Kun silmissä vilisee vivahteikkaasti

Britta  Teckentrup: Säikähtänyt kilpikonna ja muita etsimisloruja. Suomeksi riimitellyt Laura Friman. 31 sivua, Tactic Publishing 2014.

Saksalaisen Britta Teckentrupin kuvakirjoista tunnetaan Suomessa entuudestaan Lasten Keskuksen 2013 ja 2014 julkaisemat kuvakirjat Muistojen puu ja Tassu tassussa. 

Kummankin kirjan valttina on harmonisuus, joka syntyy, niukan tekstin ja rauhallisen visuaalisen ilmeen yhteispelistä. Muistojen puu on erinomainen hiljaisuuden lastenkirja, jonka avulla aikuinenkin voi työstää surun tuntojaan läheisen kuoleman jälkeen. 

Painotuore Teckentrupin suomennos Rähmäräpylä on eräänlainen muunnelma H. C. Andersenin Rumasta ankanpoikasesta, ja siihen rouva Huu palaa tuonnempana uudelleen.

Tehtävät tulevat vähitellen haastavammiksi, mutta ei tämä ensimmäinenkään kuvatehtävä ole kovin helppo, sillä tehtävänä on etsiä lintu, jonka nokassa on mato. Britta Teckentrupin kuvitusta kuvakirjaan Säikähtänyt kilpikonna ja muita etsimisloruja (Tactic Publishing 2014). 

Tactic publishing -kustantamon Säikähtänyt kilpikonna on niin sanottu wimmel book. Tiettävästi tämän viime vuosina lastenkirjallisuudessa yleistyneen ja suositun kirjatyypin nimitys on keksitty Saksassa.  Kyse on vilinää ja hulinaa sisältävistä kirjoista, joissa on toimintaa ja virikettä silmälle, joskus jopa yli sietokyvyn.

Parvikalojen joukkoon on eksynyt yksi tunkeilija. Britta Teckentrupin kuvitusta kuvakirjaan Säikähtänyt kilpikonna ja muita etsimisloruja (Tactic Publishing 2014). 

Säikähtänyt kilpikonna edustaa kuitenkin näiden vilinäkirjojen valikoimassa seesteistä ja tyyliltään retrohenkistä tarjontaa. Jokaisella aukeamalla on on lyhyt, Laura Frimanin näppärästi suomentama riimiruno, joka ohjeistaa etsimään kuvasta silmämääräisesti keskenään  identtisten eläinten joukosta yksi erilainen eläin.

Vilinä-hulina -kirjojen viimeisenä tehtävänä on usein erityistä 
tarkkaavaisuutta vaativa tehtävä. Tässä on muisteltava aiempien aukeamien 
eläimiä ja tunnistettava, mikä aukeaman eläimistä ei ole kirjassa vielä esiintynyt
 lainkaan! Britta Teckentrupin kuvitusta kuvakirjaan Säikähtänyt kilpikonna ja muita etsimisloruja (Tactic Publishing 2014). 

Tällaiset tapahtumantäyteiset kirjat ovat aina olleet lasten suosikkeja. Yhdenlaisia variaatioita tästä tarkkaavaisuutta ja keskittymistä kehittävästä lastenkirjallisuuden lajista edustavat myös monet Richard Scarryn kirjat sekä suomalaisista Mauri Kunnaksen sekä Aino Havukaisen & Sami Toivosen Tatu ja Patu -kirjat.

Muita uusia vilinä- ja hulinakirjoja:

Sue Nicholson: Pipsa Possun piiloleikki. Etsi ja löydä kuvasta! suom. Satu Karhu, Otava 2015 

Martin Handord: Missä Vallu? Aikamatka, suom. Terhi Leskinen, Kustannus-Mäkelä 2015

Martin Handford: Missä Vallu? Hollywood, suom. Terhi Leskinen, Kustannus-Mäkelä 2014    

Tom Freeman: Postikoira Pontus. Etsi ja löydä! suom. Raija Rintamäki, Kustannus-Mäkelä 2014

 

Lapsi ja kirja, mikä mainio pari!

Kuopuksen lempikirja oli parivuotiaana Richard Scarryn suurikokoinen kuvakirja Mitä ihmiset tekevät (Tammi 1969, 14. painos 2007). Kirjassa esiteltiin yksityiskohtia täynnä olevilla aukeamilla erilaisia ammatteja. Kirjaa luettiin päivät pääksytysten. Olimme menossa viikonlopuksi vanhempieni luokse toiselle paikkakunnalle. Olin julma äiti ja "unohdin" kirjan kotiin. 

Kävimme koko perheen voimin paikallisessa kirjastossa ja poika oli hetken omilla teillään, kunnes hän juoksi riemuissaan luokseni ja näytti löytämäänsä lempikirjaa… tosin ruotsinkielisenä laitoksena Vad gör folk hela dagarna. Poika oli tunnistanut kirjaston hyllystä itselleen tärkeän kirjan keltaisen selkämyksen! Tämä oli minulle hyvä opetus siitä, että lapsen lukumieltymyksiä on turha lähteä tieten tahtoen rajoittamaan. Ja kun aikaa vähän kului, lempikirja vaihtui, ja saimme lukea kerta toisensa jälkeen Kalervo Järvensivun Otsolan palokunnan kiireistä päivää, kunnes suosikiksi tuli Simon Bartramin kuvakirja Kalle kuussa.

Lastenkirjahyllyssä etsitään nyt lapsen ja lastenkirjan kohtaamiseen liittyviä hauskoja tarinoita: 

Onko lapsi addiktoinut johonkin tiettyyn kirjaan, kuinka hän ilmaisee inhonsa tai ihastuksensa tiettyä kirjaa kohtaan, jatkaako ääneen luettu kirja itsellistä elämäänsä lapsen leikeissä, kuinka lapsi tunnetasolla reagoi johonkin tiettyyn kirjaan, voiko rakas kirja olla unilelun kaltainen hellyyden osoituksen kohde, kuinka jo lukemaan oppinut lapsi löytää itselleen mieluisaa luettavaa, millaisia iltasaturituaaleja eri perheissä on ??? 

…. Lapsen ja kirjan kohtaamisia voi olla yhtä monenlaisia kuin on lapsia ja lastenkirjojakin!

Rouva Huu on viimeistelemässä lasten vanhemmille ja muille kasvattajille suunnattua opaskirjaa 0-12-vuotiaiden lasten kirjallisuuskasvatuksesta, joka ilmestyy syksyllä. Olisi hauska saada asiatekstin lomaan näitä tosielämän pikkutarinoita lapsen ja kirjan suhteesta.

Lyhyitä kuvauksia/ pikkutarinoita voi lähettää rouva Huun s-postiin: 

paivi(at)halttunen.info.

Mainitse lapsen etunimi, sukupuoli ja ikä. 

Kyselyyn voivat lasten vanhempien lisäksi kernaasti osallistua myös mummit, ukit, kummit, naapurin tädit ja sedät, päiväkotiväki, opettajat, kirjastonhoitajat, kirjavinkkarit, eli käytännössä siis kaikki, jotka ovat tekemisissä lasten ja lastenkirjojen kanssa.

Kaikkien osallistuneiden ja yhteystietonsa luovuttaneiden kesken arvotaan kolme  lasten- ja varhaisnuortenkirjapakettia. 

Vastausaikaa on pari viikkoa eli 20. helmikuuta 2015 asti. 

Keruupyyntöä voi kernaasti jakaa eri tahoille. 

Lastenkirjafanituksen uusia muotoja

Rouva Huu tekee ajoittain pistokokeita ja lukee erilaisia lehtiä ”sillä silmällä” eli pongatakseen lastenkirja-aiheita myös sellaisista lehdistä, joissa ei tavallisesti kirjoiteta lastenkirjoista.

Vaikka kyse on usein kuriositeetin kaltaisista nostoista, niin niistä voi riittää riemua pidemmäksikin aikaan.

Näin kävi Tampereen ylioppilaskunnan julkaiseman Aviisin vuoden ensimmäistä numeroa lukiessa. 

Laura Myllykoski on kirjoittanut Klassikkoni-kolumnisarjassa lapsuutensa rakkaista lukukokemuksista eli Elina Karjalaisen Uppo-Nalle -kirjoista:

Minun elämääni Uppis astui vuonna 1984. Sain yksivuotislahjaksi samana vuonna ilmestyneen Uppo-Nalle eksyksissä -kirjan, jossa Uppis joutuu hukuksiin perheen Amerikan reissulla. Uppo-Nalle vaikutti nuoreen mieleeni vahvasti. Olin pikkuvanha mietiskelijä. Friikahdin satukarhuun niin, että osasin liudan Uppiksen runoja ulkoa. Siteerasin nallea vähän väliä. Äitini muistelee yhä, kuinka olin noin kolmen vuoden iässä todennut parvekkeellamme: ” Täällä haisee mereltä ja seikkailulta”.

Kolumnin päätteeksi Myllykoski antaa kiitosta myös Hannu Tainan kuvitukselle:

Uppo-Nalle eksyksissä -kirjan ikonisessa kansikuvassa Uppis poseeraa kuin vapaudenpatsas surumielinen ilme kasvoillaan. Nykyään kuva täydentää kirjahyllyni lisäksi pohjettani.

Nauroin perheen aamiaispöydässä ystävällismielisesti kekseliäälle tavalle osoittaa kunnioitustaan lapsuuden lukumuistoille.

Esikoinen tiesi heti kertoa, että Girls-tv-sarjan luoja Lena Dunham (s. 1986) on myös otattanut tatuointeja tehdäkseen kunniaa ihailemilleen lastenkirjoille. Dunham näyttelee sarjassa Hannahin pääroolia, ja tatuoinnit ovat usein sarjassakin näkösällä. 

Nopean googlettelun jälkeen sainkin selville, että Dunham on ottanut tatuointeja 17–21-vuotiaana. Selässä lapaluiden kohdalla oleva iso tatuointi on peräisin Hilary Knightin kuvittamasta ja Kay Thopmsonin kirjoittamasta lastenkirjasta Eloise. Kirja kertoo Plaza-hotellissa asuvasta tytöstä, jolla on lastenhoitaja, mopsi ja kilpikonna. Toinen tatuointi samasta kirjasta on löytänyt paikkansa Dunhamin oikean käsivarren yläosasta.

Parin muun vähemmän tunnetun lastenkirjan lisäksi Dunhamilla on tatuointi Munro Leafin klassisesta lastenkirjasta The Story of Ferdinand (1936, suom. nimellä Härkä Ferdinand, Kuvataide 1940 ja myöhemmin Lasten Oman Kirjakerhon Disney-laitoksena 1984), jonka on kuvittanut Robert Lawson. Kirja kertoo rauhantahtoisesta härästä, joka ei halua taistella, vaan haistelee mieluummin kukkia kedolla.

Myös yhdysvaltalaisella muusikolla Elliot Smithillä (1969–2003) on Dunhamin kertoman mukaan tatuointi samasta kirjasta mutta eri kohtauksesta! 

Rouva Huun perhe ryhtyikin heti miettimään seuraavan tasavuosisyntymäpäivän lahjaa, mikä aiheutti lahjonnan kohteessa hieman rykimistä.

Mutta ihan vakavasti puhuen, pitäisikö klassikkokuvitusten originaalit tehneille kuvittajille tai heidän perikunnilleen maksaa jotain provikkaa tatuoinneista?