21. luukku: Matkailu avartaa myös Velhovaaria

Hanna Kallio & Antti Kallio: Velhovaari ja joulupukin parta. 31 sivua. Arthouse 2013.

Järvenpääläinen pariskunta Hanna & Antti Kallio ovat julkaisseet jo kolmannen Velhovaari-sarjaan kuuluvan kuvakirjan, jossa matkaillaan pitkin poikin Suomea. Tekijöiden tavoitteena on ollut kehittää lasten luontosuhdetta.

Sarjan sankareina ovat  Velhovaari, Kerkko ja Klaara, jotka ovat kaikki nukkeja. Velhovaarin tärkeä taikasauva sujahtaa perheen matkalaukkuun ja nuket lähtevät mukaan väijymään taikasauvaa takaisin.

Perheen kyydissä  päästään retkiluistelemaan Tuusulanjärven matkaluisteluradalle, Tampereella avantouinnille, Kemin lumilinnaan  ja Kuusamoon Rukan laskettelukeskukseen. Ja kun ollaan niin lähellä Korvatunturia, Velhovaari haluaa mennä tervehtimään myös ystävänsä Joulupukkia. Velhovaari saa yösydännä nukkuvalta Joulupukilta tärkeän velhoeliksiirin ainesosan, partasuortuvan.

Velhovaari vierailee ystävineen myös Korvatunturilla. Antti Kallion kuvitusta Hanna Kallion 
tekstiin kuvakirjassa Velhovaari ja joulupukin parta, Arthouse 2013. 

Hanna Kallion tarina on hieman poukkoileva ja jännitteetön ja Antti Kallion ruskean ja harmaan sävyiset kuvat isosilmäisistä hahmoista jäävät aika kalseiksi. Kuvakirja haaroo moneen suuntaan pienine tietoiskuineen ja lintujen tunnistuksineen. Kirjasin on järkiään melko vaikealukuista.

Velhovaari tunnetaan myös lastenlevyllä, joka on tehty yhteisörahoituksen turvin. Levyllä esiintyvät Mari Rantasila, Jonsu Salomaa, Ira Kaspi, Marzi Nyman ja Ape Anttila. Velhovaari-sivulta löytyy toiminnallisia pelejä ja pientä puuhaa. 

20. luukku: Pipo-tonttu vie joulun ilosanomaa Afrikkaan

Rudolf Koivun satukirja. Koonnut Marja Kemppinen. Graafinen muotoilu Markku Reunanen. Jälkisanat Marja Salonen. Otava 1976. 7. painos 2005. 185 sivua.

Rudolf Koivun satukirjasta on poimittu Lastenkirjahyllyn joulukirjakalenteriin Jorma Mäenpään ”Satu neekerimaan joulusta”, joka kuvastaa hyvin aikaansa.

Mäenpään satu on ilmestynyt alun perin Otavan julkaisemassa Joululahja-lehdessä vuonna 1941. Lastenlehtien jouluiset erikoisnumerot pitivät vielä tuohon aikaan joulusatuja hengissä.

Sadussa Pipo-tonttu muistelee vierailuaan kuningas Harilarin valtakuntaan, joka sijaitsee ”Ruskean virran varrella Neekerimaan pimeimmässä kolkassa”. 

Tonttu on saanut joulupukilta tärkeän tehtävän ”viedä joulu noille aarniometsän siimeksissä asuville mustanahkaisille ihmisille”. Tonttu hämmästyy kylän asukkaiden mustuutta ja pelkää ”tuon mustuuden ulottuvan sydämeen ja sieluun saakka”.

Rudolf Koivu oli mestari luomaan kontrasteista vaikuttavia kokonaisuuksia.
Kuningas Harilarin asema todentuu hänen ylenpalttisen suuressa olemuksessaan
ja uhkeissa heimopäällikön arvon mukaisissa koristeissa. Valtaistuimen edessä olevan 
maton kuviot toistuvat taka-alalla ja viestivät vaaraa ja uhkaa. Rudolf Koivun kuvitusta Jorma Mäenpään satuun "Satu neekerimaan joulusta", sisältyy kokoelmaan Rudolf Koivun satukirja, Otava 1976.

Pipo-tonttu tapaa kuningas Harilarin pojan prinssi Nirunarun. Tonttu on järkyttynyt kohdatessaan lapsen, joka ei tunnista häntä joulutontuksi eikä tiedä joulun vietosta mitään. 

Onneksi prinsessa Lilulei tulee tontun avuksi. Hän tietää, että joulu on rauhan ja ilon juhla, hän on kuullut siitä valkoiselta mieheltä, lähetyssaarnaajalta. Lilulein neuvokkuuden avulla he kutsuvat kylään valkoisen miehen, joka puhuu kahdelle sotaiselle heimolle järkeä  ja niin saadaan suuri heimosota estetyksi.

Saavuttuamme kylään ryhdyimme kiireellä jouluvalmistuksiin. Valkoinen Mies pystytti pienen viidakkopalmun joulukuuseksi. Sitten minä avasin konttini ja ripustelin siellä olevat kuusen koristeet palmun oksille. Neekerit katselivat haltioissaan meidän toimiamme. 

Sitten tuli yö, Neekerimaan pimeä yö. Mutta Haribamin kylässä vietettiin joulua. Neekerit ja heidän vieraansa istuivat piirissä kuusen ympärillä, Valkoinen Mies puhui joulusta, ja rummut soittivat hiljaista, rauhallista jouluhymniä. Minä jakelin kontissani olevat paketit lahjoiksi neekerilapsille.
 

Vaatimattomasti pukeutunut prinsessa Lilulei on jo perillä joulun merkityksestä ja iloitsee tontulta saamastaan joululahjasta, nukke-enkelistä: "... ja silloinkos hänen silmänsä loistivat ihastuksesta". Rudolf Koivun kuvitusta Jorma Mäenpään satuun "Satu neekerimaan joulusta", sisältyy kokoelmaan Rudolf Koivun satukirja, Otava 1976. 

Mäenpään satu on aikansa lapsi: Afrikka esitetään takapajuisena maanosana.  Siellä asuu luonnontilassa eläviä mustia, joita pitää sivistää, valistaa ja valaista. Yksioikoisesta ja sanalla sanoen mustavalkoisesta asetelmasta huolimatta satu puhuu – nykypäivän termein – suvaitsevaisuuden puolesta. Pipo-tonttu voittaa ennakkoluulonsa ja ystävystyy Tonttu  Harilarin heimon kanssa.

Jorma Mäenpää (1918–1971) teki pitkän virkauran Väestöliiton tiedotuspäällikkönä. Hän oli Nuorten Kirja ry:n eli nykyisen Nuorisokirjailijat ry:n perustajajäsen ja hän kirjoitti myös varhaisimman suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden vaiheita kirjaavan kronikan Sata vuotta sadun ja seikkailun mailla. Suomalaisen lasten- ja nuorisonkirjallisuuden vaiheita (1958). 

Mäenpää kirjoitti myös muutaman aikuistenromaanin ja näytelmän, mutta suurin osa tuotannosta on lapsille ja nuorille, mukana erityisen paljon satuja. Kokoelmassa Tonttupoikain Afrikanmatka ja 17 muuta satua (1956) on myös satu, jossa iloiset tonttupojat Tip ja Tap päättävät lähteä Afrikkaan lehteiltyään hauskaa eläinkuvakirjaa eksoottisista Afrikan eläimistä. 

19. luukku: Jouluyö kohisee salaperäisesti

Kari J. Kettula: Joulu maan alla. Kuvittanut Inkeri Kajala. 20 sivua. Turbator 2012.

Tästä hauskasta kuriositeetista sain tietää vasta viimevuotisen joulukirjakalenterin jälkeen. Turun kirjamessuja pitkään luotsannut kulttuurin monitoimimies Kari J. Kettula on eläköitymisensä kunniaksi debytoinut lastenkirjailijana. 

Joulu maan alla aloittaa esilehden tietojen mukaan Karin Kultaiset Kirjat -sarjan.

Takakannessa luvataan nidotun kirjasen sisältävän ”kotoilua ja pieniä ihmeitä, myyrävauvoja ja kilpikonnavanhuksia, pieniä askareita ja humaanisuutta, tovejanssonmaista tarkkanäköisyyttä ja ironiaa”.

Pohjanmaan saaristokanit veikeässä ryhmäkuvassa. Inkeri Kajalan kuvitusta
Kari J. Kettulan satukuvakirjaan Joulu maan alla, Turbator 2012. 

Kettula on luonut maan alle aivan oman satumaisen maailman, jossa eletään omaan tahtiin, mutta maanpäällisestä joulusta vaikutteita lainaillen: 

Joulukuussa lumi peittää usein maankamaran kuin sinappikuorrutus joulukinkun. Maisema näyttää autiolta ja valkoiselta. Tuuli ajaa hiutaleita pitkin teitä ja jokien pintoja. Mutta lumen alla pakkaselta suojassa elämä jatkuu myös joulukuussa vilkkaana ja jännittävänä. Kun supermarkettien valot sammuvat, eläimet tulevat koloistaan katselemaan tähtien valoa.

Myös kuvituksessa näkyy turkulaisten keskeinen maisema tuomikirkkoineen ja
aurajokineen kaikkineen, mutta vähän epäsuomalaisesti joulupukki lentää poroineen
taivaalla. Inkeri Kajalan kuvitusta Kari J. Kettulan satukuvakirjaan Joulu maan alla,
Turbator 2012. 

Lyhyissä, paljon kuvailua ja lystikkäitä yksityiskohtia sisältävissä tarinoissa seikkailevat myyräperhe, Närpiössä asuvat lumisammakot, Armas Maasalon joulumusiikkia kuunteleva kilpikonnavanhus ja joulukaniperhe, joka majoittaa jouluisin koko Pohjanmaan saaristokanien yhdyskunnan hoteisiinsa. Turkulaista paikallisväriä on ripoteltu kerronnan lomaan.

Turbator on turkulainen pienkustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta.