Lastenlyriikka jyrää myös Talent-kisassa

Lastenkulttuurityötä tämäkin: kiiminkiläinen 7-vuotias Daniel Helakorpi tekee tärkeää työtä suomalaisen lastenlyriikan tunnetuksi tekijänä.

2000-luvun taitteesta lähtien lastenlyriikka on raivannut monen vuoden hiljaiselon jälkeen tiensä lukijoiden tietoisuuteen: on ilmestynyt paljon uusia kuvitettuja kokoelmia ja vuotuinen nimekemäärä on runsaampaa kuin pitkään aikaan. 

Helakorpi on mennen tullen hurmannut jo kolmasti sekä tuomarit että Suomen kansan neloskanavan Talent-kisassa. Pojasta on jopa povattu uutta Väinämöistä!

Ensiesiintymisensä hän teki lausumalla Aulikki Oksasen runon "Tikku oli karhulla varpaassa", sitten oli Martti Haavion eläinrunon vuoro ja lauantain finaaliin tähtäävässä karsinnassa hän esitti sydämeen käyvästi Jukka Itkosen Be & Pop -kokoelmasta runon Varpunen.

Danielin taustajoukkoihin kuuluvat tiettävästi hänen äitinsä ja mummonsa. Valmennuksen jäljiltä ei onneksi näy mitään ylinäyttelemistä ja -tehostamista. Runot ovat olleet nappivalintoja pojan ikään nähden.

Lapsitähtien fanittamisessa on tietysti aina kaksi puolta: toisaalta ei voi olla ihailematta sitä freesiä luontevuutta, jolla pieni lapsi esityksestä selviytyy, mutta toisaalta aprikoi sitäkin, kuinka seitsenvuotias ja hänen perheensä selviää tällaisesta julkisuusmyllytyksestä?

Daniel itse on sitä mieltä, että tärkeintä on voitto, ja että voittorahoilla hän aikoo ostaa spray-maalia ja leluja … ja toivottavasti myös muutamia uusia lastenrunokokoelmia tulevia keikkakiertueita varten…

Rouva Huu suuntaa tänään Kuopioon, Mikkeliin ja Joensuuhun kouluttamaan opettajia ja kirjastonhoitajia. Palaan reissusta torstaina monta kokemusta ja näkökulmaa rikkaampana.

Mahdolliset kommentit blogiteksteihin julkaistaan matkan takia jälkijättöisesti.

Lastenkirja-grrr... kritiikistä ja keskustelusta Pohjanlahden molemmin puolin

Virpi Talvitien kuvituskuva Timo Parvelaan satuun "Susi" satuantologiassa Satusaari: Raisulan kylä (WSOY, Weilin+Göös 2004). Sama satu on ilmestynyt myös Parvelan Hyvän mielen  iltasatuja -kokoelmassa (WSOY 2012) Virpi Pennan uudelleen kuvittamana. 

Finlandia Juniorin ehdokasasettelun jälkeen huomaan vaipuvani joka vuosi hetkeksi pieneen apatian tilaan.

Se ei niinkään johdu mistään sisään rakentamastani  hermopaineesta, kun jännitys ja spekulointi vihdoinkin laukeavat, vaan pikemminkin siitä aina yhtä niukasta julkisesta keskustelusta, jota aiheen tiimoilta eri tahoilla viriää.

Tässäkö tämä hulabaloo taas oli ?

Tai ehkä en näekään metsää puilta, koska en ole sosiaalisen median vaikutuspiirissä: siellä eri alojen toimijat voivat  pienryhmissään käydä hyvinkin vilkasta, suljettua keskustelua. 

Valistakaa minua, jos olen väärässä! 

Finlandia junioriin liittyvää kommentointia löytyy seurantani mukaan ainakin Grafomaniasta ja kirjailija Karo Hämäläisen

Karon kuvalehti -blogista, jossa hän nöyrästi tilittää ehdollepääsyn dilemmaa ja kuvaa samalla hauskasti Kirjasäätiön uudelleen kuosittamaa julkistusprotokollaa pienine kommelluksineen kaikkineen.

Olen  aina tottunut pitämään Ruotsia lastenkulttuurin ja -kirjallisuuden luvattuna maana, mutta sielläkin luja perustus näyttää jo huojuvan moniaalla taholla.

Ruotsalainen lastenkirjailija Anna Bengtsson kirjoittaa 

Svenska Barnboksakademin sivuilla otsikolla Angående barnbokskritik. Aluksi hän iloitsee saamastaan erinomaisesta arviosta:

Jag fick en fantastisk recension av min senaste bok, både förstående och hyllande. Min kolorit angavs som mästerlig och recensenten beskrev hur han förflyttades sinnligt och emotionellt till sin barndoms snölek och det magiska snöljuset i vintermörker och lyktsken. Han var dessutom underrättad om min tidigare bokverksamhet och menade att jag här fortsatte utveckla den samtida realistiska (och poetiska!) kollektivberättelsen, vilket passade mitt kynne och blick.

Kirjoituksen lopuksi paljastuu, että tuo mainio kriitikko olikin todellisudessa hänen kirjailijakollegansa. Saatu palaute voi jäädä jopa ainoaksi laatuaan, uumoilee Bengtsson.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden kritiikki on viime aikoina vähentynyt siis Ruotsissakin dramaattisesti. Pari vuotta sitten tämän alueen kritiikki lopetettiin Aftonbladetissa ja Dagens Nyheterissäkin tonttia hoitavat pääosin muut tahot kuin lasten- ja nuortenkirjallisuuteen erikoistuneet pitkän linjan kriitkot. 

Aiemmin johtavana lasten- ja nuortenkirjakritiikin lippulaivana pidetty Svenska Dagbladet ei sekään enää juuri käytä ns. asiantuntijakriitikoita ja tyytyy usein pelkkään kirjojen pintapuoliseen juoniselostukseen:

Nu är det SvD som drar ner på barnboksrecenserandet - efter att ha framhållits några år som flaggskeppet i genren. Om inte viktiga medier tycker det är intressant med ämnet blir det förstås inte heller någon återväxt bland barnbokskritikerna. Jag tror det låter så här på många tidningar runtom i landet: "Du som nyss skaffat barn, du kan väl skriva några rader om de här barnböckerna".

Samasta aiheesta kirjoittaa myös ruotsalainen kuvittaja ja Alma-palkinnon raadissa istuva Lennart Eng Svenska Tecknaren -yhdistyksen sivuilla. 

Raili Mikkasen Kirjaimia-blogissa käytiin Helsingin kirjamessujen aikaan   varsin kiivastakin keskustelua perinteisen kirjallisuuskritiikin  ja kirjallisuusblogien välisestä suhteesta.

Mikkanen toteaa, että kirjallisuudesta kirjoittavien blogistien taidot ja kirjallinen tietämys vaihtelevat paljon:

Vähän niin kuin poliiseissa on vilpittömästi työhönsä halunneita hyviä poliiseja ja sitten niitä, jotka ovat halunneet alalle, koska on kiva pamputtaa muita. Muutaman kirjoittajan suomikin on hakusessa. 

Lehtikriitikon ja blogikriitikon välillä on se suuri ero, että blogikriitikolle ei kukaan ole sanomassa, että voisit nyt vähän tarkistaa tuota tekstiäsi. Ja kuitenkin, jos hakuun panee vaikka kirjan nimen, juuri blogit hyppäävät esiin ensimmäisinä. 

Mikkanen sai niskaansa monien kirjallisuusblogistien vasta-argumenttien vyöryn: lyhyessä ajassa lähes 70 kommenttia.

Pienet kustantamot ja omakustanteina kirjoja julkaisevat yksityishenkilöt tiedottavat nykyisin todella halukkaasti kirjabloggareille uutuuskirjoistaan. Kun isommat sanomalehdet jatkuvasti niukentavat palstamillejään kirjallisuuden näkyvyyden osalta, niin pienet toimijat näkevät sen ainoan jäljelle jääneen markkinaraon nimenomaan blogeissa. 



Eivätkä isommat yleiskustantamotkaan paina blogeja enää villaisella vaan siteeraavat kirjaluetteloissaan ja nettisivuillaan blogistien lausumia uutuuskirjoista ns. oikeiden kriitikoiden rinnalla.  Kustantajienkaan on siis enää lähes mahdotonta sivuuttaa blogeja: niistä on tullut osa kirjallisuuskeskustelua. 

Monissa kirjablogeissa lasten- ja nuortenkirjallisuutta seurataan uutterasti. Blogisteina ovat usein pienten lasten vanhemmat, lähinnä äidit, joilla on aikaa ja kiinnostusta lastenkirjoihin kotikeskeisessä elämänvaiheessaan. 

Harrastelijapohjalta blogeja pitävillä on parhaimmillaan varsin freesejä ja nappiin osuneita lukukokemuksia uusista tai vähän vanhemmistakin lasten- ja nuortenkirjoista. 



Vaihtelua, uusia näkökulmia ja mielipiteiden runsautta, sitä monet blogit suomalaiseen lastenkirjallisuuskeskusteluun eittämättä tuovat! 


Mutta jankutuksen uhallakin sanon tämän: perinteisellä lasten- ja nuortenkirjakritiikillä ja -muulla kirjoittelulla pitäisi olla edelleen sijansa eri medioissa, niin painetussa kuin sähköisessäkin – Suomessa, Ruotsissa ja ihan joka paikassa. 

Barrikadeille siis, kaikki lastenkirjallisuuden ystävät!

Kuusinkertainen HURRAA-huuto kotimaiselle lasten- ja nuortenkirjallisuudelle!

Tässä virallinen Finlandia Junior –palkintoehdokkaiksi yltäneiden lasten- ja nuortenkirjojen ja kirjailijoiden lista sekä raadin perustelut. Ehdokkaat on hetki sitten julkistettu Suomen Kirjasäätiön järjestämässä tilaisuudessa Helsingissä.

Esivalintaraadin puheenjohtajana toimi erikoiskirjastonhoitaja Ulla Pötsönen sekä muina jäseninä kuvataiteilija Samuli Heimonen ja freelance-kustannustoimittaja Outi Järvinen. 

Raadin puheenjohtajan puhe löytyy kokonaisuudessaan Suomen Kirjasäätiön sivuilta. 

Aleksi Delikouras: Nörtti. New game. Otava.

Harva kirja on yhtä aikaa niin kamala ja hauska, että lukija ulvoo naurusta ja itkusta, välillä yhtaikaa. Aleksi Delikourasin Nörtti on sellainen kirja.

DragonSlayer666 on hurjasta pelinimestään huolimatta tavallinen lukiolaispoika, jolla on rillit ja risaiset lenkkarit. Samalla hän on suomalaisten antisankareiden aito perillinen. Delikouras kuvaa päähenkilöään humoristisesti ja jopa inhorealistisesti, mutta samalla ymmärtäen ja arvostaen, nousematta hahmonsa yläpuolelle.

YouTubesta ja Facebookista tuttu päähenkilö kiinnittää romaanin tiukasti tähän aikaan. 

Ajankohtainen on myös kuvaus koulumaailman julmasta nokkimisjärjestyksestä. Näennäisen kepeästä otteestaan huolimatta Nörtti on tärkeä kommentti mediassa käytävälle keskustelulle kiusaamisesta, syrjäytymisestä ja turhista tragedioista.

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu pihalla, Otava.

Havukainen ja Toivonen ovat päivittäneet legendaarisen Sudenpentujen käsikirjan. Tämäkin jännä ja näppärä opas otetaan pihalle mukaan.

Tatu ja Patu ovat lapsiperheen kunniavieraita; huumori puree kaikenikäisiin. Pienin oppii toistelemaan hauskimpia sutkautuksia, ekaluokkalainen harjoittelee lukemista täysin katu-uskottavasti, ja aikuinen jaksaa reilusti yli tuhat lukukertaa. Yksityiskohtainen, laadukas kuvitus on vertaansa vailla. Sivuilla riittää bongattavaa, mutta visuaalinen ilme on silti selkeä.

Tatu ja Patu pihalla johdattaa perinneleikkien maailmaan: Seppeleen sitominen ja ruutuhyppely saavat uuden ilmeen, ja käpylehmätkin ovat oikeastaan aika hohdokkaita kapistuksia.

Tatu ja Patu pihalla on arvioitu Lastenkirjahyllyssä viime heinäkuussa.

Karo Hämäläinen ja Salla Savolainen: Hurraa Helsinki! Ikioma kaupunki. Tammi.

Maitokannu menee aamulla rikki, joten koko perhe lähtee ratikalla Hietsun kirppikselle etsimään uutta. Matkasta muodostuu iloinen katselmus kesäiseen Helsinkiin ja suomalaiseen designiin.

Kukin aukeama muodostaa oman kokonaisuutensa, ja teksti muistuttaa pientä proosarunoa. Sen vuoksi kirjaa ei tarvitse lukea kannesta kanteen vaan vaikka sieltä ja täältä. Nokkela oivallus on muun muassa design-aiheinen lautapeli.

Hurraa Helsinki! toimii katselukirjana perheen pienimmille, mutta laadukkaan toteutuksensa ansiosta se kiinnostaa monenikäisiä lukijoita. Kun pieni lukija paneutuu tutkimaan Espan puiston hyörinää, aikuinen lukee tietolaatikon puiston patsaista. Ja miksei kirja voisi toimittaa aivan oikean matkaoppaankin virkaa.

Hurraa Helsinki! on arvioitu Lastenkirjahyllyssä  huhtikuussa.

Essi Kummu ja Marika Maijala: Puhelias Elias, Tammi.

Elias on tänään hiljaa. Meneillään on isäviikko kaupungissa; äiti on toisessa kodissa maalla. Onko totta, että rakkaiden ihmisten välillä näkymätön lanka, joka yhdistää erosta huolimatta?

Puhelias Elias osoittaa, että isoimpien asioiden äärellä ollaan hiljaa. Tunteista kertoo vain käsi, joka hipsuttaa äidin korvaa. Yhdessä aikuisten kanssa Elias opettelee hyväksymään ikävän osaksi elämää.

Kummu ja Maijala luottavat siihen, että lastenkirjassa ei aina tarvitse kohkata ja hullutella. He välittävät ison sanomansa vähäeleisesti ja haikein sävyin. Pienen pojan hiljaisuus vanhempien eron edessä on käsin kosketeltavaa. Herkkä, lapsenomainen kuvitus ja taitavasti kerrottu tarina yhdistyvät valoisaksi taideteokseksi.

Puheliaan Eliaksen arvio löytyy Helsingin Sanomista. 

Christel Rönns: Det vidunderliga ägget. Söderströms 2012. 

Munasta kuoriutuu kummallinen otus, jolle annetaan nimeksi Koi-Koi. Siitä tulee pian osa perhettä ja puutalon elämää. Kun Koi-Koi eräänä päivänä katoaa, lapset kokevat ensimmäisen kerran, että kaikki ei ole pysyvää. Det vidunderliga ägget on lempeä kertomus erilaisuudesta, ystävyydestä ja luopumisesta. 

Christel Rönnsin hahmot ovat tunnistettavia ja ilmeikkäitä. Aikuisetkin saavat olla epävarmoja, hilpeitä tai surullisia. Salaperäiselle Koi-Koille on löytynyt puhutteleva olemus, ja se tulee läheiseksi myös lukijalle. Parasta antia ovat upeat kokosivun kuvat, joissa on runsaasti yksityiskohtia ja elävä perspektiivi.

Kuvakirja on arvioitu Lastenkirjahyllyssä kesäkuussa.

Venla Saalo: Kirkkaalla liekillä. Robustos. Kansikuva Sara Koteléki. 

15-vuotias Maaria on joutunut surun ja vihan syöksykierteeseen. Veli on kuollut, äiti purkaa tuskaansa uusiin miesystäviin. Opo jankuttaa jatko-opinnosita, vaikka Maaria haluaisi vain kadota, palaa pois kirkkaalla liekillä. 

Romaanin vahva tunnelma syntyy Saalon lyyrisestä kielestä. Tarina ja sen kerronta ovat yhtä. Välimerkittömät virkkeet vetävät lukijan syvälle Maarian lepattaviin ajatuksiin. Henkilöt ja tilanteet värittyvät kiihkeästi Marian tunteiden mukaan, kun hän vuoroin torjuu, vuoroin tarvitsee. Rohkea ja taitava kirjailija on luonut uskottavan sisäisen maailman surun sairastuttamalle nuorelle.

Kirkkaalla liekillä on omalakinen ja koskettava kasvukertomus. Tulevan tuhopolttajan tarina kouraisee sydäntä, mutta saa lopulta lohdullisia sävyjä. Maarian maailma nitisee saumoistaan mutta kestää – ja kasvaa.

Rouva Huu lupaa arvioida tämän kirjan kohtapuoliin.

Lastenkirjallisuudesta ei lyödä vetoa eikä se oikein tämän kirjallisuuden alueen luonteeseen sopisikaan. 

Finlandia Junior –palkinnosta päättää näyttelijä, ohjaaja ja laulaja Mari Rantasila 29. marraskuuta. 

Yleensä povaukset menevät aina vituraan, mutta itse tohdin arvailla, että Rantasila päätyisi Helsingin Design-pääkaupunkivuoden kunniaksi Karo Hämäläisen ja Salla Savolaisen Hurraa Helsinki! Ikioma kaupunki –kuvatietokirjaan.

Ja olipa palkittava teos ja kirjailija/kuvittaja mikä tai kuka tahansa, niin Hurraa kotimainen lasten- ja nuortenkirjallisuus!