Huutolaistytön kasvutarina

Satu Mattila-Laine: Myyty tyttö, 149 sivua, Warelia 2019. Kansikuva Satu Pihlajamaa. 

Porilainen kirjastonhoitaja Satu Mattila-Laine teki vuonna 2015 kiinnostavan nuortenkirjadebyytin romaanilla Parantola (Karisto), joka yhdisti aikamatkailun 1930-luvulle, historiallisen nuortenromaanin lajipiirteitä. Sen 15-vuotias päähenkilö Elisa harrastaa vintage-muotia ja hänellä on epilepsia. Lääkeen tietoinen unohtaminen aiheuttaa Elisalle syvän tajuttomuustilan, joka sysää hänet aikamatkalle 1930-luvulle.

Samankaltaisen ”aikamatkan” 1910-luvulle saa tehdä myös Mattila-Laineen kevään uutuuden lukija.  

Lempi on teini-ikää lähestyvä orpotyttö ja joutuu huutokaupattavaksi. 

Lempiä pelotti. Miten hän voisi jättää kaiken tutun ja turvallisen? Jos niistä joku olisi sanonut edes yhden hyvän sanan tai katsonut kohti, niin hän olisi purskahtanut itkuun ja rynnännyt Kaisa-tädin syliin. Mutta Kaisa oli niin kuin Lempi ei olisikaan, piti huolta vain omistaan. Tästä päivästä oli puhuttu jo monet kerrat. Lempin pitäisi vain olla kiltti, kuuliainen ja ahkera, niin kaikki varmasti kääntyisi vielä hyväksi.

Lassilan isäntä huutaa Lempin ja pari vuotta nuoremman Aarnen töihin tiluksilleen. Vaikka Lempi ei joudukaan tekemään tilan raskaimpia töitä ja saa olla apuna myös isännän sekatavarakaupassa, eivät elinolot sanottavasti parane isännän äkkipikaisuuden ja taloa varjostavan salaisuuden vuoksi.

Myyty tyttö on sekoitus  Suomi-filmien kliseistä, vastakohtien kyllästämää maaseutukuvausta ja Anni Swanin nuortenromaaneille tyypillistä onnenkantamoisten ketjua, jossa päähenkilöt pääsevät hyväntekijöiden ja oman periksiantamattomuutensa ansiosta vaatimattomista oloista eteenpäin. 

Lempin kannalta tärkeimmäksi tukijaksi koituu koulun opettaja, joka ymmärtää myös tytön rakkauden lukemiseen.  

Mattila-Laine kirjoittaa elävästi ja sujuvasti, mutta keskushenkilöiden syvimmät tunnot jäävät silti lukijan tavoittamattomiin. 

Viileän sinertävässä kansikuvassa Lempi seisoo ikkunaa vasten silmät suljettuina ja alistuneen oloisena. Elämän kipinästä kertoo vain punainen lettinauha. 

Myyty tyttö on ilmestynyt pikkuruisen sastamalalaisen Warelia-kustantamon kautta. Kustantamon nimi on lainaa tyrvääläiseltä Antero Wareliukselta, jota voidaan pitää suomalaisen tietokirjallisuuden isänä. Kustantamo julkaisee historia-, elämäkerta- ja muistelmateoksia sekä historiallisia ja omaelämäkerrallisia romaaneja.   

Kun nuoruuden kuvaus säväyttää tuttuudellaan

Aino Louhi: Mielikuvitustyttö. Imaginary girl. 165 sivua, englanninkielinen käännös Pauliina Haasjoki, taitto Liina Luoma, Suuri Kurpitsa 2019. 

Olen jo pidempään povannut, että visuaalisuus tulee runsastumaan varhaisnuorten- ja nuortenkirjallisuudessa.

Aino Louhen sarjakuvaromaani Mielikuvitustyttö on ensisijaisesti kohdennettu aikuisille, mutta sen minäkertojan kehitystarina ja nuoruuden tunnetempoilut koskettavat säväyttävästi myös murrosikäisiä.   

Varhaisen lapsuuden ystävyys tarkoittaa kukkaseppeleitä
ja päiväkodin kaverikuvia. Aino Louhen kuvitusta sarjakuvaromaaniin
Mielikuvitustyttö - Imaginary girl  (Suuri Kurpitsa 2019). 

Louhi tavoittaa kuvin ja sanoin upeasti mutta silti maltillisen pelkistetysti kahden tytön varhaisesta lapsuudesta juontuvan ystävyyden ja hengenheimolaisuuden, joka tyttöjen varttuessa kuitenkin hapertuu alakoulun alkaessa ja tyttöjen elinpiirin laajentuessa.  

Aino Louhi tiivistää sarjakuvakerrontaansa ja niukkaan tekstiin yli sukupolvien tunnistettavaa tyttöjen keskinäistä kisailua ulkonäöstä ja käytöksestä. Kaveriringin ulkopuolelle jätetyllä minäkertojalla on vimmainen halu miellyttää muita oman mukavuuden ja jopa mielenrauhankin kustannuksella.

Samanlaiset mutta silti erilaiset. Koulun alkamisen myötä tytöt
kyseenalaistavat aiemmin itsestäänselvinä pitämiään asioita, jotka
säröttävät vähin erin ystävyyttä. Aino Louhen kuvitusta
sarjakuvaromaaniin Mielikuvitustyttö - Imaginary girl
(Suuri Kurpitsa 2019).

Minäkertojan katse muuttuu iän karttuessa ymmärrettävästi analyyttisemmäksi ja ulkopuolisuuden tunne kasvaa entisestään. 

Syvä ystävyys muuttuu yläkoulussa etäihastuksiksi ja poikaystävän kaipuuksi. Kuinka tuttua ja tunnistettavaa! Taitonsa Louhi osoittaa siinä, että kerronnasta puuttuu kokonaan  näistä piinavuosista jo selvinneelle aikuiselle niin tyypillinen  asioiden parhain päin selittely ja nuoruuden angstin vähättely!   

Tienristeys ja kahtia leikatut vartalot viestivät eritymisestä.
Aino Louhen kuvitusta sarjakuvaromaaniin
Mielikuvitustyttö - Imaginary girl  (Suuri Kurpitsa 2019). 

Louhi kuvaa ensirakkauden hurmaa ja siihen ladattuja odotuksia juuri sillä vimmaisella intensiteetillä, joka löytyy kenen tahansa tytön teiniaikojen päiväkirjasta. 

Kaipuu ja ikävä näyttäytyy myös talvisena sielunmaisemana.
Aino Louhen kuvitusta sarjakuvaromaaniin
Mielikuvitustyttö - Imaginary girl  (Suuri Kurpitsa 2019). 

Kuvituksen sävyskaalassa vahvoilla väreillä on mustavalkoisen ja harmaan sävyjen rinnalla aina merkityksensä. 

Harkitut värit myös viestivät lukijalle ja kuvankatsojalle vaihvihkaa, että minäkertojan elämä ei kenties oikeasti ole lainkaan niin haljua ja vähäpätöistä kuin mitä tämä itse pahimmissa syövereissään kokee. 

Salapoliisipähkäilyä törkeystakuulla

Kalle Veirto: Mestarietsivä Mato Valkonen ja neljäs klovni, 158 sivua, Karisto 2019. Kansikuva Jii Roikonen.

Väinö Riikkilä -seura ja Pekkas-Akatemia palkitsivat äskettäin Kalle Veirton lasten- ja nuortenkirjatuotannostaan Laivakello-palkinnolla.  

Veirto on luonut Henkka & Kivimutka-sarjasta entuudestaan tutulle sivuhenkilölle, kymmenvuotiaalle jalkapallojuniori Mato Valkoselle, oman nimikkosarjan. 

Mato on perustanut etsivätoimiston yhdessä parhaan kaverinsa Veka Laakson kanssa.  

– – Toistaiseksi Kittelänlinjojen aivopartio ei vain ole löytänyt ainuttakaan tutkittavaa tapausta. Kaikki tuntuu meillä päin olevan niin kivaa ja leppoisaa, ettei edes pyöriä pöllitä.   

Mutta valmiudessa oltiin ja etsivän aapiskirjakin oli luettu. Sain joululahjaksi peräti kaksi etsivätoimistokirjaa, yhden perus-Scherlockin sekä etsiväoppaan ja pari aiheeseen sopivaa peliä.

Veka osallistuu Mato Valkosen huonomuistisen tai muutoin välillä pehmoisia puhuvan ukin kanssa omakotitaloyhdistyksen syysriehassa järjestettävään pierun (tai runollisemmin ilmaistuna takapuolen taiteen) Suomen mestaruuskilpailujen karsintaan. 

Matoa ei piereskely kiinnosta, joten hän ennättää havainnoida tarkemmin syysriehan äkkinäisiä käänteitä, kun juhlijoilta katoaa lompakoita ja muita arvoesineitä. 

Veirto virittelee kyllä lupaavasti klassisen Kuka sen teki? -dekkarigenren  kierrettä, kun Mato Valkonen puntaroi Vekan kanssa mahdollisia syyllisiä. 

Valitettavasti jännite kuitenkin läsähtää useampaankin otteeseen.  

”Rima on asetettu ennätyksellisen alas”, kommentoi Mato Valkosen isä. Tosin isän arvostelun kohteena  ovat pierukilpailun tehosteet, mutta sama pätee kyllä Veirton juonen punomiseenkin.  

Myös Mato Valkonen on romaanin minäkertojana sitä mieltä, että etsivätoimiston ”juttu on sekava ja pimeä, suorastaan sysimusta”. 

Olen varmasti  syysriehan järjestäjien luonnehdinnan kaltainen ”tosikko, pökkelö ja vaivan näkevä vakavikko”, mutta tohdin silti toivoa, että hiljattain lukemaan oppineille pojille kirjoitettaisiin mukaansa tempaavia ja oikeasti koukuttavia romaaneja.  

Pelkkä kohellus ja läpän heittäminen eivät riitä – tarvitaan myös säkenöivä tarina.

Karisto on jo virittänytkin uusia verkkoja vesille. Yhdessä Lastenkirjainstituutin kanssa on parhaillaan käynnissä kirjoituskilpailu Sytytä lukemisen vimma, jolla etsitään 11–14-vuotiaille pojille innostavaa uutta luettavaa. Kilpailuun tarkoitettujen tekstien on oltava esiraadilla heinäkuun loppuun mennessä.