torstai 6. joulukuuta 2018

6. luukku: Ilo omasta kielestä



Sanna Pelliccioni: Onni-pojan talviseikkailu, 29 sivua, Minerva 2018.

Pia Pesonen & Petri Makkonen: Villojen kukat, 51 sivua Teos 2018.

Johanna Venho & Hanneriina Moisseinen: Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa, 32 sivua, Karisto 2018.








Kuluvan vuoden aikana minulla on ollut iso ilo olla mukana asiantuntijana  Lukulumo-kuvakirjapalvelussa, joka lanseerattiin syyskuussa Suomeen. 


Alkuperäisen palvelukonseptin on kehittänyt ruotsalainen Inläsnintjänst.  

Yhdessä Sirke Happosen kanssa olen valinnut palveluun suomalaisia laadukkaita kuvakirjoja ja kirjoitimme myös varhaiskasvattajien oppaan päiväkodin kirjallisuuskasvatuksesta.




Lukulumo-palvelun kautta erikieliset lapset voivat nauttia samoista kuvakirjatarinoista. 

Palvelussa on nyt 115 kuvakirjaa, joita on luettu ääneen 17 eri kielellä, suomen, ruotsin ja englannin lisäksi useita maahanmuuttajakieliä. 

Alkuvaiheessa mukana on myös alkuperäisen ruotsalaisen kuvakirjapalvelun, Polygluttin, ruotsalaisia kuvakirjoja, mutta kotimainen valikoima karttuu jatkuvasti. 

Palvelu on suunnattu päiväkodeille ja alakouluille. Kunta ostaa palveluun lisenssin, jonka hinta määräytyy sitä käyttävän lapsimäärän mukaan. 

Kielitietoisuus on nostettu myös uusiin opetussuunnitelmiin. 

Kielitietoisuudella tarkoitetaan kaikkien kielien arvostamista ja luontevaa näkyvyyttä koulussa ja päiväkodissa. 

Oppimisen on havaittu tehostuvan, kun erilaisia sisältöjä lähestytään kielen kautta. Kieli syntyy aina vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Päiväkotiryhmän ja koululuokan eri kotikieliä käyttävät lapset hyötyvät siitä, että heidän oma kielensä tulee kuulluksi ja nähdyksi myös muille lapsille. 

Ensi vuonna vietetään YK:n maailman alkuperäiskansojen kielten vuotta. Teemavuoden tarkoituksena on kiinnittää huomiota alkuperäiskansojen kielien uhanalaiseen asemaan.  

Teemavuotta ennakoivat sopivasti  Sanna Pellicicionin uusin Onni-poika -sarjan osa Onni-pojan talviseikkailu ja Pia Pesosen & Petri Makkosen ensimmäinen lastenkirja Villojen kukat





Juna kiitää kohti pohjoista. Sanna Pelliccionin
kuvitusta kuvakirjaan Onni-pojan
talviseikkailu
(Minerva 2018). 


Onni-poika on perheineen lähdössä lomamatkalle Lappiin. 

Onni ja Olavi eivät ole koskaan käyneet Lapissa. Mutta äiti on. Ja siitä on kuultu. Isi sanoo, että äitiin on iskenyt Lapinhulluus. 
     Mikä se on? Mikä sille tuli? Olavi kysyy.

      Kai jokin sellainen, että äiti tuijotti taivaalle. Ja sille tuli kamalan kokonaisvaltainen olo, Onni muistelee. 
     Mulla on kyllä kokonainen olo tässäkin, Olavi kommentoi, kun juna puksuttaa pohjoiseen.


Neeta esittelee Onnille ja tämän pikkuveljelle 
isänsä poroaitausta. Sanna Pelliccionin kuvitusta kuvakirjaan 
Onni-pojantalviseikkailu (Minerva 2018). 


Onni tutustuu Neetaan, tyttöön, joka tekee häneen heti vaikutuksen hyvillä laskettelutaidoillaan. 

Neetan isällä on poroja ja hän aikoo ryhtyä isona poronaiseksi. 

Onni oppii yhteisen leikin lomassa Neetalta saamelaisia tapoja ja yksittäisiä inarinsaamen sanoja. 

Kuvakirjan lopussa on vielä tietoisku Suomessa puhutuista kolmesta saamen kielestä ja muutama inarinsaamen sana.

Sanna Pelliccioni olisi halunnut nostaa saamelaisuuden jo kuvakirjan nimeen, mutta kustantaja halusi kirjalle neutraalimman talvisen nimen.

Hieman varttuneemmille, jo kouluikäisille lapsille kirjoitettu Villojen kukat työstää leikki-ikäisille suunnattua Onni-poika -kuvakirjasarjan osaa syvällisemmin kieleen liittyvää identiteettiä. 

Tulppaani on helsinkiläinen pikkutyttö. 

Ruusu on muuttanut äitinsä kanssa Helsinkiin Lapista, Suomen käsivarresta.


Petri Makkosen kuvitus on reteää ja karttaa monin tavoin
lastenkirjan toisinaan sievistelevääkin kuvitustyyliä.
Petri Makkosen kuvitusta Pia Pesosen tekstiin lastenkirjassa
Villojen kukat (Teos 2018). 


Ruusu puhuu peräpohjan murretta ja Helsingissä ikänsä asunut Tulppaani ymmärtää hänen puheensa jatkuvasti väärin. 

Tytöt eivät silti hämmenny väärinkäsityksistä, vaan oppivat uusia sanoja toisiltaan. 


Tyttöjen vankkumaton ystävyys tulee hienosti
kuvatuksi tässä "ihmiskasvissa". 
Petri Makkosen kuvitusta 
Pia Pesosen tekstiin lastenkirjassa Villojen kukat (Teos 2018).   

Kielitietoisuuden lisäksi kirjassa kulkee myös lähimiljöön suojelun teema, kun vanhojen puuhuviloiden, eli villojen, aluetta uhkaa purkutuomio.  

Kaupunginisä ja Neiti Virkamies haluavat nimittäin leventää Länsiväylää ja rakentaa vanhan puutaloalueen paikalle virastotalon. 



Juhlat päättyvät Ruusun joikaamiseen. Petri Makkosen kuvitusta
Pia Pesosen tekstiin lastenkirjassa Villojen kukat (Teos 2018). 


Tytöt suhtautuvat kieleen luovasti ja omaksuvat toisiltaan uusia sanoja. Ruusu kiteyttää asian hyvin sanomalla, että 

Vaikka ollaan eriä, ollaan vähän samoja. Tyttöjä ainakin ollaan. Ja kukkia. Ja kläppejä.

Puutaloalueen kesäjuhlien pitäisi huipentua hienoon konserttiin, mutta kapellimestarin tahtipuikko on hukassa. Loppu kiertyy monin tavoin onnelliseksi – myös villojen purkutuomio perutaan. 

Kirjan formaatti karttaa määrittelyjä: kuvakirjaksi tekstiä on ihan liikaa, mutta toisaalta kuvataiteilija Petri Makkosen (s. 1965) kuvitusta on joka aukeamalla. 

Makkosen kuvitus on luonnosmaista, paikoin rujoakin. 

Alakouluikäisen lapsen itse luettavaksi kirja toki sopii, mutta rivitys ja kirjasinkoko olisivat voineet olla isompia. 

Koukeroisella tyylitellyllä käsialalla ladotut lukujen nimet voivat aiheuttaa aloittelevassa lukijassa hämmennystä.

Pia Pesonen (s. 1963) on kirjailja ja roolittaja. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt kaksi romaania aikuisille, Urho kekkonen Straße ja Maatuska (Teos 2011 ja 2015).

Hiljalttain maahan muuttaneen lapsen näkökulma suomen kieleen tulee oivaltavasti esille myös Johanna Venhon & Hanneriina Moisseisen kuvakirjassa Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa

Olen kirjoittanut kirjasta Sivupiiri fi -verkkosivustolle. 





















Ei kommentteja: