suurennuslasi, kaukoputki vai kaleidoskooppi?

Tällä viikolla vietetään jälleen kouluissa ja kirjastoissa valtakunnallista Lukuviikkoa, joka keskittyy nuorten lukuharrastuksen vaalimiseen. Lukuviikon organisoija Lukukeskus on koonnut sivuilleen napakan paketin 10 faktaa lukemisesta.

Lukukeskuksen sivujen kautta pääsee myös Kirjastokaista.fi:n videoihin, joissa kirjailijat Vilja-Tuulia Huotarinen, Siri Kolu, Mika Wickström, Salla Simukka ja Aleksi Delikouras perustelevat lukemisen mielekkyyttä ja siitä saatavia etuja.

Lasten- ja nuortenkirjoissa pitäisi olla paljon nykyistä enemmän kuvituskuvia lukemisesta mieluisana ajanvietteenä. Tämä Salla Savolaisen kuvituskuva on yksi suosikeistani ja se löytyy  Riina Katajavuoren kirjasta Mennään jo kotiin, Tammi 2007.

Nuorten lukemisesta puhuttiin myös äskettäin ykkösen aamu-tv:ssä. Toimittaja Heta-Leena Sierilän haastateltavina olivat kirjailija Siri Kolu ja tiimiesimies Petra Kakko Akateemisesta kirjakaupasta. 

Kakon kommenteista kuulsi läpi käännöskirjallisuuden ylivoimaisuus: kotimainen nuortenkirjatarjonta on kirjakaupassa auttamatta alakynnessä. Petra Kakko käytti termiä ”peer pressure” kuvaamaan vertaisryhmien joukkopainetta, joka vaikuttaa paljon nykynuorten lukumieltymyksiin.

Sähköisistä medioista erityisesti televisiossa lasten- ja nuortenkirjat ovat saaneet viime aikoina kiitettävästi lähetysaikaa.

Jokainen lasten- ja nuortenkirjailija, joka uhraa omaa työaikaansa propagoidakseen eri medioissa tai kirjailijavierailuilla paitsi omaa uutuuskirjansa niin myös yleisesti lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolesta, ansaitsee rouva Huun mielestä ruusun ja tsemppistipendin!



Finlandia Junior -raadin ja lopullisen voittajan valitsijan julkistus on herättänyt kentällä vaimeaa mutinaa. On käytetty jopa niinkin raflaavaa sanaa kuin "skandaali". Toisaalta yhtä moni on suhtautunut asiaan huumorilla, jonka alta kuultaa myös pieni väsähtäminen tuulimyllyjä vastaan taistelemiseen.
Eräs lastenkirjailija kommentoi asiaa rouva Huulle lähettämässään sähköpostissa tänä aamuna mm. seuraavasti:

Kirjasäätiön agendalla lastenkirjallisuus ei ole kirjallisuutta vaan jotain muuta – muilla Finlandioilla on jakajat, jotka ovat kirjallisesti sivistyneitä. 

Lastenkirjallisuushan on meidän kaikkien kirjallisuutta: jokaisella meistä on kosketuspinta siihen oman lapsuuden ja nuoruuden lukuelämystemme kautta. 

Niinpä Finlandia Junior -esiraadin jäsenet ja palkinnon saajan valitseva Duudsonien Jarppi ovat toki kiistämättä – kaiken muun ammatillisen asiantuntemuksensa ohessa – myös lastenkirjallisuuden tuntijoita.

Lastenkirjallisuuden mediahuomion vähentymisen ja sattumanvaraistumisen jälkeen tämä kahdesti, eli ehdokasasettelun julkistuksen ja palkinnon saajan julkistuksen päivinä, saatu Finlandia Junior -uutisointi on tälle kirjallisuuden alueelle nykyisin kullanarvoista. 

Ankeimmissa uhkakuvissani se saattaa pian jäädä jopa ainoaksi isoksi mediapanostukseksi kotimaiseen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen, kun palkintoraatien summaukset ja nostot sekä yleiskuvan muodostaminen vuoden tarjonnasta saavat tiedotusvälineissä edes kohtuullista huomiota ja paneutumista.

Finlandia Junior -raadeista on vuosien mittaan karsittu se pienikin asiantuntemuksen hippunen, joka siellä aiemmin on ollut.

Lasten ja nuorten parissa työskenteleminen näyttää nykyisin olevan riittävä meriitti Finlandia Junior -palkinnon kattauksessa. Näkökulman muodostamisessa ei siis juurikaan kaukoputkea käytetä. 

Suomen Kirjasäätiö ja sen edustamat kustantajat viehättyvät enemmän kaleidoskoopin yllätyksellisistä ja raflaavistakin näkymistä, joissa mutu-tuntumat ja haltioitumiset yksittäisistä teoksista antavat pariksi päiväksi nostetta ja myyntiä kotimaiselle lasten- ja nuortenkirjallisuudelle. 

Kotimaista luomufantasiaa lapsille

Reeta Aarnio: Tuulien taikuri.  219 sivua.  Otava 2013. Kansikuva ja alkuvinjetit Jussi Kaakinen.

Reeta Aarnion kekseliäs konsepti hyödyntää Harry Potter -buumin jälkimainingeissa vähän yli ja alle 10-vuotiaiden lasten kiinnostusta velhokouluun ja äkkikäänteiseen, mutta loppua tyveneksi kääntyvään seikkailuun.

Lapsinelikko Liina, Siri, Eetu ja Viola, on tuttu jo kolmesta aiemmasta kirjasta Maan kätkemät, Veden vanki ja Virvatulten vartijat.

Vaivihkaa tarinan imussa Aarnio tutustuttaa lapsilukijoitaan suomalaiseen mytologiaan ja kansanuskomuksiin. Noituus ja taikuus ovat velhokoulua käyville lapsille itsestäänselvyyksiä, mutta Tuulien taikurissa he saavat huomata, että suurten taikavoimien kanssa ei ole syytä leikitellä:

Tämä saattoi olla suurin virhe koskaan. Ehkä ainoa oikea teko olisi kääntyä takaisin. Paju oli sanonut, ettei elävillä ollut tähän maailmaan asiaa. Tämä oli elämälle vieras paikka, vaarallinen, kylmä ja turruttava. Tänne oli helppo eksyä ja jäädä vaeltamaan ikuisiksi ajoiksi. Ja kerran he tänne päätyisivätkin, jokainen, mutta nyt heidän elämänvoimansa vielä väreili taivaalla heidän yläpuolellaan merkkinä siitä, etteivät he kuuluneet tänne. Elävälle jokainen askel oli vaarallinen, sillä jokainen askel kadotti hitusen elämän muistosta. Ja kun kaikki muistot olivat menneet, reitti takaisin sulkeutuisi.

Sattumaa tahi ei, mutta useammassakin lasten- tai varhaisnuorten romaanissa mennään nykyisin tuonpuoleiseen, aliseen, manalaan tai elämän ja kuoleman väliseen rajatilaan. 

Kevään kirjoista myös Sari Peltoniemen Haltijan pojassa siirrytään shamaanin johdattamana aliseen maailmaan ja lähivuosilta muistuu mieleen myös Siiri Enorannan Nukkuu lapsi viallinen (Robustos 2010), Päivi Lukkarilan Kolmen ajan maa (Karisto 2011) ja Hannu Hirvosen Tuonenkehrääjät (Tammi 2010).

Kiinnostaako elämän ja kuoleman rajakohta aivan oikeasti nuoria lukijoita vai onko kyse pikemminkin ylikansallisen fantasiakirjallisuuden mieltymyksestä shokeerata kauhun ja kuoleman tunnoilla?

Tuulien taikurissa Kuunankan pikkukaupunkia ravistelee äkillinen ja selittämätön hirmumyrskyjen aalto. Syytä etsitään ilmastonmuutoksesta, mutta lapset saavat pian vihiä, että myrskyt saavat voimansa Marja Karma -nimiseltä kuntakonsultilta, joka ilmaantuu kaupunkiin odottamatta. Karmalla on aina povellaan kalmaa hohkaavat marjahelmet.

Kaupungin pikkuvirkamiehet, Allan Murisko ja Arvi Hatara, suhtautuvat Karmaan varauksellisesti yhteisten lapsuusmuistojen takia. Karma uhkailee entisiä kiusanhenkiään ja painostaa heitä lakkauttamaan kyläkouluja ja supistamaan palveluita tehostaakseen omaa valtaansa. Aarnio ei ole sarjan aiemmissakaan osissa siekaillut tuoda nyky-yhteiskunnan ilmiöitä osaksi kirjan miljöötä ja juonta.  

Koulukiusaamista käsitellään nykyisin monessa lasten- tai nuortenromaanissa, joko pää- tai sivuteemana. Tuulien taikurissa lapsipsykologia mielestäni hiukan onnahtaa, kun kiusaajat manipuloivat "kiusatun parhaaksi" tämän muistoja todellisuutta ruusuisemmiksi ja toteavat sitten omahyväisesti:

Oli kuitenkin hyvä huomata, että hänellä meni nykyisin hyvin. Hän oli näköjään hyvässä asemassa. Sentään kuntakonsultti, jonka työnä oli auttaa pieniä kuntia tasapainottamana talouttaan. Ei sellaiseen tehtävään kuka tahansa pääsisikään.

Velhokoulua käyvän Pauliinan vanhemmat käyvät kotona vain kääntymässä ja ovat ylpeitä reippaasta tyttärestään, joka selviää arjesta niin itsenäisesti. Pauliinan yksinäisyys tekee hänet myös haavoittuvaksi "pahan kosketukselle".  

Aarnion henkilögalleria on särmikäs. Velhokoulun opettajien nimet ja lasten sukunimet selittävät heidän luonnettaan. 

Parastaan Aarnio antaa erilaisten fantasiahahmojen kuvauksessa. Tuittuilevat hahmot, kuten Niruknirun, tuulenhenki Nyrkäs ja saunatonttu Nilla, osoittavat usein mieltään velhokoulun lapsille, mutta katsovat silti päältä, ettei heille käy seikailun tuoksinassa hassusti. 

Inari Krohnin kuvituskuva Leena Krohnin
tarinaan Uskollinen dryadi, kokoelmasta
Tyttö joka kasvoi (Tammi 1973).

Yksi Tuulien taikurissa esiintyvistä eksoottisimmista kansantarinoiden hahmoista on dryadi eli puun haltia. 

Myös Leena Krohn on kirjoittanut "Uskollinen dryadi" -tarinan kokoelmaansa Tyttö joka kasvoi ja muita kertomuksia (Tammi 1973).

Reeta Aarnio palkittiin Tuulien taikurista ja sen edeltäneistä osista  viime viikolla Otavan kirjasäätiön Kaarina Helakisa -palkinnolla. 

Matkasaarnaamisen merkitys kasvaa

Rouva Huu oli eilisen kuuntelemassa kirjallisuuskriitikko Kaisa Neimalaa Tampereen kaupunginkirjastossa. Neimala oli otsikoinut esityksensä "Arjen mystiikkaa – uusia kirjoja 2012". Kuulijakunta koostui pääosin kirjastonhoitajista. 

Neimala on eläkkeellä oleva äidinkielen opettaja Imatran Vuoksenniskalta. Hän kirjoittaa kirjallisuuskritiikkiä Parnassoon ja Suomen Kuvalehteen.  

Neimala on kiertänyt jo 15 vuoden ajan ympäri Suomea esittelemässä vuoden kirjatarjontaa.  Suvereenisti hän ottaa haltuunsa sekä kotimaisen proosan että lyriikan, aikuisten käännöskirjallisuuden, lasten- ja nuortenkirjat, sarjakuvat ja tietokirjallisuuden.

Neimala kyseenalaistaa nykyisin itsekin toimintansa mielekkyyttä ja toteaa, että "tässä Kuusamosta Helsinkiin ulottuvassa kirjarundissa ei sinällään ole mitään järkeä, mutta hauskaa se on!"

Kaisa Neimalan suosio perustuu hänen laajaan lukeneisuuteensa ja rohkeuteensa lausua kirjoista räväköitä mielipiteitä sekä toisaalta siekailemattomuuteen pudotella esityksensä lomaan myös esimerkkejä löytämistään kielikukkasista. Neimala käyttää värikästä kieltä, osin ironisestikin.

Esityksensä lomassa Neimala antoi myös perustellusti sapiskaa entistä ylimalkaisemmaksi käyneelle kustannustoimittamiselle. Hänen mielestään kustantamoiden kannattaisi palkata ”äkäisiä mummoja” korjaamaan käsikirjoitusten ilmeisiä asiavirheitä ja kielellisiä lipsahduksia! 

Riemastuttava esimerkki löytyy esimerkiksi Heidi Köngäksen romaanista Dora Dora (Otava 2012), jossa miehen ”käsi työntyy napinlävestä”.  

Neimala suomi myös kirjojen kansia sekä takakansi- ja lievetekstejä, jotka lupailevat liikaa tai paljastavat juonesta olennaisen.

Lounaskeskustelussa Neimala totesi, että Suomen Kuvalehti on sekin viime vuoden lopusta lähtien merkittävästi vähentänyt avustajien kirja-arviotilauksia.

Lasten- ja nuortenkirjallisuudesta Neimala nosti esiin omia suosikkejaan, joita hän on esitellyt myös Parnassossa, mm. Susanna Alakosken Päivän Harrin ja Riitta Jalosen ja Kristiina Louhen kuvakirjan Aatos ja Sofian sokeriletit. 

Jukka Itkosen lastenlyriikan hän on löytänyt vasta viimeisimmän Sanamaa-kokoelman (Kirjapaja 2012) kautta, ja lupaa vast´edes pitää Itkosta silmällä!

Päivi Alasalmen Neimala oli valmis nimeämään tämän päivän uudeksi Zachris Topeliukseksi kahden satukokoelman, Turhamainen aasi ja Sinnikäs meripoika, ansioista.

Ulf Nilssonin ja Eva Erikssonin Ypöyksin näyttämöllä -kuvakirjan (Kustannus-Mäkelä 2012) hän nimesi "liikutuskirjaksi". 

Neimalan havaintojen mukaan lapset ovat ottaneet Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu- ja Risto Räppääjä -kirjojen uudet kuvitukset penseästi vastaan. "Lapset vastustavat muutosta", totesi Neimala. 

Rajoittuneisuutensa Neimala – ja suuri osa kuulijoistakin – tunnusti Rabelais´n Pyllypyyhin-kuvakirjan kohdalla (Pieni Karhu 2011).

Neimalan jälkeen rouva Huu piipahti vielä Lastenkirjainstituutissa ja sai kuulla, että Finlandia-palkintojen esivalintaraadit ja ns. diktaattorit oli juuri julkistettu.

Kuluva vuosi on Finlandia-palkinnon 30-vuotisjuhlavuosi. Kirjasäätiön tiedotteessa kerrotaan, että "palkinnonjako on nykyisin merkittävä vuosittainen kulttuuritapahtuma ja onnistuu aina herättämään innostuneen kirjallisen keskustelun". 

Kirjasäätiö näyttää laskelmoivan nyt entistä enemmän varman päälle, jotta lasten- ja nuortenkirjallisuus pääsisi valokeilaan.  Finlandia Junior –palkinnosta päättää nimittäin Duudsonit-tv-ohjelmasta tuttu  Jarno “Jarppi” Leppälä.

Ehdokaskirjat valitsevan raadin puheenjohtajana on arkkitehtuurikasvattaja Mervi Eskelinen ja jäseninä äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Penjami Lehto ja toimittaja, juontaja Jenni Pääskysaari.

Rouva Huu pidättäytyy vielä tässä vaiheessa sanomasta mitään sellaista, mikä voisi myöhemmin kaduttaa. 

Aiheesta yritettiin viimeksi herättää keskustelua Satakunnan kansan pääkirjoituksessa joulukuussa 2012. 

Ilmeistä on kuitenkin se, että sattumanvaraisuus ja yllätyksellisyys – sekä hyvässä että pahassa – on tullut lasten- ja nuortenkirjallisuuden mediahuomion keskeiseksi tunnusmerkiksi. 

Ja juuri tästä syystä Neimalan ja muiden hänen kaltaistensa tulisielujen matkasaarnaamistilaisuudet (mukaan lukien kirjavinkkarit, kirjailijat, kuvittajat ja muut asiantuntijat) erilaisille vaikuttajaryhmille ovat entistä tärkeämpiä ja kauaskantoisia.