Pirkanmaa on otollinen kasvualusta lasten- ja nuortenkirjoille

Lastenkirjallisuuden Pirkanmaa. Pirkanmaalaista lasten ja nuortenkirjallisuutta yli sadan vuoden ajalta.

Kirjanäyttely on avoinna Lastenkirjainstituutissa ensi vuoden tammikuun loppuun asti. Tämän vuoden puolella näyttely avoinna   maanantaisin 10–18 ja tiistaista perjantaihin 10–15, osoitteessa  Puutarhakatu 11 A, 2. krs, Tampere. Joulunajan poikkeukset aukioloajoissa on nähtävissä LKI:n kotisivuilta.

Lastenkirjainstituutissa Tampereella on kartoitettu pirkanmaalaista lasten- ja nuortenkirjallisuuden osaamista nyt oikein antaumuksella.

Tänään on instituutissa avattu näyttely Lastenkirjallisuuden Pirkanmaa, jonka kupeeseen on koottu myös kouluille suunnattu uusimpien pirkanmaalaisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden kirjapaketti, jota voi lainata.

Matkustin viime viikolla pari päivää Turussa ja Porissa lasten ja nuorten verkkosivustoista, Okariinosta ja Sivupiiristä, vastaavan Katja Kyllösen kanssa. 

Yhteisissä keskusteluissa summattiin myös pirkanmaalaisia alan toimijoita. Keskustelun päätteeksi totesimme, että Tampereen kulttuuritoimi voisi tutkituttaa Pirkanmaan juomaveden: altistaako se kenties tavanomaista enemmän lasten- ja nuortenkirjallisuuden pariin joillain erikoisilla ainesosillaan?

Instituutin kirjastonhoitajan Päivi Nordlingin ja Jalmari Finnen säätiön myöntämällä apurahalla hankkeessa työskennelleen Liisa Oravasaaren koostama näyttelyluettelo on kiinnostava taustoittaessaan myös laajasti pirkanmaalaisia toimijoita, jotka ovat vaikuttaneet hedelmällisen maaperän syntymiseen – tärkeinä toimijoina ovat olleet ennen muuta aktiivinen kirjailijajärjestö Pirkkalaiskirjailijat, Suomen Nuortenkirjaneuvoston Tampereen osasto ja tietysti Lastenkirjainsituutti.  

Välillisesti lastenkirjamyönteisyyteen vaikuttavat myös Tampereella toimivat lasten- ja nuortenteatterit:  Ahaa Teatteri, Teatteri 2000 ja nukketeatteri Mukamas sekä Muumilaakso, monet alueella toimivat pienkustantamot, lastenkulttuurikeskus Rulla, sanataidekoulutus Viita-akatemiassa ja Yöstäjissä sekä koululaisille suunnattu Taidekaari-kulttuurikasvatushanke. Myös TV 2:n lastenohjelma Pikku Kakkonen on välillisesti ja suoraan vaikuttanut lastenkirjallisuuteen: esimerkiksi Pertti Nättilän Ransu-koira ja Silja Sillanpään Katti Matikainen tunnetaan molemmat myös lastenkirjojen hahmoina! 

Vanhimmat kirjat  1900–1940-luvulta on sijoitettu vitriiniin. Esillä oikealla mm. Anna Kiven (kirj. nim. Anna-täti) Liisan ja kissan ihmeellinen matka vuodelta 1919 ja Ainikki Kiven Satumaan prinsessa ja jalohelmi vuodelta 1925. Kuva PHH.  

Luettelon mukaan pirkanmaalaisiksi (joko Pirkanmaalla syntyneet tai asuneet) on laskettavissa yhteensä 170 kirjailijaa. Ensimmäisenä mainitaan Theodolinda Hahnsson, joka on myös ensimmäinen suomeksi kirjoittanut naiskirjailija.

Jo edesmenneistä pirkanmaalaisista lasten- tai nuortenkirjailijoista kannattaa muistaa lapsuutensa ja nuoruutensa Tampereella viettäneet Lauri Pohjanpää ja Oiva Paloheimo,  Jalmari Finne Kangasalta, Tampereella koko elämänsä asuneet Aili Somersalo (oik. Tarvas) ja Leena Härmä, Tampereen klassillisen lyseossa elämäntyönsä tehnyt Aaro Honka (oik. Eino Arohonka), Nokialla asunut ja Tampereella opettanut Asko Martinheimo ja Pupu Tupunan luoja Pirkko Koskimies. 

Yhteiskunnalliset aiheet kukoistivat 1970–1990-lukujen pirkanmaalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa, mutta mukaan mahtui myös villiä nonsensea Juice Leskiseltä ja absurdia nuorten novellistiikkaa Asko Martinheimolta. Kuva PHH.

Luettelon kirjaesittelyissä kiinnitetään huomiota kirjailjoiden tuotannossa esiintyviin pirkanmaalaisiin piirteisiin tai tunnistettaviin miljöisiin. Kirjaluetteloon voi tutustua myös LKI:n omilla sivuilla ja sen voi sieltä tulostaa omaan käyttöön. 

Tällä hetkellä Pirkanmaalla toimii peräti viitisenkymmentä aktiivista kuvittajaa tai kirjailijaa. Määrä ei totta tosiaan ole pieni! Aihetta on käsitelty viime vuonna myös  Lastenkirjahyllyssä.

Lastenkirjainstituutin eteisaulassa on laaja kattaus 2000-luvun pirkanmaalaisesta
 lasten- ja nuortenkirjallisuudesa. Tästä kokonaisuudesta on mahdollista tilata
myös kouluille erillinen kirjapaketti. Kuva PHH.

Jälkikirjoitus eiliseen postaukseen:

Avajaisissa oli mukavaa, ja erityisen hauskaa oli se, että pirkanmaalaisista tekijöistä olivat paikan päällä myös Uolevi Nojonen, Tuula Kallioniemi, Kaija Pispa, Heikki Niska, Jani Ikonen ja Kristian Huitula. 

Pirkkalaiskirjailijat juhlistavat tämän viikon perjantaina myös 70-vuotisvuotista toimintaansa. Yhdistyksessä on alusta lähtien ollut aktiivisesti mukana myös lasten- ja nuortenkirjailijoita, mm. Aili Somersalo. Nyttemmin yhdistyksen puheenjohtajana toimii myös varhaisnuorten romaaneistaan tuttu Katariina Romppainen. 

Plättä tietää, mitä lapset oikeasti lukevat

 

Timo Parvelan lastenromaani Ella ja kadonnut karttakeppi (Tammi 2012) on hetki sitten saanut tämän vuoden Plättä-palkinnon. 

Ellaa suositumpi äänestyksessä oli Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli, mutta sääntöjen mukaan palkintoa ei voida myöntää peräkkäisinä vuosina samoille tekijöille. 

Yli 15 ääntä saaneiden kirjojen joukossa oli myös useampi Merja Jalon kirja sekä Päivi Lukkarilan Venlan kesäponi, Annukka Salaman Käärmeenlumooja, Siri Kolun Me Rosvolat ja Iso-Hemmin arkku sekä  Anneli Kannon Pusu ja pokaali.

Tampereen kaupunginkirjaston ja IBBY Finlandin Tampereen osaston perustamaa palkintoa on jaettu vuodesta 1975 lähtien, eli palkinto jaettiin nyt 39:nnen kerran. 

Palkinto jaetaan ensi vuonna viimeistä kertaa: tähän ratkaisuun on päädytty siksi, että kotimainen tarjonta on runsastunut ja lasten pitämykset hajaantuneet. Tämän lisäksi lasten mielenkiinto kirjastoissa tai verkossa tehtyihin äänestyksiin on selvästi laimentunut. 

Palkintoon kuuluu kunniakirjan lisäksi grafiikan vedos.

Lasten ja nuorten lukumieltymykset jäävät usein aikuisten jakamien kirjallisuuspalkintojen varjoon. Onneksi lapsilla on lukijoina edelleen äänivaltaa LukuVarkaus-palkinnossa, jossa aikuisten esiraati valitsee ensin ehdokaskirjat, ja lapset päättävät palkinnon saajasta.

Kirjailijan arkea tämäkin: Timo Parvelan saaman Plättä-palkinnon jaon jälkeen oli nimikirjoitusten vuoro.  Ja kuva-alaan on mahtunut vain pieni osa Tampereen yliopiston normaalikoulun alakoulun viidesluokkalaisista musiikkiluokan oppilaista!  Kuva PHH. 

Tarvitaan selkeästi enemmän selkokirjoja

Niina Mälkiä: Liian pieni äidiksi. Kuvittanut Soraya Moncada. Avain 2013. 101 sivua.

Monissa koulutuksissa kiertäneenä törmään jatkuvasti yhteen vajeeseen. Sekä  kouluissa että  kirjastoissa peräänkuulutetaan entistä enemmän lapsille ja nuorille sopivia selkokirjoja.

Selkokirjoille on nykyisin tarvetta monella taholla: lapsilla ja nuorilla on entistä enemmän kielellisiin taitoihin liittyviä syntyperäisiä tai keskittymiseen liittyviä ongelmia tai muita kompastuskiviä matkalla luistavaan lukutaitoon. Maahanmuuttajat tarvitsevat myös innostavaa luettavaa ottaessaan itselleen vierasta uutta kieltä vähitellen haltuunsa.

Suomessa selkokirjallisuuden ja selkokielen keskeinen koordinoiva toimijajataho on Selkokeskus. Selkokeskuksen sivuilla on muiden muassa Jani Ikosen kuvittamia lyhyitä satuja ja tarinoita,  joista osa soveltuu erityisesti lapsille.

Saarni kirjat järjesti viime vuonna kirjoituskilpailun, jolla etsittiin nimenomaan nuorille soveltuvia selkokielisiä uusia tekstejä. Kilpailun voitti nuortenkirjailijana tuttu Mimmu Tihinen. Syystä tai toisesta palkinnossa lunastettuja tekstejä ei kuitenkaan vielä ole julkaistu kirjoina. 

Suomessa lasten ja nuorten selkokirjoja on kustantanut ansiokkaasti kustantamo Pieni Karhu. Tittamari Marttisen ja Aiju Salmisen Välituntirakkautta (2007) ja Kassu vauhdissa (2009) ovat nappiosumia ja hyviä esimerkkejä lapsia ja nuoria oikeasti kiinnostavista selkokirjoista, joissa vetävä aihe, kerronta ja kuvitus ovat synkassa keskenään ja tuloksena on raikas ja myös ulkoisesti houkuttelevan näköinen kokonaisuus.

Toinen hatun noston arvoinen selkokirja, Kari Levolan Tahdon, ilmestyi Pienen Karhun kautta viime vuonna. Se pohjaa Levolan vuonna 1999 ilmestyneeseen ja Finlandia Junior -palkinnolla palkittuun samannimiseen nuortenromaaniin, jonka kirjailijan vaimo Jaana Levola on kirjoittanut selkokielelle. 

Kim Helmisen kuvitus ei sinänsä juonelle uskollisesta kansikuvastaan huolimatta kuitenkaan hivele silmää ja houkuta tarttumaan kirjaan. Miksei selkokirjojakin voisi kuvittaa ammattitaitoiset, kuvan ja sanan yhteispelistä tietoiset kuvittajat? Selkokirjassahan kuvan tulisi vahvistaa tekstin jo kertomaa, mutta myös virittää kiinnostus kirjan tapahtumiin.

Avain-kustantamon julkaiseman Nina Mälkiän Liian pieni äidiksi –kirjan oletettu ensisijainen kohderyhmä on kustantajan ilmoituksen mukaan paitsi suomalaiset niin myös suomen kieltä opiskelevat nuoret aikuiset,  joiden oletetaan olevan kiinnostuneita siitä, millaista arki on köyhässä kehitysmaassa.  

Selkokirjoissa teksti on ladottu hahmottamisen kannalta mielekkäiksi
kokonaisuuksiksi. Soraya Moncadan kuvitus tukee kyllä tekstin kertomaa,
mutta sen tyylilaji vaikuttaa suomalaiseen silmään vähän vanhanaikaiselta.
Soraya Moncadan kuvitusta Niina Mälkiän selkokirjaan Liian pieni äidiksi,
Avain 2013. 

Kirja kertoo 13-vuotiaaasta Vilmasta, joka joutuu serkkunsa raiskaamaksi ja synnyttää pienen tyttövauvan.  

Suurimpana kompastuskivenä kirjassa ei suinkaan ole teksti, vaan kirjan amatöörimäinen ulkoasu ja kuvitus. Selkokirjallisuutta koskevat ihan samat kirjallisesti korkeatasoiset vaatimukset kuin muutakin kaunokirjallisuutta ja sen lisäksi  se on osattava pakata myös houkuttelevaan kääreeseen, jolla viestitään arvostusta lukijoita kohtaan.

Nicaragualaisen taiteilijan Soraya Moncadan kuvituksen on varmasti ajateltu johdattavan lukijaa eläytyvästi kirjan miljööseen. Sikäläinen tapa kuvittaa on kuitenkin tyyten toisenlainen kuin mihin Suomessa on totuttu. Moncadan kuvituskuvat tuntuvat jäänteeltä 1970-luvun realistisesta kuvitusperinteestä.

Kuvitukset on todennäköisesti tehty alunperin nelivärisiksi. Painossa värikuvat
ovat menneet tukkoon, sävyt eivät erotu riittävästi, ja tämä hankaloittaa kuvien yksityiskohtien hahmottamista. Soraya Moncadan kuvitusta Niina Mälkiän
selkokirjaan Liian pieni äidiksi, Avain 2013.  

Kuvituksen mustavalkoisuus tekee myös lukijalle karhunpalveluksen: todennäköisesti alunperin kuvat on tehty värillisiksi, ja painossa kuvat ovat menneet tukkoon: sävyerot eivät näy selvästi ja tämä vaikeuttaa myös kuvan tulkintaa.

Vilma on iloinen siitä,että äiti tuli hänen luokseen sairaalaan. Vilma kysyy iloisella äänellä:”Hei äiti, mikä vauvan nimi…?" Mutta äiti keskeyttää Vilman puheen:
”Miksi sinä et ole käynyt pesulla?Miksi sinä et ole pukenut vaatteita päällesi?”Äiti kuulostaa vihaiselta.”Minä…”, Vilma aloittaa.Hän yrittää sanoa,
että hän ei tiennyt,että hänen pitää pukeutua.Äiti keskeyttää Vilman uudestaan.Hän komentaa:”Vaatteet päälle, Vilma!Meidän pitää ehtiä linja-autoonennen kun tulee pimeä.” 

Nicaraguan mieskeskeinen toimintakulttuuri korostuu tarinassa useaan otteeseen. Vilman läheiset ovat voimattomia ottamaan kantaa Vilman henkilökohtaiseen tragediaan, kunnes mummo lopulta puuttuu tilanteeseen ja kieltää tytön serkkua tulemasta enää koskaan Vilman lähettyville.

Kehitysyhteistyön säie tarinaan tulee suomalaisesta sairaanhoitajasta, jolta Vilma saa ymmärrystä ja tietoa vauvanhoidosta.

Helsingin Sanomissa totesin vähän aikaa sitten, että suomalaista helppolukuista lastenkirjallisuutta lukutaidon herkkään alkuvaiheeseen ollaan syystä tai toisesta melko yksituumaisesti ajamassa yleiskustantamoissa alas. Esimerkiksi Tammi on lakkauttanut  Keltanokka-, Kirjava kukko- ja Vihreä varis -sarjansa ja kaventanut helppolukuisten lastenromaaniensa valikoimaa. Jo aiemmin WSOY on kuopannut aiemmat Werneri- ja Iso Werneri -sarjansa. 

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kevään 2014 uutuusluettelossa kiinnitti huomiotani pieni maininta liittyen sähkökirjoihin:

--- sähkökirja on ikänäköisen lukutoukan ystävä, koska tekstin kirjasimen kokoa ja kirjan sivutusta voi käden käänteessä säätää omalle lukutavalle ja –etäisyydelle ihanteelliseksi. ---

Itse näen sähkökirjojen potentiaalisena kohderyhmänä myös lukutapotentiaalia lapset ja nuoret,  jotka voivat muuntaa kustantajan alun perin liian pieneksi paperikirjaan painaman kirjasimen sähkökirjassa haluamaansa kokoon! 

Mutta silti edelleen kotona ja kouluissa tarvitaan myös helppolukuisia paperikirjoja, monipuolinen, aihepiireiltään ja lähestymistavoiltaan iso valikoima.