Niki ja Iida jalkapalloviheriöillä

Hanna Kökkö: Pallo on pyöreä, Niki Dundee! 186 s. Mäkelä 2022. Kansikuva Tanja Mitchell.

Maria Kuutti: Peli on alkanut, Iida! Onnenpotku 1. 127 sivua Karisto 2022. Kuvitus ja kansikuva Elina Jasu. 

 

Ihan kuin jokaisella olisi jo kuudennella luokalla tietty pelipaikka kentällä. Ehkä olikin. Paikka elämän kentällä, sen laidalla tai kokonaan ulkopuolella. Niin kuin tietty rooli, johon jäi jumiin. 

 

Näin miettii Hanna Kökön todennäköisesti uuden varhaisnuortenkirjasarjan keskushenkilö Niki. 

Hän muuttaa äidin työn perässä Santakylään, jossa kaikki tuntuvat olevan hullaantuneita jalkapallosta. 

Nikiä laji ei voisi todellakaan vähempää kiinnostaa, mutta kun hän hoksaa, että kaikki muut koulukaverit suhtautuvat tulisieluisesti jalkapalloon, niin mieliala menee matalaksi ja uusien kaverisuhteiden solmiminen vaikeutuu huomattavasti. 

Terävästi Kökkö kuvaa jalkapalloon liittyvää joukkoistamista. 

Jos haluaa olla osa porukkaa, niin on hyvä tehdä samaa kin kaikki muutkin: 

Toiset pelaa tosissaan, jotkut ihan vain huvikseen tai ollakseen porukassa mukana – –  tai koska opettaja käskee. 

 

Kökön kirjassa viitataan ohuesti myös korona-aikaan, joka on eristänyt jo ennestään syrjään vetäytyvää Nikiä ikätovereistaan. 

Luokan pomo on tilaa vievä ja itsetietoinen Mimmi, joka katsoo ”silmät viirussa, vaanii tilaisuutta hyökätä ja taklata jalat alta”.

Nikin äiti ei ole kertonut pojan isästä mitään, mutta vähitellen menneisyyden salat tulevat julki, ja Niki päätyy Skotlantiin, missä hän saa yksityistä jalkapallotreeniä kaikkien fanittamalta suomalaiselta jalkapallotähdeltä.

 

Maria Kuutin Onnenpotku-sarjan avaus Peli on alkanut, Iida!, kertoo sekin 12-vuotiaasta tytöstä, joka on tosin suhtautunut jalkapalloon aina vakavasti, mutta ei ole vielä koskaan pelannut joukkueessa. 

Siihen tarjoutuu nyt tilaisuus, kun paikkakunnalle muuttaa entinen SM-tason pelaaja, joka kokoaa tytöille oman joukkueen.  

Isoveli Eemil tietää omasta mielestään kaikki asiat Iidaa paremmin, ja sisarusten kesken on jatkuvasti kärhämää. 

Omat haasteensa syntyy siitäkin, että Iidan ja Eemilin vanhemmat ovat eronneet ja äiti muuttanut toiselle paikkakunnalle.

– Etsitään sinulle paras pelipaikka, Marjo sanoi.

Sain kokeilla taitojani puolustajana. Iivo oli toinen puolustajamme. Yritin olla katsomatta Iivoa, koska silloin en jostain syystä pystynyt keskittymään jalikseen ja jalkani lakkasivat toimimasta. 

Onneksi peli imaisu minut mukaansa ja unohdin koko Iivon. Paha vain, että unohdin myös pelipaikkani. Mutta mitä muutakaan olisin voinut tehdä, sillä joukkueemme hyökkäysosasto oli onneton!

– Ei puolustajat hyökkää, Eemeli neuvoi, kun kärkyin heidän maalillaan. 

– Ei se ole niin tarkkaa, vastasin. 

Sekä Kuutin että Kökön varhaisnuortenkirjoissa on samoja, tuttuakin tutumpia aineksia: perhesuhteissa on hankauksia ja murrosikäkin jo aiheuttaa omat haasteensa. 

Ystävyyssuhteet ovat keskiössä. Yhteistyöllä ja sitkeällä treenillä saavutetaan  vähitellen voittoja sekä jalkapalloviheriöllä että sen laidallakin. 

Tyttöjen jalkapalloharrastuksesta kertoo myös Anneli Kannon Futistyttö-sarja, joka ilmestyi vuosina 2009–2012. 

Hauskasti Kuutti tekee "hommagen"   tälle edeltävälle kotimaiselle sarjalle, kun Iidan parhaan kaverin kerrotaan lukevan sarjaa. 

Ihmeitä kerrakseen

 

 

Sari Peltoniemi: Ihmetyttö, kuvittanut Aiju Salminen. 163 sivua.  Tammi 2022. 

 

 

Ajatellaan, että on olemassa sellaisiakin supersankareita, joitten kyky ei ikinä paljastu. Se uinuu heidän sisällään tai on niin arkinen asia, ettei sitä huomata. Joku voi vaikka osata leipoa aivan käsittämättömän ihania pullapitkoja, mutta tarjoaa niitä vain kotona. Muut eivät koskaan saa tietää, että pyörtyisivät onnesta kun saisivat maistaa niitä pitkoja.

– – Minua pelotti, että minunkin taitoni olisi sellainen. Siksi yritin kokeilla jotain uutta joka päivä.

 

Sari Peltoniemen Ihmetyttöä  voisi luonnehtia  eräänlaiseksi lasten scifiksi. 

 

Lastenromaanin tapahtumat sijoittuvat johonkin määrittelemättömään tulevaisuuteen. 

Perheellä on esimerkiksi robotti ja matkat taittuvat kätevimmin ilmataksilla tai -laivalla. 

 

 

Tursan kaupungissa asuva Alli Haaksiniemi ei todellakaan ole ihan tavallinen tyttö. Alli saa mummolta  lemmikikseen omapäisen kissan, Hopean. Ennestään hänellä on jo lemmikkinä huonekärpänen Marjut. 

 

Kaikilla viisihenkisen perheen jäsenillä on Allia lukuun ottamatta jokin erityinen taito, josta on iloa ja hyötyä… tai ainakin viihdykettä arjessa.

 

Poliisina työskentelevä isä on valmis pihistämään lomamatkan kuluista, kun hyödynnetään perheen äidin erityiskykyä, taitoa kutistaa itsensä ihan pikkuriikkiseksi, niin että ilmalaivassa ei tarvitse maksaa aikuisen matkan hintaa lainkaan. Tosin miniatyyriäidin kokoon liittyy myös erinäisiä hankaluuksia.

 

Matkalla perhettä väijyy joku / jokin uhkaava ulkopuolinen. 

 

Alli kokee ulkopuolisuuden tunnetta, kun perheen kuopuskin, pian yksi vuotta täyttävä Melinakin, löytää ennen häntä erikoistaitonsa: Melina osaa puhua eri kielillä ennen kuin oppii äidinkielensä! 

Mummo antaa Allille erityisen lahjan, päivän meren rannalla.

 

Tiedän, että ennen ei ollut lainkaan hankalaa mennä rannalle. Se on edelleen helppoa joissain muissa kaupungeissa, mutta Tursa on hyvin suuri kaupunki. Näin isossa kaupungissa on valtavasti asukkaita. Jos he kaikki lähtisivät sunnuntaina rannalle, niin koko alue tallautuisi pilalle, vesi likaantuisi ja kaikki olisivat äkäisiä kun eivät mahtuisi edes seisomaan hiekalla. Ihmisten pitäisi oleskella jonkinlaisissa pinoissa. 

 

Rannalla päästäkseen pitää jonottaa, osallistua arvontaan tai ostaa pääsylippu. Jonotus voi kestää kuukausia – –.

 

Retkestä merenrannalle tulee Allin elämässä käännekohta. 

Muu perhe hoksaa, että hänelläkin on erityiskyky, jonka tosin valpas lukija on saanut selville jo hieman aikaisemmin.

 

Perheen naapurilla Ollilla on jotain hämärää meneillään asunnossaan, ja Allin erityiskyky ja toimeen tarttuminen osoittautuvat lopulta kullanarvoisiksi.

 

Ihmetyttö on letkeä lastenromaani, joka puhuu kauniisti myös identiteetin ja itsetunnon puolesta. Aiju Salmisen värikäs, tyylitelty kuvitus stimuloi lukijan omaa mielikuvitusta täydentämään näkymiä yksityiskohdilla ja mieluisilla vivahteilla.

 

 

 

 

 

 

 

Lasten joukkovoimaa mystisessä parantolassa

 

Janne Malinen: Seitsemän kielonlehteä. Waaralinnan salaisuudet 1. 347 sivua. Tammi 2022. Kuvittanut Teemu Juhani. 

 

 

– – Tässä maailmassa on asioita, joille kukaan meistä ei mahda mitään. Surullisia ja pahoja asioita tapahtuu koko ajan, mutta suurin osa on meidän ulottumattomissamme. En kiellä sinua suremasta ja murehtimasta niitä, koska se on inhimillistä  – ja monella tapaa myös oikein. Mutta osa aikuiseksi kasvamista on sen hyväksyminen, ettei monikaan asia lopulta noudata sitä polkua, millaiseksi olemme reitin alun perin suunnitelleet. Kohtalo on viskannut sinut niiden joukkoon, joiden elämä on suurimpaan osaan ikätovereistasi verrattuna ottanut monella tapaa hyvin erilaisen suunnan. 

 

 

Janne Malisen esikoisromaanin, lasten ja varhaisnuorten fantasiaelementeillä höystetyn seikkailutrilogian aloittava Seitsemän kielonlehteä, sivuilla kuolema ja vaaran tunne ovat jatkuvasti läsnä.

 

Oskar on vanhempiensa ainokainen. Hän on joutunut muuttamaan vanhempien työn perässä monta kertaa ja pojan selviytymisstrategiana on ollut vetäytyä omiin oloihinsa. 

 

Oskar on sairastellut paljon, ja vanhemmat päättävät lähettää hänet parantolaan, jonka kolkko nimi puhuu jo puolestaan. 

Waaralinnassa hoidetaan sairaita lapsia yksinkertaisella, terveellisellä ruokavaliolla. Lasten vointia tarkkaillaan jatkuvasti ja arki on tiukasti säädeltyä. 

 

Onneksi Oskar ystävyystyy pian Vilman ja Robinin kanssa. He saavat syrjään sysityn kirjastonhoitajan Luukkaan vihjeen perusteella vihiä vanhasta kartasta, joka johdattaisi aarteen jäljille. Kartta kiinnostaa myös muita parantolassa…

 

Malinen nostattaa juonen ja jännityksen kierrettä melko pitkään: salamyhkäisyys ja jännite lisääntyvät loppua kohden, ja avausosa loppuu hiukan töksähtäen ja jättää lukijan pureskelemaan kynsiään jatko-osaa malttamattomasti odotellen. 

 

Hylätyt lapset, aikuisten mielivalta ja lasten joukkovoima ovat tuttuakin tutumpia aineksia lasten fantasiassa. 

J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjojen tapaan parantolassa on värikäs joukko aikuisia, jotka vihjaavat jo nimillään – rehtori Armas Riikinkangas, parantolan johtajatar Kuntz, lääkäri Eskil Kuutio ja kanslian sihteeri Katariina Kyykkä – että heillä kaikilla ei taida olla pyyteettömiä ajatuksia takataskussaan. 

 

Oskar ei todellakaan tunne olevansa kovin rohkea, mutta parantolan hoitajatar, lempeä ja tarkkasilmäinen Anna, näkee hänessä paljon piilossa olevaa potentiaalia. Anna muistuttaa, että itsevarmat ja reteän vaikutelman antavat ihmiset ovat harvoin tositilanteessa rohkeita. 

 

Työlleen omistautunut, kirjaston kirjakokoelmaa inventoiva Luukas pitää pitkähkön monologin, jossa hän kertoo kantavansa suuren vastuunsa kirjastonhoitajana mielellään:

 

– – kannan sen ilomielin etenkin sen vuoksi, että jokin kaunis päivä joku seikkailunnälkäinen lapsi tarttuisi kirjoihin ja herättäisi niiden sisälleen kätkemät maailmat uudelleen eloon. Muutoin ne katoavat kuten lumi katoaa pitkän talven jälkeen kevätauringossa. 

 

Lapset eivät ole enää kiinnostuneita saduista ja kertomuksista. He haluavat oppia kaiken nopeammin ja tehdä ja kokea asiat itse. Se ei välttämättä ole lainkaan huono asia mutta kiirehtiessään he tuntuvat unohtavan kirjat tyystin. Kirjat ovat paras väline oppimiseen ja rauhoittumiseen. Eikä liene sattumaa, että juuri näitä taitoja nykyajan lapset eniten tarvitsisivat, jos ette pahastu näin sanoessani. 

 

 

Janne Malisen (s. 1981) tekemässä kirjaesittelyvideossa kirjanesittelyvideossa

Teemu Juhanin mustavalkoiset, tarkkapiirteiset, mutta salamyhkäiset lukujen alkuun sijoitetut kuvitukset ovat hyvin esillä.