maanantai 16. maaliskuuta 2020

Uho kirjan kannessa ei aina ulotu kansien väliin





Miklu: Kaikkien aikojen kirja, 111 sivua, Otava 2020.

Kalle Veirto: Ohuin ja hauskin kirja, 133 sivua, Karisto 2020. Kansi Petri Latvala.





Keltainen on huomioväri ja sen voimaan uskotaan näissä kahdessa uutuudessa.

Tubettaja Miklu ja Kalle Veirto ovat keksineet yhdessä kustantajiensa kanssa nasevat nimet kirjoilleen, mutta Kaikkien aikojen kirjan ja Ohuimman ja hauskimman kirjan (Karisto 2020) sisäsivuilta ei valitettavasti löydy katetta reteille kirjan nimille.


Miklun (oik. Mike Bäck) fanikirjan toinen osa sisältää ”paljastuksia” ja valokuvia faneille, elämäntaito-ohjeita liittyen kiitollisuuteen, kiusaamisen vastustamiseen, seurusteluun, sosiaalisen median ja puhelimen koukuttavuuteen. Hän korostaa myös terveellisen unirytmin merkitystä, suosittelee meditaatiota ja paljastaa parhaan vegaanireseptinsä. 

Välillä Miklu jo huomaa itsekin ohjeistuksen muistuttavan ”mummoilua”. 

Eri osiot alkavat alkeellisilla riimirunoilla. 

Kirjan lopussa on lista Miklun suosikkikirjoista. Ihan nuorimmille faneille ne ovat sisällöltään, erityisaiheiltaan ja englanninkielisinäkin liian korkealentoisia.

Kirjakauppaliiton Mitä Suomi lukee- tilastojen mukaan Miklun Kaikkien aikojen kirja ylsi helmikuussa lasten- ja nuortenkirjallisuuden kategoriassa kolmannelle sijalle. 



Poikien lukemaan innostamisen osalta ei  Kalle Veirton hyvää tarkoittava kirjallisuuskasvatuskaan osu ihan maaliinsa. 


Kuka ehättää ensimmäisenä vastata haasteeseen kirjoittaa nykynuoria aidosti puhutteleva uskottava kasvutarina vaikkapa räppäristä, joka löytää kielestä ja lukemisesta väylän omalle itseilmaisulleen?

Veirton nuortenkirjojen tyyli on omintakeinen sekoitus ronskia äijähuumoria, kieli poskessa paisuteltuja tilanteita ja verbaalitykitystä.

17-vuotias Martti aikoo korjata pienperheen rahahuolet osallistumalla opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnalliseen kirjoituskilpailuun. 

Koska poika suorittaa kaksoistutkintoa, hän laskelmoi ja lähettää tekstit sekä lukion että ammatillisten oppilaitosten sarjaan ja yhden vielä kaverin nimissä. 

Samuel K. Toverin kirjailijavierailu koululla on tehnyt Marttiin vaikutuksen  ja hän paneutuuu tämän suosittelemiin Mika Waltarin, Raymond Carverin, Merete Mazzarellan, Taija Tuomisen ja Tapani Baggen kirjoittajaoppaisiin. 


Luettuani oppaat tiesin, etten tarvitse enää opetusta, enkä ainuttakaan opettavaista kirjaa eikä niistä löydy avainta onneen ja onnistumiseen. Minun oli vain pystyttävä imaisemaan koko maailma päähäni: tuuletettava, nuijittava, liekitettävä ja leikeltävä se, sitten muotoiltava ainekset suussa suuhun sopiviksi ja sylkäistävä mälli lukijan naamalle kirjan sivuilla. 

Vain tämä oli tehtävä, se riitti. 

Ihan kylmiltään Martti ei kuitenkaan toimeen ryhdy. 

Hän on lukenut kesän ja syksyn aikana 139 kirjaa, mukana Seitsemän veljestäTuntematon sotilas, Jack Kerouac ja James Joyce. Ei vähä mitään.

Ja osansa on verenperinnölläkin; pojan edesmennyt isä on julkaissut kaksi kirjaa. 

Martti on selvästi syntyjään vähän vanhasieluinen. 

Poika haluaa löytää oman tiensä itse eikä mukaudu kaverien ”kimppakivaan” ja hän "haistattaa huilut kaikelle fiksustelulle”.

Pojan kunnianhimoa ei voi kuin ihailla, vaikka luovaan prosessiin toki kuuluvat  myös syvät vedet.

Todellisuudessa minun olisi parasta voittaa kammoni sossua kohtaan ja marssia kiltisti Benin kanssa Kelaan kysymään, mitä kaikkea rahaa me olisimme oikeutettuja saamaan. Olimme oikeutettuja, varmasti, kyllä lapsiperheitä tuettiin ja teiniäitejä kaksin verroin. 

Ohuin ja hauskin kirja on parhaimmillaan Martin ja lievästi alkoholisoituneen äidin originellissa perhekuvauksessa. 

Nähtäväksi jää, saammeko vielä ohuemman ja hauskemman jatko-osan Benin ja Martin vauvaperheen arjesta.




torstai 12. maaliskuuta 2020

Ylistyksiä väreille ja niiden vivahteille












Ella Brigatti: Sängynaluskansa: Pensseli on punainen. 1–3-vuotiaiden värikirjaKulttuurikioski 2019.





Sanon usein, että kaikkein yksinkertaisin katselukirjakin on lapselle aina tietokirja. 

Nykyisin ilmestyy paljon tietokirjoja jo taaperoille. 



Sängynaluskansan Vihne-otus levittää innoissaan maalia.
Ella Brigatin kuvitusta kuvakirjaan
Pensseli on punainen (Kulttuuriosuuskunta 2019). 


Ella Brigatin neljän kirjan ”värisuora” Pensseli on punainenPensseli on sininenPensseli on vihreä ja Pensseli on keltainen on hyvä esimerkki siitä, kuinka pieneen tilaan voi saada monenlaista tietoa pientäkin lasta kiinnostavaan pakettiin. 


Pandastakin tulee Vihneen luovan työn tuloksena punainen.
Ella 
Brigatin kuvitusta kuvakirjaan Pensseli on punainen
(Kulttuuriosuuskunta 2019). 

Brigatti ei tyydy ihan pelkistettyyn värioppiin, vaan innostuu leikittelemään väreillä myös vähän railakkaammin. 

Värikirjat kuuluvat Brigatin  Sängynaluskansa-kirjatuoteperheeseen ja niissä esiintyvät myös Vihne ja Metri-kissa. 


Viimeisellä aukeamalla voidaan vielä yhdessä muistella eri
aukeamien värejä. 
Ella Brigatin kuvitusta kuvakirjaan 
Pensseli on punainen (Kulttuuriosuuskunta 2019). 

Olen jo pitkään kerännyt työhuoneen hyllylle kiinnostavia väreihin liittyviä kuvakirjoja. 

Tässä keräilyn satoa: 

Emma Virke: Niilo ja Nille. Missä ovat värit? Suomentanut Juhani Lindholm, Alvina 2015.

Pimeässä värit ovat menneet piiloon, mutta nouseva aurinko herättää ne taas eloon. Väreihin tutustutaan luonnonilmiöiden kautta yhdessä Nille-nallen ja Niilon kanssa. 






Inger ja Lasse Sandberg: Musta ja Valko ja kaikki muut, suomentanut Jaana Nikula, Läsrörelsen ja Tre Sandberg 2012.

Maa on jaettu kahtia, mustaan ja valkoiseen, mutta eräänä päivän muuri murtuu ja värit sekoittuvat kohtalokkain seurauksin. Onneksi perhoset keksivät keinon palauttaa mustan ja valkoisen lisäksi muutkin värit maailmaan. 



David Melling: Loiskun värit, suomentanut Raija Rintamäki, Mäkelä 2017.

Loisku-ankka oppii piilosleikin lomassa värejä. Opetelluista väreistä syntyy lopulta sateenkaari! 


Ulf Löfgren: Väritrumpetti, suomentanut Marja Kemppinen, Otava 1973

Olli-poika ostaa käytettyjen tavaroiden kaupasta trumpetin, mutta se onkin oikeasti värejä ilmaan syytävä taikatrumpetti! 

Trumpetin pienistä väripilvistä sukeutuu uusia värejä.    



Michael Grejniec: Mistä värit tulevat, suomentanut Anja Ylönen, Lasten Keskkus 1992.

Maassa, jossa pieni poika asuu, ei ole lainkaan värejä. Kirjan voi ajatella ottavan kantaa nyt niin ajankohtaiseen ilmastonmuutosta käsittelevään keskusteluun:

”Asukkaat ovat hakanneet metsänsä pois ja hävittäneet niittynsä rakentaakseen taloja ja teitä. Pian planeetalla ei ollut jäljellä ainuttakaan elävää kasvia. Kaikki oli harmaata, kaikki värit olivat kadonneet.” 

Pieni poika pääsee unessa kaukaiselle planeetalle. Siellä hänelle esitellään maailman kaikki värit ja poika on niistä aivan hurmioitunut. Mies antaa pojalle kotiin viemisiksi kolme rasiaa, joiden sisällön poika sirottelee ilmaan. 


Väreistä kertovia kuvakirjoja on ollut esillä Lastenkirjahyllyssä myös aiemmin, huhtikuussa 2016, Yllin kyllin väriterapiaa -nimisessä arviossa.






keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Ystävyys ja luottamus ei synny itsestään, oppii Anni
















Kaisa Paasto: Anni kaverinkesyttäjä, kuvitus Mari Ahokoivu, 116 sivua, Tammi 2020. 






Kotimaisia lastenkirjaesikoisia ei ilmesty nykyisin ruuhkaksi asti ja siksi ne ansaitsevat heti tuoreeltaan huomiota.

Kaisa Paasto (s. 1979) on Espoossa asuva kääntäjä-copywriter.

Hänen lastenromaaninsa Anni kaverinkesyttäjä alkaa hieman apeasti. 

Kaverin kaipuun ja nähdyksi tulemisen teemat  tuovat mieleen Mari Kujansivun Minä ja Muro -kirjan (Otava 2009). Onneksi Paaston esikoisen tunnelma vähin erin kääntyy valoisampaan suuntaan, vaikka mitään siloista ja myötäilevää onnelliseksi kiertyvää loppua ei väkisin synnytetäkään. 

Anni kaverinkesyttäjä aloittanee sarjan, sillä moni asia jää lopussa kiinnostavasti avoimeksi.

 Mari Ahokoivun kuvitus kiteyttää oivaltavasti
alakouluikäisen kokemia ulkonäkö- ja
suorituspaineita. Mari Ahokoivun kuvitusta
Kaisa Paaston lastenromaaniin
Anni kaverinkesyttäjä (Tammi 2020). 


Ystävän muuttaminen kauas näyttää olevan lasten- ja varhaisnuortenkirjoissa nyt toistuva lähtötilanne (esim.  Riikka Ala-Harjan Ebba-, Rose Lagercrantzin Dunne- ja Heidi Silvanin Tippi-sarjat) tyttösankarien elämässä.

Nelosluokkalaisen Annin paras kaveri Miisa on muuttanut Amerikkaan. Anni ei haluaisi mennä enää kouluun ja laskee toiveikkaasti jäljellä olevia koulupäiviä ennen joululomaa.

Sisarukset Anni ja Aleksi tulevat hyvin juttuun
isosta ikäerosta huolimatta. Mari Ahokoivun kuvitusta
Kaisa Paaston lastenromaaniin
Anni kaverinkesyttäjä (Tammi 2020).
 

Annin isoveli on jo 19-vuotias ja hän toipuu selkäleikkauksen jälkeen kotona. 

Akselilla on hyvät hoksottimet ja hän huomaa oitis, että jokin hiertää Annia.

Akseli oli sanonut, että Anni oli ehkä ruosteessa kaverien hankkimisessa! Oli siinäkin sana. Olisikin ollut näppärää, jos hän olisi voinut mennä kauppaan ja valita kaverin tai pari pitkästä hyllystä. Hän olisi ostanut juuri sellaisen kaverin kuin Miisa. Sellaisen, jota naurattavat samat jutut kuin häntä ja joka tykkäsi luomusten tekemisestä enemmän kuin mistään muusta. 
 Stina ja Julia olisivat jääneet hyllyyn. Annia hymyilytti kuvitella heitä istumassa hyllyllä ale-tarrat otsassa ja viittilöimässä ”osta minut! Osta minut!”. Ajatus oli aika häijy. Ehkä Koulu-Anni oli kaiken lisäksi ilkeäkin.  
Oivallus oli tämä: Anni ei ollut koskaan itse hankkinut kaveria! Äiti ja Miisan äiti olivat laittaneet hänet ja Miisan vierekkäin hiekkalaatikkoon, kun he olivat vielä taaperoita isoissa haalareissa, joten sitä ei laskettu. Siitä eteenpäin Miisa oli aina hankkinut heidän yhteiset kaverinsa. 
 Miisa oli tehnyt asiat hänelle helpoiksi.


Annin fantasiassa häneen ylimielisesti suhtautuvat
bestikset ovat kaupan hyllyllä alennuksessa.
 Mari Ahokoivun kuvitusta Kaisa Paaston lastenromaaniin
Anni kaverinkesyttäjä (Tammi 2020),
 

Annille on hankittu minipossu Vaappu. Vanhemmat tosin muistuttavat, että kasvattajan kanssa on sovittu possu olevan heillä koeajalla ja se voidaan tarvittaessa palauttaa.

Lemmikin tuoma vastuu  ja siihen sitoutuminen tulee erinomaisesti esille perheen arjen kuvauksessa. Äiti muistuttaa, että Anni mankui pitkään lemmikkipossua itselleen. Siihen Anni puuskahtaa vihaisena, että ei olisi ollut pakko suostua!

Mari Ahokoivu on laajentanut viime aikoina kuvitusrepertuaariaan aikuisten ja lasten sarjakuvista myös lastenkirjallisuuteen. Hänen ihmishahmonsa ovat pelkistettyjä, mutta silmiin ja kehon kieleen tallentuu silti tärkeitä tunnetiloja.


Vaappu-possu ottaa vähitellen tuntumaa emäntäänsä. Mari Ahokoivun kuvitusta Kaisa Paaston lastenromaaniin 
Anni kaverinkesyttäjä (Tammi 2020). 

Ystäviin ja lemmikkeihin näyttävät pätevän samat konstit: luottamusta ei synnytetä hetkessä ja ystävän luonteen tai kiinnostuksen kohteisiinkin on parasta sopeutua. Ystävyyden alku luokkakaveri Riian kanssa ei ole yhtä bling-blingiä, mutta Anni luottaa siihen, että yhteinen sävel ajan oloon kyllä löytyy.

Isoveli Akseli kiteyttää jälleen nasevasti ystävyyden ydintä toteamalla, että "Tutustuminen on kovaa työtä". 


Kustantajan ennakkotiedoissa kerrotaan kirjassa olevan ”Serranon perhe -meininkiä kotona ja koulussa”. 

Vertauksessa viitataan espanjalaiseen kahdeksan tuotantokauden mittaiseen, 2003–2008 Espanjan televisiossa ja sittemmin myös muualla esitettyyn tv-draama-komediaan. 

Yksityiskohtana kiinnostava on kansikuva, jossa uusi ystävä Riia näyttää olevan ruskeaihoinen. Sisäsivujen kuvituskuvissa tytön ihonväri on sitä vastoin vaalea.