Moni kirja on myös päältä kaunis

Kirjataiteen komitea on tänään julkistanut vuoden 2013 kauneimmat kirjat eri kategorioissa. 

Lastenkirjallisuudesta nostettiin esille kolme teosta:

Aura Sevón ja Paula Lehto:  Aika metka retki, Karisto 2013.

Graafinen suunnittelija ja kuvittaja Emilia Ahonen.
 Valokuvaaja Paula Lehto. 

Perusteluissa sanottiin seuraavaa:

Kirjaa on varmasti ollut hauska tehdä, ilo välittyy lukijallekin. Raikas kuvitustyyli on yhdistelmä valokuvaa ja piirrosta. Kirjan sivuilla voi kohdata niin tatuoidun merimiehen kuin mystiset, pitkät sukat. Upeat valokuvat ovat huolellisesti suunniteltuja ja kuvitus täydentää oivaltavasti niiden luomaa tunnelmaa.

Heli Laaksonen & Elina Warsta:  Aapine, Otava 2013. 

Graafinen suunnittelija ja kuvittaja Elina Warsta.

Tittelin näennäinen kirjoitusvirhe on saanut graafikon asettamaan kuusi kirjainta vastaansanomattoman tasa-sivuiseksi tavutorniksi. Siihen staattisuus jääkin: esilehdillä viuhuvat monenkirjavat viirit ja sivuilla seikkailevat niin kummalliset kuninkaat kuin ylipaino-ongelmaiset pulut. Aapinen on tehty n:nnen kerran, mutta ensi kertaa lounaismurteella ja ilman viimeistä n:ää, hurjan kivalla uudella tavalla.

 

Kiinnostavaa on se, että Aapine ”kilpaili” tällä kertaa lastenkirjallisuuden kategoriassa, kun taas Suomen Kustannusyhdistyksen ja Suomen Kirjakappasäätiön tilastoinnissa sen myynti oli laskettu aikuistenkirjallisuuden puolelle!

Ville Hytönen & Matti Pikkujämsä: Hipinäaasi apinahiisi, Tammi 2013. 
Graafinen suunnittelija ja kuvittaja Matti Pikkujämsä.

Kirja valloittaa Matti Pikkujämsän kekseliäillä aukeaman täysillä kuvilla, jotka levittäytyvät sopivan kokoisiksi lapsenkin käsissä. Värimaailma ja dramaturgia vaihtavat tunnelmaa aukeamittain, pintojen roso ja syvyys ovat kaukana konemaisesta. Tarinalle on taitettu luettavan kokoiset paikat kuva-alaan. Tyyliin sopiva Executive-fontti on selkeä myös negatiivisena.

Kirjankansissa ei lasten- tai nuortenkirjoille tullut tänä vuonna lainkaan mainintoja.  

Tietokirjojen sarjassa nostettiin esiin myös Tuula Karjalaisen elämäkerta Tove Jansson: tee työtä ja rakasta, WSOY 2013. Graafinen suunnittelija Timo Numminen.

Kun Suomen suuri taiteilija Tove Jansson näyttää valokuvissa ikonisesti itseltään ja värikäs Muumi-kuvitus lumoaa kenet tahansa, voisi kirjan ulkoasun suunnittelun kuvitella syntyvän tuosta vain. Kuitenkin vasta kuvien oivallinen yhdistäminen ylivetokanteen ja kullalla painettuun tekstiin tekee suojapäällisestä kokonaisuuden. Sisällä moderni fontti unohtaa turhan sievistelyn ja tempaa lukemaan rikkaasti kuvitettua kirjaa.

 

Ennen – kirjaimellisesti – ulkoasustaan huolta pitävässä suurissa kustannustaloissa  oli useita kuukausipalkkaisia graafisen alan ammattilaisia. 

Nyttemmin kirjan graafisesta ulkoasusta vastaavat ammattilaiset on isoissakin kustantamoissa pitkälle ulkoistettu free lancer -työsuhteiden varaan. 

Yleistynyt käytäntö tuntuu vähän lyhytnäköiseltä:  kirjan ulkoasu voi nimittäin usein vaikuttaa ratkaisevasti ostopäätökseen. 

Aikuisuuden kynnyksellä

Kalle Veirto: Säbätalvi. 253 sivua. Karisto 2014. Kansikuva Petri Latvala.

Aiemmin nuoremmille pojille mm. Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka- ja Tannermäki-sarjaa kirjoittanut lahtelainen Kalle Veirto on tarttunut isoon haasteeseen.

Säbätalvi on aikuistuville nuorille pojille suunnattu realistinen romaani. Se kertoo 19-vuotiaasta Einarista, joka muuttaa pois kotoa pelaamaan salibandyä ammattilaiseksi Heinolaan.  

Einarin taakkana on vielä vireillä oleva oikeusjuttu. Hän on törttöillyt  tyttöystävänsä kanssa skootterilla ja ajoneuvon ohjaajasta on molempien vahvan humalatilan ja silminnäkijöiden puuttumisen takia epäselvyyttä. Tyttöystävä, nyttemmin entinen,  loukkaantui Einaria vakavammin. 

On kiinnostavaa, että nuortenromaanit siirtävät nykyisin myös urheilumaailman lieveilmiöt  hyvinkin nopeasti juonen aihelmiksi. Kirsti Kurosen 4 x 100 -romaanissa (Karisto 2013) sprintterityttöjen valmentajan seksuaalinen lähentely oli yhtenä sivujuonteena. Veirtolla sivuhenkilönä on Kailas, homoseksuaalisuudestaan avoimesti kertova salibandyn pelaaja.

 ”Kertoiko Kailas olevansa gay?” Mini kysyi. 

”Joo.” 

”Se tekee sen aina kaikille. Kailas haaveilee olevansa ensimmäinen rohkea julkihomo, joka pelaa suomalaisessa palloilun pääsarjassa”, Mini kertoi. ”Vai oliko teilläpäin jo sellaisia?” 

”Ei tietääkseni. Eikä meillä ole pääsarjaakaan.” 

Sitten se asia oli käsitelty ja lähdettiin, nyt vain toista reittiä kuin tultiin.

Nuoren itsenäistymistä ja kotoa pois muuttoa kuvataan usein vain päähenkilön itsensä näkökulmasta ja rajattoman vapauden huuman höystämänä. Einari on iäkkäiden vanhempiensa ainokainen ja jakamattoman huomion kohde, joten hän aistii kotoa lähtemisen olevan erityisen kova paikka myös vanhemmille.

Säbätalven erityinen ansio onkin vanhempien ja Einarin luontevan perheyhteyden kuvaamisessa. Kipeistäkin asioista puhutaan ja vanhemmat oppivat vähitellen antamaan myös pojalleen enemmän kasvurauhaa.

Liikuttava  lajissaan on Einarin kuvaus äitinsä antamista seurusteluun liittyvistä vinkeistä:

Ainahan saattoi kysyä, mitä sinulle kuuluu, ja sanoa että kerro itsestäsi. Näin oli äiti opettanut silloin, kun aavisteli minun ensimmäistä kertaa kiinnostuneen tytöistä. Hän antoi sukupuolensa käyttöohjeet. Poika joka osaa puhua on kiinnostava, äiti painotti. Ei siis vain poika, jolla on tuohta kortilla ja ärein mopoauto.
 

Einari muuttaa Heinolassa alivuokralaiseksi pieneen pihamökkiin ja tutustuu pian Miniin, reippaaseen ja aidonoloiseen tyttöön. Nuoret tutustuvat vähitellen ja luontevasti. Pian Einarille selviää, että Mini odottaa lasta entiselle poikaystävälleen. 

Erikoinen tilanne ei kuitenkaan ole Einarille ongelma: elämä soljuu nopeasti uudella paikkakunnalla omiin uomiinsa.

Ovelasti Säbätalvi puhuu myös lukemisesta varteen otettavana urheilevan nuoren harrastuksena. Vanhemmat ovat luotsanneet Einaria pienestä pitäen kirjallisuuden pariin: äiti antaa luettavaksi Veikko Huovisen Hamsterin ja John Irvingin Oman elämänsä sankarin. 

Melkein ensi töikseen Einari tutustuu myös Heinolan kirjastoon ja havaitsee sen kelvolliseksi: ”Sopivasti perinteinen, sopivasti auki tulevaisuuteen.”

Salibandyn pelaajien huulenheitto on usein rankkaa ja roisia. Pyörätuoli ja kehitysvammaisuus ei pidättele myöskään Minin matkassa usein pelejä seuraavaa Kristoakaan puhumasta rääväsuisesti.

Hieman kyseenalaistan kirjasta toiseen jatkuvaa Veirton viehtymystä vanhanaikaisiin etunimiin. 

Ajoittain Veirton kerronta on hiukan aikavaa, aikuismaista. Einari tuntuu välillä tarkastelevan elämäänsä vähän matkan takaa ja jälkiviisaastikin. 

Säbätalvelle on kaikesta päätellen odotettavissa vielä jatko-osa.

Asioiden jakamista

Viime perjantaina oli Tampereen pääkirjastossa Metsossa jälleen mahdollisuus nauttia lasten- ja nuortenkirjailijoiden ja heidän lukijoidensa aidosta kohtaamisesta. 

Tällaisten tilaisuuksien jälkeen rouva Huulle tulee seesteinen ja rauhallinen mieli: ei peliä ole vielä menetetty, mitä tulee lasten ja nuorten kiinnostukseen kirjoja ja lukemista kohtaan! Lasten- ja nuortenkirjailijat ovat sanavalmiita ja esiintymiskykyisiä oman työnsä puolesta puhujia. 

Työstään ja kirjoistaan olivat keskustelemassa viime aikoina erilaisia lasten- ja nuortenkirjallisuustunnustuksia saaneet Tuula Kallioniemi (Lastenkirjapöllö- ja Tirlittan-palkinto 2013), Johanna Hulkko (Arvid Lydecken -palkinto 2014), Jyri Paretskoi (Topelius-palkinto 2014) ja Netta Walldén ( Anni Polva -tunnustuspalkinto 2013). Tilaisuuden juonsi Kirsti Kuronen (Topelius-palkinto 2011).

Paitsi lasten- ja nuortenkirjojen kirjoittaminen niin myös niistä puhuminen on hauskaa.
Sen todistivat Johanna Hulkko (vas.), Tuula Kallioniemi, Netta Walldén,
Jyri Paretskoi ja Kirsti Kuronen viime perjantaina Tampereen Metsossa. [kuva PHH]   

Paikalla oli Tampereen yhteiskoulun lukion oppilaita opettajansa Vuokko Tolosen johdolla. Oppilaat kyselivät virkeästi ja fiksusti, kaikki kirjailijat ja juontaja-kirjailija Kuronen osasivat kohdentaa esityksensä ennen muuta nuorempia kuulijoitaan ajatellen, mutta silti siten että myös paikalla ollut  aikuisyleisö sai kuulemastaan monenlaista uutta sytykettä.

Tapahtuman järjestivät Suomen nuorisokirjailijat ry ja Tampereen kaupunginkirjasto.

Tässä muutamia puolentoista tunnin tilaisuudesta poimimiani keskustelun säikeitä:

Viime vuonna  Geoetsivät-sarjalla lastenkirjallisuuteen tullut Johanna Hulkko korosti, että jos aikuiset haluavat päästä lähemmäs lasten ja nuorten kokemusmaailmaa, heidän kannattaa lukea lasten- ja nuortenkirjoja.  

Jossittelu siitä, pystyykö keski-ikäistynyt tai peräti vielä ikääntyneempikin lasten- ja nuortenkirjailija samastumaan nykylasten ja -nuorten maailmaan on Hulkon ja muiden kirjailijoiden mielestä turha, sillä jokainen meistä aikuisistakin muistaa toki edelleen lapsuuden ja nuoruuden perustunnot. 

Tuula Kallioniemi suosittaa lasten- ja nuortenkirjallisuuteen edelleen liitettävän opettavaisen painolastin sijasta käyttämään ”termiä” empaattisuus, joka sopii paremmin asiayhteyteensä!

Kirsti Kurosen työn alla oleva käsikirjoitus on kokeellinen niin tyylilajinsa kuin aihepiirinsäkin suhteen. Jätetään tässä vaiheessa vielä paljastamatta tämän enempää. On kiinnostavaa, että realistiseen nuortenkirjallisuuteenkin etsitään nyt uusia vivahteita!

Netta Walldén on kirjoittanut jo kolme Ruben-lastenromaanisarjan osaa ja kuvannut niissä myös monia originelleja aikuisia. Kolmannessa Ruben ja ratikkaralli hän käsittelee muun muassa aikuisen ihmisen vapauden kaipuuta. Kustantaja yritti tehdä hienoista sensurointia kohtaukseen, jossa kerrottiin ohimenevästi masentuneesta, luomistyönsä keskellä kipuilevasta kirjailijasta.   

Erityisen kiinnostava oli Walldénin toteamus siitä, että fantasia antaa toisinaan uskottavuutta käsitellä rankkojakin aiheita esimerkiksi hienoisen huumorin siivittämänä.

Walldén toi myös nasevasti esiin sarjakirjallisuuteen sitoutumisen kaksijakosiuuden: toisaalta sarjakirjan kaavamaisuus tuntuu hänestä helpottavalta, kun ei tarvitse joka kirjaan luoda uusia hahmoja ja miljöötä, mutta luovuuden kannalta sarjamuotisuus on myös rajoittavaa: kirjailijan uudistuminen sarjan sisällä ei ole mahdollista, korosti Walldén.

Tätä samaa rouva Huu aina välillä hokee, sarjakirjallisuuden lukuhalua nostattavat ansiot hyvin tiedostaenkin, ja siksi on välillä hyvä kuulla samansuuntaisia ajatuksia myös kirjailijan itsensä kiteyttämänä! 

Jyri Paretskoi sai nuortenkirjalijana poikkeuksellisen hyvän startin, kun hänen esikoisromaaninsa Shell´s angles noteerattiin heti Topelius-palkinnon arvoiseksi. 

Paretskoilla on Iisalmella hänen omien sanojensa mukaan 350 yläkouluikäisen koelaboratorio, ja kotona vielä 14- ja 15-vuotiaat lapset. Paretskoin seuraava nuortenromaani ilmestyy jo ensi syksynä.

Yleisöpuheenvuorossa kalajokelainen opettaja kiteytti loistavasti syrjäkylillä pitkien välimatkojen takana asuvien lasten ja nuorten arkea: jos ikätoverit asuvat kaukana, kirjastosta voi aina hankkia helposti kirjaseuraa!

Lasten- ja nuortenkirjailijoiden ja lukijoiden kohtaaminen on teemana myös Grafomaniassa. Siellä keskustellaan siitä, kuinka kirjailijoiden tulisi suhtautua koululaisten kirjailijaesitelmiä varten tekemiin kysymyksiin.