Helppoa mutta silti rankkaa !

Marja-Leena Tiainen: Tatu, Iiris ja Pääkallomies, 104 sivua, Avain 2016.  Kansikuva Colourbox.com.

Marja-Leena Tiaista on syytä kiittää siitä, että hän on paneutunut ansiokkaasti tuotannossaan myös nuorten selkokirjallisuuteen.

Tiainen on monissa nuortenkirjahankkeissaan jalkautunut nuorten pariin ja on varmasti sitä kautta oivaltanut, että selkoteksteille on kysyntää: niistä hyötyvät maahanmuuttajanuoret ja ns. erityisnuoret, mutta  yhä enenevässä määrin myös  ihan tavalliset mutta lukuharrastuksessaan syystä tai toisesta kompastelevat nuoret.

Tiaisen edellinen selkonuortenkirja  Poika joka katosi (Avain 2015) pohjautui nuortenromaaniin Poistui kotoaan (Tammi 2005). 

Tatu, Iiris ja Pääkallomies on kuitenkin aivan uusi, itsenäinen selkokirja, kuten myös parin vuoden takainen ja juoneltaan vetävä Kyttäyskeikka (Avain 2014).

Psykologisesti taiten ja herkkävaistoisesti Tiainen kuvaa murrosikäisen Tatun etäihastusta itseään vanhempaan kauniiseen Iirikseen, joka työskentelee parturi-kampaamossa. Erinäisten sattumusten ansiosta Tatu huomaa, että Iiriksen poikaystävillä ja miestuttavilla ei ole kaikilla aivan pyyteettömiä aikeita tai helliä aatoksia Iiristä kohtaan.

Tiainen pitää jännitteen yllä karsien turhat rönsyt ja fokusoiden vain olennaiseen. 

Selkokirjassa ytimekäs ja riittävän imuisa juoni on tärkeä. Lukijan mielenkiintoa on pidettävä yllä vielä tavanomaista nuortenromaania kurinalaisemmin, kernaasti viimeiseen sivuun asti.  

Edelleen monet selkokirjat vähättelevät sovinnaisilla aihevalinnoillaan ja toisaalta kirjan ulkoasullaan lukijakuntaansa. Tiaisen kompaktissa tarinassa on myös tummia juonteita, jotka tässä yhteydessä ovat lukijakuntaa ajatellen pelkästään plussaa.

Kansainvälisen kuvatoimiston kautta valittu kansikuva antaa päähenkilöstä hiukan väärän oloisen kuvan.  Tatu ei ole mikään jurottava nuori, vaan oikeudentuntoinen, toimeen tarttuva nuorukainen!

Ilman pörriäisiä maailma olisi tosi tylsän näköinen paikka

Reetta Niemelä, Sanna Pelliccioni & Mia Rönkä: Nähdään majalla! Pörriäisagentit, 40 sivua, Sammakko 2016.

Kaupunkiviljely, lähiluonto, hyönteishotellit, luonnon monimuotoisuus , luonnonmukainen viljely ja villivihannekset ovat tänä kesänä kuuminta hottia, satoi tai paistoi. 

Nähdään majalla! aloittaa  lähiluontoon ja lasten ympäristökasvatukseen liittyvillä aihealueilla neliosaiseksi karttuvan sarjan. 

Se on jälleen mainio esimerkki siitä, kuinka lastenkirjakin pyrkii nykyisin mahdollisimman monikäyttöiseksi hybridiksi: kirjan kannessa on infotarra joka kertoo sen olevan tietokirja, kuvakirja ja työpajaopas.

Kirja on syntynyt kolmen naisen tiimityönä: Reetta Niemelä tunnetaan entuudestaan hyvin mm. Milja-kuvakirjasarjasta sekä Tikkumäen Talli- tuoteperheen kirjoista. 

Lastenkirjailijana ja kuvittajana (mm. Onni-poika -kuvakirjasarja) tunnetulla Sanna Pelliccionilla on myös biologin koulutus. 

Mia Röngälle (s. 1972) Nähdään majalla!  on ensimmäinen lastenkirja. Hän on paneutunut ympäristöekologiaan ja luonnon monimuotoisuuteen aiemmissa aikuisten tietokirjoissaan sekä väitöstutkimuksessaan. 

Tarina- ja tietoaines on erotetu toimivalla tavalla myös taitollisin keinoin. Sanna Pelliccionin kuvitus on tarinan puolella huomattavasti tyylitellympää verrattuna faktasivun tarkkoihin piirroskuviin kasveista ja hyönteisistä. Pelliccionin kuvitusta Reetta Niemelän ja Mia Röngän tekstiin tietokuvakirjassa Nähdään majalla! Pörriäisagentit (Sammakko 2016). 

Kirja yhdistää faktaa ja fiktiota. Aukeaman vasemmalla sivulla kerrotaan Annan ja hänen parhaan ystävänsä, punatukkaisen Sanni Kaamasen, kesälomapuuhista. 

Tyttöjen leikkeihin yhtyvät usein myös pojat Hamid ja Uni. 

Sanni, joka haluaa itseään kutsuttavan reteästi sukunimellään, on kiinnostunut ötököistä ja innostaa muutkin kaverinsa tarkkaamaan niitä.

Jokaisella lapsella on omat kiinnostuksen kohteensa ja vahvuutensa:

Uni piirtää koko ajan. Hän on taiteilija. Joskus hän keksii myös lauluja ja runoja. Hamid taasen on aina nenä kiinni tietokirjassa. Hän on meidän luokan professori. Uni ja Hamid asuvat kerrostalossa koulun takana. – –

Lapset kiikaroivat puumajastaan mehiläispesää ja innostuvat paneutumaan mehiläisten hoitoon ja kasvatukseen. He tutustuvat Pitkäsen pappoihin, jotka ovat mehiläistenkasvattajia:

– – Pitkäsen papat väittivät, että värikkäitä, tuoksuvia kukkia ei olisi ilman mehiläisiä, kimalaisia ja muita mesipistiäisiä. Maailma ilman niitä olisi tosi tylsän näköinen paikka! 

Hauska tietoa jakava aikuishahmo kirjassa on myös kirjastoautonkuljettaja Vaappurainen, joka auttaa lapsia etsimään lisätietoa mehiläisistä. Tässäkin olen taas aistivinani tekijäkolmikon yksituumaista lasten kirjallisuuskasvatusta: kirjastonhoitajat ovat lukevien ja tiedonnälkäisten lasten kavereita, jotka auttavat monin tavoin! 

Näkymä Vaappuraisen kirjastoautoon on kyllä yksi viihtyisimmistä, mitä rouva Huu on nähnyt!

Kirjastoautonkuljettaja Vaappuraisen aukeamalla kerrotaan myös muinaisista mehiläisiin liittyvistä uskomuksista suomalaisessa kansanrunoudessa ja eri kulttuureissa. Sanna Pelliccionin kuvitusta Reetta Niemelän ja Mia Röngän tekstiin tietokuvakirjassa Nähdään majalla! Pörriäisagentit (Sammakko 2016). 

Nähdään majalla! Pörriäisagentit on moderni lasten tietokirja. Siinä missä 1970-luvulla vastuu luonnon tuhoutumisesta sysättiin lasten harteille, nyt annetaan pienempiä siivuja, joista on helpompi aloittaa. Rakkaus luontoon syntyy elämyksellisestä yhdessä tekemisestä. 

Kirjassa annetaan ohjeet hyönteisten ruokopesän, ötökkälinnan ja pölkkypesän rakentamiseen.

Tämäntyyppisellä faktaa ja fiktiota yhdistävällä lasten tietokirjalla on tietysti edelläkävijänsä jo monen vuosikymmenen takaa: Christina Björkin & Lena Andersonin Linnea kylvää ja kasvattaa (Otava 1980), suom. Marja Kyrö) on lajityypin pohjoismainen klassikko, josta on tiettävästi otettu viimeisin painos vuonna 1995. 

Kasvun ihmeen seuraaminen, siemenestä kasvattaminen ja keittiöpuutarhaharrastus ovat taas voimissaan, joten eiköhän taas olisi uuden painoksen aika? 

Kirjan visuaalinen ilme on huomattavasti levollisempi moneen käännöskuvakirjaan verrattuna, mutta tässäkin erilaisten kirjasintyyppien sekoittaminen ja hailakka väritys ja leikekirjamainen taitto saattavat olla haasteellisia kirjaa itse lukevalle lapselle. Tosin kirjan ideanakin on tarjoilla virikkeitä ja innostaa ottamaan selvää itseä kiinnostavista asioista, eli kaikkea ei ole pakko lukea kerralla. Pelliccionin kuvituksen rinnalla on myös valokuvakuvitusta, joka istuu hämmästyttävän hyvin kokonaisuuteen.

Suomalaisen suven ylistys

Mauri ja Tarja Kunnas: Kesä Koiramäessä, 39 sivua, Otava 2015.

Jatketaan kesäteeman parissa.

Lastenkirjallisuuden peruskuvastoon kuuluva alati auringonpaisteinen idylli ei sekään ole enää itsestäänselvyys nykylastenkirjoissa.

Mauri Kunnaksen Kesä Koiramäessä on kuitenkin  parahultaisen hyvää sadepäivän lukemista.

Näin hauskaa Koiramäen lapsilla on itse rakennetussa 
majassa käpylehmillä ja keppihevosella leikkien! Mauri ja Tarja 
Kunnaksen kuvitusta kuvakirjaan Koiramäen kesä (Otava 2015).  

Kunnaksen vuonna 1980 Koiramäen talossa -kirjaan alunperin  luoma agraariyhteisö on yhä voimissaan. 

Koiramäen lapset  ottavat ilon irti kesästä leikkien ja osallistuen kykyjensä mukaan maatalon moniin töihin. Samalla kerrataan vanhoja sanontoja, uskomuksia ja elvytetään vanhoja leikkiperinteitä.

Mauri Kunnas ihaili nuorena Richard Scarrya, ja tämän esikuvallisuus näkyy monin paikoin Koiramäki-kirjoissa, joissa aukeamille mahtuu paljon toimintaa ja yksityiskohtia.

Kesäidyllin olennaisena osana ovat lasten toimia sivusilmällä seuraavat aikuiset, jotka jakavat elämänviisauttaan jälkipolville sopivina annoksina.

Koiramäen lapset lähtevät rovastin kanssa onkiretkelle, 
mutta kesken kaiken heidät yllättää ankara ukkosmyrsky. Mauri ja Tarja 
Kunnaksen kuvitusta kuvakirjaan Koiramäen kesä (Otava 2015). 

Mauri Kunnaksen merkitys faktaa ja fiktiota yhdistävänä lastenkirjailijana on valtaisa, ja hänen taitonsa kiteyttää asioita lapselle helposti omaksuttavaan muotoon on oivallettu vasta uuden vuosituhannen aikana.