keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Pirkanmaa on otollinen kasvualusta lasten- ja nuortenkirjoille




Lastenkirjallisuuden Pirkanmaa. Pirkanmaalaista lasten ja nuortenkirjallisuutta yli sadan vuoden ajalta.
Kirjanäyttely on avoinna Lastenkirjainstituutissa ensi vuoden tammikuun loppuun asti. Tämän vuoden puolella näyttely avoinna   maanantaisin 10–18 ja tiistaista perjantaihin 10–15, osoitteessa  Puutarhakatu 11 A, 2. krs, Tampere. Joulunajan poikkeukset aukioloajoissa on nähtävissä LKI:n kotisivuilta.


Lastenkirjainstituutissa Tampereella on kartoitettu pirkanmaalaista lasten- ja nuortenkirjallisuuden osaamista nyt oikein antaumuksella.

Tänään on instituutissa avattu näyttely Lastenkirjallisuuden Pirkanmaa, jonka kupeeseen on koottu myös kouluille suunnattu uusimpien pirkanmaalaisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden kirjapaketti, jota voi lainata.

Matkustin viime viikolla pari päivää Turussa ja Porissa lasten ja nuorten verkkosivustoista, Okariinosta ja Sivupiiristä, vastaavan Katja Kyllösen kanssa. 

Yhteisissä keskusteluissa summattiin myös pirkanmaalaisia alan toimijoita. Keskustelun päätteeksi totesimme, että Tampereen kulttuuritoimi voisi tutkituttaa Pirkanmaan juomaveden: altistaako se kenties tavanomaista enemmän lasten- ja nuortenkirjallisuuden pariin joillain erikoisilla ainesosillaan?

Instituutin kirjastonhoitajan Päivi Nordlingin ja Jalmari Finnen säätiön myöntämällä apurahalla hankkeessa työskennelleen Liisa Oravasaaren koostama näyttelyluettelo on kiinnostava taustoittaessaan myös laajasti pirkanmaalaisia toimijoita, jotka ovat vaikuttaneet hedelmällisen maaperän syntymiseen – tärkeinä toimijoina ovat olleet ennen muuta aktiivinen kirjailijajärjestö Pirkkalaiskirjailijat, Suomen Nuortenkirjaneuvoston Tampereen osasto ja tietysti Lastenkirjainsituutti.  

Välillisesti lastenkirjamyönteisyyteen vaikuttavat myös Tampereella toimivat lasten- ja nuortenteatterit:  Ahaa Teatteri, Teatteri 2000 ja nukketeatteri Mukamas sekä Muumilaakso, monet alueella toimivat pienkustantamot, lastenkulttuurikeskus Rulla, sanataidekoulutus Viita-akatemiassa ja Yöstäjissä sekä koululaisille suunnattu Taidekaari-kulttuurikasvatushanke. Myös TV 2:n lastenohjelma Pikku Kakkonen on välillisesti ja suoraan vaikuttanut lastenkirjallisuuteen: esimerkiksi Pertti Nättilän Ransu-koira ja Silja Sillanpään Katti Matikainen tunnetaan molemmat myös lastenkirjojen hahmoina! 


Vanhimmat kirjat  1900–1940-luvulta on sijoitettu vitriiniin. Esillä oikealla mm. Anna Kiven (kirj. nim. Anna-täti) Liisan ja kissan ihmeellinen matka vuodelta 1919 ja Ainikki Kiven Satumaan prinsessa ja jalohelmi vuodelta 1925. Kuva PHH.  





Luettelon mukaan pirkanmaalaisiksi (joko Pirkanmaalla syntyneet tai asuneet) on laskettavissa yhteensä 170 kirjailijaa. Ensimmäisenä mainitaan Theodolinda Hahnsson, joka on myös ensimmäinen suomeksi kirjoittanut naiskirjailija.

Jo edesmenneistä pirkanmaalaisista lasten- tai nuortenkirjailijoista kannattaa muistaa lapsuutensa ja nuoruutensa Tampereella viettäneet Lauri Pohjanpää ja Oiva Paloheimo,  Jalmari Finne Kangasalta, Tampereella koko elämänsä asuneet Aili Somersalo (oik. Tarvas) ja Leena Härmä, Tampereen klassillisen lyseossa elämäntyönsä tehnyt Aaro Honka (oik. Eino Arohonka), Nokialla asunut ja Tampereella opettanut Asko Martinheimo ja Pupu Tupunan luoja Pirkko Koskimies. 




Yhteiskunnalliset aiheet kukoistivat 1970–1990-lukujen pirkanmaalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa, mutta mukaan mahtui myös villiä nonsensea Juice Leskiseltä ja absurdia nuorten novellistiikkaa Asko Martinheimolta. Kuva PHH.
Luettelon kirjaesittelyissä kiinnitetään huomiota kirjailjoiden tuotannossa esiintyviin pirkanmaalaisiin piirteisiin tai tunnistettaviin miljöisiin. Kirjaluetteloon voi tutustua myös LKI:n omilla sivuilla ja sen voi sieltä tulostaa omaan käyttöön. 

Tällä hetkellä Pirkanmaalla toimii peräti viitisenkymmentä aktiivista kuvittajaa tai kirjailijaa. Määrä ei totta tosiaan ole pieni! Aihetta on käsitelty viime vuonna myös  Lastenkirjahyllyssä.



Lastenkirjainstituutin eteisaulassa on laaja kattaus 2000-luvun pirkanmaalaisesta
 lasten- ja nuortenkirjallisuudesa. Tästä kokonaisuudesta on mahdollista tilata
myös kouluille erillinen kirjapaketti. Kuva PHH.


Jälkikirjoitus eiliseen postaukseen:

Avajaisissa oli mukavaa, ja erityisen hauskaa oli se, että pirkanmaalaisista tekijöistä olivat paikan päällä myös Uolevi Nojonen, Tuula Kallioniemi, Kaija Pispa, Heikki Niska, Jani Ikonen ja Kristian Huitula

Pirkkalaiskirjailijat juhlistavat tämän viikon perjantaina myös 70-vuotisvuotista toimintaansa. Yhdistyksessä on alusta lähtien ollut aktiivisesti mukana myös lasten- ja nuortenkirjailijoita, mm. Aili Somersalo. Nyttemmin yhdistyksen puheenjohtajana toimii myös varhaisnuorten romaaneistaan tuttu Katariina Romppainen

Ei kommentteja: