Mintun viehätysvoima on kestänyt jo 45 vuotta

Maikki Harjanne: Täydellinen Minttu. Minttu-sarjakuvat Kotiliedessä vuosina 1982–1990. Toimittanut Petteri Oja. 216 sivua. Kissanviikset 2022. 

 

Maikki Harjanteen Minttu-kuvakirjasarja täyttää tänä vuonna 45 vuotta ja hakee pitkäikäisyydessään ja suosiossaan vertaistaan Suomessa. 

Sarjan uusin osa Minttu ja kadonneet kirjat ilmestyi viime vuonna. 

Tänä vuonna Otava julkaisee kolmen 2010-luvulla ilmestyneen Minttu-kirjan yhteislaitoksen Rakas Minttu, joka sisältää kirjat Minttu saa oman koiran, Minttu prinsessana ja Minttu ja mummo. 

 

Ensimmäiset neljä kuvakirjaa Mintusta ilmestyivät 1978. 

Harjanne on kertonut halunneensa  pyristellä sarjassa irti 1970-lukulaisesta lastenkirjallisuuden ongelmakeskeisyydestä. 

Hän halusi tehdä vastineita ruotsalaisen Gunilla Wolden Teemu- ja Anna Taurialan Leena-kirjoille, joiden lapsuuden kuvausta hän piti ”hajuttomana ja mauttomana”.  

 

Harjanne kapinoi myös monien 1970-luvun lastenkirjojen tapaa esittää lapsuus visuaalisesti yksitotisena ajanjaksona, jossa tylsyyden ja tapahtumattomuuden uskottiin tuottavan turvallisuutta.  

 

Minttu-kirjat levittäytyivät myös muille alustoille: Minttu nähtiin myös Pikku Kakkosen lastenohjelmissa ja vuosina 1982–1990 myös Kotilieden sarjakuvana. 

Kissanviikset-kustantamon Turun sarjakuvakaupan kupeeseen perustanut Petteri Oja on toimittanut Kotilieden sarjakuvista antologian. 

 

Saatesanoissa Harjanne kertoo sarjakuvan olleen 1970-luvulla vielä yleisesti hyljeksittyä antikirjallisuutta, joka nähtiin uhkana lasten luutaidolle. 

2020-luvulla kuvakerronnan merkitys ymmärretään jo lukutaidon kannattelijana. Näin muuttuvat asenteet ja arvostukset! 

 

Minttu-sarjakuvissa kerrotaan kuvakirjojen tavoin Mintun perheen arjesta vuodenkierron kautta. Muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta sarjakuvat kertovat stripeissään aina eheän yksittäisen tarinan. 

 

Yhteisöllisyys, naapuriapu ja  lapsentahtinen elämä kannattelevat perheen arkea. 

Harjanne on halunnut välittää lukijoilleen kuvaa perheestä, jossa ”välitetään toinen toisesta ja jossa juostaan mieluummin koiran kuin rahan perässä”. 

Mintun käden jatkeena nähdään usein imuri tai juuriharja.
Minttu kärttää äitiä lukemaan hänelle kirjaa: "Enhän minä voi
oppia rakastamaan kirjoja, kun sinä aina siivoat", yrittää tytär
syyllistää äitään. Maikki Harjanteen kuvitusta Kotilieden
Minttu-sarjakuvista toimitettuun kokoelmaan  
  Täydellinen Minttu (toim. Petteri Oja) Kissanviikset 2022.

Äiti hoitaa pikkuveli Santtua ja Minttua kotona. Isoveli Ville on jo koululainen ja isä käy ansiotyössä. Minttu ilmoittaa kuitenkin äidille ryhtyvänsä itse aikanaan ”työäidiksi”.  

 

Mintun äiti on osannut aina ottaa ilon irti kotoilusta, joskin sarjakuvia lukiessa kiinnittää huomiota siihen, että äidin kasvoilla nähdään usein myös väsymyksestä johtuvia kyyneleitä. 

 

Äidillä on paineita huushollin puhtaana pitämisestä: hän jynssää juuriharjalla  tuon tuostakin erilaisia kodin pintoja, ja samaan aikaan lapset saavat aikaan kaaosta ja epäjärjestystä jossakin toisessa kodin tilassa. 

 

Oheinen kuvasarja näyttää Mintun ulkonäön ja olemuksen hienoista
muuttumista kuvakirjasarjan ja sarjakuvasarjan aikana.
Maikki Harjanteen kuvitusta Kotiliedessä julkaistuista Minttu-
sarjakuvista toimitettuun kokoelmaan Täydellinen Minttu 
(toim. Petteri Oja) Kissanviikset 2022. 

 

 

Kuvakirjasarjan formaatti sekä osittain myös Harjanteen visuaalinen tyyli ja värimaailma ovat neljässä vuosikymmenessä hieman muuttuneet, mutta Minttu on säilynyt helposti tunnistettavana, samastuttavana ja ennen kaikkea uskottavana kuvakirjahahmona.  

 

Sarjakuvissa Minttu vielä harmittelee, että hänellä ei ole omaa nimipäivää kalenterissa. 

Tämäkin epäkohta korjattiin vuonna 1995, kun Minttu sai nimipäivänsä lokakuun kuudennelle päivälle. 

 

 

 

 

 

 

Takaseinän tyttö uskaltaa olla oma itsensä

 

Minna Levola: Oma elämäni, 213 sivua. Karisto 2022. Kansikuva Emmi Kyytsönen. 

 

 

Kehitysromaani on mainio kirjallisuudentutkimuksen termi kuvaamaan romaaneja, joissa keskitytään usein kuvaamaan keskushenkilön sisäistä ja ulkoista, yleensä myönteistä kehitystä ja persoonallisuuden kypsymistä erilaisten myötä- ja vastoinkäymisten kautta.

 

Monet tyttökirjaklassikot täyttävät kehitysromaanin kriteerit.

 

Minna Levolan alakoulua päättävästä Lindasta kertova trilogia on mainio esimerkki modernista ja  freesistä kotimaisesta tyttökirjasarjasta. 

 

Sarjan osat – Tylsä elämäni, Ujo elämäni ja Oma elämäni – ilmentävät jo nimillään esimurrosikäisen Lindan kasvua, kehitystä ja identiteetin etsikkoaikaa.

 

Lindan minäkerronta on jälleen terävää. 

Tyttö havainnoi lähipiiriään tarkasti:

 

Käsitttämätöntä, ettei mun äidin ja mun syntymävuoden välissä ole sataa vuotta. Sen koulumuistojen perusteella voisi kuvitella niin olevan. – – 

Emmiksen äidillä ei ole ollenkaan vastaavia muistoja. Se muistaa käyneensä jo alakoululaisena mehudiskoissa ja ainakin huulikiilto oli keksitty jo silloin. Mun äiti sanoo, että huulikiilto on kuin liimaa, siihen jää hiukset kiinni. Että se on kauhean epäkäytännöllistä ja hankalaa käyttää. Mulla on siis pikkuisen eri lähtökohdat, ja se alkaa vähitellen ottaa päähän.

 

Kuutosluokalle siirtyvä Linda päättää ryhtyä käyttämään mustia farkkuja, koska se kuuluu asiaan ja hän ei halua erottua joukosta, vaan olla osa luokan takaseinää. 

 

Linda pääsee Emmiksen kanssa risteilylle, mutta alkutenhon jälkeen laivan palvelut tuottavat pettymyksen, kun tytöt eivät löydä mitään ikäisilleen sopivaa tekemistä: ”Oltiin siis liian vanhoja ja liian nuoria samaan aikaan”.

 

Linda oppii kuuntelemaan paremmin itseään ja tiedostamaan omat epämukavuusalueensa. Kaikissa kouluaineissa ja harrastuksissa ei ole pakko pärjätä. 

 

Tytär muistuttaa myös äitiään, että ”pääministeritkin on saaneet koulussa huonoja numeroita ja ne on pärjänneet paremmin kuin isä ja sinä. (Vitonen ei ole maailman kamalin asia, katso vaikka uutisia.)” 

  

24. luukku: ”Oikeastaan on harmi, ettei joulu ole useammin”

Astrid Lindgren: On hauskaa, kun on joulu. Astrid Lindgrenin parhaat joulutarinat. Useita eri kuvittajia ja suomentajia. 125 sivua. WSOY 2022. 

 

Onkohan koskaan tehty tutkimusta siitä, vetoavatko Astrid Lindgrenin jouluaiheiset lastenkirjat myös Pohjoismaiden ulkopuolella? 

 

Veikkaan, että monelle minimalistiselle joulun viettäjälle joulumieli voi syntyä yksinomaan siitä, että lukee ja katselee läpi Astrid Lindgrenin lastenkirjoja, joissa kerrotaan vaikkapa Pepin, Marikin, Taina Tomeran, Vaahteramäen Eemelin ja Lotan joulunvietosta.

 

Joka vuosi tuotetaan Suomenkin kirjamarkkinoille uusia kokoelmia Astrid Lindgrenin joulutarinoista. 

On hauskaa, kun on joulu sisältää jouluaiheisia poimintoja Lindgrenin klassikoista sekä aivan uuden, aiemmin suomeksi julkaisemattoman kuvatarinan ”Tonttu valvoo”, jonka on kuvittanut Kitty Crowther. 

Tällä tavalla koukutetaan Lindgrenin tuotantoa keräävät hankkimaan myös tämä antologia hyllyynsä.

"Tonttu valvoo" -tarinan taustalta löytyy Viktor Rydbergin joululaulunakin tuttu runo, jonka suomennos alkaa säkeillä 

 

”Pakkasyö on, ja leiskuen

pohja loimuja viskoo…”

Ruotsalaisessa jouluperinteessä kotitontut
ovat suosittuja. Kitty Crowtherin kuvitusta Astrid
Lindgrenin joulutarinaan "Tonttu valvoo" teoksessa
 Astrid Lindgren: On hauskaa, kun on joulu. Astrid Lindgrenin
parhaat joulutarinat. (WSOY 2022). 

Kitty Crowther on belgialainen lastenkirjailija ja -kuvittaja, joka palkittiin 2010 

Astrid Lindgrenin muistoksi perustetulla, rahamäärältään suurimmalla lastenkirjapalkinnolla. 

Aiemmin Crowtherilta on suomennettu vain yksi hänen kuvittamansa lastenkirja, Toon Tellegenin Oravan syntymäpäivä ja muita eläinten juhlia (Nemo 2003). 

 

Melukylän Liisa kiteyttää Astrid Lindgrenin joulufilosofian ytimekkäästi: 

 

”Jouluna on ihanaa. Oikeastaan on harmi, ettei joulu ole useammin.”

 

Melukylän joulunvietto huipentuu tietysti tanssiin kuusen
ympärillä. Ilon Wiklandin kuvitusta kirjaan Melukylän joulu
kokoelmassa Astrid Lindgren: On hauskaa, kun on joulu. 
Astrid Lindgrenin parhaat joulutarinat (WSOY 2022). 

 

Olennainen osa Astrid Lindgrenin joulutarinoiden lumoa on tietysti myös kuvituksessa.

Ikonisen ja kanonisoidun asemansakin takia hänellä on ollut onni saada kirjojensa kuvittajiksi eri vuosikymmenillä taiteilijoita, joiden siveltimen jälki on yhtä kirjailijan  lapsifilosofian ja tunnemaailman kanssa. 

Leppeää, lastenkirjarikasta ja tunnelmallista joulua kaikille Lastenkirjahyllyn lukijoille.