, koska he tarvitsevat minua.
Ai niin.
Hannu-Pekka Björkman povasi Rosvoloiden suosikkipelille, Suklaakuutoselle, suurta menestystä joulunpyhien aikaan ja tulevana kesänä.
Pelin ohjeet löytyvät Me Rosvolat -romaanista sivuilta 103–104. Peliin tarvitaan arpakuutio, suklaalevy ja haarukka kullekin pelaajalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti