Sankariainesta ilman turhaa koohotusta

Maarit Nurmi: Eemun tarinoita 1: Musta tulee sankari! 221 sivua, kuvitus tekijän, Myllylahti 2018. Kansikuva Anne Muhonen.

Lastenkirjainstituutin Kirjakori 2017 -raportista  selviää, että viime vuoden lasten- ja nuortenkirjojen sankarien sukupuolijakaumassa tytöt jyräävät pojat.

Pojat ovat tunnetusti lukijoina tyttöjä krantumpia samastumaan tyttöpäähenkilöihin, ja siksi on tärkeää, että pojille on tarjolla monipuolisesti poikapäähenkilöistä kertovia lastenromaaneja lukutaidon alkuvaiheeseen.

Pieni Myllylahden kustantamo ryhtyy julkaisemaan uutta,  hiljattain lukemaan oppineille suunnattua Eemu-pojasta kertovaa sarjaa. 

Maarit Nurmi (s. 1961)  on julkaissut aiemmin yhden elämäkerran ja dekkarin aikuisille. Tuntumaa kohderyhmäänsä hän on hankkinut opettajasijaisuuksilla alakouluissa.

Nurmen ensimmäistä lastenromaania voisi pitää kotikutoisena suomalaisena vastineena Jeff Kinneyn Neropatti-kirjoille (Otava). Kerronta on lapsentahtisempaa ja humoristinen revittely maltillisempaa yhdysvaltalaiseen superusuosittuun verrokkiinsa nähden. 

Ylenpalttinen koohotus ja juonen äkkikäänteisyys ei välttämättä olekaan tarpeen, kun lukutaito on vielä treenausvaiheessa. Samastumiseen houkutteleva arkinen tarina muutamin pikantein höystein riittää, kuten Eemun tarinoita -sarjan avaus todistaa. 

Kirjan graafisessa yleisilmeessä ja taitossa aloittelevan lukijan vaatimukset on otettu onnistuneesti huomioon. 

Houkuttelevasti nimetyt luvut ovat lyhyitä, pelkistetty, lapsen piirrostyyliä jäljittelevä simppeli kuvitus katkaisee raskaampia tekstipalkkeja. Dialogia on pilkottu sarjakuvan tapaan tekstikupliin, mikä sekin voi osaltaan madaltaa vastahankaisen lukijan kynnystä tarttua kirjaan.

Alakouluikäisen Eemun ikää ei onneksi kerrota. Näin kirjan potentiaalinen kohderyhmä on lavea.  

Eemun elämää ravistelee vastasyntynyt pikkuveli. Identtisillä kaksossiskoilla Mallalla ja Mellalla on omat juttunsa. Luontevasti Nurmi kuvaa perheen arkea sekä Eemun vähin erin syntyvää rakkautta uuteen perheenjäseneen.

Väärinkäsitykset ja sattumukset seuraavat tietysti toisiaan, kuten tämän lajityypin humoristisissa lastenromaaneissa on tapana. 

Eemun kummitäti tulee luokanvalvojaksi, mikä on tietysti pojasta tosi noloa ja hän yrittää parhaansa mukaan pitää tiedon salassa luokkakavereiltaan. Eemu yrittää myös pimittää salaisen ihastuksensa kavereiltana, ja onneksi hoksaavainen äiti on viisaasti tässä juonessa mukana.

Ihan auvoista ei Eemunkaan elämä ole. Luokassa leijailee lennokkeja, jotka väittävät Eemun olevan koulun tyhmin jätkä.

Mä meinasin saada raivarin. Ensiksikään mä en ole mikään tyhmä ja toiseksi mä en ole jätkä. Isä sanoo, että jätkät on isoja korstoja, joilla on tupakka hampaissa ja huoro ryhti. Mulla ei ole. Mä heitin sen lennokin roskiin.

Epäilykset kohdistuvat aluksi Nyrkki-Taistoon ja Vilunkiin, luokan koviksiin, mutta ne osoittautuvat – onneksi – vääriksi. Rehtori paisuttelee Eemun ”urotyötä” vähän  yli tarpeen, mutta oikeudentajuinen Eemu kyllä korjaa asian oikealle tolalle.

Punni-palkittu kuvatietokirja kannustaa kyläilyyn

Lastenkirjainstituutissa on hetki sitten julkistettu toista kertaa jaettavan Punni-palkinnon voittaja. 

4000 euron suuruisen palkinnon saa Riina Katajavuoren & Salla Savolaisen tietokuvakirja  Mennään jo naapuriin (Tammi 2017).  

Ohessa raadin perustelut: 

Kaikkien suomalaisten tulisi lukea tämä kirja. Mennään jo naapuriin on ajankohtainen ja tärkeä kirja, joka kertoo tämän päivän Suomesta ja on rohkea avaus kotimaisessa lastenkirjallisuudessa.   

Kahdeksanvuotias helsinkiläistyttö Vellamo tutustuu 18 Suomeen eri syistä muuttaneeseen ja pääkaupunkiseudulle kotiutuneeseen perheeseen. Äitinsä Riina Katajavuoren ja kuvittaja Salla Savolaisen kanssa Vellamo esittelee lapsiperheitä, joilla on kulttuurista pääomaa monesta eri arkipäivästä, tavoista, elämäntavasta ja perinteistä. Kirjasta riittää luettavaa tai kuunneltavaa sekä katsottavaa moneksi päiväksi hyvinkin eri ikäisille. Parhaiten perheisiin tutustuukin vierailemalla yhden perheen luona vaikkapa kerran päivässä. Teksteihin ja kuviin voi myöhemmin palata uudelleen ja uudelleen.

Eri maista lähtöisin olevat, Suomeen asettuneet perheet näyttäytyvät teoksessa tasavertaisina ja kiinnostavina. Heidän elämäänsä tutustutaan pikemminkin tutun kuin vieraan kautta. Vellamon matkassa lukija näkee erilaisuuden lisäksi paljon saman-kaltaisuuttakin. Tekijät ovat osanneet katsella perheiden kotielämää lapsen uteliain silmin. He eivät tuputa valmiiksi ajateltuja ajatuksia eivätkä alleviivaa suvaitsevaisuutta. Sen sijaan he ottavat lukijan mukaan aitoon kohtaamiseen.

Teksti on taidokkaasti rakennettua, huoliteltua ja selkeää suomen kieltä. Iloinen, vivahteikas kuvitus on erottamaton osa kokonaisuutta ja tarjoaa katseltavaa monen ikäiselle lukijalle. Kirjan kutsuviin koteihin astuisi mielellään sisään. Värikylläisyys kuvastaa hienosti niitä vivahteita, jotka ovat uusien suomalaisten myötä tulleet osaksi suomalaista elämää. Jokaisessa luvussa kuuluu kirjailijan kautta luvun kertojan ääni. Se, että Katajavuori on valinnut kertojaksi lapsen, auttaa pientä kuulijaa tai jo lukemaan oppinutta samaistumaan perheen elämään.    

Suomi on muuttunut viime vuosien aikana monikulttuurisemmaksi. Mitä paremmin tunnemme toisiamme, sitä helpompaa on hyväksyä erilaisuutta ja elää rinnakkain. Katajavuori ja Savolainen nostavat esille, että ihmisillä on enemmän yhteistä kuin eroavaisuuksia. ”Ihmiset ovat aika mukavia, kun heihin vain uskaltaa tutustua”, toteaa Vellamo kirjan lopussa. Mennään jo naapuriin on monikulttuurisuus-kasvatusta parhaimmillaan – ja sellaisena tarpeen myös aikuisille. 

Punni-palkitut Riina Katajavuori ja Salla Savolainen ja kunniamaininnan
saanut Kirsti Kuronen iloisessa yhteispotretissa Lastenkirjainstituutissa.
Kunniamaininnan niin ikään saaneet Kai Korkea-aho ja Ted Forsström olivat estyneitä
tulemaan palkinnonjakotilaisuuteen. Kuva PHH. 

Kunniamaininnan saivat Kirsti Kuronen säeromaanista Pönttö (Karisto 2017) ja Kaj Korkea-aho & Ted Forsström nuortenromaanista Zoo! Viraalit nerot (Otava 2017). 

Pönttö on Kirsti Kurosen toinen säeromaani. Säeromaanin muoto on kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa uusi ja kiinnostava. Maailmalla suosittu laji on meillä vielä harvinainen ja tuntematon. Se tarjoaa monia mahdollisuuksia houkutella nuoria kirjallisuuden parin. Kertova, helposti lähestyttävä kerronta tarjoaa lukuelämyksen. Tarinaan haluaa tarttua uudelleen eikä se tyhjene yhdellä lukukerralla. Kirja on kaunis, koskettava ja samaistuttava.    

Vasta täysi-ikäiseksi tullut Luna pohtii asioita ja kokemuksia, jotka ovat monen mielessä, kun pitäisi päättää minne jatkaa ylioppilas-kirjoitusten jälkeen, mikä omassa elämässä on tärkeää ja keihin voi luottaa. Säeromaanin muoto ei ole itsetarkoitus, vaan se on kertojansa näköinen ja palvelee päähenkilönsä tarinaa. Lunasta on kerrottava juuri näin.

                                                   *** 

Kaj Korkea-ahon ja Ted Forsströmin yhdessä kirjoittama tarina yläkoulun kuvitteellisesta arjesta pitää lukijan hyppysissään aina kirjan viimeiselle sivulle asti. Huumori ja teemat vetoavat varmasti kohde-ryhmäänsä, yläkouluikäisiin poikiin. Kirjailijakaksikko ei tyydy ainoastaan kertomaan yläkoululaisten kohelluksista.

Tekstiin on kätketty myös kritiikkiä tämän päivän mediaseksikkäästä elämänmuodosta. Tullakseen kuuluisaksi aiemmin piti tehdä jotakin todella merkittävää ja uraauurtavaa, kuten keksiä jokin tehokas lääke tai kirjoittaa puhutteleva kirja. Nykyään riittää, että polttaa takapuolensa vohveliraudalla ja levittää videota YouTubessa.   

Nuori lukija pääsee nauttimaan tekstistä ja harjoittamaan oivallisesti monilukutaitoaan. Oivaltavimmat ilmaukset löytyvät viestien tukena olevista kuvista ja kuvateksteistä, mikä on tässä laajuudessa uutta kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa. Murrosikä on viidakko ja yläkoulu on eläintarha. Tämä kaikki tiivistyy jo kirjan nimessä. Zoo! Viraalit nerot nappaa lukemisen pariin. Ehkä tämän kirjan luettuaan pojat kyselevät muutakin luettavaa. 

Punni-kirjallisuuspalkinto jaetaan kotimaisen lasten- tai nuortenkirjan tekijälle esikoisteoksesta tai rohkeasta avauksesta lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. 

Palkinto on saanut nimensä Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen tarinoita –kokoelmasta tutusta Punni-jäniksestä.

Punni-palkintoraatiin kuuluivat oppikirjailija Markku Töllinen, kirjailija Katja Krekelä ja lukiolainen Jaina Saviainen. Raadin puheenjohtajana toimi Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen.  

Olen arvioinut Mennään jo naapuriin -kirjan Helsingin Sanomissa  ja Pöntön arvio on julkaistu Lastenkirjahyllyssä. 

Lämpimät onnittelut kaikille palkituille  Lastenkirjahyllystä, myös Zoo! Viraalit nerot -kuvittaneelle Pentti Otsamolle! 

Joko kevättuuli pian puhaltaa?

Hanna Konola: Tuulen vuosi, 25 sivua, Etana Editions 2016.



Yksinkertainen on kaunista.

Kuvakirjoissa on nykyisin aivan liikaa tekstiä. 

Siksi silmä ja mieli lepää tällaisissa graafiseen pelkistykseen ja niukkaan tekstiin pitäytyvissä kuvakirjoissa, jotka antavat katsojalle avarammat näkymät ja mahdollisuuden lepuuttaa silmiään aukeamilla.

Usein simppelit ja moneen kertaan varioidut asiat voivat olla jopa uusia innovaatioita parempia visuaalisia ja kerronnallisia ratkaisuja.

Suomalaisen lukijan vinkkelistä tässäkin on taas kyse
lastenkirjallisuuden viehtymyksestä idylliin. Huhtikuussa ei tällä
hetkellä voi vielä lennättää leijoja! Hanna Konolan kuvitusta kuvakirjaan
Tuulen vuosi (Etana Editions 2016). 

Vuodenaikojen kierto on tuttuakin tutumpi aihe lastenkirjoissa, mutta Hanna Konolan äärimmäinen pelkistäminen vaikuttaa freesiltä.

Tuulen vuoden päähenkilö on tuuli, joka kertoo mitä se tekee eri vuodenaikoina ja kuukausina.

Ensimmäisellä aukeamalla ollaan huhtikuussa: silloin tuuli lennättelee "leijoja leppoisasti taivaalla".

Kesän edetessä tuuli jo antaa veneille vauhtia ja elokuussa se puhuroi jo sadepilviä taivaalle. 

Freesit väripinnat ja graafiset muodot rytmittävät kirjaa, jossa tuuli puhaltaa loogisesti katselusuunnan mukaan vasemmalta oikealle.

Syyskuussa linnut jo lentävät etelään. Hanna Konolan kuvitusta
kuvakirjaan Tuulen vuosi (Etana Editions 2016). 

Tuulen vuosi on myös hyvä esimerkki kuvakirjasta, joka on selvästi suunniteltu sopimaan myös kansainvälisille kuvakirjamarkkinoille. 

Hanna Konola on helsinkiläinen graafinen suunnittelija ja kuvittaja. 

Tuulen vuosi sai viime viikolla Bolognan lastenkirjamessuilla Ragazzi-palkinnon kunniamaninnan. 

Tänään vietetään kansainvälistä lastenkirjallisuuden päivää H. C. Andersenin syntymän kunniaksi. 

IBBY eli International board on books for young people on viettänyt päivää jo vuodesta 1967 lähtien. 

Vuosittain jokin IBBY:n jäsenmaista suunnittelee teemapäivän julisteen. Tänä vuonna sen on tehnyt Latvia.