6. luukku: Ilo omasta kielestä

Sanna Pelliccioni: Onni-pojan talviseikkailu, 29 sivua, Minerva 2018.

Pia Pesonen & Petri Makkonen: Villojen kukat, 51 sivua Teos 2018.

Johanna Venho & Hanneriina Moisseinen: Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa, 32 sivua, Karisto 2018.

Kuluvan vuoden aikana minulla on ollut iso ilo olla mukana asiantuntijana  Lukulumo-kuvakirjapalvelussa, joka lanseerattiin syyskuussa Suomeen. 


Alkuperäisen palvelukonseptin on kehittänyt ruotsalainen Inläsnintjänst.  

Yhdessä Sirke Happosen kanssa olen valinnut palveluun suomalaisia laadukkaita kuvakirjoja ja kirjoitimme myös varhaiskasvattajien oppaan päiväkodin kirjallisuuskasvatuksesta.

Lukulumo-palvelun kautta erikieliset lapset voivat nauttia samoista kuvakirjatarinoista. 

Palvelussa on nyt 115 kuvakirjaa, joita on luettu ääneen 17 eri kielellä, suomen, ruotsin ja englannin lisäksi useita maahanmuuttajakieliä. 

Alkuvaiheessa mukana on myös alkuperäisen ruotsalaisen kuvakirjapalvelun, Polygluttin, ruotsalaisia kuvakirjoja, mutta kotimainen valikoima karttuu jatkuvasti. 

Palvelu on suunnattu päiväkodeille ja alakouluille. Kunta ostaa palveluun lisenssin, jonka hinta määräytyy sitä käyttävän lapsimäärän mukaan. 

Kielitietoisuus on nostettu myös uusiin opetussuunnitelmiin. 

Kielitietoisuudella tarkoitetaan kaikkien kielien arvostamista ja luontevaa näkyvyyttä koulussa ja päiväkodissa. 

Oppimisen on havaittu tehostuvan, kun erilaisia sisältöjä lähestytään kielen kautta. Kieli syntyy aina vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Päiväkotiryhmän ja koululuokan eri kotikieliä käyttävät lapset hyötyvät siitä, että heidän oma kielensä tulee kuulluksi ja nähdyksi myös muille lapsille. 

Ensi vuonna vietetään YK:n maailman alkuperäiskansojen kielten vuotta. Teemavuoden tarkoituksena on kiinnittää huomiota alkuperäiskansojen kielien uhanalaiseen asemaan.  

Teemavuotta ennakoivat sopivasti  Sanna Pellicicionin uusin Onni-poika -sarjan osa Onni-pojan talviseikkailu ja Pia Pesosen & Petri Makkosen ensimmäinen lastenkirja Villojen kukat. 

Juna kiitää kohti pohjoista. Sanna Pelliccionin
kuvitusta kuvakirjaan Onni-pojan
talviseikkailu (Minerva 2018). 

Onni-poika on perheineen lähdössä lomamatkalle Lappiin. 

Onni ja Olavi eivät ole koskaan käyneet Lapissa. Mutta äiti on. Ja siitä on kuultu. Isi sanoo, että äitiin on iskenyt Lapinhulluus. 

–     Mikä se on? Mikä sille tuli? Olavi kysyy.

 –     Kai jokin sellainen, että äiti tuijotti taivaalle. Ja sille tuli kamalan kokonaisvaltainen olo, Onni muistelee. 

–     Mulla on kyllä kokonainen olo tässäkin, Olavi kommentoi, kun juna puksuttaa pohjoiseen.

Neeta esittelee Onnille ja tämän pikkuveljelle 
isänsä poroaitausta. Sanna Pelliccionin kuvitusta kuvakirjaan 
Onni-pojantalviseikkailu (Minerva 2018). 

Onni tutustuu Neetaan, tyttöön, joka tekee häneen heti vaikutuksen hyvillä laskettelutaidoillaan. 

Neetan isällä on poroja ja hän aikoo ryhtyä isona poronaiseksi. 

Onni oppii yhteisen leikin lomassa Neetalta saamelaisia tapoja ja yksittäisiä inarinsaamen sanoja. 

Kuvakirjan lopussa on vielä tietoisku Suomessa puhutuista kolmesta saamen kielestä ja muutama inarinsaamen sana.

Sanna Pelliccioni olisi halunnut nostaa saamelaisuuden jo kuvakirjan nimeen, mutta kustantaja halusi kirjalle neutraalimman talvisen nimen.

Hieman varttuneemmille, jo kouluikäisille lapsille kirjoitettu Villojen kukat työstää leikki-ikäisille suunnattua Onni-poika -kuvakirjasarjan osaa syvällisemmin kieleen liittyvää identiteettiä. 

Tulppaani on helsinkiläinen pikkutyttö. 

Ruusu on muuttanut äitinsä kanssa Helsinkiin Lapista, Suomen käsivarresta.

Petri Makkosen kuvitus on reteää ja karttaa monin tavoin
lastenkirjan toisinaan sievistelevääkin kuvitustyyliä.
Petri Makkosen kuvitusta Pia Pesosen tekstiin lastenkirjassa
Villojen kukat (Teos 2018). 

Ruusu puhuu peräpohjan murretta ja Helsingissä ikänsä asunut Tulppaani ymmärtää hänen puheensa jatkuvasti väärin. 

Tytöt eivät silti hämmenny väärinkäsityksistä, vaan oppivat uusia sanoja toisiltaan. 

Tyttöjen vankkumaton ystävyys tulee hienosti
kuvatuksi tässä "ihmiskasvissa". Petri Makkosen kuvitusta 
Pia Pesosen tekstiin lastenkirjassa Villojen kukat (Teos 2018).   

Kielitietoisuuden lisäksi kirjassa kulkee myös lähimiljöön suojelun teema, kun vanhojen puuhuviloiden, eli villojen, aluetta uhkaa purkutuomio.  

Kaupunginisä ja Neiti Virkamies haluavat nimittäin leventää Länsiväylää ja rakentaa vanhan puutaloalueen paikalle virastotalon. 

Juhlat päättyvät Ruusun joikaamiseen. Petri Makkosen kuvitusta
Pia Pesosen tekstiin lastenkirjassa Villojen kukat (Teos 2018). 

Tytöt suhtautuvat kieleen luovasti ja omaksuvat toisiltaan uusia sanoja. Ruusu kiteyttää asian hyvin sanomalla, että 

Vaikka ollaan eriä, ollaan vähän samoja. Tyttöjä ainakin ollaan. Ja kukkia. Ja kläppejä.

Puutaloalueen kesäjuhlien pitäisi huipentua hienoon konserttiin, mutta kapellimestarin tahtipuikko on hukassa. Loppu kiertyy monin tavoin onnelliseksi – myös villojen purkutuomio perutaan. 

Kirjan formaatti karttaa määrittelyjä: kuvakirjaksi tekstiä on ihan liikaa, mutta toisaalta kuvataiteilija Petri Makkosen (s. 1965) kuvitusta on joka aukeamalla. 

Makkosen kuvitus on luonnosmaista, paikoin rujoakin. 

Alakouluikäisen lapsen itse luettavaksi kirja toki sopii, mutta rivitys ja kirjasinkoko olisivat voineet olla isompia. 

Koukeroisella tyylitellyllä käsialalla ladotut lukujen nimet voivat aiheuttaa aloittelevassa lukijassa hämmennystä.

Pia Pesonen (s. 1963) on kirjailja ja roolittaja. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt kaksi romaania aikuisille, Urho kekkonen Straße ja Maatuska (Teos 2011 ja 2015).

Hiljalttain maahan muuttaneen lapsen näkökulma suomen kieleen tulee oivaltavasti esille myös Johanna Venhon & Hanneriina Moisseisen kuvakirjassa Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa. 

Olen kirjoittanut kirjasta Sivupiiri fi -verkkosivustolle. 

5. luukku: Kun kaikki peittyi suureen pehmeään lumivaippaan

Elsa Beskow: Ollin hiihtoretki, suomentanut Eila Kivikk´aho, 29 sivua, Gummerus 1975.

Ruotsalaisen Elsa Beskowin Ollin hiihtoretki on ilmestynyt alunperin jo vuonna 1907, mutta se lumoaa yhä uusia lukijasukupolvia. 

Beskowin kuvakirjoista on otettu säännöllisesti uusintapainoksia, eikä ihme. 

Niissä on nostalgian ainesosat nasevasti kohdallaan. 

Useammassa Beskowin kuvakirjassa lapsipäähenkilö pääsee solahtamaan satumaailmaan. 

Niin käy myös Ollille, joka rakastaa hiihtämistä. 

Olli on saanut kuusivuotislahjaksi sukset ja odottaa jo malttamattomana kunnon hiihtokelejä. 

Mutta lopulta talvi sentään tuli.  Pari viikkoa ennen joulua alkoi lunta tulla suurina hahtuvina, ja tuiskua kesti taukoamatta kokonaista kaksi päivää ja kaksi yötä, ja kaikki peittyi paksuun pehmeään lumivaippaan. Ja kun Olli kolmannen päivän aamuna heräsi, niin taivas oli huikaisevan sininen ja lumi säkenöi tuhansin kitein. 

Taas yksi versio, jossa lapsi lähtee kotoa maailmalle.
Olli iloitsee talven tulosa ja lähtee hiihtoretkelle.
Elsa Beskowin kuvitusta kuvakirjaan
Ollin hiihtoretki (Gummerus 1975). 

Vihdoin Olli pääsee hiihtämään. Poika tapaa kuningas Talven ja pääsee tämän valtakuntaan vieraisille. 

Retkensä aikana Olli tapaa myös Setä Huurteisen ja Räntä-mummon. 

Kuningas Talven valtakunnan portilla on kaksi
jääkarhua vartiossa. Elsa Beskowin kuvitusta
kuvakirjaan Ollin hiihtoretki
(Gummerus 1975). 

Kuningas Talven luona ahkeroivat  lappalaisukot ja -eukot sekä pikkutytöt ja -pojat työpajoissaan valmistamassa pitkävartisia hiihtokintaita ja sukkia,  suksia ja luistimia, joita monet lapset toivovat joululahjaksi.

Eila Kivikk´ahon suomennos on nautinnollista ääneen luettuna: 

Ja arvaas mitä. 

Joulupäivän aamuna kuului ikkunaruudusta pieni napsahdus. Ja mentyään ikkunaan Olli huomasi, ettei siitä nähnyt ulos, sillä ruutu oli tullut täyteen jääkukkien kauniita kiehkuroita. Olli arvasi, että se oli setä Huurteisen joulutervehdys, ja juoksi kiireesti porstuaan katsomaan. Ja siellä oli kaksi pakettia. Toinen oli Ollille, ja siinä oli mainiot luistimet. Toinen oli Pikkuveljelle, ja siinä oli kelkka.

Lappalaisukot ja -eukot työn touhussa. 
Elsa Beskowin kuvitusta kuva-
kirjaan Ollin hiihtoretki (Gummerus 1975). 

Ollin hiihtoretki puhuttelee myös ilmastonmuutoksen ajan lasta. 

Mahtaako tänä jouluna Räntä-mummo olla setä Huurteista ja Kuningas Talvea enemmän läsnä?   

4. luukku: Moderni Joulupukki liikkuu lentokoneella ja henkilöautolla

Elisabet Aho: Joulupukkia jännittää, 59 sivua, Kustannus-Mäkelä 2018. Kansikuva Tanja Mitchell. 

Jouluaiheinen lastenkirjallisuus joutuu nykyisin tasapainoilemaan monin tavoin uskottavuuden ja salamyhkäisyyden välimaastossa.

Elisabet Ahon lastenromaanissa Joulupukki on päättänyt pitkästä aikaa lähteä eteläiseen Suomeen lahjojen jakoon. 

Aikaisemmin apujoulupukit ovat hoitaneet homman aattoiltana. 

Joulupukilla oli paljon apulaisia – apujoulupukkeja, jotka joka joulu matkustivat maailman kaikkiin maihin, kaupunkeihin ja pieniin kyliin. Kaikkiin sellaisiinkin taloihin, jotka eivät olleet edes pienissä kylissä, vaan keskellä metsää, vuorten rinteillä tai kaukaisissa laaksoissa. Se oli aikamoinen urakka, ja siksi joulupukkeja tarvittiin paljon. Edes Joulupukki ei tiennyt heidän tarkkaa lukumääräänsä. Lisäksi apuna hääri tietysti tonttuja. Heitä oli satoja ja jouluaattona heillä kaikilla oli jouluna tavaton kova kiire. 

Joulupukilla on apunaan Tommi-tonttu, joka kuljettaa henkilöautolla Joulupukkia lasten luokse lahjoja jakamaan. 

Lahjasäkit odottavat usein oven ulkopuolella.

Kommelluksiltakaan ei kiireisen aattoillan aikana vältytä. Joulupukki vierailee erilaisissa perheissä. 

Onneksi myös Joulupukin jännitys vähitellen talttuu ja hän tavoittaa itskein aidon joulumielen. 

Takakannessa suositellaan kirjaa alakouluikäisille. 

Isompi kirjasin ja väljempi ladonta ja kuvitus olisivat varmasti tehneet kirjasta helpommin lähestyttävän.